Useassa kohtaa; pääkirjotus, kolumni, sisäsivuilla.. kehotetaan lestadiolaisia pitämään Jumalansanaa keskeisenä myös juhlissa. Häissä etenkin. Eli ainakin yksi seurapuhe pitäisi hääjuhlaankin kuulua. Eikö kirkossa kuultava Jumalan sana ole riittävää?? Siellähän ne ohjeet tulee tulevalle matkalle.
On totta, että häät on maallistunut viimesen kymmenen ja varsinkin 20 vuoden aikana. Mutta ei se mikään huono asia ole, onpa hiukan mielenkiintoisempaa juhlissakin, eikä tarvi pelätä nukkuvansa penkkiin.
Aikoinaan häissä ei juuri muuta ollutkaan kun kaksi seurapuhetta ja kahvit päälle.
Itseäni hiukan harmittaa kun pyysimme häihimme juhlapuheen pitäjäksi oikein puhujan, joka sittes ikävä kyllä, innostui ihan saarnaamaan. Mielestäni on ihan ok että juhlissa ei ole puheita, koska siellä on yleensä myös sellaisia ihmisiä joita ne ei kertakaikkiaan kiinosta ja joutuvat hiukan kiusalliseen tilanteeseen. Eikö riitä että käydään kerran, kahdesti tai kolmesti viikossa ry:llä seuroissa sanan kuulossa.
On totta, että häät on maallistunut viimesen kymmenen ja varsinkin 20 vuoden aikana. Mutta ei se mikään huono asia ole, onpa hiukan mielenkiintoisempaa juhlissakin, eikä tarvi pelätä nukkuvansa penkkiin.
Aikoinaan häissä ei juuri muuta ollutkaan kun kaksi seurapuhetta ja kahvit päälle.
Itseäni hiukan harmittaa kun pyysimme häihimme juhlapuheen pitäjäksi oikein puhujan, joka sittes ikävä kyllä, innostui ihan saarnaamaan. Mielestäni on ihan ok että juhlissa ei ole puheita, koska siellä on yleensä myös sellaisia ihmisiä joita ne ei kertakaikkiaan kiinosta ja joutuvat hiukan kiusalliseen tilanteeseen. Eikö riitä että käydään kerran, kahdesti tai kolmesti viikossa ry:llä seuroissa sanan kuulossa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Just sammaa mietin ku luin päikkärin. ihan älyttömän säälittävää, että siihen lehteen (joka tulee lähes joka lesta-kotiin), pistetään tuollasia "kehoituksia" jotka oikeesti tarkottaa että ne on sääntöjä! Tästä lähin on lesta ihmisillä paineet järjestää juhlia kun asia otettiin oikeen päivämiehessä esille ja siitä puhutaan. No, itse en omiin häihini seurapuhetta järjestäisi vain sen takia että se on päivämiehessä kirjoitettu .
Muutenkin... häissä (sekä muissa juhlissa) on tosi paljo sellasia ihmisiä jotka saattas hämmästyä, pelostua ja jopa ahdistua saarnasta. (tai niinku päivämiehessä; joku kuulemma voi jopa innostua ku kuulee ekaa kertaa puheen esim.häissä)...
Varsinkin ne, jotka vähän tietävät lestadiolaisuudesta varmasti saisivat karmean kokemuksen ku joutus väkisin kuunteleen häissä saarnapuheen (lesta saarnat viljelee helvettiä, ja pelkoa) Ja kaikenlisäksi; lesta usko on oikeesti niin erilainen ku normaalit uskonnot ettei moni es kestais melko tuntemattomille ei-lestoille puhetta pakottaa kuunnelluttamaan ...
Pappi piti saarnan, ilman muuta, niin halusin.
Oli aivan upea tunnelma.Ihmiset olivat vielä häidenkin jälkeen kuulemma aivan juhlatunnelmissa, arjesta irrallaan.Häissä oli myös paljon ei-uskovaisia ihmisiä koska lähipiirissämme on vähän uskovaisia.Ei-uskovainen anoppini sanoi minulle, että hänestä tuntui siltä, että siellä vallitsi Pyhä Henki.
tehnyt ja ihmiset tuli onnnittelemaan kun kihlauduin. Ja myös häiden jälkeen. Minusta oli kaikista tärkeintä se että vl:ät olivat hengessä mukana niin täysin rinnoin.
Mistä tulee tämä vaatimus että häissä pitäisi olla niin tavattoman raskas ohjelma? Seurapuhe tekee ohjelmsta pönäkän ja raskaan, kun sen sijaan saisi olla kaunista, harrasta mutta ei raskaan pönäkkää saarnaamista. Häissä on tunnelam ja ihmisten avoin vuorovaiktuus sekä sopiva leikillisyys hyvästä. Ei tarvitse alistua tuolalisiin vaatimuksiin.
Ovat pahennuksen aiheet vähissä, kun pitää hääparien kimppuun käydä. Pari tulikivenkatkuista saarnaa tekisivät tietysti oman säväyksensä hääjuhlaan. Eipä olisi tunkua ja näin rahaakin säästyisi...
Vl-uskovaisen hääparin kannattaa harkita tarkoin juhla/seurapuheen pitäjä, jos paikalla on runsaasti eriuskoisia, häistä voi muodostua katastrofaaliset. Yhdet katastrofihäät olen kokenut, toisia en haluaisi kokea. Katastrofihäissä saarnamies piti voimallisen puheen maailman lasten elintavoista.
Puhe käsitteli mm. seuraavia aiheita: Avoliitto perkeleen työ, uskottomien häätilaisuudet tanssia ja alkoholinkäyttöä, uskottomien epäpuhtaus/esiaviollinen seksi.
Tässä häätilaisuudessa oli runsaasti nuoren parin ystäviä ja ei vl-lestadiolaisia sukulaisia. Puolet porukoista poistui kesken puheen ja häätilaisuuden jälkeen morsian lähti itkun kanssa häämatkalle.
Myöhemmin nuori morsian sanoi ettei koskaan anna puhujalle anteeksi koska tämä pilasi hänen elämänsä ainutkertaisen häätilaisuuden.
Omat hääni olivat hyvät. Paikalla oli runsaasti eriuskoisia mutta kokenut hääpappi osasi valita sanansa tilanteen mukaisesti.
Viime vuonna kävin yhdessä häätilaisuudessa, jossa vanha, maailmasta itsekkin parannuksen armon saanut saarnamiemies puhui kauniisti koko hääkansalle, poikkeammatta kumminkaan pois Jumalan sanan totuuksista ja evankeliumista. Hänen puheensa pääpaino oli rakkaudessa ja sen vaalimisessa. Aviopuolisoiden keskinäisessä kunnioituksessa ja anteeksiantamisessa.
Nuoret parit: Kiinnittäkää huomiota hääväen koostumukseen ja arvioikaa Juhlapuheen pitäjän ominaisuuksia, vaikka "virallisesti" niin ei saisi tehdä, mutta käytäntö on osoittanut että jonkinlainen kontrolli takaa hääjuhlan onnistumisen.
... kaikki papit ovat siinä määrin ympäristö- ja tilannetajun ymmärtäviä ammattilaisia, että pysyvät myös itse vihkiprotokollan ulkopuolella pitämissään puheissa maltillisilla raiteilla.
Jos maallikkopuhujan hommaa, kyllä sellaisen ajatusmaailmasta pitää olla etukäteen selvillä. Jos joku vapaassa sanassa töppää, väärät sanat menevät kokonaan hänen omaan piikkiinsä.
Hyviä neuvoja. Erittäin hyviä neuvoja!
On vain ikävä totuus, että suvun ei-lestadiolainen joutuu usein avoimien loukkausten ja väheksynnän kohteeksi suvun juhlissa.
Näist äasioista ei paljoa puhuta, sillä se joka loutuu loukatuksi, häpeää tilannettaan. Hän on vain ihmeissään: tätäkö on kristillinen rakkaus?
Ne olsivat häpeällisiä tarinoita miten vl-sukulaiset ja -tutut meitä ei-vl-sukulaisia kohtelevat sukujuhlissa.
Pidän itse sukua arvossa ja haluaisin kaikkien lapsieni säilyttävän yhteydet ja sillat omaan sukuunsa.
Mutta niin usein on joutunut pahoilla mielin lähtemään kotiin, häväistynä, lyötynä, väheksyttynä ja loukattuna, että sitä yhä harvemmin tahtoo osallistua.
Ehkä se on uskovaisten sukulaisten tarkoituskin: savustaa minut ulos suvun yhteydestä?
Lähimmäiseen kohdistuva eristäminenhän on heillä sallittu ja suosittukin rangaistuksen muoto.