Arvoisa mrkala

ihmettelen vain

Palstalla on jo jonkin aikaa käynyt melkoinen tunteiden ja syytösten myllerrys liittyen aiheeseen josta täällä yleisimmin kirjoitellaan, siis ufot. En ole voinut olla (ei kai kukaan ole) huomaamatta erään henkilön aikalailla provosoivaa ja syyttelyntäyteistä kirjoitustapaa, joka ei mielestäni enää täytä hyvän nettietiketin tunnusmerkkejä.

Jokaisella tietenkin saa olla oma kantansa asiaan kuin asiaan, tämähän on selvä. Mutta jos lähes jokaiseen keskusteluun otetaan osaa selvästi ylilyövällä asenteella ja riidankylvö mielessään, ja keskustelijoita haukutaan vähäjärkisiksi tai jopa hulluiksi, pitäisi tällaiselta keskustelijalta vähintäinkin kysyä, miksi hän täällä ylipäätään käy. Ovatko hänen motiivinsa vain ärsyttäminen ja toisten kannan, mielipiteiden ja ajatusten mollaaminen ja vähätteleminen.

Kyseinen keskustelija on rekisteröitynyt S24 forumille.

Olen sitä mieltä, että tällainen toiminta vaikka kyseessä onkin vain keskustelut, aiheuttaa pidemmällä aikavälillä sen tilanteen, että keskustelijoita jää pois forumilta. Sitä en ainakaan minä henkilökohtaisesti halua.

En tiedä mitä konkreettista tälle tilanteelle voi tehdä, mutta sen tiedän ettei tällainen tilanne ole hyväksi S24:n Ufo-forumille.

Kunnioittaen
-eräs foorumin pitkäaikainen keskustelija

11

904

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jussi

      kirjoituksessa tuodaan esille eräs asia johon minäkin olen kiinnittänyt huomiota, eli että keskustelijoiden määrä on selvästi pudonnut viime aikoina. Ihmiset eivät yksinkertaisesti jaksa riidellä jonkun Wikipedia- Owashin kanssa joka ikinen päivä.
      Eli jos sheriffillä on valta, halua ja mahdollisuuksia niin ehdotan suoraan sen minkä edellä oleva keskustelija sanoo epäsuorasti, että sheriffi heittäisi nimimerkki Owashin kirjoitukset tästä lähtien roskikseen (jolloin Owashi luultavasti vaihtaa nimimerkkiä, mutta kyllähän sen tyylin tuunistaa).
      Owashi on valloittanut tämä palstan siten että miltei kaikki keskustelut ovat vuoropuheluita nimenomaan Owashin kanssa.

      • >>>Owashi on valloittanut tämä palstan siten että miltei kaikki keskustelut ovat vuoropuheluita nimenomaan Owashin kanssa.

        Vuoropuheluissa on aina kaksi osapuolta; siksipä nimitys VUOROpuhelu. Palstalla on annettu moneen kertaan ilmi eri ihmisten toimesta, että jonkun henkilön, esim. Owashin, viestiin EI TARVITSE VASTATA. Toisinsanoen ei välitä viestistä ja jättää itseä ärsyttävään viestiin vastaamiset sikseen. Jos ei niihin vastaa, ei synny vuoropuhelua, eikä synny edellämainittua palstan valloitus -tilannettakaan.

        Tunteet ovat viimeaikoina olleet palstalla kieltämättä pinnalla, mutta S24:n sääntöjen mukainen poistaminen ei uhkaa niinkään Owashin viestejä, kuin eräiden niihin vastanneiden viestejä. Olen taas tänään säästäen poistanut eli jättänyt poistamisen yhteydessä editoidun kopion useammasta viestistä, joista YKSIKÄÄN ei ollut Owashin kirjoittamia. Koska seriffin työkalut ovat heppoiset, se tietää minulle suurta lisävaivaa, mutta haluan mieluummin säästää viestejä kuin tuhota viestejä. Useissa tapauksissa kyseessä on nimittäin muuten hyvä viesti, mutta runsas alapäätermistön käyttö, haistattelu ja sen semmoinen ei kuulu palstakäyttäytymiseen.

        Tämä on kuitenkin raskasta, joten jatkossa poistan suoraan KOKONAISUUDESSAAN kenen tahansa viestit, joissa viljellään alapäätermistöä, haistatellaan tai törkeästi herjataan toisia. Sanoin jo aikaisemmin, että kinastella voi myös sivistyneesti. Poistopolitiikkani noudattaa S24:n ohjeita ja koskee aivan kaikkia kirjoittajia. Epäselvät tapaukset voimme laittaa ylläpidon käsiteltäväksi.

        Seuraava koskee viimeaikaisen väittelyn molempia osapuolia....Muistakaa: Kaikkiin viesteihin EI TARVITSE VASTATA, vaikka ne vihastuttaisivat suuresti. Toisaalta palstalaisia EI KANNATA myöskään ärsyttää tarpeettomasti tarkoitushakuisilla ja provosoivilla kirjoituksilla, siitäkään huolimatta että näiden uskomukset tai näkemykset jostain asiasta eivät istu yhteen omien näkemysten kanssa.

        Hauska lisähuomio muuten palstan vähentyneistä kirjoittajista.... kuitenkin samaan aikaan päivittäisten viestien määrä on noussut. :D

      • kyse on
        mrkala kirjoitti:

        >>>Owashi on valloittanut tämä palstan siten että miltei kaikki keskustelut ovat vuoropuheluita nimenomaan Owashin kanssa.

        juuri näistä kinasteluviestien laajamittaisista lisääntymisistä.

        "Hauska lisähuomio muuten palstan vähentyneistä kirjoittajista.... kuitenkin samaan aikaan päivittäisten viestien määrä on noussut."

      • Geiner
        kyse on kirjoitti:

        juuri näistä kinasteluviestien laajamittaisista lisääntymisistä.

        "Hauska lisähuomio muuten palstan vähentyneistä kirjoittajista.... kuitenkin samaan aikaan päivittäisten viestien määrä on noussut."

        Ihmettelenpä vaa ku ihmiset jaksavat stressata tuosta owashi hyypiöstä.
        Minusta on ihan hyvä että joku asennoituu
        skeptisestikin näihin kaiken maailman "näinpä taas iltalenkillä ollessani ufoja" tyyppeihin.
        Niin ja tosiaan eihän ow viesteihin ole pakko vastata.

      • kyse on kirjoitti:

        juuri näistä kinasteluviestien laajamittaisista lisääntymisistä.

        "Hauska lisähuomio muuten palstan vähentyneistä kirjoittajista.... kuitenkin samaan aikaan päivittäisten viestien määrä on noussut."

        mahdollista.

      • Petri
        mrkala kirjoitti:

        >>>Owashi on valloittanut tämä palstan siten että miltei kaikki keskustelut ovat vuoropuheluita nimenomaan Owashin kanssa.

        Vuoropuheluissa on aina kaksi osapuolta; siksipä nimitys VUOROpuhelu. Palstalla on annettu moneen kertaan ilmi eri ihmisten toimesta, että jonkun henkilön, esim. Owashin, viestiin EI TARVITSE VASTATA. Toisinsanoen ei välitä viestistä ja jättää itseä ärsyttävään viestiin vastaamiset sikseen. Jos ei niihin vastaa, ei synny vuoropuhelua, eikä synny edellämainittua palstan valloitus -tilannettakaan.

        Tunteet ovat viimeaikoina olleet palstalla kieltämättä pinnalla, mutta S24:n sääntöjen mukainen poistaminen ei uhkaa niinkään Owashin viestejä, kuin eräiden niihin vastanneiden viestejä. Olen taas tänään säästäen poistanut eli jättänyt poistamisen yhteydessä editoidun kopion useammasta viestistä, joista YKSIKÄÄN ei ollut Owashin kirjoittamia. Koska seriffin työkalut ovat heppoiset, se tietää minulle suurta lisävaivaa, mutta haluan mieluummin säästää viestejä kuin tuhota viestejä. Useissa tapauksissa kyseessä on nimittäin muuten hyvä viesti, mutta runsas alapäätermistön käyttö, haistattelu ja sen semmoinen ei kuulu palstakäyttäytymiseen.

        Tämä on kuitenkin raskasta, joten jatkossa poistan suoraan KOKONAISUUDESSAAN kenen tahansa viestit, joissa viljellään alapäätermistöä, haistatellaan tai törkeästi herjataan toisia. Sanoin jo aikaisemmin, että kinastella voi myös sivistyneesti. Poistopolitiikkani noudattaa S24:n ohjeita ja koskee aivan kaikkia kirjoittajia. Epäselvät tapaukset voimme laittaa ylläpidon käsiteltäväksi.

        Seuraava koskee viimeaikaisen väittelyn molempia osapuolia....Muistakaa: Kaikkiin viesteihin EI TARVITSE VASTATA, vaikka ne vihastuttaisivat suuresti. Toisaalta palstalaisia EI KANNATA myöskään ärsyttää tarpeettomasti tarkoitushakuisilla ja provosoivilla kirjoituksilla, siitäkään huolimatta että näiden uskomukset tai näkemykset jostain asiasta eivät istu yhteen omien näkemysten kanssa.

        Hauska lisähuomio muuten palstan vähentyneistä kirjoittajista.... kuitenkin samaan aikaan päivittäisten viestien määrä on noussut. :D

        on joka itse sanoo että ' palstalta poistetaan sellaisia.. tai törkeästi herjataan toisia' .
        Kiinnitän huomiota juuri tuohon ' törkeästi herjataan toisia' .
        Juuri sitähän tuo Owashi juuri on tehnyt ja tekee jatkuvasti. Luin aikaisemmin tänään Owashin jonkun viestin jossa hän kutsui muita keskustelijoita
        ' possuiksi'.
        Taitaakin olla heikon sheriffin ansiota että Owashi on ollut niin näyttävästi esillä tällä palstalla.

      • Petri kirjoitti:

        No voin ihan mielelläni vaihtaa paikkaa jonkun "vahvemman" kanssa, sellaisen joka haluaa seriffiksi. Minä en tähän halunnut alun alkaenkaan, mutta kun ei kukaan muukaan halunnut ja palstahäiriköinti oli tuolloin hirveää.

        On aivan eri asia poistella viestejä silloin, kun oikea henkilöllisyys on ylläpidon tiedossa. Silloin ei voi poistella mielivaltaisesti ja tunnepohjalla, tai muuten joutuu itse poistetuksi. Näitäkin surullisia tapauksia on muilla S24:n palstoilla käynyt kääntymässä.

        Jos täällä on suoranaisesti haukuttu possuksi, niin sellainen voidaan poistaa. Se on todennäköisesti mennyt silmieni ohitse, näitä viestejä kun tuppaa aika paljon olemaan. Joudun joka ikinen päivä lukemaan lähemmäs 100 viestiä kokonaan läpi ilman mitään palkkaa, joten voi olla ettei ihan joka sana tartu haaviin. Asiassa voi keskustelijat auttaa ensijaisesti tietenkin kirjoitamalla asiallisesti ja toissijaisesti ilmoittamalla asiattomasta viestistä. Ei kannata kuitenkaan turhan tähden joka viestistä ilmoitella, vaan sellaisesta jotka selkeästi sotivat S24:n politiikkaa vastaan.

        Owashi haukkui muita possuiksi oli vain yksi esimerkki sadoista. Vai ovatko kaikki ne muut sadat Owashin viestit myös menneet ohi? Jokaikisessä viestissähän se haukkuu muita tahallisesti ja raivostuttaa muita.
        Ehkä sheriffi sattumalta ei ole huomannut sitä? Vai onko se sitä vuoropuhelua?

        Tarkastinpa nyt tässä läpi useita kymmeniä, ehkä jopa 100 Owashin viestiä ja niistä poistin vain 6. Nämäkin olivat siinä ja siinä rajalla. Kaikenkaikkiaan viestit olivat keskimäärin täysin sääntöjen mukaisia, eikä sille voi mitään, jos hänen epäuskonsa ufoasioihin jotakuta ärsyttää. Se ei ole syy poistaa viestejä.

        Valitettava totuus on se, että tarkastellessa näitä viestejä iski silmään myös vastapuolen viestit ja siellä oli paljon enemmän ja paljon pahempaa tekstiä. Poistelen niitä vastaavasti huomenna, nyt ei jaksa kun siinä tulee menemään paljon enemmän aikaa.

      • mrkala kirjoitti:

        Pahoittelen sitä, että olen kutsunut keskustelijoita possuiksi. Parannan tapani, jos sanani syön niin ufot minut vieköön.

    • Kalawera

      Hyvin kerroit mitä olen joskus mielessäni ajatellut. Ja välillä tuntuu että viitsiikö enää kirjottaa kun aina joku jaksaa mollata muita . Luulis että täällä vedetään yhtä köyttä, mutta tuntuu sekin olevan rasvassa. Tuntuu että Ufo keskustelut menevät tyystin hukkaan kun jotkut tosissaan haluavat apua ja neuvvoja, mutta niitä ei meinaa saada kun joku jo keksii hoitoon tai lääkityksen vaihtamista :) Tottakai pitää olla keskustelua ja eri kantoja mutta turha pashan jauhanta saisi kyllä sheriffi evätä tyystin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      176
      4787
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      3336
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      40
      2223
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      26
      1994
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      47
      1936
    6. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      675
      1886
    7. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      117
      1831
    8. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      137
      1737
    9. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      45
      1505
    10. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1431
    Aihe