Reconquista

http://en.wikipedia.org/wiki/Reconquista

Espanja (ja Porttugali) oli kerran melkein kokonaan muslimien hallitsema. Reconquistan nimellä tunnettu vuosisatoja kestänyt muutos johti lopulta siihen, että koko Iberian niemimaa oli kristillisten hallitsijoiden hallussa.

Jos tuota prosessia tarkastellaan uskonnolliselta kannalta, niin osoittaako se, että tuonajan kristinusko Espanjassa olisi ollut kilpailukykyinen verrattuna islamiin?

Minusta tuossa oli enemmänkin kyse siitä, kuka jaksaa ja osaa sotia paremmin, ehkä myös vehkeillä poliittisesti neuvokkaammin. Mitään erityisen kristillistä en tuossa näe.

Ehkä tähän on hyvä lisätä, etten pidä kristinuskoa pohjimmiltaan valtiouskontotyyppisenä oppina, vaan se, että kristinusko on valtionuskontona on mielestäni enemmän vahingoksi uskolle, jos kohta joitakin ajallisia etuja siitä voi olla.

Nyttemmin islam on palannut Espanjaan. Saas nähdä, miten nyt käy.
13438
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

jos islamista tulee eu.ssa tarpeettomasti harmia,selvitetään välimme kyllä uskon niin

Äänestä

...siinä mielessä, että muslimeille (ja juutalaisille) jätettiin reconquistan jälkeen tasan kolme vaihtoehtoa:

a) kääntyä kristinuskoon,
b) nirri pois
c) karkotus maasta ilman omaisuutta tai rahaa.

Muslimeja (ja juutalaisia) tapettiin, karkotettiin ja myös kääntyi kristinuskoon.

Kääntyneillä heillä oli uudestaan kolme vaihtoehtoa:

a) lähteä maanpakoon ilman omaisuutta,
b) joutua paarialuokaksi "verenpuhtauslain" perusteella,
c) tulla inkvisition vainoamiksi ja poltetuksi kerettiläisinä, koska kääntyneet joutuivat kanonisen lain alaisiksi.

Näin Espanja puhdistettiin ei-kristityistä ja suurelta osin heidän kristityistä jälkeläisistäänkin Jumalan suuremmaksi kunniaksi.

Äänestä
  • silmään! :)

    Äänestä

Aloittaja

Kilpailukykyisellä uskonnolla ajattelin sellaista, että esim. jos uskovien maa miehitetään, useampi miehittäjä kääntyy tuohon uskoon kuin maan asukkaita kääntyy miehittäjän alkuperäiseen uskontoon.
Kreikkalainen kulttuuri uskontoineen oli jotensakin tämmöinen suhteessa valloittaja Roomaan.

Kilpailukyvyllä uskontona en tarkoittanut tappamistehokkuutta, joka on kristityillä (kulttuurina/sivilisaationa) olla maailman huippua Rooman vallasta lähtien. Mitä nyt joku pikku notkahdus tullut välillä. Ei ole mitään epäilystä, ketkä jäisivät nytkin jäljelle maapallolle, jos alkaisi teurastuskilpailut kristityt vastaan kaikki muut. Onneksi (erityisesti niille "muille") nykyään ei ole menneiden aikojen tappamishaluja.

Äänestä
  • ...kreikkalaisetkaan eivät pyrkineet pakottamaan ketään kääntymään uskontoihinsa. Se olisi ollut mieletöntä ottaen huomioon heidän uskontojensa luonteen. Roomalaiset eivät yleensä kääntyneet kreikkalaisten eivätkä kreikkalaiset yleensä roomalaisten uskontoon.

    Islam on osoittautunut hyvin kilpailukykyiseksi muslimien valta-alueilla. Kristinusko hyvin kilpailukykyiseksi kristittyjen valta-alueilla. Eli: Quius regio eius religio.

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    ...kreikkalaisetkaan eivät pyrkineet pakottamaan ketään kääntymään uskontoihinsa. Se olisi ollut mieletöntä ottaen huomioon heidän uskontojensa luonteen. Roomalaiset eivät yleensä kääntyneet kreikkalaisten eivätkä kreikkalaiset yleensä roomalaisten uskontoon.

    Islam on osoittautunut hyvin kilpailukykyiseksi muslimien valta-alueilla. Kristinusko hyvin kilpailukykyiseksi kristittyjen valta-alueilla. Eli: Quius regio eius religio.

    muiden uskontojen edustajat uhraamaan omille jumalilleen. Kieltäytyvät kristityt joutuivat sirkuksen ohjelmanumeroksi.

    Kristinusko oikeastaan joutui taipumaan roomalaisten uskonnolle. Jumalien nimet vain muutettiin pyhimyksiksi, mutta suurin piirtein kaikki rituaalit jatkuivat entisellään. Ja jatkuvat yhä.

    maassa maan tavalla. Samaa toivon maahamme tulevien muslimeiden ajattelevan. Siitä se sopeutuminen alkaa.

    Äänestä

  • pakottivat kirjoitti:

    ...ja jolle piti uhrata, oli keisarin genius eli (karkeasti määritellen) suojelushenki. Kunnioittamalla keisarin geniusta ja uhraamalla sille kansalainen osoitti kunnioitusta ja uskollisuutta keisarille ja Rooman valtakunnalle. Kieltäytyminen tästä katsottiin lähinnä majesteettirikokseksi/valtiopetokseksi. Uskonnon vaihtamista ei sen sijaan edellytetty.

    Yksijumalaisille juutalaisille ja kristityille keisarin geniukselle uhraaminen oli kauhistus ja se oli eräs syy, miksi kumpiakin ajoittain vainottiin.

    Äänestä

  • Pato_Donaldo kirjoitti:

    maassa maan tavalla. Samaa toivon maahamme tulevien muslimeiden ajattelevan. Siitä se sopeutuminen alkaa.

    tarkoitti oikeastaan sitä, että valtakunnan asukkaiden piti tunnustaa hallitsijan uskontoa maastakarkoituksen tai kuoleman uhalla.

    Mutta tietenkin kaikkien Suomeen muuttavien tai Suomessa oleilevien pitää toimia Suomessa maan lakien mukaan ja vallitsevia hyviä tapoja seuraten. Se lienee itsestään selvää.

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    tarkoitti oikeastaan sitä, että valtakunnan asukkaiden piti tunnustaa hallitsijan uskontoa maastakarkoituksen tai kuoleman uhalla.

    Mutta tietenkin kaikkien Suomeen muuttavien tai Suomessa oleilevien pitää toimia Suomessa maan lakien mukaan ja vallitsevia hyviä tapoja seuraten. Se lienee itsestään selvää.

    eikä siis liitymitenkään aiheeseen, Reconquistaan. Mutta eihän Aapon tarvitsekaan pysyä asiassa, sillä silloinhan pitäisi vastata sanoistaan.

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    ...kreikkalaisetkaan eivät pyrkineet pakottamaan ketään kääntymään uskontoihinsa. Se olisi ollut mieletöntä ottaen huomioon heidän uskontojensa luonteen. Roomalaiset eivät yleensä kääntyneet kreikkalaisten eivätkä kreikkalaiset yleensä roomalaisten uskontoon.

    Islam on osoittautunut hyvin kilpailukykyiseksi muslimien valta-alueilla. Kristinusko hyvin kilpailukykyiseksi kristittyjen valta-alueilla. Eli: Quius regio eius religio.

    jotka vain jotenkin "ovat". Vilosoohviaa tomperelaisittain? Islaamin "valta-alue" siis vain on jotenkin "aina ollut", eikä muslimien valloitussodilla, vääräuskoisten teurastuksilla mm. Vähä-Aasiassa ja Intiassa jne. ole ollut mitään tekemistä tämän kummallisen tilanteen kanssa.

    Aina sitä oppii uutta Tompereelta.

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    ...ja jolle piti uhrata, oli keisarin genius eli (karkeasti määritellen) suojelushenki. Kunnioittamalla keisarin geniusta ja uhraamalla sille kansalainen osoitti kunnioitusta ja uskollisuutta keisarille ja Rooman valtakunnalle. Kieltäytyminen tästä katsottiin lähinnä majesteettirikokseksi/valtiopetokseksi. Uskonnon vaihtamista ei sen sijaan edellytetty.

    Yksijumalaisille juutalaisille ja kristityille keisarin geniukselle uhraaminen oli kauhistus ja se oli eräs syy, miksi kumpiakin ajoittain vainottiin.

    pitänyt? Vai onko niin, että käsityksesi tilanteesta on väärä? No, joo, niinhän se on. Oikean historian esittely täällä ei kuulu palstan aiheeseen, veisi liikaa tilaa ja olisi kohdallasi turhaa, koska olet osoittanut aiemmin, että tosiasiat eivät sinulle suuriakaan merkitse.

    Äänestä

tarinaa. Kesti kuulemma 800 vuotta ennenkuin espanjalaiset saivat muslimit pois iberian niemimaalta. Polttivat jopa kaikki metsät, kun loput piileksivät siellä ! Nyt enää Ceuta, Melilla ja Málaga ovat niitä paikkoja jossa vielä tapaa jäänteitä islamista. Málaga oli se käyrämiekkojen viimeinen linnake. Mutta onneksi jäi sentään jotain hyvääkin: islamilainen musiikki antaa vieläkin vaikutteita espanjalaiseen musiikkiin. Mutta se on puppua että islami olisi tulossa takaisin sinne.... ??
Espanja on läpikulkumaa Algerialaisille, kun menevät ja tulevat "emämaa" ranskaan ja takaisin.
Paatteja tulee ja menee, siis afrikasta laittomia yrittäjiä maahan, mutta sinne ne kuulemma jää jo matkalle, tai viimeistään Guardia Civil:in kiinniottamiksi, ja ei muuta kuin häkkiin ja takaisin. Tiedän kokemuksesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

old_profile_3668 kirjoitti:

http://en.wikipedia.org/wiki/Reconquista

Espanja (ja Porttugali) oli kerran melkein kokonaan muslimien hallitsema. Reconquistan nimellä tunnettu vuosisatoja kestänyt muutos johti lopulta siihen, että koko Iberian niemimaa oli kristillisten hallitsijoiden hallussa.

Jos tuota prosessia tarkastellaan uskonnolliselta kannalta, niin osoittaako se, että tuonajan kristinusko Espanjassa olisi ollut kilpailukykyinen verrattuna islamiin?

Minusta tuossa oli enemmänkin kyse siitä, kuka jaksaa ja osaa sotia paremmin, ehkä myös vehkeillä poliittisesti neuvokkaammin. Mitään erityisen kristillistä en tuossa näe.

Ehkä tähän on hyvä lisätä, etten pidä kristinuskoa pohjimmiltaan valtiouskontotyyppisenä oppina, vaan se, että kristinusko on valtionuskontona on mielestäni enemmän vahingoksi uskolle, jos kohta joitakin ajallisia etuja siitä voi olla.

Nyttemmin islam on palannut Espanjaan. Saas nähdä, miten nyt käy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu