tähän mennessä?
Entä liittyykö siihen jokin ääni?
Kun eläydyn lapsuuden aikaan, muistan radiosta kuuluneen Helmenkalastaja-aarian, jonka joku hyvä-ääninen tenori lauloi oikein kauniisti. Silloin musiikki kuului hiljaisuuden taustaa vasten, sillä ainakaan siellä maalla ei mitään hälyääniä ollut, ehkäpä siitä sen takia nautti enemmän. Nykyisinhän joskus on tunne, että joka paikassa soi ja rämisee, niin ettei sitä pääse pakoon.
Muistan myöskin aamuiset kukkokiekuut ja kanojen jaarittelevan kotkotuksen, sitä onkin vähän ikävä. Ja lampaiden bää-ä-ääntelyn läheisestä haasta.
Entä liittyykö siihen jokin ääni?
Kun eläydyn lapsuuden aikaan, muistan radiosta kuuluneen Helmenkalastaja-aarian, jonka joku hyvä-ääninen tenori lauloi oikein kauniisti. Silloin musiikki kuului hiljaisuuden taustaa vasten, sillä ainakaan siellä maalla ei mitään hälyääniä ollut, ehkäpä siitä sen takia nautti enemmän. Nykyisinhän joskus on tunne, että joka paikassa soi ja rämisee, niin ettei sitä pääse pakoon.
Muistan myöskin aamuiset kukkokiekuut ja kanojen jaarittelevan kotkotuksen, sitä onkin vähän ikävä. Ja lampaiden bää-ä-ääntelyn läheisestä haasta.
Vastaukset 35
Vanhimmat
"On niin kuin kuuluis vielä tuo laulu armainen,
sen ääni vieno soipi kuin metsäkyyhkysen...
Mä palmun alla seisten sen laulun kuullut oon,
tuo ääni auvonarmas se hurmas mielen mun..."
...avioitumiseeni saakka. Avioituminen ei ollut huono asia, mutta silloin 'äijälle' lyötiin työvaihde päälle. Vastuun ottaminen perheestä tuli sinkun huolettomuuden tilalle.
Omasta mielestäni parhaista vuosista tässä kuitenkin oli kyse. Ennen sotaväkeä riitti aikaa harrastuksiin, rakastumisiin, matkustamisiin. Se oli hulvatonta aikaa.
mieltä että ei olesen jälkeen ollut huoletonta päivää kun meni nainisiin.Nyt vasta.Ne harjoitteluvuodet olivat kaikista parhainta aikaa ennen aviota.
Kaikissa elämänvaiheissa on ollut omat hyvät ja huonot puolensa. Yksittäisiä muistoja nousee kuin tatteja sieltä sun täältä. Lapsuusmuistot ovat nostalgisia, rakastumiseen ja seurusteluaikaan liittyvät kampeavat sydäntä väärinpäin...
Joskus tuntee nenässään tuulahduksen jostakin hajusta (kuvitellunko?), josta ei kuitenkaan saa oikein kiinni eikä sitä osaa yhdistää mihinkään. Tietää vain, että se on ennestään johonkin aivolokeroon taltioituna.
Varhaislapsuudesta muistan kuulakkaan aamun, jolloin heräsin aikaisin. Pellolle oli laskeutunut kurkiparvi. Ihailin niiden kauneutta ja ihmeissäni kuuntelin kun ne kalisuttivat nokkiaan.
Myös minä muistan tuon Helmenkalastajan laulun. Nimitin laulajaa Benjamino Silliksi. Myös Miliza Korjuksen laulu Varum oli silloin mielestäni kaunis.
Muuten paras elämäni aika alkoi 30 vuotiaana ja toivottavasti sitä riittää vielä pitkään.
Lapsuudestani ja suurimmalta osalta nuoruuttani on vain ikäviä muistoja.
tuo kohoaa ylitse niiden, oliko laulaja siten mainitsemasi Benjamino Gigli vai Jussi Björling vai Mario Lanza, sitä en ollenkaan silloin ajatellut, enkä siis tiedä.
Lattia kotona, matot ja ikkunoiden valoläiskät lattialla kuuluvat samaan aikaan.
Äitini lauloi usein myöskin.
...
Kumpiakohan enemmän ihailtiin?
Elviksen 'It's now or never' oli kai huippu, (Suvikin mainitsi juuri tämän), sekä 'Love me tender, love me sweet, never let me go...'
sekä monet muut.
...
Hei!
Kävin äskettäin katsomassa Kuopion Kaupunginteatterissa kappaleen: "Populäärimusiikkia Vittulanjänkällä".
Kertoo nuoren silmin ajasta, jolloin muoti-ilmiö The Beatles valloitti Länsi-Pohjan alueen. Kantsii ehdottomasti katsoa, tai lukea kirja.
Omiin lemmppareihini The Beatles ei kuulunut, senverran vanhempi jo olen.
...näin jälkeenpäin ajatellen niitä ensirakastumisen aikoja? Jos joku ääni erityisesti pitäisi mainita, olisi se kaiketi leirintäalueen kovaäänisistä kuulunut "Achtung! Achtung!"
Ehdottomasti paras lapsuuteni ääni oli pörisevästä "höyryradiosta", Lahden pitkäaaltotaajuudelta tuleva, Moskovan hiukan häiritsemä, kuulutus: "Hyvää iltaa, pienet lapsukaiset, täällä lasten ikioma lasten tunti ja Markus-setä.... Mustattehan, rakkaat lapset, syödä joka aamu ison vadillisen kaurapuuroa. ...Tänään meille esittää Pikku-Liisa laulunsa.... jne.
Muistaakseni torstaisin, klo. 17.00 tämä tuli.
Myöhemmin, kloppipoikana minulle oli suuri pettymys, kun totesin, että tämä lasten ikioma satusetä, Markus Rautio, ohjasi myös radion jännityskuunnelmia, joita myöhäisillassa lähetettiin.
Sitten kun ääneni alkoi möristä, ja joitain karvoja ilmestyi pippelin ympärille, myös ääni-idolit muuttuivat. Parhaaksi muodostui: "sävellahja 27500", muistaakseni lauantaisin klo. 17.00.
Onkos teillä muilla tämänkaltaisia muistoja?
Minun uskoni Markus-setään romahti, kun lapsena luin hänen kirjoittamansa novellikokoelman "Broadwaylta ja Hollywoodista". (Vai oliko se päinvastoin?) Se oli sellaista roskaa, että lapsikin ymmärsi sen kehnouden.
Yhtäkkiä muistin, että olen itsekin esiintynyt Markus-sedän ohjelmassa, kun hän teki "maakuntakierroksia". Koska ohjelmat olivat suoria, niin ei jäänyt oikein mielikuvaa koko asiasta. En edes muista, miltä Markus-setä näytti. En osaa edes sanoa, kuka niistä ihmisistä oli Markus-setä. Siihen aikaan ei ollut tarvis esittäytyä lapsille.
Heippa taas, ii-li, tällä kertaa "Markus-setä merkeissä. Mitähän me oikein ollaan, kun tällä tavoin törmäillään? Viriiliä vanhuksia varmaankin.
pientä esiintyjää kohtaan.
Olimme sen pienen puolella, sen muistan.
Niistä satukuunnelmista pidimme tosi paljon, meillä oli aina tietty ystäväjoukko kuuntelemassa, koulumatkalta tullessa. En käsitä, miten pitkiä ne koulupäivät silloin olivat kävelymatkoineen, mutta sen kyllä muistan, että koulusta tultiin meille. - Silti minulla on muistikuva, että Markus-sedän tunti alkoi klo viideltä.
Muistan, kun Markus-setä jäi eläkkeelle, niin hän vaimoineen ajeli jollain vaunuilla.
markussedän tutia.Kumma kun se ei ollut kiellettyjen listalla.Hiihdoimme kaksi järveä vielä koulumatkojen päälle semmoseen pieneen mökkiin.
Niillä oli radio ja mahdottomasti lapsia.
Ruotsi nekin lapset kasvatti aikuisiksi,ja hyvin menestyivät.
Niin, alkuperäinen kysymyshän kuului: Mikä on elämäsi paras aika tähän mennessä, äänineen. Markus-setään vaan hairahduttiin.
Kyllä kai se kuitenkin oli sodanjälkeinen lapsuuden aika. Kaikestahan oli puutetta mutta ei sitä puutteeksi ymmärretty.
Ehkä ihan parasta oli, kun uusissa tennareissa osallistuttiin, urkuharmoonin säestyksellä veisuun:
" Jooo jooutuii aaarmaas aa-aikaa jaa suuvii suu...." koulun kevätjuhlassa.
Silloin tuntui ihan samalta, kuin talvivasikasta, joka pääsee nurmelle kevätaurinkoon.
Erityisesti muistan erään naapurin emännän vinon suun, kun hän, pää takakenossa, antaumuksella tuota suvisanomaa veisasi. Sitä suun vinoutta kovasti ihmettelin.
Ihan oikeasti, noita aikoja on hieman ikävä!
Kävelymatkojen aikana koulusta tullessamme teimme parhaan ystäväni kanssa vierailuja taloihin ja mökkeihin, kuuntelimme herkällä korvalla puheita ja muita ääniä, tutustuimme kaikkiin asukkaisiin, tunsimme itsemme tervetulleiksi aina.
Harjoittelimme hiukan isompina myös näytelmiä koulumatkoillamme. Eräänä keväänä koko luokkani oli mukana harjoittelemassa näytelmää, jonka käsikirjoituksen olin kirjoittanut. Näytelmää ei sitten kuitenkaan missään esitetty.
Joka joulu- ja kevätjuhlassa oli opettajain ohjaamia näytelmiä, joissa olin aina mukana. Vielä muistan ulkoa myös silloisia runoja, joita opettaja pyysi minut esittämään. Noiden juhlien äänimaailmaa olivat sitten jouluvirsi ja suvivirsi. Suvivirressä tosiaan oli taikaa!
Ylioppilasjuhlassani soi Melartinin juhlamarssi Prinsessa Ruususesta, ja saman valitsimme myöskin häämarssiksemme, joten kaksinkertaiset muistot ovat ladattuna siihen kauniiseen, innostavaan musiikkiteokseen.
ja se onkin mielestäni sekä komea että tunnelmallinen. Aina kun se soi, tuntuu vieläkin häiltä vähäsen. Naimisiin meno aika oli paras elämässäni.
Tapahtui eilen illalla:
Pikkuneiti nojaa käsillään leukaansa ja huokailee syvään, katse jossain kaukaisuudessa.
"Mikäs noin huokailuttaa", kysyy mummi.
"Mä oon rakastunu", kuuluu vastaus haaveellisen hymyn kera.
Rakkauden kohde on kuulemma jo vanhempi, kokonaista 7 v. Kosintaan on vastattu "kyllä" ja häävalssiakin harjoiteltu.
Hyvää keväistä päivää! :)
Pikkuneidin ikä 6v. :)
Joskus ihmeyttää näiden pienten otteet. Eilen illalla ja yönkin olimme poikani perheen kanssa eräillä syntymäpäivillä hiukan kauempana. olimme käyneet siellä viimeksi vuosi sitten ja muistan meillä silloin olleen banaaneja eväänä, ja silloin 2-vuotias söi sellaisen eräässä pysähtymispaikassa. Nyt kun pysähdyimme siinä, hän heti kysyi, onko meillä nyt banaaneja mukana.
Hiukan hämmästytti pienen, nyt 3-vuotiaan muisti.
(Tämä meni sivuun otsikosta, sillä musiikin sijasta tähän liittyi banaaneja. Se ei haitanne?)
Mummilan ikkunan alla kaartui ratikan raiteet. Muistan, kuinka parivuotiaana yökylässä kuuntelin pyörien kirskuntaa raiteissa.
Se oli ihana ääni. Rakastin mummilaa ja Helsinkiä ja katuvaloa, joka keikkui ikkunan takana, ja sitä raitiovaunua.
Portaissa tuoksui lattiavaha. Hissi kolisi.
Pihakuilu oli pelkkää asfalttia ja sota-aikana se oli täynnä halkopinoja.
Ei ole fiilistä enää Helsingin nukkumalähiöiden asunnoissa.
kotona kuulin samantapaisia ääniä, ei ehkä kirskuntaa, mutta likenteen kaukainen humu oli mielestäni aiVAN ihanaa. Rakastuneena kaikki asiat tuntuvat pluspuolilta.
Tuosta ihastuttavasta kertoilustasi tuli mieleeni eräs tapaus.
Olin kasvatusperheen mummolassa maalla. Naapurin poika oli vankasti sitä mieltä, että minusta se vaimo löytyi. Hän tuli vaarilta kysymän minua vaimoksi.
Pojan tivatessa vaarilta, että antaako vaari tuon tytön hänelle, vaari kysyi: "Mitäs minä siitä hyötyisin?"
"Saat kaks pulloa jaloviinaa!"
Olin silloin kai 6 ja poika 6-7.
Arvatkaapa muistutettiinko minua aikuisena tapauksesta.
Tähän tunnelmaan tekee mieleni lainata luultavasti monille tutusta kirjasta löytynyttä Diana Websterin "Song"'ia. Onhan meillä kaikilla muistoja, joista toinen runoilija sanoi: "että edes tämä yksi hetki on unohdettavissa sitten joskus",
Siis:
Song
Do you remember the summer?
The days of cloudless blue?
When every day was a holiday
And I was always with you?
But now is the time for the winter,
The wind and the snow and the cold.
Holiday time is over
And we are growing old.
But I always remember the summer-
The sea and the sand and the sun;
When every day was a holiday
And love had only begun.
(Kohtahan se uusi kesä taas....:))
TiiaLiinu viimeisen lauseesi kohdalla meille kaikille, tosin lumisade ulkona puoltaa tuota toista säkeistöä edelleen:
Suvin hauskat muistikuvat ensikosinnasta toivat minulle mieleen Juhan, joka kylässä käydessään yritti valloittaa minut laulamalla Oolannin sotaa.
Siitä olemme myöskin aikuisena tarinan jos toisenkin kuulleet, kumpainenkin.
Vähän vajavaisella kielitaidolla yrittelin kääntää "Songin". Yrittäkkee kestee!
Luritus
A, muistatkos sie sitä kessee
ku päivyt oikeen häikäs linnun pessee?
A, meil ku ain olkii lommaa
ja sie siin vierel alinommaa.
Vot, nythä meil onkii talvi
välil tuuloo ja kylymä o hanki.
Hauskanpiossa tauko
vanhenet siekii, voe Kauko.
Mut miehä se muistelen suvvee
oikeen silimissäin kahtelen kuvvee
myö siin lomilla siulutaan santoo
eikä rakkauven merell oo rantoo.
(Muitakin 'käännöksiä' olisi hauska saada)
... piti kiittämäni tuosta laittamastasi kauniista runosta, mutta nythän tuo vasta selkeni - ja riemastutti, kiitos! On ihan kunnon kielellä!
Tuonne 70:sten runoketjuun olen odotellut saapumistasi, vaan ei ole vielä näkynyt...
Turhaanko vuotan! Mutta uotan. :)
Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki hienosta käännöksestä. Ihan täytyy Kaukolle lukea tuo.
Kiitos ja terveisiä Kaukolle!
Voe voe kun olen niitä alaikäisiä. :)
Missäpäs se Sinun käännöksesi viipyilee?
Mikä käännökseni,
en liene kielillä kirjoitellut?
Nyt ei mene jakeluuni.
Unta nähnyt lienet! :))
Ja voe, voe - nii alikkäine et uo...
päiväsaikaan siellä aivan tuttavuutemme alusta alkaen, useita kertoja.
Nuorempi pojista oli mennyt armeijaan, joten hänen huoneensa oli vapaana, ja mieheni(in spe) äiti eli tuleva anoppini oli sijannut sinne vuoteen minulle.
Illalla kuuntelin liikenteen kaukaista kumua hiljaa peittoni alla, ja se tuntui olevan maailman ihanimpia ääniä, jollain tavalla tulevaisuutta lupaava. Nukuin onnellisena
ja kiitin Luojaani kaikesta.
iäksi jääneitä
hyviä aikoja.
Leivoset lauloivat riemullisesti lentäessään ylös pilviin, niin muistelen sen aikaisia tunnelmiani.
Kerro niistä omistasi, toivoisin kuulevani muidenkin tunnelmia!