SRK:n vastine?

toisessa ketjussa väitetään että kotimaan juttuun oli tehty vastine jota ei joko julkaistu tai ei tullut perille tai vedettiin pois? totta? tietääkö joku
272886
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Kotimaa-lehteä kohtaan. Luulen, että SRK on laittanut kyseisen huhun liikkeelle pestäkseen kätensä koko hommasta, tyyliin: Me yritimme oikaista asian, mutta meille ei annettu suunvuoroa.

Jos SRK olisi OIKEASTI tehnyt minkäänlaista vastinetta siitä jutusta, olisi se luultavasti käsitellyt juttua myös Päivämiehessä. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut, pikemminkin tuntuu että koko asiaan ei haluata puuttua millään tavalla.

Äänestä
  • En ymmärrä miksi aina pitää haluta uskoa pahinta, tyyliin keksitty juttu: me yritimme oikaista asian mutta meille ei annettu suunvuoroa. Onko se syytös jos esittää kolme vaihtoehtoa, joista kaksi ei liity Kotimaalehden julkaisemiseen tai julkaisemattomuuteen ollenkaan.

    Sinun viestisi jälkeen ei huvittaisi edes kertoa sitä mitä asiasta tiedän. Kotimaa lehdelle on tosiaan tehty vastine. Se tekijä ihmetteli, kun sitä ei ollut lehdessä eikä seuraavassakaan ja alkoi kysellä sen perään. Kotimaalehdestä ilmoitettiin, että sellaista aineistoa ei ole heille koskaan tullut. Nyt sitten on turha spekuloida mitä jutulle oli tapahtunut, mutta tälläinen tieto minulla on.

    Äänestä

  • Ettei tullut perille vai? kirjoitti:

    En ymmärrä miksi aina pitää haluta uskoa pahinta, tyyliin keksitty juttu: me yritimme oikaista asian mutta meille ei annettu suunvuoroa. Onko se syytös jos esittää kolme vaihtoehtoa, joista kaksi ei liity Kotimaalehden julkaisemiseen tai julkaisemattomuuteen ollenkaan.

    Sinun viestisi jälkeen ei huvittaisi edes kertoa sitä mitä asiasta tiedän. Kotimaa lehdelle on tosiaan tehty vastine. Se tekijä ihmetteli, kun sitä ei ollut lehdessä eikä seuraavassakaan ja alkoi kysellä sen perään. Kotimaalehdestä ilmoitettiin, että sellaista aineistoa ei ole heille koskaan tullut. Nyt sitten on turha spekuloida mitä jutulle oli tapahtunut, mutta tälläinen tieto minulla on.

    Jos SRK olisi todella tehnyt jonkin vastineen, niin ei olisi kyllä mitään epäselvyyttä siitä että:

    A.) Sitä ei Kotimaa lehdessä julkaistaisi. Aivan varmasti julkaistaisiin.

    B.) Ellei julkaistaisi ja SRK sellaiseen julkisuuteen haluaisi, niin etteikö sitä julkaistaisi Päivämiehessä.

    Jos tiedot ovat kadonneet matkalle, niin tuskin mikään estää niitä tietoja uudelleen lähettämästä ja varmistamasta perillemenoa. Odottelemme mielenkiinnolla josko jostain saisimme SRK:n vastineen tai sitten sinun on todettava että sinulle on valehdeltu;)

    Äänestä

  • admata. kirjoitti:

    Disinformaation levittäminen on aina kuulunut diktatuurien tapoihin. :-)

    Äänestä

  • admata. kirjoitti:

    Jos SRK olisi todella tehnyt jonkin vastineen, niin ei olisi kyllä mitään epäselvyyttä siitä että:

    A.) Sitä ei Kotimaa lehdessä julkaistaisi. Aivan varmasti julkaistaisiin.

    B.) Ellei julkaistaisi ja SRK sellaiseen julkisuuteen haluaisi, niin etteikö sitä julkaistaisi Päivämiehessä.

    Jos tiedot ovat kadonneet matkalle, niin tuskin mikään estää niitä tietoja uudelleen lähettämästä ja varmistamasta perillemenoa. Odottelemme mielenkiinnolla josko jostain saisimme SRK:n vastineen tai sitten sinun on todettava että sinulle on valehdeltu;)

    Ei ollutkaan epäselvyyttä siitä että sitä ei Kotimaalehdessä julkaistaisi, jos se olisi sinne tullut, mutta kun sanottiin että se ei ole sinne tullut. Herääkin kysymys miksi ei kyseenalaisteta sitä, että puhutaanko Kotimaalehdessä totta? Tuon heiton tein vain siksi että huomaisit, miksi automaattisesti jos joku valehtelee, se on SRK?

    Onko sillä toisaalta merkitystä, vaikka se olisi julkaistukin. Ei se sellaiselle joka tikulla kaivaa koko ajan vikoja olisi mieleinen kuitenkaan. Tällä en tarkoita sitä, että noista ajoista ei saisi puhua, päinvastoin. Minä itsekin ihmettelen miksi eräs hoitaja joka hoiti laajasti ja armotta ja rakkaudettomasti väärin, sai toimia tuossa tehtävässä. Tästä minun mielestäni pitää pystyä keskustelemaan. Tuolta ajalta jääneitä siipirikkoja elää edelleen keskuudessamme ja heillä on täysi oikeus saada asiaan selvitys.

    Alkaa vain väsyttää kun joiden on mahdotonta uskoa, että moni lestadiolainenkin toivoisi, että nuo tuon ajan asiat lopultakin selviäisivät. Monet lestadiolaisuuden ulkopuolella haluavat vain repiä ja riekkua ja se väsyttää.

    SRK:n laatima hoitokokousvastine olisi julkaistu kaikissa päälehdissä kautta maan, JOS sellainen olisi saatavilla... Voimmeko tästä päätellä, onko sitä vai ei?

    Jos on, se on edelleen SRK:n kassakaapissa.

    Äänestä

  • mukava uskoa pahinta kirjoitti:

    ...Jos tapaus on näin, että vastine on vain kadonnut, niin eihän siinä kulu vuorokauttakaan kun se lähetetään uudestaan ja jo viikon parin sisään saamme lukea SRK:n vastineen Kotimaassa:)

    Ellei sitä sitten ilmestykään, niin siinä vaiheessa on sitten todettava että käry kävi...

    Helppo tapaus, joten ei tarvi tikulla kenekään kaivaa ja jäämme odottelemaan mielenkiinnolla:)

    Äänestä

  • Albert kirjoitti:

    SRK:n laatima hoitokokousvastine olisi julkaistu kaikissa päälehdissä kautta maan, JOS sellainen olisi saatavilla... Voimmeko tästä päätellä, onko sitä vai ei?

    Jos on, se on edelleen SRK:n kassakaapissa.

    Juuri tätä edellisellä viestilläni tarkoitin. Oli asia niin tai näin, pahinta halutaan kuitenkin uskoa. Silloin on sama miten yrittää tehdä.

    Äänestä

  • admata. kirjoitti:

    ...Jos tapaus on näin, että vastine on vain kadonnut, niin eihän siinä kulu vuorokauttakaan kun se lähetetään uudestaan ja jo viikon parin sisään saamme lukea SRK:n vastineen Kotimaassa:)

    Ellei sitä sitten ilmestykään, niin siinä vaiheessa on sitten todettava että käry kävi...

    Helppo tapaus, joten ei tarvi tikulla kenekään kaivaa ja jäämme odottelemaan mielenkiinnolla:)

    No niinhän tuo tuntuu yksinkertaiselta. Siinä kaikki mitä asiasta tiedän. Jos edelleen kiinnostaa uskoa pahinta, niin mikä estää, Suomi on vapaa maa, mutta ei se ainakaan näkökulmaa avarra.

    Äänestä

  • kun kerroit kirjoitti:

    Juuri tätä edellisellä viestilläni tarkoitin. Oli asia niin tai näin, pahinta halutaan kuitenkin uskoa. Silloin on sama miten yrittää tehdä.

    Mikä on se "pahin" johon viittaat?

    Mikä on pahinta mitä SRK:sta voi uskoa?

    Jos jossain on haastateltu jonkin liikkeen pääsihteeriä, tms. niin tällöin he ovat hyvin tietoisia asiasta ja jos jutussa on jotain korjattavaa, niin vastine ilmestyy yleensä viikossa.

    Montako viikkoa tästä Kotimaan lehdestä onkaan kulunut kun yritetään uskotella että vastine olisi tehty, mutta se olisi hukkunut matkalle?

    Jos näin olisi, niin varmasti sitä olisi edes jollain sanalla kommentoitu omassa lehdessä, mutta hiljaista on edelleen jokapuolella...

    Eikö siitä voi tehdä johtopäätöksiä? Mielestäni voi.

    Äänestä

  • Avoimuuden kannalla kirjoitti:

    Mikä on se "pahin" johon viittaat?

    Mikä on pahinta mitä SRK:sta voi uskoa?

    milläkin hetkellä pystyy tuottamaan.

    Äänestä

  • admata. kirjoitti:

    ...Jos tapaus on näin, että vastine on vain kadonnut, niin eihän siinä kulu vuorokauttakaan kun se lähetetään uudestaan ja jo viikon parin sisään saamme lukea SRK:n vastineen Kotimaassa:)

    Ellei sitä sitten ilmestykään, niin siinä vaiheessa on sitten todettava että käry kävi...

    Helppo tapaus, joten ei tarvi tikulla kenekään kaivaa ja jäämme odottelemaan mielenkiinnolla:)

    Aulis Zidbeckin kirja:"Ole vapaa vapaaksi ostettu lauma"), missä hän kertoi seuraavaa:

    "Syksystä 1979 lähtien sanomalehdet julkaisivat melkein viikottain uusia paljastuksia ja sisunpurkauksia vanhoillislestadiolaisuutta vastaan. Olin siksi paljon saanut matkani varrella vaikutteita tästä herätysliikkeestä, että nämä usein perin yksipuoliset ja väritetyt syytökset ja kivittämiset haavoittivat ja suututtivat minua. En ollut henkilökohtaisesti koskaan joutunut tekemisiin tuon parjatun SRK:N eli Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen kanssa. Nyt halusin omakohttaisesti tutustua siihen ja sen johtaviin miehiin.

    Kirjoitin huhtikuussa 1981 kirjeen Ouluun ilmaisten haluni tähän tapaamiseen. Kirjeen ohessa lähetin "Kotimaata" varten kirjoittamani artikkelin "Keskustelua laestadiolaisuudesta". Sitä Kotimaa-lehti ei kuitenkaan ollut suostunut julkaisemaan."

    Niin, että kummasti ne jutut vaan häviää edelleen.

    Äänestä

  • ...on myös sinun syytöksesi: "Luulen, että SRK on laittanut kyseisen huhun liikkeelle". Suoraan sanottuna ei kuulosta oikein uskottavalta. :)

    Äänestä

  • ......................... kirjoitti:

    ...on myös sinun syytöksesi: "Luulen, että SRK on laittanut kyseisen huhun liikkeelle". Suoraan sanottuna ei kuulosta oikein uskottavalta. :)

    ei saa puhua pahaa, se on erehtymätön!"

    Äänestä

mielenkiintoista, että asiaan on reagoitu.

Vinkkinä vaan, että seuraavat asiat sieltä pitäisi löytyä

1
SELVÄ PAHOITTELU VÄÄRINHOIDETTUJA KOHTAAN

2
SELVÄ PAHEKSUNTA VÄÄRINHOITAJIA KOHTAAN

3
NYKYSRK:n SELVÄSANAINEN IRTISANOUTUMINEN KO TOIMISTA sekä VÄÄRINHOITAJIEN VÄLITÖN EROTTAMINEN JULKISISTA TEHTÄVISTÄÄN SRK:ssa

4
KEHOTUS VÄÄRINHOIDETUILLE OTTAA ASIAN TIIMOILTA YHTEYTTÄ SUORAAN SRK:HON, EI VÄÄRINHOITAJIIN

Näin palautuisi luottamus nykySRK:hon sekä suuren yleisön että varsinkin väärinhoidettujen silmissä

Äänestä

,ei julkaistu, vedettiin pois. syy? t:tietolähde

Äänestä
  • oli ehkä liikaa valheita ja sitä ei julkaistu sen vuoksi.

    Äänestä

  • Syväkurkku. kirjoitti:

    oli ehkä liikaa valheita ja sitä ei julkaistu sen vuoksi.

    toimittajalta: "Entä jos SRK haluaa Kotimaahan vastineensa?" Toimittaja vastasi: "Hehän ovat jo saaneet ilmaista näkemyksensä itse jutun sisällä."

    Voi olla että muistan väärin, mutta tosiasiat näyttävät puhuvan muistikuvani puolesta.

    Äänestä

  • Leena Huovinen kirjoitti:

    toimittajalta: "Entä jos SRK haluaa Kotimaahan vastineensa?" Toimittaja vastasi: "Hehän ovat jo saaneet ilmaista näkemyksensä itse jutun sisällä."

    Voi olla että muistan väärin, mutta tosiasiat näyttävät puhuvan muistikuvani puolesta.

    on päätynyt roskakoriin ja on siis tavallaan "hukassa".

    Äänestä

  • että vastine kirjoitti:

    on päätynyt roskakoriin ja on siis tavallaan "hukassa".

    Luulen, että mikäli vastine on ollut liian propagandistinen, on lehti voinut hylätä sen pelkästään sillä perusteella. Kotimaan tehtävä on lehtenä kuitenkin erilainen kuin esimerkiksi Päivämiehen: Sen tarkoituksena ei ole julkaista yhtä yhteisöä koossa pitäviä saarnoja, vaan pyrkiä journalistiseen otteeseen. Täten mielestäni voisi olla oikein, että Kotimaan toimittaja haastattelisi SRK:n väkeä laajemmin ja tekisi siitä sitten uuden jutun. Vastineen julkaiseminen sellaisenaan tuntuisi kuitenkin aika oudolta.

    Äänestä

  • näin... kirjoitti:

    Ai nyt se tuntuisi oudolta ja tälläkin palstalla on suureen ääneen ihmetelty miksi sellaista vastinetta ei tule. Toinen asia joka pisti silmään, on se että heti kun todella saattaa olla asia niin että vastine on lähetetty, mutta sitä ei ole julkaistu, syyksi epäillään että vastineessa on ollut vikaa. Siis oli miten tahansa syy on aina lestadiolaisissa, ei voi olla mahdollista että Kotimaalehden toimitus olisi toiminut asiassa oudoksuttavalla tavalla.

    Äänestä

  • ei ymmärrä, ei kirjoitti:

    En tarkoittanut, että lestadiolaisissa olisi mitään vikaa, mutta lestadiolainen lehtikulttuuri on hyvin erilainen verrattuna Kotimaahan tai suurimpaan osaan "objektiivisemmista" sanomalehdistä. Päivämiehellä esimerkiksi on selkeä saarnatehtävä: Siinä pyritään julkaisemaan lähes ainoastaan juttuja, jotka vahvistavat ihmisten yhteenkuuluvuutta ja lujittavat uskoa lestadiolaiseen tapaan tulkita Raamattua. Päivämiehen tarkoituksena ei siis ole punnita asioita monelta kannalta ja myöntää, että voi olla monia oikeita tapoja elää tai ratkaista asioita, vaan tarjota yksi ainoa vaihtoehto kaikille lestadiolaisille.

    Täten pidän mahdollisena sitä, että vastine on voitu kirjoittaa tavalla, joka sopii Päivämieheen, mutta ei esim. Kotimaahan.

    Kääntäen voidaan kysyä, olisiko Kotimaan juttu tullut koskaan julkaistuksi Päivämiehessä. Ei varmastikaan, ja syyt ovat mielestäni juuri ne, jotka ylhäällä esitin. Itse näkisin mielelläni lisää vuoropuhelua aiheesta ja koen Kotimaa-lehdessä ilmestyneen jutun tuoneen liian vähän SRK:n kantaa esiin. Toisaalta, niin kuin jutussa haastateltava Leena Huovinen toi jossain aiemmin ilmi, toimittaja kyllä antoi heille mahdollisuuden puhua. Jostain syystä heidän osallisuutensa jäi kuitenkin hyvin vähäiseksi ja itse aistin A.H.:n haluavan vahvasti, että keskustelua ei jatkettaisi. Näin siis ainoastaan jutun perusteella.

    Äänestä

  • lehtiä. kirjoitti:

    ja siitä, että aineistoa voi olla monelta kantilta reilusti, mutta on sitten toimituksen valinta se näkökulma mitä asiasta halutaan kertoa ts. kenen ääni jutussa kuuluu. Jos Leena Huovinen muistaa oikein, että toimitus on kertonut lestadiolaisten saaneen äänensä kuuluville jutussa ja se riittää, ilmeisesti on heidän näkökantansa se, että asian tiimoilta on lestadiolaiset saaneet riittävästi äänensä kuuluviin.

    Ilmeisesti olet aistinut väärin koska juuri A.H on tehnyt tuon vastineen, joka nyt ei ole tullut perille/päätynyt roskakoriin. Syy saattanee löytyä tuo Leena Huovisen edellä kertomasta keskustelusta.

    Jos ei ole Päivämies objektiivinen lehti niin ei sitä myöskään ole tämän asian tiimoilta käytävä keskustelu. Ollaan hyvin valmiita uskomaan, että lestadiolaiset eivät halua asioita selvittää, jokaiselle kysymyksiä herättävälle asialle löytyy selitys lestadiolaisten käytöksestä, kyseenalaistamatta ollenkaan toisen osapuolen osuutta asiassa.

    Itse ainakin henkilökohtaisesti toivon todella että nyt olisi Jumalan aika tuoda päivänvaloon keskustelut noista ajoista, joiden kaltaisia ei toivoisi enää koskaan tulevan.

    Äänestä

  • lehtien toimittamisesta kirjoitti:

    Se, että A.H. on mahdollisesti itse kirjoittanut vastineen, ei vielä kerro hänen henkilökohtaisestaan halustaan pitää asiaa esillä ja lähteä tutkimaan menneitä tapahtumia. Kotimaan juttu oli erittäin näkyvä, ja se on varmasti herättänyt hyvin paljon keskustelua. Jutun ilmestymisen jälkeen SRK:lla ei minun mielestäni ole mitään muuta mahdollisuutta kuin kirjoittaa vastine ja julkaista se tavalla tai toisella - niin ruman kuvan Kotimaan juttu liikkeen toiminnasta jätti. En siis henkilökohtaisesti usko, että A.H. haluaisi käydä aiheesta keskustelua. Hänen on vain ollut pakko toimia tässä tilanteessa asemansa puolesta.

    "Jos ei ole Päivämies objektiivinen lehti niin ei sitä myöskään ole tämän asian tiimoilta käytävä keskustelu."

    Koska aihe on niinkin suuri, tärkeä ja tunteisiin käyvä, ei keskustelukaan kovin usein pysy asialinjalla. Tässä tapauksessa keskusteluun ottaa vieläpä osaa usein ihmisiä, joilla ei ole mitään tietoa 70-luvun tapahtumista. Esimerkiksi alle 30-vuotiailla lestadiolaisilla ei voi olla kovinkaan tarkkoja muistikuvia tuosta ajasta, mutta heillä voi olla vilpitön halu uskoa, että silloin on toimittu kaikissa asioissa täysin oikein. Tällöin asiallinen keskustelu kaatuu heidän ennakkoasenteeseensa. Samoin ei-vl:illä voi helposti olla vahva ennakkoasenne pelkkien kuulopuheiden perusteella, jolloin törmäyskurssi on valmis.

    Itse näen asioiden läpikäymisen liikkeen kannalta oikeastaan sen elinehtona. Nyt asiat on lakaistu maton alle ja suljettu evankeliumin tulpalla: "Anteeksiannetuista synneistä ei ole lupa puhua" on tälläkin palstalla tuttu toteamus. Kuitenkaan se, että sulkee silmänsä ja suunsa vääryydeltä, ei poista vääryyttä.

    Yksi ongelma (joillekin) lestadiolaisille 70-luvun tapahtumien läpikäymisesä kuitenkin on. Jotkut vl-uskovaiset rinnastavat yhä seurakunnan ja Jumalan valtakunnan, ja edellyttävät niin itseltään kuin muilta vl-uskovaisilta ehdotonta kuuliaisuutta seurakunnan päätöksille. Tämän ajattelun taustalla on se, että seurakunta tekee päätöksensä Pyhän Hengen johdattamana, eikä täten tee virheitä. Nyt, jos 70-luvun selvityksessä kävisi ilmi, että seurakunta on mennyt vikaan, tämä näkemys kaatuisi rytisten alas.

    Itse pidän puolestaan keskustelun kannalta ongelmallisena asiana sitä, että yritetään saada yhden kategorian alle mahtumaan kaikki 70-luvun tapahtumat. Varmasti on ollut Jumalan sanan mukaistakin neuvomista tuona aikana - eivät kaikki hoitokokouksetkaan ole voineet olla niin kamalia kuin mitä eri lähteistä on saanut kuulla. Kuitenkin SRK:n tähän asti ylläpitämä kanta siitä, että 70-luvulla tapahtui "yksittäisiä ylilyöntejä" kuulostaa suoraan sanottuna valheelta. Totuuden rankkaa kaunistamista se ainakin on.

    Vielä tämän rönsyilyn jälkeen palaan aiheeseen, eli tuohon vastineeseen. Kotimaan päätöstä olla julkaisematta A.H.:n vastinetta (jos siis näin on käynyt) on vaikea kommentoida näkemättä tuota vastinetta. Niin kuin aiemmin totesin, voi vastine olla yksinkertaisesti "liian paksua" julkaistavaksi. Toinen syy julkaisemattomuuteen voi olla se, että lehdellä ei yksinkertaisesti ole tapana julkaista sellaisia. Kolmantena lehti saattaa haluta itse paneutua aiheeseen vielä tarkemmin tulevien juttujen muodossa. Ja onhan sekin tietenkin mahdollista, että lehti on asenteellinen ja haluaa kirjoittaa ko. aiheesta vain tietystä näkökulmasta, niin kuin edellisessä viestissä viittasitkin.

    Äänestä

  • vielä... kirjoitti:

    Olen itse 25-vuotias, ja seurannut tätä hoitokokous-keskustelua mielenkiinnolla. Kun olin lapsi 80-luvulla "aistin" jollain tavalla, että menneisyydessä on tapahtunut jotain kummallista. Havaitsin aikuisissa jonkinlaista pelkoa.

    Ihan oikein havaitsinkin. Kummitäti ja mummo ovat kertoneet, että koko rauhanyhdistyksen piti tehdä parannusta "kososlaisuudesta", en edes ymmärrä mitä se tarkoittaa.

    Lisäksi rauhanyhdistys oli vielä määritellyt, mistä tämä "kososlainen henki"oli saapunut minun mummolaani.

    Ei kuulosta siltä, eikä tätini sanoin tunnukaan siltä, että näillä olisi mitään tekemistä kristinuskon ydinsanoman, armon ja rakkauden kanssa.

    Lapsuudesta muistan sellaisen "pelon ja ankaruuden", joka liittyi lestadiolaisuuteen ja Ry:seen. Nyt aikuisiällä olen tämänkin palstan avulla ymmärtänyt että ei se ollut armoa ja rakkautta. Ei se ollut oikeanlaista uskoa.

    Mummo ja täti ovat vanhoillislestadiolaisia, ja olen heidän kanssaan saanut asiasta keskustella,he ovat sitä mieltä että onneksi on menty parempaan suuntaan, mutta kyllä on aihetta 70-luvusta keskustella avoimesti.

    Äänestä

harhaoppeja.siis siinä julkaisemattomasssa.t:h-aho

Äänestä

Kommentoi aloitusta

???? kirjoitti:

toisessa ketjussa väitetään että kotimaan juttuun oli tehty vastine jota ei joko julkaistu tai ei tullut perille tai vedettiin pois? totta? tietääkö joku

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu