Vaikeampi homma

Alkuviikosta oli suuret lööpit molemmissa iltapäivälehdissä eräästä entisestä urheilijasta ja hänen alkoholiongelmastaan, joka kuulemma on kestänyt jo vuosia. Pahasti kouraisi sisältä, kun yksi otsake oli, että vaimo ja läheiset tukevat tätä henkilöä. No, hienoa hänen kannaltaan.

Kuitenkin, mitenkään ko henkilön ongelmaa vähättelemättä, se että vaimo ja läheiset tukevat, on jo puoli voittoa. Minun kaltaisellani alkoholistilla on paljon kivisempi tie kuljettavanani kun minulla ei mitään vaimoa tai läheisiä ihmisiä ole olemassakaan. Ihan itse saan käydä jaakobinpainini viinapirua vastaan. Onneksi on sentään työpaikka, sitä en ole vielä juonut pois.

Kaipa se yksinäisyys on nimenomaan se suurin yksittäinen syy miksi minä ryyppään niin itsetuhoisesti. Tottakai alkoholismiin kuuluu myös jonkinlaista perinnöllisyyttä, minun(kin) suvussa sitä on todella paljon, mutta sanoisin että elämän jonninjoutavuus, rakkaudeton lapsuus ja aikuisuus ovat tehneet minusta tällaisen. Aina kun alkaa tehdä viinaa mieli niin ihan itse saan taivutella itseni olla ottamatta eikä ole ketään kenen edessä tuntisi syyllisyyttä ja häpeää kun taas yksi raittiuslupaus petti.
9660
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

eivät riittäneet raitistamaan minua. Eikä ollut onnellista parisuhdetta ja kumppania tukena. Kolhuja sitäkin enemmän.

Hyvä niitä menneitä asioitakin on mielestäni käydä läpi, mutta ei raittius minun näkemykseni mukaan niistä ole kiinni. Sitä vaan mielellään syyttäisi muita ihmisiä tai yhteiskuntaa tai "kohtaloa" omasta tilanteestaan.

Äänestä

..juoma-aikana päivä päivältä yksinäisemmäksi ja erilaiseksi kuin muut, vaikka minulla on kaksi murrosikäistä lasta ja naisystävä, joka on minua vaihtelevasti kestänyt. Lapsuuteni oli rakkaudeton, se sama kokemus meillä on. Samoin katkeruus ja voimattomuus raittiuslupausten romahtaessa. Läheisten tuki kohdallani muuttui kerta kerran jälkeen syvemmäksi syyllisyydeksi ja tuskaksi sisälläni, koska petin jatkuvasti heidänkin luottamuksensa. Ystävät olin jo työntänyt aikaa sitten pois elämästä ja työpaikka piti minua kaidalla tiellä aikansa, kunnes sekään ei enää kestänyt siteenä.
Kun ymmärsin hakea apua ja aloin toipua yksinäisyyden muurit ympäriltäni alkoivat sortua. Löysin ympäriltä samankaltaisia ihmisiä - en enää ollutkaan yksin vaikeuksissani, vaan löysin tukea ja ystävyyttä. Ihminen on laumaeläin, vaikka nykymaailma tuntuu suosivan yksinäisiä saalistavia susia.
Sitkeyttä ja voimaa kamppailuusi! Mahdollisuus toipua on olemassa!
Kaikkea hyvää Sinulle.

Äänestä

Otsikot on otsikoita, mutta olisiko tämä urheilija todella siinä pisteessä jos omaiset olisivat olleet tukena silloin, kuin ongelmat alkoivat? Vaikea sanoa.

Olen seurannut alkoholistien elämää läheltä koko ikäni. Eka lapsuudessa, sitten avioliitossa ja nytten omaani. Minulle ei ole ketään muita, kuin Te jotka tänne kirjoittelette ja koen sen suurena apuna. On edes jotain. Mutta tiedän päivä on iltaa lempeämpi. Yöllä kaikki "möröt" hiipivät mieleen ja vie ikään kuin kaiken toivon.

Minullakin on työpaikka josta lääkäri "pakotti" sairaslomalle. Se oli kova isku. Ainoa asia jossa olen hyvä ja pärjään. Mutta nyt ajatteletn, että tämä saikku on ollut minullle terpeen ja sattaapi olla, että jopa aion sitä jatkaa.

Metrotunnelissa oli kerran mainos, jossa oli vanhan naisen kuva ja kysymys: "Voiko yksinäisyyteen kuolla?" Tyttäreni kysyi, että voiko. En osannut muut sano, kuin, että voi.

Minä olen jo niin "erakoitunut" pulloineni, että vaatii suunnattomia ponnisteluja hakeutua kaltaisteni seuraan. Mutta haluan uskoa, että jonain päivänä olen siihen tarpeeksi vahva ja samaa toivon sinullekkin.

Äänestä

....Ajoin itse kaikki pois.Vain lapset vierellä kärsivät.Sit kun hokasin,että olin yksin, vaikka olin ihmisten keskellä, olin jo pahassa jamassa henkisesti.Olin niin ylpeä, etten pyytänyt apua. Yksikseni itkin elämän kurjuutta. Ulospäin kyllä näytin vahvalta ja luulin näyttäväni myös hyvältä. Pöhötys naamalla, silloin olin flunssassa: köh, köh, niiskun,niiskun :D. Muuten yritin pitää "kulissia" ylihyvältä näyttämällä. Valokuvat siltä ajalta ovat mainioita!!!Sairasta ,jos mikä! Lopuksi olin niin väsynyt itseeni, että huusin ja raivosin mielessäni edes Jumalaa auttamaan (ja tietenkin ottamaan mieluummin henki pois, itsesääli:vastuun pakeneminen).Manasin koko "jätkän", kun se ei heti auttanut ja join ja säälin itseäni. Sit tuli hätä, etten halua kuolla tai seota. Soitin apua (kännissä tietenkin) ja pyysin juuri oikeita ihmisiä paikalle ja ne tuli! Päätös siitä, että haluan apua oli minun itseni tehtävä, en voinut paeta enää. Jouduin nöyrtymään ja olemaan I kerran elämässäni rehellinen. Hakeuduin itse, yksin, itseni takia hoitoon.Sen jälkeen olen tarvinnut jatkuvasti vertaistukea, enkä ole enää yksin. Olen saanut ystäviä, tuttavia, ihmisiä ympärilleni. Tänään tajuan: Jos haluu saada on pakko antaa (Kake singers):D.Olemalla nöyrä (ei nöyristelevä) ja rehellinen itsellleen sekä hieman ennakoluuloinenkin olematta hyökkäävä heti, olen saanut raittiutta ja ystäviä. Ei tarvinnut kuolla, eikä lähteä hullujenhuoneelle. Kiitos siitä kuuluu minun korkeammalle voimalle (hauska "jätkä" nykyään) AA:n olemassa ololle, jota kautta olen löytänyt ne oman näköiset ihmiseni hyvine ja huonoine puolineen aivan kuin minä.Tänään haluan olla myös yksinäisen ystävä, ennen pelkäsin niitä,koska ne olivat minun peilejäni.Aurinkoista torstai päivää kaikille!

Äänestä
  • tunnistan jälleen itseni. Minusta onneksi ei ole olemassa valokuvia. Minä käytin ainakin allergiaa selittämään turvonneita, punaisia silmiäni (johtui punoitus sitten viinasta tai itkusta, useimmiten molemmista), luultavasti "flunssakin" vaivasi aika ajoin.

    Samaten tuo huutaminen ja raivoaminen on niiiiiin tuttua. Vuoroin heristin nyrkkiä "yläkertaan" ja vuoroin heittäydyin lattialle anomaan armoa.

    Sitten kun halusin saada apua niin halusin saada sitä HETI. Ja omilla ehdoillani! AA-laisille en arvannut kännissä soittaa, mutta esimerkiksi SOS-auton tilasin paikalle yhtenä yönä (veivät selviämisasemalle, ja kun vähän selvisin niin halusin pois ja olin sitä mieltä, että pärjään kyllä mainiosti ilman kenenkään apua :-))

    Kävin varmaan ihan mielettömillä kierroksilla silloin loppusyksyllä 2005. En pystynyt keskittymään juuri mihinkään, en edes televisioon (hetkinen... minulla ei itse asiassa tainnut silloin olla televisiota), en kirjoihin, en harrastuksiin, en kotitöihin (no niihin en suuremmin keskity nykyisinkään). Näin jälkeen päin tuntuu, että olin kuin ravihevonen joka veti jatkuvaa ympyrää niin että lattiaan jäi jäljet. Adrenaliinia veressä ja päässä pyöri vain viina tai sen puute.

