Telepatiaa

Kertokaapa hyvät ihmiset, onko teillä kokemuksia telepatiasta ihastuksenne/rakkaanne kanssa? Miten se on ilmennyt ja vaikuttanut suhteeseenne? Esimerkiksi sellaista, että pystyy tuntemaan toisen tunnetilat, vaikka olisikin ihan eri puolilla kaupunkia ja aavistamaan milloin toinen ajattelee sinua.
92479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Yliaistit kyllä häviää ajan kanssa.

Äänestä

eikö ookin hienoa??

Äänestä

tuntuu kuin aistisin hänen läsnäolonsa...

Äänestä

No minä ja ihastukseni osutaan aina samaan paikkaan samaan aikaan

Äänestä

Puhelin voi piipata täysin samanaikaisesti ja samaan aikaan voi ajatella toista. Johtuneeko sitten siitä, että ajattelee toista lähes koko ajan? ;)

Realistisesti luulen, että telepatiaa on siellä missä sitä halutaan kokea olevan. :)

Äänestä
  • kieltäydyn nykyään kaikesta telepatiasta. Ja sekin toimii.

    Äänestä

Kokemuksella voin sanoa, että se on täysin mahdollista, eikä todellakaan tarvitse olla edes samassa kaupungissa saati samassa maassa.
: )

Äänestä

niin viisastut...
tai syö tryptamiinia....
noeinytkai :D

Äänestä

Eipä se juuri vaikuta mihinkään, hassuja "sattumia" on paljon. Minähän en sellaista miestä ota joka on henkisesti tylsämielinen.

Onkohan se sattumaa, että niin monessa paikassa puhutaan juuri nyt telepatiasta? Joukkopsykoosi vai energiakentät? Itse olen pohtinut telepatiaa ja kollektiivista tajuntaa viimeiset 2-3kk. Välillä totta kai ajatellen että olen varmaan hullu, mutta nyt en taas tiedä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hämmentynyt kirjoitti:

Kertokaapa hyvät ihmiset, onko teillä kokemuksia telepatiasta ihastuksenne/rakkaanne kanssa? Miten se on ilmennyt ja vaikuttanut suhteeseenne? Esimerkiksi sellaista, että pystyy tuntemaan toisen tunnetilat, vaikka olisikin ihan eri puolilla kaupunkia ja aavistamaan milloin toinen ajattelee sinua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu