Tuossa

jossakin keskustelussa tuli esille termi "herätysliikkeen yhteinen omatunto".
Tähän termiinhän kilpistyy kaikki olennainen vanhoillislestadiolaisuudessa ja ehkä muissakin uskonnollisissa liikkeissä.

Siitä näyttäisi paljolti olevan kysymys näissä taannoisissa "hoitokokouksissa" joista toistuvasti näillä keskustelupalstoilla haluttaisiin saada selvitystä.

Onhan selvää, että lestadiolaisissa kodeissa sinut kasvatetaan jo pienestä pitäen tähän "herätysliikkeen yhteiseen omaantuntoon", joka taas on joidenkin vaikutusvaltaisten tahojen kaikessa viisaudessaan synnyttämä keinotekoinen järjestelmä, jonka avulla yksilöita halutaan hallita ja valvoa.

Tätä "herätysliikkeen yhteistä omaatuntoa" ei tietenkään voi eikä saa sekoittaa yksilön omaantuntoon joka muovautuu pääsääntöisesti omakohtaiseen käsitykseen oikeasta ja väärästä, mutta jota vl-liike pyrkii muokkaamaan haluamaansa suuntaan väkisin uhkailemalla ja pelottelemalla.

Mielestäni juuri tästä syntyy ne valtavat ahdistukset, jota monet uskovat tuntevat ja josta vl-liike käyttää nimitystä kärsimys ja että vain tämä kärsimysten tie johtaa taivaaseen.
9547
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

voit jättää sen lausahdukseen omaan arvoonsa. En mainitse nimimerkkiä, kun hän ei siitä pidä, mutta luin mielestäni juuri tuontyyppisen lausahduksen jostakin hänen kirjoituksestaan ja ajattelin että "hoh hoijaa".

Äänestä
  • "hoh hoijaa"

    nokoset, kun sinua tuntuu vähän ramasevan.

    Äänestä

  • Neuvo kirjoitti:

    "hoh hoijaa"

    nokoset, kun sinua tuntuu vähän ramasevan.

    Onneksi en tarvitse ajatusteni julkituomiseen sinulta lupaa.

    Äänestä

  • mitätöidä mielipiteeni kirjoitti:

    Onneksi en tarvitse ajatusteni julkituomiseen sinulta lupaa.

    kärttyinen ukko olet. Oletko hoitomiehiä?

    Äänestä

Omatunto on englanniksi conscience, ruotsiksi samvete. etuliitteet co ja sam viittaavat yhteiseen. Eli tarkoittavat jotain "yhteistä tietämistä". Ominta omaatuntoa me emme monesti uskalla kuunnella.

Äänestä
  • ettei ketään pakoteta olemaan vl.

    Äänestä

  • vaan kirjoitti:

    ettei ketään pakoteta olemaan vl.

    ???

    Äänestä

Jos oma omatunto ei nää väräsksi jotain asiaa niin jos se on vl yhteisen omantunnon vastaista niin olet poikennut pois polulta. Itse ei saa ajatellea koska näitä ei voi ymmärtä järjellä. Mitään saa epäillä eikä kysyä koska vastauksia ei ole. ON vaan opeteltava nöytymään ja alistumaan vl yhteisomatuntoon vaikka se olis kuinka kohtuutonta. Koska joku on joskus nähnyt hyväksi....

Itse ymmärrän kyllä mihin tv kielto perustuu mutta en ymmärrä ettei vanhemmat valvo videoitten sisältöä.En ymmärrä ettei vanhemmat valvo lasten netin käyttö ja antavat lasten pelata mitä väkivaltaisimpia pelejä. En taas ymmärrä että ehkäisy ei ole terveydellisistä syistä sallittua vaan pitää oman terveyden ja hengen uhalla olla yhdynnässä tai selibaatissa joka sitten taas tuhoaa hyvän ja toimivan parisuhteen jos kumpikin pystyy ja haluaa. Kukaan ei ryhdy avoliiton ollakseen seibaatissa.

Äänestä
  • Sanottiin ainakin ennen aloitteleville puhujille vl-piireissä. Koska vl-käsityksen mukaan Jumala puhuu suoraan saarnamiehen suulla, heidän puheittensa epäileminen on Jumalan pilkkaamista.

    Pelko on tehokas keino hallita...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


alempana kirjoitti:

jossakin keskustelussa tuli esille termi "herätysliikkeen yhteinen omatunto".
Tähän termiinhän kilpistyy kaikki olennainen vanhoillislestadiolaisuudessa ja ehkä muissakin uskonnollisissa liikkeissä.

Siitä näyttäisi paljolti olevan kysymys näissä taannoisissa "hoitokokouksissa" joista toistuvasti näillä keskustelupalstoilla haluttaisiin saada selvitystä.

Onhan selvää, että lestadiolaisissa kodeissa sinut kasvatetaan jo pienestä pitäen tähän "herätysliikkeen yhteiseen omaantuntoon", joka taas on joidenkin vaikutusvaltaisten tahojen kaikessa viisaudessaan synnyttämä keinotekoinen järjestelmä, jonka avulla yksilöita halutaan hallita ja valvoa.

Tätä "herätysliikkeen yhteistä omaatuntoa" ei tietenkään voi eikä saa sekoittaa yksilön omaantuntoon joka muovautuu pääsääntöisesti omakohtaiseen käsitykseen oikeasta ja väärästä, mutta jota vl-liike pyrkii muokkaamaan haluamaansa suuntaan väkisin uhkailemalla ja pelottelemalla.

Mielestäni juuri tästä syntyy ne valtavat ahdistukset, jota monet uskovat tuntevat ja josta vl-liike käyttää nimitystä kärsimys ja että vain tämä kärsimysten tie johtaa taivaaseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu