Epätoivon äärimmäinen laita
loihtii mieleesi merkillisiä unia.
Silminkantamattomiin vetistä suota,
kosteaa, harmaata sankkaa usvaa.
Joka askel upottaa syvemmälle,
päämäärätön harhailu ehdyttää voimat.
Viimein luovutat ja pysähdyt.
Ei yhtään maamerkkiä näkyvissä,
Olet epätoivoinen, eksyksissä.
Itket hädästä ja väsymyksestä.
Hän, joka katselee kamppailuasi,
tuntee voitonriemua, vähät välittää,
ei sula avunhuutoihisi.
Vain äärimmäinen ehdoton antautuminen
toisi enää pelastuksen.
Kohtaloni?
loihtii mieleesi merkillisiä unia.
Silminkantamattomiin vetistä suota,
kosteaa, harmaata sankkaa usvaa.
Joka askel upottaa syvemmälle,
päämäärätön harhailu ehdyttää voimat.
Viimein luovutat ja pysähdyt.
Ei yhtään maamerkkiä näkyvissä,
Olet epätoivoinen, eksyksissä.
Itket hädästä ja väsymyksestä.
Hän, joka katselee kamppailuasi,
tuntee voitonriemua, vähät välittää,
ei sula avunhuutoihisi.
Vain äärimmäinen ehdoton antautuminen
toisi enää pelastuksen.
Kohtaloni?
Vastaukset 2
Vanhimmat
oli jotain mistä mä tykkäsin.Hyvä runo.
tuon paremmin sanoa...
hyvä!