Voi aarrggg... Anoppi oli yksi päivä katsomassa vauvaa meillä kotona, kun olin muutaman tunnin pois. Illalla huomasin, että astiakaapissa oleva valurautapannu on öljytty! Se oli siis siinä ihan pokkana mennyt kurkkimaan mun kaappeihin ja ottanut asiakseen "vähän järjestellä". Musta tuntui, että mun yksityisyyteen on kajottu. Yhtä hyvinhän se voi mennä kurkkimaan vaikka meidän yöpöydän laatikkoon tai tutkimaan pikkupöksyjen väriä vaatekaapissa...
Yhtenä päivänä se tuli ja tempaisi ensimmäisenä harjan ja rikkalapion ja alkoi siivota eteistä. Asumme maalaistalossa ja meillä on eläimiä, joten eteinen on aika usein roskainen, mutta koska en ole mikään ylisiisti siivousintoilija, siivoan sen silloin kun kerkiän eli noin joka toinen päivä suunnilleen.
Olen sanonut suoraan ja epäsuoraan, mutta mikään ei auta. Vauvan synnyttyä se tunki mulle 70-luvun vauvanvaatteita (mieheni entisiä...), vaikka sanoin, että en tarvitse niitä, koska mulla on ihan riittävästi vaatteita. Retrovaatteethan on muotia, mutta minuun ne ei iske ja koska se tunki ne mulle väkisin, ladoin ne saman tien kaapin perälle. Jos ollaan käymässä, se latoo mukaan pullia ja sämpylöitä ja ties mitä, vaikka olemme monesti sanoneet, että kumpikaan meistä, minä eikä mieheni, ei tykkää pullasta lainkaan. Joten pullat kuivatan saman tien eläimille, josta anoppi sitten loukkaantuu.
Helvetillinen kierre. Anoppi asuu vielä parin kilometrin päässä, joten pakoonkaan ei pääse ja liian usein näkee sitä. Olkaa onnellisia te, joiden anoppi on kaukana. Meilläkin luultavasti suhde olisi toimiva, jos asuisimme kauempana, mutta nyt... stressikäyrä nousee.
Yhtenä päivänä se tuli ja tempaisi ensimmäisenä harjan ja rikkalapion ja alkoi siivota eteistä. Asumme maalaistalossa ja meillä on eläimiä, joten eteinen on aika usein roskainen, mutta koska en ole mikään ylisiisti siivousintoilija, siivoan sen silloin kun kerkiän eli noin joka toinen päivä suunnilleen.
Olen sanonut suoraan ja epäsuoraan, mutta mikään ei auta. Vauvan synnyttyä se tunki mulle 70-luvun vauvanvaatteita (mieheni entisiä...), vaikka sanoin, että en tarvitse niitä, koska mulla on ihan riittävästi vaatteita. Retrovaatteethan on muotia, mutta minuun ne ei iske ja koska se tunki ne mulle väkisin, ladoin ne saman tien kaapin perälle. Jos ollaan käymässä, se latoo mukaan pullia ja sämpylöitä ja ties mitä, vaikka olemme monesti sanoneet, että kumpikaan meistä, minä eikä mieheni, ei tykkää pullasta lainkaan. Joten pullat kuivatan saman tien eläimille, josta anoppi sitten loukkaantuu.
Helvetillinen kierre. Anoppi asuu vielä parin kilometrin päässä, joten pakoonkaan ei pääse ja liian usein näkee sitä. Olkaa onnellisia te, joiden anoppi on kaukana. Meilläkin luultavasti suhde olisi toimiva, jos asuisimme kauempana, mutta nyt... stressikäyrä nousee.
Vastaukset 12
Vanhimmat
olet ärsyyntynyt anoppiisi niin kelpasihan tuo kuitenkin lapsenlikaksi...ei niin pahaa etteikö jotain hyvääkin.
sinä se olet täysi paska, toivottavati se anoppi paskantaa seuraavan kerran siihen pannuus
Meilläkin anoppi aina siivoilee (vaikka kiillotan kämpän AINA kun tulevat kylään, mutta imuroinnin tarvetta on kyllä tiuhaan tahtiin kun koirasta lähtee karvaa) ja tiedätkös, se on minusta IHANAA että hän on täällä ja tiskailee, pyyhkii pölyjä jne. Hänhän haluaa vain auttaa.
Mekin saimme mieheni ja hänen veljensä ja vieläpä appiukolta periytyneen myssyn vauvalle, niillä on todella suuri tunnearvo ja minusta sekin tuntuu vain ihanalta, että voin hypistellä mieheni päällä olleita potkupukuja - joskaan eivät kaikki ole niin käyttökelpoisia enää, on ne kuitenkin hauska sitten pukea vauvalle ja ottaa valokuva.
Tuosta pullantuputtamisesta olen kyllä samaa mieltä, oma mummoni oli aina sellainen että piti ottaa mukaan kilokaupalla pullaa ja jos ei ottanut, hän ihmetteli miksei kelpaa. Niinpä sitten taivuin ja otin kohteliaisuuttani, tosin kyseessä oli 80-v. ihminen jonka kanssa ei ehkä olisi voinut alkaa asiasta oikein keskustellakaan.
Anoppi saa täällä olla myös "kuin kotonaan", mutta on kyllä ymmärtänyt sen, ettei mene esim. vaatekaapillemme vaikka korjaakin pyykit narulta. Hän jättää ne aina sängylle :) Yhden pikkujutun huomasin, jonka hän oli jättänyt edelliseltä vierailulta jälkeensä - lasivitriiniimme, jonne olen asetellut viinilasit ym. kauniisti, oli ilmestynyt hänen ostamansa glögimukit :O Olihan ne hienot, mutta ei mitään vitriinikamaa.. en viitsi nyt enää paljon jälkikäteen asiasta mennä sanomaan, kyllähän hän huomaa ensi kerralla tullessaan ettei ne mukit siellä enää ole ;) Eli tuosta järjestelypuolesta en itsekään tykkää, kämpässä tavarat on kyllä siinä järjestyksessä miten itse haluan.
Aika vaikea sanoa, mikä auttaisi jos puhekaan ei auta. Mites sun mies suhtautuu asiaan, painaisiko hänen sanansa enemmän? Meillä on onneksi mieskin sillä asenteella, että hän ärsyyntyy anopista jopa herkemmin kuin minä, eli jos ristiriitoja tulee, tiedän etten ole niitten kanssa yksin.
Luulen, että anoppisi tarvitsee sitä että saa auttaa teitä.. se tuo hänelle iloa (ehkä enemmään kuin teille). Suosittelen , että hyväksyt asian, ja otat ilolla vastaan pullatkin, vaikka menevätkin eläimille. Ja tuskin sekään mahdottomuus ole että annat hänen siivota eteistäkin kun hän haluaa. Ymmärrän sua, mutta hyväähän se anoppi vain haluaa, eikä loukata sua!
aloimme mieheni kans yhteen 14v sitten,oisin niin halunnut tutustua mieheni äitiin mutta aina sain kuulla että vaikkette koskaan tapais niin aina vain parempi.Meni melkein vuosi...
Ihan mukavan tuntuiseltahan toi vaikutti ja pah.. minulle oli mielinkielin mutta pienellä paikkakunnalla kyllä puhuttiin vampista joka hänen ainoan poikansa vei...
Kului muutama vuosi niin aloin odottamaan ensimmäistämme,ihme kyllä kaikki sujui mutkattomasti mutta pientä välimatkaa kuitenkin halusin ku meinasi aivan tuppaantua neuvomaan ja ennenkaikkea anopille nous kauhea huoli siitä onnko mieheni saanut syödäkseen onko vaatteensa puhtaat jne..
Aloin kolme vuotta myöhemmin odottamaan toista lastamme niin pienenpienoin piikittely alkoi siitä ettei sitä olisi tarvinnut tehdä kun ei hänelläkään ole kuin yksi lapsi jne..
Ei mennyt kauaa..1.5v kun kolmas lapsemme ilmoitti tulostaan..Ja pam!räjähdys oli valmis..
Odotin nuorinta viimeisilläni kun anoppi marssi meille ja ilmoitti katsoneensa jostain jotain ohjelmaa kuinka lapsia annetaan adobtioon..mekin voisimme tehdä niin,ei olisi kuule liian myöhäistä.Minä katsoin suu auki mitä ihmettä...
Lapsi ei voi olla mieheni vaan lähestulkoon pyhästä hengestä..minä se vaan haluan lapsia enkä välitä niistä piirun vertaa ja mieheniki tietää mimmoinen olen mutta on niin kiltti luontoinen ettei sitä minulle sano ja päläpälä..
Siinä tuli tuutin täydeltä kaikki mahdollinen..Ja voi kun hän nauraa kun me eroamme..
Poikamme syntyi..anoppi ei piitannut pojistamme ollenkaan mutta tyttöä höösäsi ja lopulta 5v tyttäremme tuli sanomaan että äiti..minen halua mennä mummulle kun se aina puhuu sinusta pahaa..
Eikä mennyt,,ja kaiketi sen verran inhimillisyyttä löytyi siitä ihmisestä että saattoi jopa hieman muutamien kuukausien tapahtumia mietískellä...
Kolme vuotta sitten mentiin naimisiin kymmenen vuoden yhteiselon päätteeksi,se oli anopille kovin pala nieltäväksi eikä kyllä kahvillekaan tullut vaan emmepä antaneet asian häiritä yhtään..
Etiäpäin porskutetaan vieläkin..Nykyään anoppi haluaisi olla väleissä,huomaan että haluaisi jotain sanoakin mutta minen pysty..Voin kutakuinkin kahvit keittää mutta sekin vaikeaa on.Lasten tarhassa oli isovanhempien päivä johon kummatkin,anoppi sekä appiukko menivät..Ja kuinka anoppi siellä oli ylistänyt minua kehuten hyväksi äidiksi sun muuta...Mutta eipä ole sitä täällä maininnut..no sitä en odotakaan..Sen kuitenkin tiedän että mieheni ja minun suhde on kestänyt tyynet ja myrskyt ja kestää vastaisuudessakin ja jopa anoppinikin on sen nykyään huomannut..Minusta ei noin vain eroon pääsekään...
Ottakaa välimatkaa anoppiinne jos siltä tuntuu tehkää asian eteen jotain jos siltä tuntuu tai olkaa välittämättä niin kyllä se elämän lautta porskuttaa etiäpäin kuitenkin jos sitä hieman välillä itsekin kannattelee
kaikkea hyvää kaikille ja aurinkoista kevään odotusta
Jos haluat myydä ne 70-luvun vauvanvaatteet, niin ostan mielellään! Mä tykkään niistä hirveesti.
[email protected]
Ollut aivan kamalaa anopin kanssa. Haluaisi asua meillä ja tuppautuu joka asiaan sorkkimaan. Mä en kans kaipaa siivooja, vaikka miten haluaisi! Hoidan kyllä oman huushollini just niin kuin haluan ja jaksan. Miestä käy kyllä sääliksi kun joutuu olemaan meidän välissä, onhan se äiti aina äiti. Välimatka auttaisi täälläkin!!!!
kiittämättömiä kakaroita kun tuommosesta kehtaatte valittaa!!!!
Laita anoppisi kuriin vaan :). Jos nyt alistut anopin komentoon, saat kärsiä hänen tempauksistaan lopun elämääsi. Näin on!
Miksi anoppi asuu niin lähellä Teitä? Hyppääkö hän Teillä kylässä joka päivä? Otan osaa :) Onko Teillä mahdollisuutta muuttaa kauemmas anopista?
Aurinkoista kevättä - anopista huolimatta :)!
Meillä anoppi on jo edesmennyt, mutta montaa mahtui aikaamme..
Kaapit oli anopilta kielletty. Astiakaapit etenkin on kaikilta kieleltty! No, kyllä se joskus auttoi ja ihan hyvyyttään ja ilman suurta haittaa. Siivota sai ja sellaista tehdä iahn tahtonsa mukaan kunhan ei pyykkiä pese saati kuivaa rummussa..
Vaatemaku meni pahasti ristiin, mutta onneksi omat tyttärensä opasti oikeisiin kauppoihin niin lopputulos oli ihan säälinen ja monasti vaatteet olivat nättejä vaikka itse en samoja olisi valinnut. Onneksi myös tuli se tilanne että lapsenlapsia alkoi olla niin tuhottomasti että esim jouluna saatiin raha etykäteen ja me huolehdimme ostoksista mummin nimissä! Synttärinä älysi kysyä itse jo aika pieniltä.
Oma äitini siivoaa heti ovelal ja se on raivostuttavaa! Nyppii kukista kuolleita lehtiä jne. Joskus tulee sanottua että jos ei sulla sen erikoisempaa niin menen tästä kauppaan vaikka pois tieltä niin johan istuu aloilleen.
Pullat ja muut tuskin lienee ongelma oikeasti? Vaatteetkin kannattaa ehkä syynätä toisellakin silmällä sillä itse olen ainakin todelal pitänyt vanhoista froteehaalareista ihan tolkuttomasti yövaatteena meidän lapsilla; sopiva koko ei kierry ja on lämmin päällä.
Teillä kyse on tekstisi mukaan aikalailla se että anoppi yrittää autta eikä oikein tiedä keinoja? Tuskin se ilkeyttään on niitä vaatteitakaan säilyttänyt ja kenelle se ne nyt toiselle antaisi? Kannattaa miettiä josko ohjaatte anopin energiaa oikeaan suuntaan tai sitten yritätte käyttäytyä korrektisti hänen suhteensa ja hyväksyä hänet nykyisellään.
Kutsukaa se anoppi joskus ihan vaan vaikka kahville ja tarjotkaa vaikka pakkasesta sitä sen pullaa vaikka laskiaismallilla. Voipi olla että kun saa kutsun niin ei tarvitse tehdä itseään tärkeäksi paikalle tullessa. Mummon voi tietysti työllistää vauvan kanssakin eli kun tulee niin heti riemunkiljaisu ja vauva syliin paijattavaksi sehän lienee yksi syy vierailuihin? Minimoi siis haitat ja etsi hyötyjä! Tosiasia on että rinnatusten joudutte elämään ja se vaatii kompromisseja molemmilta ja lopulta sitä, että miehesi sanoo äidilleen pelisäännöt mikäli tilanne riistäytyy täysin ei-toivotuksi.
Täytyy sanoa vielä sekin, että oli ihanaa kun anoppi oivalsi aina näytön paikan olevan käsillä kun huokailin kuinka ikkunanpesu alkaa olla edessä eikä sikaa oikein ole ja kädet kuivaa jo töissä.. ikkunat tuli pestyä ja molemmat olimme itseemme tyytyväisiä, tyttäret karheina toisella laidalla maakuntaa! Mies kun oli paljon kotosalla niin että itse olin töissä ja anoppi tahtoi yllättää niin homma toimi loistavasti. Toki me/minä puolestamme kuskasimme hänet milloin minnekkin ja haimme mukaan kyläreissuille tms ettei tilanne ihan yksipuolinen ollut..
Pariin otteeseen riideltiin. Minä siis annoin tulla kaiken kuuluville ja selvin sanoin. Anoppi meni kotiin, tyttäret soitti vuorollaan ja kitisi äidin kohtelusta tai ainakin yrittivät. Miehelle sanoin että minun kotini ja minun sääntöni ja nillä mennään, uskoi ja oli samaa mieltä. Toisella kerralla oltiin kyllä kommunikoimatta yli vuoden niin suutuin anoppiin vaikka osasyy oli jälleen tyttäret jotka osasivat vetää oikeasta narusta ja jättää meidät pulaan kun kerran olisimme lapsenvahtia tarvinneet juhlien takia, onneksi juhliin pääsimme mutta anteeksi en tuota itseasiassa koskaan antanut! Sellaista se elämä on anopin kanssa..
Sama vika täällä. Anoppi on tyhentänyt pyykkitelineemme ja siinä taitellut alusvaatteitani. Hän tuo myös milloin mitäkin, ja livauttaa ne äkkiä johonkin meidän kaappiin, josta sitten löydän ne joskus sattumalta. Kerran löysin homeenhajun perusteella kun oli jäänyt homehtumaan kaappiin jota harvemmin availen. Tänne myös ängetään kaikkea ylimääräistä tavaraa. Olen vähitellen alkanut tuntea olevani allerginen anopilleni. Saan hänen läsnäolostaan yleensä yliherkkyysoireita, eli itkuisuutta, ahdistuneisuutta ja tarvetta stressitupakkaan.
Poikani on nyt reilun 2kk ja niin helppohoitoinen kuin toivoa vain uskaltaa (sairaalasta päästyämme nukkunut 7-9h yössä). Syö pelkkää vastiketta, kun minulta ei maitoa tule.
Jo odotusaikana anoppi oli suuri stressin aiheuttaja. Aina tuputtamassa ruokaa, työntämässä villasukkia (kun on niin kylmää, vaikka hikoilin kuin saunassa), en saanut tehdä mitään (en saanut kantaa edes tyynyä sisälle tuulettumasta, etten vain rasita itseäni). Autoon mentäessä oli tappelu siitä, etten saa istua takapenkillä, kun minun on kuulemma huono istua siellä (anopilla selkä ja jalat todella huonossa kunnossa,niin huonossa ettei hän edes pääsisi takapenkille istumaan kun hänen jalkansa ei taivu kunnolla). Koko odotusajan hän vinkui meille siivoomaan (etten vain rasitu), teki meille useaan kertaan viikossa ruokaa (ettei hänen poikansa näe nälkää, kun minun pitää levätä) ja jos pyysimme anopin kahville ja sanoimme ettei tarvitse siivota/pestä astioita(tiskikone), pyykkiä (kuivausteline täynnä), ikkunoita (ulkona pakkasta) alkoi hän itkeä kun hän ei kelpaa mihinkään ja että me inhoamme häntä.
No nyt kun sain poikani, Jessen, alkoi uusi valituskausi.
-Poika ei saa tarpeeksi ruokaa, kun näyttää niin ruipelolta. Syntymämitat 3100g ja 48cm ja 2kk neuvolassa 4200g ja 55,5cm.
-Kyselee kokoajan, koska jätämme Jessen hänelle hoitoon ja lähdemme itse jonnekin ja mieluiten vielä yöksi. Anopilla vaan on niin vahvat masennus- ja kipulääkkeet (varsinkin iltalääkkeet otettuaan hyvä jos pysyy pystyssä enää) ettei käy edes pienessä mielessä, että jättäisin poikani hänelle hoitoon, ainakaan vielä!
-Taas kysellään koska pääsee meille siivoomaan, kun minä en kuulemma pojan hoidolta kerkiä sitä enää tekemään.
-Kun menemme anoppilaan kylään (mikä tapahtuu ainakin kerta viikkoon, välimatkaa on n.7km), tulee hän jo ovella vastaan ja ottaa pojan. Saan koskea poikaan vasta sitten menomatkalla takaisin kotiin, anoppia ei haittaa vaikka poika pitäisi syöttää; "anna minä teen edes sen, kun sinä et koskaan anna minun tehdä pojan kanssa mitään, etkä koskaan jätä häntä minulle hoitoon. Kyllä minä osaan hoitaa poikaa kunnolla."
Ja jos hän kuulee, että menemme käymään vaikka isäni luona kahvilla anoppilasta suoraan (asuu samassa kaupungissa kanssamme myös) pitäisi taas jättää poika hoitoon, ettei tarvitse edestakaisin pukea ja riisua poikaa.
Ilmeisesti kuvittelee omistavansa yksinoikeudet poikaani ja kukaan muu ei saa viettää hänen kanssa aikaa. Soittelee minulle tai miehelleni päivittäin ja kyselee päivän suunnitelmat ja, että tuleeko kukaan kylään. Ja jos sanomme, että äitini tulee käymään sisarusteni kanssa, kuuluu puhelimesta;"aijaa, taasko ne tulee teille. Miten ne kokoajan siellä ravaa(pari kertaa kuussa), johan se Jesseäkin rasittaa kun aina on joku teillä."
En vaa jaksa enää, nuo yliherkkyys oireet on mullekin tullut jo todella tutuiksi! Mieheni vaan nauraa ja halaa mua ja sanoo et "älä ole kulta noin höpsö, hyvää se vaa tarkottaa"! Joo-o, voihan tuo hyvää tarkottaakin, mut rajansa kaikella ennenkuin tosiaan joudun johki pöpilään!