erityisesti hoitokokousvuosien osalta ovat tällaiset:
"Lestadiolaiseen kieleen ilmaantui 1970-luvun alussa liikkeessä siihen sakka harvoin esiintynyt käsite 'hengen vika'. Se oli oire uudesta aikajaksosta, joka tuli jättämään pysyvän jälkensä liikkeen historiaan: 'taistelu henkivaltoja vastaan' oli alkamassa. Haapajärvellä kamppailu käynnistyi 1973, huipentui 1978 ja päättyi 1982. Vajaat kymmenen vuotta jatkuneen kauden aikana tilastollisesti joka toinen yhdistyksen jäsen joutui paikallisen rauhanyhdistyksensä johtokunnan puhuttelemaksi. Näin yhdistyksen johtokunta käytti hallintavaltaa, joka oli luonteeltaan ilmeisen hengellinen. Siksi voidaan puhua 'Jumalan huoneen hallitus' -opista. Tällaiseksi 'hallitukseksi' kasvoi ajoittain yhdistyksen johtokunta. Yksityisten yhdistyksen jäsenten sielunhoidollisia asioita käsiteltiin julkisesti niin sanotuissa hoitokokouksissa, joissa 'hoidon' kohteena oli useimmiten 'väärä henki'. Näiden 'väärien henkien' nimet vaihtelivat 1970-luvulla.
Haapajärven rauhanyhdistyksen pöytäkirjoista voidaan analysoida 1970-luvulla neljä opillista erityispiirrettä. Kun yhdistyksen jäseniä tuli jonossa mikrofonin eteen tunnustamaan 'seurakunnalle' julkisesti syntinsä, voidaan puhua 'julkirippiopista'. Kun uskonveljiä tai -sisaria saatettiin vaatia tekemään parannusta rikkomuksensa sijasta 'väärästä hengestä', jonka hedelmäksi rikkomus katsottiin, puhutaan 'henkiparannusopista'. Joskus kävi niinkin, ettei asianomainen edes ymmärtänyt, mistä häntä syytettiin, jolloin häneltä saatettiin edellyttää parannusta sillä perusteella, että 'seurakunta sairasti'. Tällöin oli kysymyksessä 'kollektiivisen omantunnon' -oppi.
Ikäänkuin valtakunnallisena yhteenvetona Lohi toteaa: "Vanhoillislestadiolaisia yhdistyksiä ravisteli 1970-luvun 'henkien taistelu', joka on yhä tutkimuksellisesti avoin. Historian kirjoittajan tehtävänä ei ole toimia sen enempää tuomarina kuin lääkärinäkään. Tutkimuksellisesta näkökulmasta katsottuna liikkeen, joka hajoamatta kestää niinkin voimakkaan myllerryksen, täytyy olla sisäisesti todella vahva. Lestadiolainen herätysliike osoitti vahvuutensa selviytymällä 'henkien taistelusta' lähes yhtenäisenä rintamana. Vaikka monet 'kaatuivatkin' tässä taistelussa ja yhtä monet jäivät kantamaan 'sotavammojaan', vanhoillislestadiolainen kristillisyys lähti uudelle vuosikymmenelle myös Haapajärvelle yhtenäisenä ja vahvana."
"Lestadiolaiseen kieleen ilmaantui 1970-luvun alussa liikkeessä siihen sakka harvoin esiintynyt käsite 'hengen vika'. Se oli oire uudesta aikajaksosta, joka tuli jättämään pysyvän jälkensä liikkeen historiaan: 'taistelu henkivaltoja vastaan' oli alkamassa. Haapajärvellä kamppailu käynnistyi 1973, huipentui 1978 ja päättyi 1982. Vajaat kymmenen vuotta jatkuneen kauden aikana tilastollisesti joka toinen yhdistyksen jäsen joutui paikallisen rauhanyhdistyksensä johtokunnan puhuttelemaksi. Näin yhdistyksen johtokunta käytti hallintavaltaa, joka oli luonteeltaan ilmeisen hengellinen. Siksi voidaan puhua 'Jumalan huoneen hallitus' -opista. Tällaiseksi 'hallitukseksi' kasvoi ajoittain yhdistyksen johtokunta. Yksityisten yhdistyksen jäsenten sielunhoidollisia asioita käsiteltiin julkisesti niin sanotuissa hoitokokouksissa, joissa 'hoidon' kohteena oli useimmiten 'väärä henki'. Näiden 'väärien henkien' nimet vaihtelivat 1970-luvulla.
Haapajärven rauhanyhdistyksen pöytäkirjoista voidaan analysoida 1970-luvulla neljä opillista erityispiirrettä. Kun yhdistyksen jäseniä tuli jonossa mikrofonin eteen tunnustamaan 'seurakunnalle' julkisesti syntinsä, voidaan puhua 'julkirippiopista'. Kun uskonveljiä tai -sisaria saatettiin vaatia tekemään parannusta rikkomuksensa sijasta 'väärästä hengestä', jonka hedelmäksi rikkomus katsottiin, puhutaan 'henkiparannusopista'. Joskus kävi niinkin, ettei asianomainen edes ymmärtänyt, mistä häntä syytettiin, jolloin häneltä saatettiin edellyttää parannusta sillä perusteella, että 'seurakunta sairasti'. Tällöin oli kysymyksessä 'kollektiivisen omantunnon' -oppi.
Ikäänkuin valtakunnallisena yhteenvetona Lohi toteaa: "Vanhoillislestadiolaisia yhdistyksiä ravisteli 1970-luvun 'henkien taistelu', joka on yhä tutkimuksellisesti avoin. Historian kirjoittajan tehtävänä ei ole toimia sen enempää tuomarina kuin lääkärinäkään. Tutkimuksellisesta näkökulmasta katsottuna liikkeen, joka hajoamatta kestää niinkin voimakkaan myllerryksen, täytyy olla sisäisesti todella vahva. Lestadiolainen herätysliike osoitti vahvuutensa selviytymällä 'henkien taistelusta' lähes yhtenäisenä rintamana. Vaikka monet 'kaatuivatkin' tässä taistelussa ja yhtä monet jäivät kantamaan 'sotavammojaan', vanhoillislestadiolainen kristillisyys lähti uudelle vuosikymmenelle myös Haapajärvelle yhtenäisenä ja vahvana."
Vastaukset 14
Vanhimmat
Leena Huovinen siteeraa huomionarvoista tutkimustekstikatkelmaa. Mistä voi syntyä ja miten ylläpidetään liikkeen sisäinen vahvuus?
Mihin perustuu vahvuus, joka kestää yli opillisten harhojen ja läpi lähimpien ihmisten henkisen pahoinpitelyn? Kuolemanpelkoon? Jumalan pelkoon? Vai pelkoon, joka kantoi itäistä naapurimaatamme vuosikymmenten ajan - ihmispelkoon?
"liikkeen, joka hajoamatta kestää niinkin voimakkaan myllerryksen, täytyy olla sisäisesti todella vahva. Lestadiolainen herätysliike osoitti vahvuutensa selviytymällä 'henkien taistelusta' lähes yhtenäisenä rintamana. Vaikka monet 'kaatuivatkin' tässä taistelussa ja yhtä monet jäivät kantamaan 'sotavammojaan', vanhoillislestadiolainen kristillisyys lähti uudelle vuosikymmenelle myös Haapajärvelle yhtenäisenä ja vahvana."
En pidä sitä vahvuutena että alistutaan ja hyväksytään raaka hengellinen terrori.
Se on silkkaa auktoriteettiuskoa. Näistä ihmisistä ei olisi ihmisoikeuksien puolustejiski vaikak Suomeen tulisi julma dikstaaattori ja kansallsiia oiekuksiamme alettaisiin ´polkea. Nämä ihmiset yrittäisivät vain katsella itselleen sopivan joo-miehen paikan uudessa diktatuurissa ja olisivat valmiita asettumana omia veljiään ja sisariaan vastaan.
Jopa lapsia kehotettiin hoitokokousvuosina "ilmiantamaan" vanhempansa.
Ja näin osa heistä tekikin! sellaiseksii amorraliseksi kasvattaa herätysliike jossa ei sallita aitoa omantunnon äänen kuulemista, ei itsenäistä arvostelukykyä eikä kritiikkiä.
Se, että yleisesti hyväksyttiin (monet itsekin osallistuivat esimerkiksi vaimonsa ja lastensa nöyryyttämiseen) läheisiin ihmisiin kohdistuva todella julma henkinen väkivalta, ei mielestäni kerro vahvuudesta vaan pelosta.
Jokaisessa Ry:ssä oli ne pari-kolme johtavaa hoitomiestä joita pelättiin kuin ruttoa. Heillä tiedettiin olevan "Jumalan valtakunnan avaimet", eikä heidän kanssaan haluttu kovin läheisiin tekemisiin.
"Avainten valta" nimittäin merkitsee vl-opissa sitä, että kenet tahansa voidaan suruttomasti heittää pihalle ja julistaa saatanan lapseksi.
Nämä dokumentit ovat kullanarvoisia.
Voimia sinulle!
Lainaamasi kirjoitus Lohen tutkimuksesta on kuin kopio eräästä Oulun Ry:llä käydystä kokouksesta. Olin siellä silloin vain "ihmettelijän paikalla".
Kokouksessa (seurakuntailta?) tapahtui jonkinlainen joukkohysteria, jolloin monet menivät vapaaehtoisesti mikrofoniin tunnustamaan asioita, mitkä eivät missään tapauksessa olisi sinne kuuluneet.
Tutkimuksessaan Lohi kirjoittaa lestadiolaisen herätysliikkeen osoittaneen vahvuutensa selviytyen henkien taistelusta lähes yhtenäisenä rintamana jne.
Oman kokemukseni mukaan henget ujutettiin niin ovelasti, että se saatiin jokaiselle. Olipa tehnyt tai jättänyt tekemättä jotain, tuomio oli väärä henki. Oveluuden huippu mielestäni oli, kun sanottiin, ettei sitä edes itse huomaa.
Ihasteltu yhtenäisyys ja ylistelty rauhan aika siionissa lepääkin valheellisella pohjalla.
Nyt on nostettu esiin täysin vastaansanomatonta tutkimuksellista tietoa hoitokokousvuosista, että tässä alkaa olla sanaton.
Miten meiltä on voitu tällainen pimittää, on jätetty kertomatta?
Jumalan seurakunnan pilkaksi ja uskovaisten mustamaalaukseksi maailman taholta nämä hoitojutut on tähän asti laitettu.
Nyt joutunee tarkastelemaan muitakin seurakunnan totuuksia vähän toisella asenteella.
näitä asioita juuri peitelty. Pelätty, että jos ihmiset saa tietää millä mallilla asiat todellisuudessa olivat, niin mitä siitä seuraisikaan.
Nythä ei ole ongelmana ainoastaan 70-luvun kolttoset. Yhtä suuri kysymysmerkki on se, että miksi asioita on tarkoituksella salattu? Ja historiakirjoja vääristelty? Siis peitetty vääryyttä vääryydellä.
suurin ongelma ei enää olekaan 70- ja 80-luvun hoitokokousaallot vaan niiden järjestelmällinen salaaminen jopa asiakirjoja väärentämällä.
Te nuoret, jotka olette väärän tiedon pohjalta kasvatettuja, vaatikaa asioiden selvittämistä. Teillä on itsetuntoa ja rohkeutta paljon enemmän kuin meillä aikanaan. Rukoilen teille voimia vaativassa tehtävässänne.
Onkohan asia niin,ettei aikoinaan SRK neuvoineen ymmärtänyt esim. television merkitystä 30 vuoden kuluttua. Tuntuu siltä, että vl-liike on elänyt jonkinlaista kaksoiselämää .....
Tämä historiallinen tapahtumaketju osoittaa jälleen kerran, että ne joilla on valta, yrittävät korjata aiheuttamiaan vääryyksiä vielä suuremmalla valheella ja vääryydellä.
Hoitokokoukset perustuivat harhaoppiin ja aiheuttivat syvää tuhoa, ja jälkeen päin niistä systemaattisesti vaiettiin.
Uudet vanhoillislestadiolaispolvet kasvatettiin siten, ettei sanallakaan kerrottu mitä todella tapahtui 70- ja 80-luvuilla. Mistä oli kyse ja miten suurta ihmismäärää ne järkyttävät tapahtumat todella koskettivat.
Lohen gradussa on kuvattu vain yhden rajatun alueen tapahtumia. Juuri tästä syystä yksityiskohtainen kuvaus lukumäärineen on niin vaikuttava.
Sama toistui kaikkialla maassa. Lienee vain yhden käden sormilla laskettavissa ne rauhanyhditykset joissa ei erottamisia ja hoitokokouksia tapahtunut.
Tapahtumat piilotettiin eikä niitä käsitelty julkisuudessa, ei myöskään koskaan myönnetty että SRK:n johto veti ja johti koko prosessia.
Uudelta nuorelta polvelta tapahtumasarja vaiettiin kokonaan.
Aivan samoin kuin jonkin aikaa tehtiin Saksassa sodan jälkeen natsiajan vääryyksille. Mutta sen jälkeen niitä asioita onkin ollut pakko käsitellä syväällisesti ja kauan.
Yhteisön tekemä väärinkäytös yhteisön siihen luottaneita jäseniä kohtaan jättää erittäin syvät jäljet.
Vaikeneminen on osoittautunut SRK:lle suureksi erehdykseksi.
Aina kun puhutaan hoitokokouksista, näen sieluni silmin mikrofoniin itkevän vanhuksen joka pyytää pyytämästä päästyäänkin anteeksi syntejä ja vääriä henkiä, joista ei ole koskaan kuullutkaan. Anteeksiantoon vaan eivät kädet nouse -ei ole oikeita sanoja mummo löytänyt...
Nyt SRK:sta kylmyyttä ja armottomuutta huokuvasti todetaan, että jos joku ei pitänyt kohdalleen sattuneesta kuvaamani kaltaisesta kohtelusta saa itse mennä anomaan uudelleen armoa niiltä samoilta hoitomiehiltä kuin silloin aiemminkin. Tämän täytyy olla vitsi!
Myöhemmille sukupolville ei näistä tapahtumista ole kerrottu eikä näiltä kiusatuilta vieläkään vääryyksiä anteeksi pyydetty. Vieläkin heidät syyllistetään vääryydestä, jonka kohteeksi joutuivat.
noihin neljään oppiin: Jumalan huoneen hallitus -oppiin, julkirippioppiin, henkiparannusoppiin ja kollektiivisen omantunnon oppiin.
Me loput saimme "sotavammoja". Kaatuneet sanovat tuota vammaa "katkeruudeksi".
"--- 'hallitukseksi' kasvoi AJOITTAIN yhdistyksen johtokunta."
"--- SAATETTIIN vaatia tekemään parannusta ---."
"--- SAATETTIIN edellyttää parannusta ---."