Luuk. 24:46 Ja hän sanoi heille: "Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva kuolleista,
Luuk. 24:47 ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista.
Luuk. 24:48 Te olette tämän todistajat.
Luuk. 24:49 Ja katso, minä lähetän teille sen, jonka minun Isäni on luvannut; mutta te pysykää tässä kaupungissa, kunnes teidän päällenne puetaan voima korkeudesta."
Jumalan sanan mukaan tulee saarnata PARANNUSTA JA SYNTIEN ANTEEKSIANTAMUSTA.
*) Pietistinen herrnhutilaisuus on erehtynyt. On lähtenyt julistamaan armoitetuille LAKIA JA EVANKELIUMIA.
No mitä eroa siinä on, ja onko siitä haittaa??
On... Parannus ja syntien anteeksiantamus lähtee liikkeelle USKOSTA. Ja LAKI ON LAKIA.
LAIN JA EVANKELIUMIN julistaminen armoitetuille, lähteen etsimään laista voimaa kilvoitteluun ja päättyy lakihenkisyyteen, koska lain kautta ei kukaan voi tulla vanhurskaaksi.
Ja lain sekoittaminen, yhdeksi mössöksi evankeliumin kanssa yhdistettynä, on Paavalin opetuksen mukaisesti hengellistä huoruutta.
Lain kautta tulee synnin tunto, sitä julistetaan VAIN heräämättömille, jotta ihminen heräisi synneistään, ja tulisi armoa tarvitsevana Kristuksen luo, pelastettavaksi. Lakiei kuulu millään muotoa enää armoitetuille seurattavaksi.
Sen sijaan parannusta ja syntien anteeksiantoa julistetaan armoitetulle, ja sen VOIMAN lähteenä on USKO Kristukseen, EIKÄ enää LAKI.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mitä on pietistinen hernhuntilaisuus.Miten se on syntynyt vai onko hajaantunut.Kuuluuko lut.kirkkoon?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Lukijalaisuus
Letsadiolaisuus on uuslukijaisuuden pohjalta syntynyt pietistis- herhutilainen herätysliike.