kaipaisin

Elikkäs toivoisin seuraavaan ihan asiallisia vastauksia, en kritisointia. Voi olla, ja varmasti onkin niin, että tätätkin asiaa on palstalla jo pohdittu. ajattelin nyt kuitenin kysäsistä koska tää palsta on niin julmetun pitkä lista etsiä mikäli jotain tiettyä etsii.

Eli asia on seuraavanlainen. Olen naimisissa vl "syntyperää" olevan miehen kanssa, tällä hetkellä kumpikaan meistä ei ko. uskoon kuulu. Yrityksestä huolimatta emme ole lapsia saaneet. Olemme turvautuneet lapsettomuushoitoihin. Mieheni kotiseudulla kyläillessämme kaikki tuijottavat mahaani ja kyselevät, koska jälkeläisiä tulee. Haluaisinkin nyt tietää mikä on suhtautumisenne (lähinnä se yleinen, koska jokaisella on omansa) lapsettomuushoitoihin. Voinko siis tuolla kertoa että käymme rankoissa hoidoissa vai onko parempi olla hiljaa asiasta? Jotenkin haluaisin siellä oikaista käsityksen, jonka mukaan meille ei tule lasta minun "ura" ja opiskelujeni takia, sanoa ettei se ole ihan minusta tai tahdostamme kiinni.

asia on kuitenkin sen verran arka, että jokainen kysely tietyllä tapaa satuttaa. varsinkin kun jo kerran olimme niin lähellä, mutta lapsi ei sitten jaksanutkaan kasvaa.

Toiseksi tiedustelisin suhtautumista adoptioon. Adoptio tulee olemaan meille vaihtoehto, tai onkin jo. Itsekseni olenkin sitten miettinyt, että miltä tuntuu viedä lapsi mummolaan. Miten häneen siellä suhtauduttaisiin ja olisiko hän hyväksytty?
6569
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Lasten hyväksymisen suhteen voit mielestäni unohtaa kaikki epäilykset. Varmasti kaikki lapset, syntyperästä riippumatta otetaan vl-suvussa avosylin vastaan.

Kerro vaan hoidoistanne, niin ei tarvitse selitellä vaan voitte keskittyä sukuloidessanne mukavaan yhdessäoloon. Tiedän kokemuksesta, kuinka tuomitsevaa "ehkäisyutelu" voi pahimmillaan olla. En sen takia neuvo kertomaan, että heidän hyväksyntäänsä teidän tarvitsisi hakea, käytännön elämää vaan helpottaaksenne...

Itse olen vl-suvusta, jo nuorena piireistä eronnut. Itselläni on (siitä huolimatta;)) suurperhe, synnyttämällä ja adoptoimalla saatuja ihania lapsia. Kaikki lapsemme ovat isovanhemmilleen, sedilleen ja tädeilleen todella rakkaita.

Jaksamista hoitoihin. Mutta muistakaa silti, että adoptio on ihan yhtä hyvä tapa saada lapsia kuin synnyttäminen. Lisäksi kansainvälisen adoption myötä perheenne saa paljon muuta hyvää kaupantekijäisiksi, mm kaksi kotimaata!

Äänestä
  • Kyllä kai periaatteessa hedelmöityshoidot vl-piireissä nykyään hyväksytään. Olen tosin kuullut henkilökohtaisia mielipiteitä äärestä laitaan. Mutta unohtakaa se, kertokaa reilusti läheisillenne, missä mennään!

    Vaikka he suhtautuisivat epäilevästi hoitoihin, syntyneen lapsen he kyllä hyväksyvät, siihen voitte luottaa.

    Äänestä

Itse en kertoisi asiasta jos olisin sinun tilanteessa omalle vl lähipiirille. Koska tiedän että kun "mistään ei mitään tiedetä" tyyli on tälläisissä asioissa se että ennakoluulojen takia kaikki "epänormaali" on paheksuttavaa. Se joka ei itse ole käynyt läpi lapsttomuus hoitoja ei voi ymmärtää täysin tilannettasi. Eikä voi ymmärtää täysin niitä tunteita joita joudut käymään läpi. Ihmisten kyky asettua toisen ihmisen asemaan on niin vaihtelevaa ettei voi sanoa onko parempi kertoa vai jättää kertomatta. Tai voit kertoa vain "osan totuutta".

Sanoa vaikka että on yritettty mutta yritykset ovat päättyneet kesekenmenoon. Ja katsoa sitten miten tämä tieto otetaan vastaan. Tämä johtaa tietysti siihen että jatkossa kysellään että no joko on tärpännyt. Ja jos kiinnostus on aitoa niin vasta siinä vaiheessa kertoisin että missä loppujen lopuksi mennään.

Teet sitten niin tai näin muista että et voi elää miellyttääksesi muita! Aina on joku jolla on jotain napisemista tekemisistäsi ja tekemättä jättämisistäsi.

Äänestä
  • Olen sitä mieltä, että kenenkään seksielämä ei muille kuulu. Missään tapauksessa sinun ei tule alkaa selittelemään "että ei me nyt sitä ehkäisyä käytetä, kun muuten vaan ei ole tullut..."

    Ei kuulu kenellekään käytetäänkö teidän perheessä ehkäisyä vai ei.

    Minusta sinun ongelmasi on enemmänkin hyväksynnän hakeminen. Ei sinun tarvitse eri tavoin uskovilta hyväksyntää hakea. Jos he eivät hyväksy sinua sellaisena kuin olet, niin se on heidän häpeänsä.

    Äänestä

  • meitsi kirjoitti:

    Olen sitä mieltä, että kenenkään seksielämä ei muille kuulu. Missään tapauksessa sinun ei tule alkaa selittelemään "että ei me nyt sitä ehkäisyä käytetä, kun muuten vaan ei ole tullut..."

    Ei kuulu kenellekään käytetäänkö teidän perheessä ehkäisyä vai ei.

    Minusta sinun ongelmasi on enemmänkin hyväksynnän hakeminen. Ei sinun tarvitse eri tavoin uskovilta hyväksyntää hakea. Jos he eivät hyväksy sinua sellaisena kuin olet, niin se on heidän häpeänsä.

    Itse olemme valintamme ja päätöksemme tehneet hoidoissa käyntien suhteen. Enkä niitä ole katunut ja päätöksessämme tulemme pysymään. En siis ole asialle hakemassa hyväksyntää mieheni suvulta.

    lähinnä kyse on siitä ettei tietentahtoen halua aiheuttaa eripuraa tai mielipahaa kellekään. On niin paljon aioita joita en uskostanne tiedä ja tiettyjä asioita joista olen ehkä eri mieltä. Esimerkiksi ehkäisyn hyväksyn täysin, mutta en siitä kuitenkaan lähtisi keskustelemaan anoppilan väen kanssa ihan välttämättä.

    Eli kuten sanottu seison mieheni kanssa valintamme takana, enkä sitä lähde muille puolustelemaan tai muuten selittelemään. Tämä on vaan ollut asia jota olen miettinyt, että miten siitä puhuu vai puhuuko lainkaan. ja halusin tietää onko tähän olemassa jokin "yleinen linjaus" kuten ehkäisyn suhteen. Mutta näyttää siltä että tämä on hieman sellainen jokaisen oman mietinnän juttu, jos oikein ymmärsin.

    Joka tapauksessa kiitos kaikille jotka vastasitte ja oikein ihanan aurinkoista kevättä.

    Äänestä

Lapset on perheen sisäinen yksityisasia. Älä kerro mitään kenellekään. Jos joku kyselee, niin voit toki sanoa paukaista, että ei niitä vauvoja marketeissa myydä.

Kenelläkään ei ole lupaa kysellä toisten perheitten lapsiasioita ne on perheen omia sisäisiä aviopuolisoitten välinen asia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietoa... kirjoitti:

Elikkäs toivoisin seuraavaan ihan asiallisia vastauksia, en kritisointia. Voi olla, ja varmasti onkin niin, että tätätkin asiaa on palstalla jo pohdittu. ajattelin nyt kuitenin kysäsistä koska tää palsta on niin julmetun pitkä lista etsiä mikäli jotain tiettyä etsii.

Eli asia on seuraavanlainen. Olen naimisissa vl "syntyperää" olevan miehen kanssa, tällä hetkellä kumpikaan meistä ei ko. uskoon kuulu. Yrityksestä huolimatta emme ole lapsia saaneet. Olemme turvautuneet lapsettomuushoitoihin. Mieheni kotiseudulla kyläillessämme kaikki tuijottavat mahaani ja kyselevät, koska jälkeläisiä tulee. Haluaisinkin nyt tietää mikä on suhtautumisenne (lähinnä se yleinen, koska jokaisella on omansa) lapsettomuushoitoihin. Voinko siis tuolla kertoa että käymme rankoissa hoidoissa vai onko parempi olla hiljaa asiasta? Jotenkin haluaisin siellä oikaista käsityksen, jonka mukaan meille ei tule lasta minun "ura" ja opiskelujeni takia, sanoa ettei se ole ihan minusta tai tahdostamme kiinni.

asia on kuitenkin sen verran arka, että jokainen kysely tietyllä tapaa satuttaa. varsinkin kun jo kerran olimme niin lähellä, mutta lapsi ei sitten jaksanutkaan kasvaa.

Toiseksi tiedustelisin suhtautumista adoptioon. Adoptio tulee olemaan meille vaihtoehto, tai onkin jo. Itsekseni olenkin sitten miettinyt, että miltä tuntuu viedä lapsi mummolaan. Miten häneen siellä suhtauduttaisiin ja olisiko hän hyväksytty?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu