Mistä oikeasti tietää, että olisi aika siirtyä eteenpäin/tehdä jotain ratkaisevaa??? Eihän tuohon yksiselitteistä ratkaisua tietenkään ole, mutta kiinnostaisi mikäli olette olleet vastaavassa tilanteessa?
Neljä vuotta hyvää suhdetta takana. Suurin osa siitä kaukosuhteessa, mutta muutimme kaksi kk sitten yhteen. Toki olemme pienempiä jaksoja yhdessä asuneet aikaisemminkin.
Tästä neljästä vuodesta olen kaksi vuotta, enemmän tai vähemmän, ollut ihastunut toiseen mieheen. Tunne kiertoteitse kuultuna molemminpuolinen. Pois silmistä, pois mielestä puree kyllä ihan hyvinkin välillä, mutta alkaa tuntumaan jo itsepetokselta. Välttelin, kielsin itseltäni nämä tunteet kunnes lopulta miehelleni ihastukseni olen tunnustanut. Siitä pieni kriisi, mutta hänelle riittää kuulemma se, että rakastan häntä -niinkuin sydämestäni teenkin. Tulevaisuus suunniteltu yhdessä ja silmissä siintää kuva onnellsesta pikku perheestä.
Kesällä olemme muuttamassa pois paikkakunnalta(jossa myös ihastukseni asuu) ja toivon että tämä toinen unohtuu. Samalla mielessä on silti, että mitä jos..
En ole mikään "prinsessa valitsemassa KAAAAAikista niistä prinsseistä, jotka haluavat vain ja ainoastaan minut", vaan mietin että missä vaiheessa tätä syyllisyyden soppaa pitäisi alkaa tajuta tekemäänkin jo jotain, tässä kun leikitään omalla ja toisten mielenterveydellä.
En voi puhua asiasta miehelleni-hänelle tulee paha olo ja siitä syystä minulle paha olo. Kavereille asiaa olen jo vatvonut- "sinulla on hyvä mies, pidä kiinni siitä"-Minulle tulee paha olo. Oikeastaan epäkiitollinen narttu-olo,joka ei ansaitsisi tällaista miestä ja joka ei pysty hallitsemaan ajatuksiaan..
Ihastukselle en voi puhua- se olisi minulta itsekästä-eli taas paha olo. Psykologia on kokeiltu-asia ei etene.
MUTTA silti. Jos en tee mitään, kuin vain mietin asioita- entistä pahempi olo. Kokemuksia tai ihan mitä vaan..?
Ihastuminen toiseen
11
2577
Vastaukset
- qwerty
Aika olennainen asia on se, missä määrin koet oikeasti tuntevasi ihastuksesi kohdetta. Tiedätkö ihastuksesi todelliset tunteet sinua kohtaan ja tietääkö hän sinun? Oletko hänen kanssaan koskaan puhunut asiasta? Jos vastaus on kieltävä, et voi oikeasti laskea kovinkaan paljon hänen varaansa. Ihminen on paljon muutakin kuin mitä ihastunut pystyy näkemään. Ajatteletko että ihastuksessasi on paljon sellaista mitä et nykyisessä parisuhteessa voi saavuttaa? Pitää muistaa, että pelkkä ihastumisen tunne menee ihan varmasti ohi ja arki on erilaista.
Ystäväsi ovat varmaan oikeilla jäljillä, hyvää miestä ei kannata jättää. He arvostavat miestäsi, mikä kertoo kyllä jotain hänen laadustaan! Toisaalta jos teillä ei ole lapsia, asia on onneksi vain kahden aikuisen välinen. Ei kannatakaan ryhtyä perustamaan perhettä (hankkimaan lapsia) jos mieli palaa kovasti jonkun muun luokse.
Olen itse hieman samantyyppisessä tilanteessa. Sanoisin jopa että kyse on elämäni suurimmasta rakkaudesta, ei enää pelkästään "ihastumisesta". Vastapuoli tietää tunteeni ja tuntee myös voimakkaasti minua kohtaan. Olemme molemmat perheellisiä. Kaikki välillämme on ollut "viatonta", fyysistä kanssakäymistä ei ole ollut, vain hienoja, avoimia keskusteluja ja sielunkumppanuuden kokemus. Tarkoituksella emme ole olleet keskenämme missään tekemisissä kuukausimääriin, mutta minun tunteni eivät siitä ole laimistuneet.
Terapiassa olen käynyt itseäni etsimässä ja tunteitani selvittämässä, siitä on ollut jonkun verran apua itseymmärryksessä.
Nämä asiat ovat todella vaikeita, enkä tiedä minäkään mikä on oikein, mitä tekisin. Sinun kohdallasi muutto toiselle paikkakunnalle voi ratkaista ongelman omalla painollaan.
Toivotan onnea! Älä missään nimessä tee pentuja miehesi kanssa vaan eroa mahdollisimman nopeasti, ole reilu! hän selviää siitä särkyneellä sydämellä, mutta jos teillä olisi lapsia niin asiat ovat paljon monimutkaisempia. Itse monoa saaneena tiedän että jos ei olisi noita muksuja niin selviäisin jutusta paljon helpommin, nyt lapset muistuttavat exästä koko ajan..elikkä elämä helvetissä jatkuu ja jatkuu..
- jota kadut lopun ikäsi!!
Herää!!!
Kuulut siihen pieneen markinaali ryhmään naisia jotka sekoittavat kaksi asiaa.
RAKKAUDEN ja Ystävyyden tunteen.
Parasta mitä voit itsellesi tehdä on kertoa miehellesi olevasi täysin epävarma tunteistasi ja haluat pistää välit poikki ainakin joksikin aikaa.
Totuus on ettei rakkaus mieheesi lisäänny ajan kuluessa,epätietoisuutesi vaan kasvaa ...
Teet suuren palveluksen itsellesi ja miehellesi.
Olen itse kokenut saman,seurustelin miehen kanssa ja alun ihastumisen kadottua tunteeni olivat sekavat,oletin että rakastan häntä mutten ollut kuitenkaan olotilaani täysin tyytyväinen.
Huomasin ihastuvani aina näkemiini miehiin,ja se tunne sisälläni oli voimakasta ajatellessani asioita pidemmälle mielessäni.
Minulla oli pitkä aikaisia ihastuksia,mutten sänkyyn asti mennyt sentään.
Kaikkein hulluinta oli että iloitsin mieheni kanssa asunnon löytymisestä ym. yhteisestä tiellemme osuneesta tapahtumasta.
Hän tuntui toisaalta ihanalta,mutta jokin puuttui.
Kaiken huipuksi minä eräänä ilon hetkellä kosin miestäni,menimme kihloihin.
Keksin koko ajan jotain uutta,suunnittelimme häitäkin,kaikki tuntui oikealta..,mutta toisaalta taas sisäinen paloni ei sammunut..
Parin vuoden päästä kihlauksestamme rakastuin työpaikallamme erääseen mieheen,tunne oli molemmin puolinen,en voinut tunteilleni mitään.
Itkin ja nauroin tilanteelle,minulla oli paha olo onnestani,ja kuinka kertoisin sen miehelleni.
Viimein oli pakko kertoa.
Mieheni meni aivan shokkiin,hän ei voinut ymmärtää minun käytöstäni,hän hoki vaan että vastahan sanoit rakastavasi minua,no niin sanoinkin ,mutta en aidosti,vaan miellyttääkseni häntä.
Kerroin lopulta kuinka olin tuntenut koko ajan epävarmuutta asiaa kohtaan ,onko tämä elämäni mies vai ei.
Mieheni raivosi minulle,hän ei voinut käsittää kuinka olin tehnyt tämän hänelle,miksi olin mennyt kihloihin ja suunnitellut häitämme ym.
Oikeassa hän oli.
Olin toiminut väärin,olin pettänyt hänen luottamuksensa,tehnyt petoksen tunne tasolla hyvin itsekkäästi.
Vaikkei asia ollut helppoa miehelleni,ei se ollut itsellenikään.
Tunsin huonoa omaa tuntoa,säälin mieheni kohtaloa ja kannoin huolta hänen jaksamisestaan tapauksen jälkeen..
Edes uusi rakkaus,ja vapaus olla tuon rakkauden kanssa tuonut tasapainoa elämääni.
Suhde särkyi minun rikkoontuneeseen huonoon omaantuntooni.
Minulla kesti kauan oppia elämän aakkoset.
Sen voin sanoa kokemuksesta että sen kyllä huomaa 100% varmuudella kun on rakastunut,siinä ei käy vieraat ihastukset edes mielessä.
Itse pettäminen on paha rikos itselleen,se kostautuu aivan varmasti. - Rakastava
jota kadut lopun ikäsi!! kirjoitti:
Herää!!!
Kuulut siihen pieneen markinaali ryhmään naisia jotka sekoittavat kaksi asiaa.
RAKKAUDEN ja Ystävyyden tunteen.
Parasta mitä voit itsellesi tehdä on kertoa miehellesi olevasi täysin epävarma tunteistasi ja haluat pistää välit poikki ainakin joksikin aikaa.
Totuus on ettei rakkaus mieheesi lisäänny ajan kuluessa,epätietoisuutesi vaan kasvaa ...
Teet suuren palveluksen itsellesi ja miehellesi.
Olen itse kokenut saman,seurustelin miehen kanssa ja alun ihastumisen kadottua tunteeni olivat sekavat,oletin että rakastan häntä mutten ollut kuitenkaan olotilaani täysin tyytyväinen.
Huomasin ihastuvani aina näkemiini miehiin,ja se tunne sisälläni oli voimakasta ajatellessani asioita pidemmälle mielessäni.
Minulla oli pitkä aikaisia ihastuksia,mutten sänkyyn asti mennyt sentään.
Kaikkein hulluinta oli että iloitsin mieheni kanssa asunnon löytymisestä ym. yhteisestä tiellemme osuneesta tapahtumasta.
Hän tuntui toisaalta ihanalta,mutta jokin puuttui.
Kaiken huipuksi minä eräänä ilon hetkellä kosin miestäni,menimme kihloihin.
Keksin koko ajan jotain uutta,suunnittelimme häitäkin,kaikki tuntui oikealta..,mutta toisaalta taas sisäinen paloni ei sammunut..
Parin vuoden päästä kihlauksestamme rakastuin työpaikallamme erääseen mieheen,tunne oli molemmin puolinen,en voinut tunteilleni mitään.
Itkin ja nauroin tilanteelle,minulla oli paha olo onnestani,ja kuinka kertoisin sen miehelleni.
Viimein oli pakko kertoa.
Mieheni meni aivan shokkiin,hän ei voinut ymmärtää minun käytöstäni,hän hoki vaan että vastahan sanoit rakastavasi minua,no niin sanoinkin ,mutta en aidosti,vaan miellyttääkseni häntä.
Kerroin lopulta kuinka olin tuntenut koko ajan epävarmuutta asiaa kohtaan ,onko tämä elämäni mies vai ei.
Mieheni raivosi minulle,hän ei voinut käsittää kuinka olin tehnyt tämän hänelle,miksi olin mennyt kihloihin ja suunnitellut häitämme ym.
Oikeassa hän oli.
Olin toiminut väärin,olin pettänyt hänen luottamuksensa,tehnyt petoksen tunne tasolla hyvin itsekkäästi.
Vaikkei asia ollut helppoa miehelleni,ei se ollut itsellenikään.
Tunsin huonoa omaa tuntoa,säälin mieheni kohtaloa ja kannoin huolta hänen jaksamisestaan tapauksen jälkeen..
Edes uusi rakkaus,ja vapaus olla tuon rakkauden kanssa tuonut tasapainoa elämääni.
Suhde särkyi minun rikkoontuneeseen huonoon omaantuntooni.
Minulla kesti kauan oppia elämän aakkoset.
Sen voin sanoa kokemuksesta että sen kyllä huomaa 100% varmuudella kun on rakastunut,siinä ei käy vieraat ihastukset edes mielessä.
Itse pettäminen on paha rikos itselleen,se kostautuu aivan varmasti.Tarinassasi on jotakin tuttua nuoruuteni vuosilta, mutta vieläkin uskoisin, että sinulle on jotakin opittavaa.
Rakastaminen ja rakastuminen ovat kaksi eri asiaa. Ehkä rakastuneena sitä on vielä niin hullaantunut siihen ihmiseen, että pettäminen on melkoisen epätodennäköistä. Mutta kun takana on pitkä liitto, niin rakkaus ei riitä syyksi olla pettämättä. Siis kyllä voi todellakin rakastaa aidosti ja vahvasti, ja silti pettää. Ihmiset jotka väittävät toisin, ovat naiiveja. Syitä pettämiseen on niin lukuisia, ei rakkauden puute ole ainoa.
Minua on joskus petetty, ja olen itse pettänyt. Tiedän molemmat puolet kuviosta. Jos haluat jotakin oppia, niin muista tämä: Aina ei voi olla rakastunut, mutta aina voi olla uskollinen. Kysymys on päätöksestä, minkä ihminen tekee itsensä kanssa.
Muistelet sitä lyhyeksi jäänyttä suhdettasi "elämäsi miehenä" tai vastaavaa. Hän kosketti nähtävästi varmastikin tunteitasi, mutta niin kosketti sekin mies, jonka kanssa alttarille meinasit astella. Tiedän miten helppoa se on uskotella itselleen, että "enhän minä voinut sille erolle mitään, koska se mies ei ollut oikea..." Kun tapasit sen miehen, hän taatusti tuntui oikealta. Ainakin hetken. Teit päätöksiä hänen kanssaan yhdessä elämisestä jne, mutta et itsesi kanssa. Katsos, ei riitä että löytää oikean kumppanin, vaan pitää myös itse pyrkiä olemaan se oikea. Ei se oikea taivaalta tai lyhyestä romanssista tipahda. Me muutumme vuosien varrella paljon, mutta tarkoitus olisikin muuttua yhdessä. Se mies, johon tutustut parikymppisenä, ei olisi enää se oikea kun olet viisikymmentä -ellei hän ole kasvanut kanssasi.
Tulipa sekavaa tekstiä. Halusin vain pari riviä kirjoittaa, koska minulle tuli sellainen olo, että elämän aakkosten opettelu on sinulla vielä kesken. Jatka siis pohdintojasi, ennen kuin luovutat jälleen. - Aikuinen nainen
Rakastava kirjoitti:
Tarinassasi on jotakin tuttua nuoruuteni vuosilta, mutta vieläkin uskoisin, että sinulle on jotakin opittavaa.
Rakastaminen ja rakastuminen ovat kaksi eri asiaa. Ehkä rakastuneena sitä on vielä niin hullaantunut siihen ihmiseen, että pettäminen on melkoisen epätodennäköistä. Mutta kun takana on pitkä liitto, niin rakkaus ei riitä syyksi olla pettämättä. Siis kyllä voi todellakin rakastaa aidosti ja vahvasti, ja silti pettää. Ihmiset jotka väittävät toisin, ovat naiiveja. Syitä pettämiseen on niin lukuisia, ei rakkauden puute ole ainoa.
Minua on joskus petetty, ja olen itse pettänyt. Tiedän molemmat puolet kuviosta. Jos haluat jotakin oppia, niin muista tämä: Aina ei voi olla rakastunut, mutta aina voi olla uskollinen. Kysymys on päätöksestä, minkä ihminen tekee itsensä kanssa.
Muistelet sitä lyhyeksi jäänyttä suhdettasi "elämäsi miehenä" tai vastaavaa. Hän kosketti nähtävästi varmastikin tunteitasi, mutta niin kosketti sekin mies, jonka kanssa alttarille meinasit astella. Tiedän miten helppoa se on uskotella itselleen, että "enhän minä voinut sille erolle mitään, koska se mies ei ollut oikea..." Kun tapasit sen miehen, hän taatusti tuntui oikealta. Ainakin hetken. Teit päätöksiä hänen kanssaan yhdessä elämisestä jne, mutta et itsesi kanssa. Katsos, ei riitä että löytää oikean kumppanin, vaan pitää myös itse pyrkiä olemaan se oikea. Ei se oikea taivaalta tai lyhyestä romanssista tipahda. Me muutumme vuosien varrella paljon, mutta tarkoitus olisikin muuttua yhdessä. Se mies, johon tutustut parikymppisenä, ei olisi enää se oikea kun olet viisikymmentä -ellei hän ole kasvanut kanssasi.
Tulipa sekavaa tekstiä. Halusin vain pari riviä kirjoittaa, koska minulle tuli sellainen olo, että elämän aakkosten opettelu on sinulla vielä kesken. Jatka siis pohdintojasi, ennen kuin luovutat jälleen.Tuo edellinen kirjoitus oli vähän kuin itse olisin kirjoittanut.
On olemassa räväkkä sanonta "you can't fuck'em all", eli suomeksi: vaikka nyt et tähän ihastukseesi lankeaisikaan vaan jatkaisit elämääsi suunnitellulla polulla rakastamasi miehen kanssa, tilanne saattaa toistua ja todennäköisesti toistuukin vielä vuosien kuluessa.
Elämä heittää elämänhaluiselle näitä valintatilanteita, jos olet avoin ihminen ja liikut ihmisten parissa. Sille ei vain voi mitään.
En väitä, että "ei se vaihtamalla parane", koska ihan varmasti joissain tapauksissa paranee, itsellenikin on niin käynyt. Mutta loputtomiin sitä "vielä vähän parempi"-leikkiä ei voi jatkaa. Itselläni on nyt aivan ihana mies jota rakastan todella, mutta kuinka ollakaan: elämääni on kuitenkin ilmaantunut ihana "toinen mies", jonka kanssa keskustelusta ja mailailusta en saa kyllikseni. Hän tuntuu täydentävän juuri sitä osaa, mikä elämästä puuttuu mieheni kanssa. Mutta en silti aio sen tärisyttää elämämme perusteita. Fyysinen kontakti on rajoittunut muutamaan halaukseen ja luulen, että se siihen jääkin. Mutta tämä jonkinasteinen sielunkumppanuus jää väkisinkin olemaan ja elämään, vaikka emme juurikaan olisi edes tekemisissä toistemme kanssa.
En tietenkään ole kertonut tästä miehelleni, koska en halua loukata häntä eikä tämä edes kuulu hänelle millään tavalla. Koko episodi ei ole mitenkään viilentänyt mieheni ja minun suhteita eikä tule viilentämäänkään. - ap.
Rakastava kirjoitti:
Tarinassasi on jotakin tuttua nuoruuteni vuosilta, mutta vieläkin uskoisin, että sinulle on jotakin opittavaa.
Rakastaminen ja rakastuminen ovat kaksi eri asiaa. Ehkä rakastuneena sitä on vielä niin hullaantunut siihen ihmiseen, että pettäminen on melkoisen epätodennäköistä. Mutta kun takana on pitkä liitto, niin rakkaus ei riitä syyksi olla pettämättä. Siis kyllä voi todellakin rakastaa aidosti ja vahvasti, ja silti pettää. Ihmiset jotka väittävät toisin, ovat naiiveja. Syitä pettämiseen on niin lukuisia, ei rakkauden puute ole ainoa.
Minua on joskus petetty, ja olen itse pettänyt. Tiedän molemmat puolet kuviosta. Jos haluat jotakin oppia, niin muista tämä: Aina ei voi olla rakastunut, mutta aina voi olla uskollinen. Kysymys on päätöksestä, minkä ihminen tekee itsensä kanssa.
Muistelet sitä lyhyeksi jäänyttä suhdettasi "elämäsi miehenä" tai vastaavaa. Hän kosketti nähtävästi varmastikin tunteitasi, mutta niin kosketti sekin mies, jonka kanssa alttarille meinasit astella. Tiedän miten helppoa se on uskotella itselleen, että "enhän minä voinut sille erolle mitään, koska se mies ei ollut oikea..." Kun tapasit sen miehen, hän taatusti tuntui oikealta. Ainakin hetken. Teit päätöksiä hänen kanssaan yhdessä elämisestä jne, mutta et itsesi kanssa. Katsos, ei riitä että löytää oikean kumppanin, vaan pitää myös itse pyrkiä olemaan se oikea. Ei se oikea taivaalta tai lyhyestä romanssista tipahda. Me muutumme vuosien varrella paljon, mutta tarkoitus olisikin muuttua yhdessä. Se mies, johon tutustut parikymppisenä, ei olisi enää se oikea kun olet viisikymmentä -ellei hän ole kasvanut kanssasi.
Tulipa sekavaa tekstiä. Halusin vain pari riviä kirjoittaa, koska minulle tuli sellainen olo, että elämän aakkosten opettelu on sinulla vielä kesken. Jatka siis pohdintojasi, ennen kuin luovutat jälleen.No olenhan minä tässä rimpuillut jo kaksi vuotta..koen tuon pettämisen ja yhdessä olemisen rakkauden lisäksi myös välillä puhtaana tahdon asiana. En tiedä, koska sitä sitten olisi "tarpeeksi" oppinut, en usko että koskaan. Ei minulla parisuhteita ole ollut kuin kaksi, määrä tosin ei ikinä korvaa laatua. Pitää vaan yrittää ottaa opiksi menneistä jutuista.
Kiitoksia neuvoista (lisääkin otetaan vastaan), mukavan fiksuja ihmisiä/kommentteja liikenteessä:) - aikuisen ihmisen tekstiä..
Rakastava kirjoitti:
Tarinassasi on jotakin tuttua nuoruuteni vuosilta, mutta vieläkin uskoisin, että sinulle on jotakin opittavaa.
Rakastaminen ja rakastuminen ovat kaksi eri asiaa. Ehkä rakastuneena sitä on vielä niin hullaantunut siihen ihmiseen, että pettäminen on melkoisen epätodennäköistä. Mutta kun takana on pitkä liitto, niin rakkaus ei riitä syyksi olla pettämättä. Siis kyllä voi todellakin rakastaa aidosti ja vahvasti, ja silti pettää. Ihmiset jotka väittävät toisin, ovat naiiveja. Syitä pettämiseen on niin lukuisia, ei rakkauden puute ole ainoa.
Minua on joskus petetty, ja olen itse pettänyt. Tiedän molemmat puolet kuviosta. Jos haluat jotakin oppia, niin muista tämä: Aina ei voi olla rakastunut, mutta aina voi olla uskollinen. Kysymys on päätöksestä, minkä ihminen tekee itsensä kanssa.
Muistelet sitä lyhyeksi jäänyttä suhdettasi "elämäsi miehenä" tai vastaavaa. Hän kosketti nähtävästi varmastikin tunteitasi, mutta niin kosketti sekin mies, jonka kanssa alttarille meinasit astella. Tiedän miten helppoa se on uskotella itselleen, että "enhän minä voinut sille erolle mitään, koska se mies ei ollut oikea..." Kun tapasit sen miehen, hän taatusti tuntui oikealta. Ainakin hetken. Teit päätöksiä hänen kanssaan yhdessä elämisestä jne, mutta et itsesi kanssa. Katsos, ei riitä että löytää oikean kumppanin, vaan pitää myös itse pyrkiä olemaan se oikea. Ei se oikea taivaalta tai lyhyestä romanssista tipahda. Me muutumme vuosien varrella paljon, mutta tarkoitus olisikin muuttua yhdessä. Se mies, johon tutustut parikymppisenä, ei olisi enää se oikea kun olet viisikymmentä -ellei hän ole kasvanut kanssasi.
Tulipa sekavaa tekstiä. Halusin vain pari riviä kirjoittaa, koska minulle tuli sellainen olo, että elämän aakkosten opettelu on sinulla vielä kesken. Jatka siis pohdintojasi, ennen kuin luovutat jälleen.Sinulta Rakastava, joka toteat että rakastaminen on eri asia kuin rakastuminen. Moni tosiaan luulee että kyse on rakastamisesta kun on "rakastunut" käytännössä on useimmiten ihastunut. Silloin leijuu puoli metriä kadunpinnan yläpuolella... Arki tulee aina ja jokainen ihastuminen/rakastuminen loppuu...
Muistan kun kerran luin tunnetun suomalaisen näyttelijän haastattelun, jossa hän kertoi, että on lukuisia kertoja ollut elämänsä aikana ihastunut/rakastunut, mutta ei ikinä ole antanut mennä pitemmälle. Rakkaus omaan vaimoon kesti ja piti ja ihastukset haihtuivat... - KIITOS!
Rakastava kirjoitti:
Tarinassasi on jotakin tuttua nuoruuteni vuosilta, mutta vieläkin uskoisin, että sinulle on jotakin opittavaa.
Rakastaminen ja rakastuminen ovat kaksi eri asiaa. Ehkä rakastuneena sitä on vielä niin hullaantunut siihen ihmiseen, että pettäminen on melkoisen epätodennäköistä. Mutta kun takana on pitkä liitto, niin rakkaus ei riitä syyksi olla pettämättä. Siis kyllä voi todellakin rakastaa aidosti ja vahvasti, ja silti pettää. Ihmiset jotka väittävät toisin, ovat naiiveja. Syitä pettämiseen on niin lukuisia, ei rakkauden puute ole ainoa.
Minua on joskus petetty, ja olen itse pettänyt. Tiedän molemmat puolet kuviosta. Jos haluat jotakin oppia, niin muista tämä: Aina ei voi olla rakastunut, mutta aina voi olla uskollinen. Kysymys on päätöksestä, minkä ihminen tekee itsensä kanssa.
Muistelet sitä lyhyeksi jäänyttä suhdettasi "elämäsi miehenä" tai vastaavaa. Hän kosketti nähtävästi varmastikin tunteitasi, mutta niin kosketti sekin mies, jonka kanssa alttarille meinasit astella. Tiedän miten helppoa se on uskotella itselleen, että "enhän minä voinut sille erolle mitään, koska se mies ei ollut oikea..." Kun tapasit sen miehen, hän taatusti tuntui oikealta. Ainakin hetken. Teit päätöksiä hänen kanssaan yhdessä elämisestä jne, mutta et itsesi kanssa. Katsos, ei riitä että löytää oikean kumppanin, vaan pitää myös itse pyrkiä olemaan se oikea. Ei se oikea taivaalta tai lyhyestä romanssista tipahda. Me muutumme vuosien varrella paljon, mutta tarkoitus olisikin muuttua yhdessä. Se mies, johon tutustut parikymppisenä, ei olisi enää se oikea kun olet viisikymmentä -ellei hän ole kasvanut kanssasi.
Tulipa sekavaa tekstiä. Halusin vain pari riviä kirjoittaa, koska minulle tuli sellainen olo, että elämän aakkosten opettelu on sinulla vielä kesken. Jatka siis pohdintojasi, ennen kuin luovutat jälleen.Kirjoitit niin vakuuttavasti ja elämänkokemusta uhkuen, että tulipa hyvä mieli. :) Samaistuin häneen, jolle vastauksesi oli tarkoitettu, koska olen itsekin pyöritellyt mielessäni samoja asioita silloin tällöin. Yleensä ihmiset vastaa "eroa.. suhteessasi on jotain vikaa, kun tunnet noin" tai muuta vastaavaa. Eikä se todellakaan tunnu hyvältä. Kerran suhteessamme kävimmekin eron partaalla, mutta tajusin melkein samalla sekunnilla, kun ääneen otin asian esille, että tein virheen.. ja ikävöin miestäni jo ennen kuin hän oli ehtinyt ovesta ulos.
Mä uskon, että me ihmiset ollaan tässäkin suhteessa erilaisia. Toiset itseni mukaan lukien on ailahtelevaisia ja spontaaneja, jotka ihastuu helposti (niinkuin myös vihastuu, rakastuu, ilostuu jne.) Itse ainakin olen tosi herkkä ja tunne-ihminen. Se ominaisuus kannattaa tiedostaa itsessään. Voi olla, että toisille uskollisuus myös tunnetasolla on helpompaa. Nämä ihmiset ei vain ole taipuvaisia suurille tunnekuohuille varmaan muutenkaan elämässään.
Mä ainakin aioin pitää kiinni rakkaastani ja kunnioittaa häntä.. tiedän, että olen oikean aarteen ja tosirakkauden löytänyt. Kiitos kirjoituksestani! Tunnen olevani erittäin onnellinen ja onnekas tällä hetkellä! =) - - sinun
KIITOS! kirjoitti:
Kirjoitit niin vakuuttavasti ja elämänkokemusta uhkuen, että tulipa hyvä mieli. :) Samaistuin häneen, jolle vastauksesi oli tarkoitettu, koska olen itsekin pyöritellyt mielessäni samoja asioita silloin tällöin. Yleensä ihmiset vastaa "eroa.. suhteessasi on jotain vikaa, kun tunnet noin" tai muuta vastaavaa. Eikä se todellakaan tunnu hyvältä. Kerran suhteessamme kävimmekin eron partaalla, mutta tajusin melkein samalla sekunnilla, kun ääneen otin asian esille, että tein virheen.. ja ikävöin miestäni jo ennen kuin hän oli ehtinyt ovesta ulos.
Mä uskon, että me ihmiset ollaan tässäkin suhteessa erilaisia. Toiset itseni mukaan lukien on ailahtelevaisia ja spontaaneja, jotka ihastuu helposti (niinkuin myös vihastuu, rakastuu, ilostuu jne.) Itse ainakin olen tosi herkkä ja tunne-ihminen. Se ominaisuus kannattaa tiedostaa itsessään. Voi olla, että toisille uskollisuus myös tunnetasolla on helpompaa. Nämä ihmiset ei vain ole taipuvaisia suurille tunnekuohuille varmaan muutenkaan elämässään.
Mä ainakin aioin pitää kiinni rakkaastani ja kunnioittaa häntä.. tiedän, että olen oikean aarteen ja tosirakkauden löytänyt. Kiitos kirjoituksestani! Tunnen olevani erittäin onnellinen ja onnekas tällä hetkellä! =)On tärkeää tiedostaa itsensä, että on esim. tunne-ihminen. Yhtä tärkeää on myös että puoliso tiedostaa tämän.
Olen seurannut vanhempieni rikasta ja lämmintä avioliittoa. Äitini on äärimmäisen ekstrovertti ihminen. En tiedä ihastuuko hän oikeasti, mutta ainakin käyttäytyy joskus sillä tavalla hassusti, kenties hieman teatraalisestikin ;) Isäni on aina seurannut näitä ihastumisia pilke silmäkulmassa. Ystäväni ovat ihmetelleet, että eikö isäni ota nokkiinsa ja loukkaannu. Herkempi mies olisi varmasti jo loukkaantunutkin. Mutta vanhempani tuntevat toisensa ja hyväksyvät toisensa. Siis mitään tekoja äiti ei koskaan tee, ja yleensä hänen kohteensa (ei niitä nyt ole kuin muutama ollut..) ovat suhtautuneet asiaan huumorilla. Kai sekin on ihmistuntemusta ettei "ihastu" vääriin miehiin, ettei sitten loukkaa ketään.
Vanhempieni rakkaus toista kohtaan on paljon syvempää kuin pinnalliset ihastumiset. Mutta heillä on paljon sellaisia kahdenkeskisiä juttuja joita me lapset emme todellakaan aina ymmärrä :)
Jos isäni olisi toisenlainen ja loukkaantuisi olemattomista ja merkityksettömistä asioista, niin eivät he koskaan alttarille olisi päässeetkään.
- iitalinta*
Tekstisi oli niin tuttua... Itselläni on lapsia ja sen vuoksi olen siirtänyt ja siirtänyt eroamista... Olemme yrittäneet monta kertaa uudestaan ja uudestaan ja yleensä siitä syystä, että olen tahtonut rauhoitella viiltävästi syyttelevää omaatuntoani, juuri vastineina näihin: "sinulla on hyvä mies..."-juttuihin. Asiahan on niin, että NIIN ON! Ja hyvä mies tarvitsee naisen, joka ei ihastu ja tahdo olla muiden miesten kanssa! Helevata sentään! Ja juuri sen vuoksi, olen tehnyt eropäätöksen. Mies saa tilaisuuden vielä olla onnellinen jonkun toisen naisen kanssa, jonkun joka osaa rakastaa häntä niin, ettei kaipaa toisten syliin. Minä en ole siinä onnistunut ja olen siitä hirvittävän pahoillani. Ja se "Olen narttu!"-olo viihtyy minunkin luonani, vaan ehkä sekin ajan oloon laantuu... Voimia sinulle!
- luopunut soturi
Et ole "olen narttu". Se jos mikä on avarasydämistä että ymmärtää ja hyväksyy, ettei itse olekaan miehelle "se oikea nainen", tai edes "sellainen" oikea nainen. Jos toisesta välittää ja toista rakastaa (kuten lähimmäistä) pitää ymmärtää milloin on aika luovuttaa.
Itselleen jää paha olo, kun ei ollutkaan riittävä. Pettyy itseensä. Tulee epätoivonen olo, joskus itsetuhoisakin (mulle tuli). Mutta sitten kun aikaa kuluu. Siitä on tehtävä periaatepäätös että mitään ratkaisuja mihinkään suuntaan en tee ennen kuin vuosi on kulunut.
Ulkopuoliset sanoo: et koskaan rakastanutkaan miestäsi kun noin ajattelet.
Se ulkopuolinen ei ole itse koskaan rakastanut ja luopunut. Jokaisella on omat kokemuksensa eikä kukaan voi mennä sanomaan kuka on oikeassa. Mutta minä sanon että ajattelet selkeästi. Toivottavasti myös toimit selkeästi ;)
Ei ole sekään rakkautta että jää vaikka tietää loukkaavansa toista.
Tällä en tarkoita etteikö ensisijaisesti pitäisi pyrkiä pitämään avioliitto kasassa. Yrittämään vielä kerran, ja vielä kerran. Antaa itselleen aikaa jos vaikka ajatukset selkiäisi. Mutta on myös ymmärrettävä milloin on aika luovuttaa. Ei ole "oikeaa aikaa", on vain oma harkinta johon on luotettava oman elämänkokemuksensa ja ihmistuntemuksensa pohjalta.
Tsemppiä teille taistelijoille!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taisin tehdä virheen
Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle1115237Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖493392Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi
Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle913224Näin kun katsoit salaa ja
Hymyilit sieltä kaukaa 😍☺️ mutta hämmennyin ja tilanne oli niin nopeaa ohi etten oikeen kerennyt mukaan 😢 säteilit ku402926- 811847
Nainen onko sulla supervoimmia ?
Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.411580450 000 ulosotossa
Suomessa on tällä hetkellä ennätysmäärä ihmisiä ulosotossa. Viime vuonna heitä oli yli puoli miljoonaa. Kuluvan vuoden1271555Katu täyttyy...
Hei, oli pakko laittaa vielä tää. Huomaan että olet suuttunut. Minähän sanoin että poistun, olit paikalla. Olin pettynyt311436Eduskunnasta tippuneet kokoomuslaiset nostavat eniten sopeutumisrahaa. Kyllä veroeurot kelpaavat.
Sopeutumisraha on eduskuntatyön päättymisen jälkeen maksettava etuus, jonka tarkoituksena on tukea entisiä kansanedustaj1301234- 161149