    Ja jumankauta kuinka suutuin ihmisille, jotka eivät suostuneet ymmärtämään minua (eräällä nettipalstalla, ei täällä). Välillä heitin heidän kanssaan läppää, mutta sitten kun heidän ehdotuksensa eivät miellyttäneet minua tai he eivät suostuneet tarjoamaan sellaista apua/lohtua kuin olisin halunnut niin päästelin ärräpäitä ja vannoin etten ikinä enää pissaakaan heihin päin.

    Huhhuh, oikein uuvuttaa kun ajattelenkin niitä aikoja. Ihan sairaan epärealistiset haaveet ja kuvitelmat elämästä ja omista kyvyistä, ja vielä sairaampi todellisuus. Haaveilin, että minusta tulee vielä jotain suurta samalla kun kyyhötin yksin himassa pulloni kanssa enkä halunnut vastata edes puhelimeen. (No, tuli minusta sitten aika suurikin kun vaihdoin juopottelun syöpöttelyyn, mutta ihan sitä en haaveillessani tarkoittanut :-))

    Toivottavasti ei tarvitse enää koskaan palata siihen elämään.

    Äänestä

eivät siinä puolison ja lasten pyynnöt auta. Alkoholisti on voimaton alkoholiin nähden. Alkoholistin läheinen on voimaton alkoholiin nähden. Viranomainen on voimaton alkoholiin nähden. Työnantaja on voimaton alkoholiin nähden.
Tuhannet alkoholistit ovat valinneet pullon puolisonsa sijaan. Pysyvä raitistuminen on mahdollista vasta, kun alkoholisti haluaa sitä itsensä takia.

Äänestä

Mietin sitä omalla kohdallani, kyllä minuakin varmaan haluttiin tukea. Usein olin niin huonossa kunnossa, että vaimoni haki minulle olutkassin.(hänen kannaltaan kahdesta huonosta vaihtoehdosta vähemmän huono).
Millä muulla tavoin läheiset voivat tukea juovaa alkoholistia?

Yleensä juovat alkoholistit eristäytyvät muusta maailmasta juomisensa loppuaikoina. Kai minäkin pelkäsin, että muut juovat viinani, siksi juopottelin mieluiten yksin.
Yksinäisyydessä oli helppoa itkeskellä kovaa kohtaloaan ja heti samantien tehdä mahtavia suunnitelmia paremmasta huomisesta.

No, parempi huominen kyllä toteutuikin mutta hiukan eri tavalla...
Raitistunutta alkoholistia läheiset voivatkin jo tukea monella eri tavalla. Lapset ovat saaneet luottamuksensa takaisin ja "uudet" läheiset eli lapsenlapset ovat aivan mahtavia tukijoita.

Mutta kyllä erikoisen hyvää tukea saa muilta raitistuneilta alkoholisteilta, missä vaan heitä tapaakin.

Äänestä

3575646546

Äänestä
  • Yritä typerä pentu aikuistua, edes vähän.
    Ja lopeta vanhojen viestien tonkiminen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


VIM kirjoitti:

Alkuviikosta oli suuret lööpit molemmissa iltapäivälehdissä eräästä entisestä urheilijasta ja hänen alkoholiongelmastaan, joka kuulemma on kestänyt jo vuosia. Pahasti kouraisi sisältä, kun yksi otsake oli, että vaimo ja läheiset tukevat tätä henkilöä. No, hienoa hänen kannaltaan.

Kuitenkin, mitenkään ko henkilön ongelmaa vähättelemättä, se että vaimo ja läheiset tukevat, on jo puoli voittoa. Minun kaltaisellani alkoholistilla on paljon kivisempi tie kuljettavanani kun minulla ei mitään vaimoa tai läheisiä ihmisiä ole olemassakaan. Ihan itse saan käydä jaakobinpainini viinapirua vastaan. Onneksi on sentään työpaikka, sitä en ole vielä juonut pois.

Kaipa se yksinäisyys on nimenomaan se suurin yksittäinen syy miksi minä ryyppään niin itsetuhoisesti. Tottakai alkoholismiin kuuluu myös jonkinlaista perinnöllisyyttä, minun(kin) suvussa sitä on todella paljon, mutta sanoisin että elämän jonninjoutavuus, rakkaudeton lapsuus ja aikuisuus ovat tehneet minusta tällaisen. Aina kun alkaa tehdä viinaa mieli niin ihan itse saan taivutella itseni olla ottamatta eikä ole ketään kenen edessä tuntisi syyllisyyttä ja häpeää kun taas yksi raittiuslupaus petti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu