Saimi Nousiainen on lauta, ruma, idiootti, karmea. Satuin "tapaamaan" kyseisen naisen ravintolassa, käyttäytyi kuin olisi omistanut paikan. Kuvittelee itsestään liikaa. Oikeasti sisältään tyhjä surkimus, joka pönkittää itseään seurustelemalla miljonäärin kanssa.
Saimi Nousiainen
58
15557
Vastaukset
- ripulit pöksyssä
Samaa mieltä. Mitä syytä on akalla olla niin ylimielisen oloinen? Vaikka sitä ollaan NIIN mallia niin ulkonäkö ei ainakaan ole Saimin parhaita puolia. Aina kun näen Saimin jossain haastattelussa niin siinä on jotain ylimielistä. Eivät ne mallit niin kiinnostavia ole kuin hän luulee.
- muutama asia
Tavallisesta perheestä lähtöisin
Opiskellut Firenzessä
Tehnyt mallintöitä Italiassa ja Ransakassa
Ei ole tehnyt mallin töitä ulkomailla enää viitiseen vuoteen
Ei koskaan ollut maailman mittakaavassa huippumalli
Suomen mittakaavassa on ollut huippumalli
jne- lisää infoa
Saimi ei ole tavallisesta perheestä lähtöisin. Hänen vanhempansa ovat näyttelijöitä.
Saimi oli mustiinpukeutuva hiippari. Lisäksi Saimi opiskeli kirjallisuustieteitä Jyväskylän yliopistoissa ja oli opiskelijavaihdossa Milanossa, kun hänet bongattiin kadulta malliksi. Saimi oli kuolla nauruun, mutta suostui kuitenkin kokeilemaan ja ura siitä sitten lähti.... - ei se näyttelijän
lisää infoa kirjoitti:
Saimi ei ole tavallisesta perheestä lähtöisin. Hänen vanhempansa ovat näyttelijöitä.
Saimi oli mustiinpukeutuva hiippari. Lisäksi Saimi opiskeli kirjallisuustieteitä Jyväskylän yliopistoissa ja oli opiskelijavaihdossa Milanossa, kun hänet bongattiin kadulta malliksi. Saimi oli kuolla nauruun, mutta suostui kuitenkin kokeilemaan ja ura siitä sitten lähti....ammatti tee perheestä poikkeuksellista.
- Saimissa?
ei se näyttelijän kirjoitti:
ammatti tee perheestä poikkeuksellista.
Omalla persoonallisella tavalla kaunis.Kyllä näitä rumempiakin malleja näkee.
- Realisti
Saimissa? kirjoitti:
Omalla persoonallisella tavalla kaunis.Kyllä näitä rumempiakin malleja näkee.
No kyllä Saimi on yksi rumimmista malleista mitä olen nähnyt, ihan oikeasti. Ruma ja täys lauta.
- johanna
Realisti kirjoitti:
No kyllä Saimi on yksi rumimmista malleista mitä olen nähnyt, ihan oikeasti. Ruma ja täys lauta.
No, eivät nuo Keith Mossin dösät sen suuremmat ole. Ja ulkonäkökin on kuin alepan kassalla (anteeksi alepan kassat kauttamaan). Mallikauneus on eri planeetalla kuin Maitojamekauneus.
- rehellisyys kunniaan
johanna kirjoitti:
No, eivät nuo Keith Mossin dösät sen suuremmat ole. Ja ulkonäkökin on kuin alepan kassalla (anteeksi alepan kassat kauttamaan). Mallikauneus on eri planeetalla kuin Maitojamekauneus.
saimi ja hirvelä, kaksi yhtä hirveää narsistia jotka ovat itse keksineet "menestystarinansa". molemmat jääneet jonnekin 80-luvun lopulle ulkonäkönsä kanssa jolloin kokivat viiden minuutin kuuluisuuden pienessä suomessa. kumpikaan kehärakki ei mene elämässä eteenpäin evätkä tajua että aika ajoi ohi, feikellä mielipuolsilla friikkimuijilla ei enää ole sijaa edes pienessä suomessa.
- krrrr
johanna kirjoitti:
No, eivät nuo Keith Mossin dösät sen suuremmat ole. Ja ulkonäkökin on kuin alepan kassalla (anteeksi alepan kassat kauttamaan). Mallikauneus on eri planeetalla kuin Maitojamekauneus.
MALLI: Ei kuulu olla kaunis, päätehtävänä markkinoida tuotetta, ei itseään. Variaatioita ulkonäössä. Ei tekemistä enää nykyisin kauneuden tai missien kanssa.
MISSI: Kuuluu olla kaunis kultakutri. Päätehtävänä markkinoida itseään ja ulkonäköään. Ei sijaa mallimaailmassa. - Anonyymi
Realisti kirjoitti:
No kyllä Saimi on yksi rumimmista malleista mitä olen nähnyt, ihan oikeasti. Ruma ja täys lauta.
Mallit eivät ole muovitisseillä keekoilevia kanoja. Hänen oma vartalo kelpaa hänelle, kaikki eivät korosta itseään tekotisseillä.
- saimi=nam
No kun täällä suomessa hehkutetaan huippumalleiksi Karita Tuomolaa ja Suvi Miinalaa...Hehän ovat missejä!!! Että sitä vaan, että kyllä Saimi nyt suomen menestyneimpiin malleihin kuuluu...Jos Angelika ja Pia-Maria Kiukkonen ovat ykösiä, niin saimi tulee ninjan kanssa jossain 3-4 sijalla... Kun meinaa useimmat suomen "huippumallit"(ent. missit) eivät ole tehneet töitä ahvenanmaata kauempana.
- oho
suvi miinala on malli,onnistunut siinä todella hyvin ja tekee näytöksiä enemmän kuin saimi.ottakaa asioista selvää ennen kuin kirjoitatte niistä.
- se Saimi on
Niin, paras luonnehdinta mitä tästä ilmestykstä on kuultu, on tosiaankin honottava lankku. Kuka menisi sanomaan tälle pöyhkeilevälle kauhistukselle, että vaihdapa Saimi ammattia ja häviä julkisuudesta.
Tosin puheterapeutiksi hänestä ei ole ja kyllä se on lehtijutuistaan nähty, että surkea olisi toimittajanakin. Mutta ehkäpä jätehuoltohommiin, mahtuu putsaamaan kapeatkin viemärit. - Unisex
Erehdyin samalle kanavalle Unisexin kanssa ja niin kauan oli kivaa katseltavaa, kunnes Saimi Nousiaisen pomotus ja posmotus alkoi. Sääliksi käy siellä vatsassa kasvavaa pientä ihmistä. Hänhän tuota honotusta ja komentelua on jo joutunut kuuntelemaan kauan. Vähissä ovat suomalaisten televisio-ohjelmien juontajat ja asiantuntijat.
- Otte
Saimi on ihanan värikäs persoona. Ihaanaa et joku on suorapuheinen ja reipas ihminen. Ulkonäössäkään ei ole mitään vikaa ja tyyli tajua löytyy. Saimi sentäs ymmärtää olla myös äitinä tyylikäs mikä suomalaisilta äideiltä tahtoo unohtua.
- reka11
saimi nousiainen kirjoittaa hyvin ja nasakasti savon sanomien kolumnistina .olen joskus nähnänyt hänet myös telkarissa. sama on linja .
varmaan monia ärsyttää tämmöinen äityydeen romuttaminen .uskalias nainen.kyllä hän varmaan rakastaa raskauttaan omalla tavallaan.näin arvelee mies.
- Abu
... mitä tekstiä ihmiset tänne kirjoittaa. Tulee vaan mieleen, että oletteko kaikki Saimin haukkujat kuvan kauniita? Ettei vaan pientä kateutta myös olisi ilmassa...? Eiköhän hyväksytä Saimikin sellaisena kuin on.
- meikäläisen
Voi sitä tyyliä, mikä Saimilla on. En ole parempaa mallia nähnyt kuin Saimi oli Turussa. Suora ryhti ja se kävelytyyli ja kaikki olemus. Paljon onnea Saimille ja koko perheelle nyt! Jaksamisia!
- Läski7
Voin kyllä ihan rehellisesti myöntää,että olen kateellinen kaikille laihoille ja hoikille,mutta en kyllä kasvoistani haluaisi olla hänen näköisensä...
- Anonyymi
Olen samaa mieltä kuin Abu, Saimilla on oikeus, olla sellainen kuin on. Miten on itsesi laita, taidat olla kateellinen Saimille joka on hyvin menestynyt maailmalla ja osaa käyttäytyä, maailman naisen tavoin.
- Termo
Täysin samaa mieltä! Aivan helvetin kamala ämmä joka kuvittelee itsestään liikaa
- Jari-1979
Kyllä kuka tahansa suomalainen nainen joka osaa pukeutua (tyylikkäästi, naisellisesti - korkeat korot, hameet, yms.) on pelkkää plussaa tässä maassa. Nuoremmat kimmat ovat alkaneet oppia pikkuhiljaa pukeutumaan tässä maassa, mutta vanhempi sukupolvi (70-luvulla syntyneet ja vanhemmat) kulkevat yhäkin juhlissakin käytännössä perunasäkki päässä - ei minkäänlaista tyylitajua, ja naisellisuus täysi nolla.
- "KIRTIKKO"
Saimi sanoi toimittajien haastattelussa, että mallit ovat "hoikkia" sen takia että vaatteet näyttää hyvältä päällä. Kysehän on oikeastaan siitä, että vaatesuunitteliat ovat niinsanotusti lahjattomia ompelijoita, jotka eivät osaa kuin koristella "saumattomia putkia" urakalla. Saimin äo on pienempi kuin lapseni kengän-numero.(syntyi juuri)
- -.l,,,
Lisäksi kylläkin suuret suunnittelijat, suurin osa, ovat miehiä JA homoja. He pitävät kun malli on kuin nuori poika. Lauta pitää siksi olla ja alipainoinen.
- 133
Nimenomaan näin, juuri homoja on monet miespuoliset suunnittelijat ja he haluavat vaatemalleikseen poikamaisen kropan omaavia tyttöjä, eli näitä lautoja. Homojen mielestä sellaiset mallit ovat seksikkäitä.
- ds
laihat ja pienitissiset niaset ovat kauniita.
- tuttifrutti54322
no miks nais mallin pitää näyttää poika homolta..mun mielestä tää nousiainen näyttää ihan jätkältä..marja sisko aaltokin on naisellisempi
- 133
Sitä varmaan kannattas kysyä niiltä vaatesuunnittelijoilta. Onhan joitain mallistoja, joissa runsaat muodot on vain eduksi.
- kauneuden.tuntija
kateelliset hiuksista widduun. Saimi on ollut huippumallina maailmalla, kun taas esim. Janina Frostell pelkkä suomimissi. Saimi on PERSOONALLISEN KAUNIS...siksi miehet ehkä pelkäävät häntä, ja naiset kadehtivat. Ei kauneus ole se miss suomi tyyppinen suominainen , vaan Saimin tai Suvi Koposen tapainen kansainväliset mitat täyttävä catwalk malli, kukaan huippusuunnittelija ei alentuisi tekemään povipommeille tai kurvittarille vaatteita, täydellinen nainen on LAIHA, isot rinnat ja tukevuus on rumaa, kukaan ei ostaisi sellaisten mallien päältä vaatteita. Povekkaat ja muodokkaat naiset voivat ostaa halpisvaatteita räkkärimarketista, ketään ei kiinnosta miten pukeutuvat yli 55-kiloiset naiset, heille kun on tärkeintä nayttää paljasta pintaa, ja rumaa rintaa. Sairasta.
- Biafra fashion
Aika harva heteromies kuolaa Saimin yms. perään. Toki poikkeuksiakin löytyy, mutta heissä on varmasti hitunen hintahtavaa.
Naisella tulee olla riittävä rasvakerros (kuukautisten vuoksi), erottuva lantio ja rintarauhaset, jotta suku jatkuu. Se on biologiaa, arvoisa kauneuden tuntija. Kuivakat nälkiintyneet homomiesten luomat muoti/mallimaailmaassa kekkuloivat kantturat eivät ole hot. Ja nuoret naiset sitten luulevat, että heidän tulee olla tällaisia rumia kuikeloita, jotta he ansaitsevat olla olemassa. Kauneusihanteet ovat haitaksi terveydelle.
- wiskari-fani-not
oon nähnyt livenä ja on vielä kauniimpi kuin kuvissa!! Yks suomen persoonallisimmista naisista ever!!!!!
- mihin mennyt
ei ole nyt julkisuudessa
- iopiopipo
>vaatesuunitteliat ovat niinsanotusti lahjattomia
>ompelijoita, jotka eivät osaa kuin
>koristella "saumattomia putkia"
Vaatesuunnittelijat ovat suurin osa homoja. Tästä johtuu laihuuden ja poikamaisen ulkonäön ihannointi. - joojojojojjjoojojo
^^ pienirintaiset ja laihat naiset ovat naisellisempia (edellinen kommentoija sekoittaa ehkä äidillisyyden ja naisellisuuden!) kuin ruman povekkaat ja liian lihalliset naiset...... jokaisella vaatesuunnittelijalla on oma visionsa siitä millainen on täydellinen mies tai / ja nainen , lähes aina on niin että vaatteet näyttävät parhailta silloin kun ne ovat laihan mallin päällä usein myös leikkaukset ovat sellaisia jotka vaativat kapean mallin...mallit ovat joskus androgyynisiksi stailattuja mutta ei itsetarkoituksellisesti vaan koska suunnittelija tutkii sukupuolirajoja ja leikkii maskuliini-feminiini akselilla..on epäolennaista onko suunnittelija homo vai hetero tai musta vai valkoinen tai oikea vai vasenkätinen...
- DESING AND SING
SUUTAUTUMINEN LIEMEE EPÄOLLENAIST MUT JOKAISELLE Ihmisryhmälle löytyy oma suunittelia mieltymyksensä, ehkä Eläimet tykkää eläin suunitteliasta ja suuntauksineen enemmän puhumattakaan elain malleista. Voihan olla Elain tekemä muoti olisi liian karvaista ihmisille.
Summa summarium , ei oleyhden tekevää mutta makuasia millaisesta kulttuurista ja ryhmistä suunittlian maailma kuvaan kuuluu ja juuret !
ja etenkin mihin on mieltynyt! eikös se ole joidenkin rakkaus tehdä vaattehia!
- OUDON NÄKÖISII MALLE
Kyllä se saimi on tyhmä oikeesti! Ja kameljontti paska luonne. Epä aito. portti selällään ja ovi auki auki kuin puistos siinä on saimin nuoruus helsingis, tietääks kukaan?
- jj
ei ole julkisusdesa
- :DD
Karismaattinen ja itsetietoinen nainen ei ole ylimielinen. Olen nähnyt Saimin Helsingissä kerran kadulla ja kerran sporassa, ei ollut ylimielinen. Hänellä on tyypillinen esillä olevan ihmisen aura.
- qy åq
Hyvää päivää, se on sen työ!
- lolzzzwwwee
jos näät ihmisen sporassa nii etsä nyt jumaliste siitä nää millane persoona sillä on:D saimi on ärsyttävä ylimielinen ikäistään n.40v vanhemmalta näyttävä oranssi kurppa joka ei tiedä v*ttuakaan muodista.
Saimia haastateltiin iltasanomien sivuilla v.2006 ja siellä hän ihmettelee miksi suomalaiset naiset ovat niin miesmäisiä? Itse en ole nähnyt yhtäkään yhtä miesmäistä naista suomen valokeilassa koko elin-ikänäni.- sdöoivt ywå8eto
Esim. Tallinnassa suomalaiset naiset tunnetaan lyhyistä hiuksista eli tavallaan hiusten puuttumisesta, ja leggingseistä. Mutta se ei liity tähän.
Saimista; hämmästyttävää miten kauheasti hän kiinnostaa ihmisiä, tämän ketjun perusteella. Saa kiinnostaa tietenkin, mutta porukkahan on aivan tolaltaan. Kerran jossain nähneet ja kirjoittavat tänne haukkuakseen, suunnilleen punaisina raivosta. Ja haukkuakseen mitä? Ulkonäköä, no se on jo aika kiintoisa asia haukkua. Sitäkin haukkuvat, että joku on jossain oikeasti, eikä käyttäydy kuin hiiri. Hmmm...
Mitä S ja nuo muut ketjussa mainitut (en lukenut tosin kokonaan) ovat itsestään edes väittäneet? Kertokaa? Mielestäni tämä ketju on lähinnä huolestuttava. Enkä tosiaan ole mikään Saimin sukulainen tai naapuri tai bestis tms tms.
- Jaakko78
Huh. Kaunis kuin variksen pelätin. Eikä mitään tyylitajua. Ja sitten haukkuu ja kiusaa muita. Jokainen voi tietysti pohtia millä avuilla on malliksi noussut, ei ainakaan kauneudella.
- Fiksu ja kaunis se o
Kateelliset luuserit räkättävät! Saimia tosin on syytäkin kadehtia, toisin kuin joitain martinoita tai tukevaisia. Sen verran hyvin on Saimi elämässä pärjännyt. Naisella on talenttia!
- Janne78.
totuus tässäkin keskustelussa se ettei tämän palstan kirjoittaja-fläsäp*rseiden varakkuus riitä siihen elämään mihin saimin :)
tällainen pilkkaaminen on jo legendaa, kun on itse läskimpi ja taviksempi niin minkäs sille voi eli turha ruikuttaa. - Janne77.
No olkoonkiin niin, mutta Saimilla ei ole edelleenkään niitä kulmakarvoja ja haisee todennäköisesti yhtä paskalle mitä ennenkin... Että sikäli...
- ruusulta tuoksuva
Se on ikävää jos hän paskalle haisee.
- Anonyymi
Missä valvonta, kun saa kirjoittaa tuollaista tekstiä. Tuskin Saimi on tehnyt kenellekään mitään pahaa. Miten lienee näiden haukkujien oma ulkonäkö ym.
- kakkajenni
kakka tuli
- mainosnainen
Muistakaa jos mainostatte jotain niin sloganit täytyy olla kielteisiä eli ärsykettä herättäviä. Tää ketjun aloitus on oivallinen esimerkki siitä.
- ulosajettu
Mitäs jos satuitkin olemaan Saimin omistajan hotellin ravintolassa?
- ulosajettu
,,,,omistaman.
- kshdkcjhwsljj
Sehän on menossa konkkaan. Tai jo ehkä mennyt.
Kovat oppirahat.
- Anonyymi
En ymmärrä miten Saimin avulla mainostetaan vaatteita.
- Anonyymi
Sano muuta, en ymmärrä minäkään. 😳
Näyttää ihan avaruusoliolta, joka pudotettu vahingossa maan pinnalle. Tuskin se älykään ihan briljanttia on, ainakaan kuullun perusteella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sano muuta, en ymmärrä minäkään. 😳
Näyttää ihan avaruusoliolta, joka pudotettu vahingossa maan pinnalle. Tuskin se älykään ihan briljanttia on, ainakaan kuullun perusteella.Hyvin leuhka nainen, vaikka julkisuudessa esittää niin suloista sienestäjää ja luonnon ystävää.
- Anonyymi
Saimi ollut huippumalli. Ei hänen tarvitse ottaa monen kilon tekotissejä muiden takia. Saimi on omistanut ravintolan. Mitä itse omistat ja miten käyttäydyt entä ulkonäkö.
- Anonyymi
Oikein hyvä kun saanut miljonääri seuralaisen. Taidat kadehtia. Mitä se muille kuuluu kenen kanssa hän seurustelee.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1263038
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2671255- 1011241
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791051Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.651026Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr121000- 30946
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku49916Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie42904- 44806