En ole itse normaalisti masentunut, mutta ehkä taipuvainen siihen. Joka kerta kun tapaan erään ystäväni, joka on rankasti masentunut, sairaseläkkeellä sen takia. Popsii 20 pilleriä päivässä. Joka kerta kun käyn tapaamassa häntä olen kauhean masentunut itsekin. Kestää päivän pari toipua tilasta. Kerran olin viikon reissussa hänen kanssaan, meinasin jo vaipua koomaan, oli pakko olla välillä yksin, jotta selvisin. Vaikka oma elämä onkin ok, niin aloin nähdä vain kaikki asiat merkityksettöminä ja mustina.
Mistä moinen johtuu, eihän masennus silloin ole mitenkään elimillinen sairaus jos se tarttuu pelkästä negatiivisesta ilmapiiristä ja ajatusten vaihdosta.
Mistä moinen johtuu, eihän masennus silloin ole mitenkään elimillinen sairaus jos se tarttuu pelkästä negatiivisesta ilmapiiristä ja ajatusten vaihdosta.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olet ilmeisesti hyvin empaattinen ihminen. Tältä minusta vaikuttaa.
Ihanan empaattista puhua noin rumasti kaveristaan, ettei kestä masentunutta. Ystävälläni oli syöpä, enkä minäkään sanonut, että oli kuin itselläkin olisi ollut syöpä kun sen naama oli niin järkyttävän harmaa eikä se jaksanut edes tehdä mitään. Mutta mä en kai olekaan empaattinen. Masentunutta masentaa entisestään tommonen paskantärkeä "ystävä".. Älä ole sen kanssa jos et pysty olee tukena, kamalinta sairaalle on tuntea, että on taakka.
vaan mielialan tarttumisesta.
Kaipa se koko masennuskin on sitten kaikilla vain mielikuvituksen tuotetta eikä todellista ollenkaan.
Kyse ei ole siitä, ettei jaksa kaveria, vaan masennus mielialan tarttumisesta.
Oudon todellista. Ei syöpä tietenkään tartu, kuten ei moni muukaan tauti, mutta masennus näköjään tarttuu. Olen kuullut samaa muiltakin.
Niin sairastan itse depistä.
Minulle sanottiin ettei saa ottaa terapeuttia perheen jäsenistä.Näin ollen ei liikaa kuormittaa ystäviäänkään. Mieluimmin juttelin depisläisten kanssa kun ne ties miltä tuntuu.Eikä kumpikaan rasittunut toisen olemassaolosta.
Mä kuulin jostain että 10 min. toisen seurassa jo vaikuttaa sinuun. Ei ole mitenkään kaukaa haettua,että depiksen seura mitenkään mieltä kohota. Mä kun sanoin puolisolleni,että mitä merkitystä tällasella elämällä on kun on kokoajan kauhea tuska päällä,niin hän sanoi että kauheaa kuunnella tuollasta puhetta.Ajatteli että teen itselleni jotain.Ei osannut ilmaista asiaa muuten.Nyt kuitenkin olen saanut apua masennukseeni ja kymmenes vuosi hurahtaa käyntiin tän depiksen kanssa. Sanoisin että kantsii funtsii,kuin paljon viettää aikaa masentuneen kans,jos meinaa se mieliala luisua alaspäin.
Kantsii aina välillä koota ittensä ennen seuraavaa koitosta. Muuten et jaksa kohta ollenkaan olla ystäväsi kanssa, vaan alat karttelemaan häntä oman pahan olosi tähden.Minä itse en jaksa henkisesti vaikeita,valittavia,narisevia ihmisiä.Minusta tuntuu,että itse taas luisun sinne ahdistuksen loukkon. Pidän yllä tällaista itsesuojelua,että jotenkin pysyisin elämässä mukana.
Että revi tästä sitten ;) tsemppiä
Masennus ei tartu, mutta masentunut saattaa aiheuttaa läheisilleen riskin sairastua itsekin.
Kyse on siitä miten läheinen ihminen suhtautuu masentuneeseen. Jos läheinen lähtee mukaan masentuneen synkkään maailmaan ja ruokkii kielteisiä ajatuksia, niin se ei auta masentunutta ja saattaa vain johtaa läheisenkin masentumiseen. MUTTA se ei tapahdu hetkessä vaan vaatii pidemmän ajanjakson (viikkoja-kuukausia). Ei siis pidä syyttää masentunutta omista mielialoistaan.
Jos haluaa auttaa masentunutta ystäväänsä ja siinä sivussa itseäänkin, niin pitää etsiä myönteistä tekemistä ja ajattelemista masentuneelle. Vanhat yhteiset mukavat hetket; valokuvat, muistot, voivat auttaa.
Äitini on voimakkaasti masentunut, ollut jo "kymmeniä vuosia". Kun käyn tapaamassa häntä kerran pari viikossa on se RANKKAA! Itseasiassa en edes haluaisi mennä mutta pakkohan se on omaa äitiä käydä katsomassa (on yksinäinen). Tiedän että hänen kuoltua kadun syvästi etten viettänyt hänen luonaan enemmän aikaa. Mutta se on vaan niin masentavaa ja olen saanut itsekin oireita, en nyt tiedä onko sillä syy-yhteys. Hän on selvästi paremmalla tuulella kun saa purkaa minuun itsemurha-ajatuksensa... Itse yritän vaan laskea puheet toisesta korvasta ulos etten liikaa miettisi asioita. Meitä on kaksi sisarusta ja minä olen se tärkeämpi äidille. Monesti suojelen itseäni vihalla eli tulee sanaharkkaa hänen kanssa. En ole itsekään erityisen vahva henkisesti eli tiedän että äitini tekee puheillaan "hallaa" mielelleni mutta olen yrittänyt jaksaa!!