En voi sille mitään, mutta häpeän itseäni. Häpeän itseäni siskoni miehen silmissä sillä olen aina suu tiukasti kiinni kun hän on lähettyvillä. Jos hän kysyy jotain tai yrittää jutella vastaan mahdollisimman lyhyesti enkä rupattele, en osaa. Olen varma että hän pitää minua yksinkertaisena. Hävettää.
Tänään oli ensimmäinen päivä uudella työpaikalla toimistossa ja kun tulin sitten iltapäivällä kotiin minut valtasi häpeä. Ajattelen, että TAAS nolasin itseni vaikka en varsinaisesti mitään outoa tehnytkään. Kysyin pari tyhmää kysymystä ja tunsin itseni vajaaälyiseksi. Minulla kesti JÄLLEEN KERRAN vähän aikaa tajuta miten homma oikein varsinaisesti hoidetaan, joutuivat selittämään pari kertaa. Miksi olen älyllisesti näin hidas? Sitten tajusin myös sen, että kun minulta kysyttiin jotain niin ääneni oli todella hiljainen.
AINA kun olen ollut jossain uudessa paikassa, etenkin uudella työpaikalla niin jälkeen päin minut valtaa kauhea häpeä. Tuntuu etten haluaisi enää näyttää naamaani siellä. Tunnen itseni kummajaiseksi ja vajaaälyiseksi. Nolottaa.
Onko muilla ujoilla tällaista?
Työpaikkakin on ihan paska eikä siitä saa edes kunnon palkkaa, siellä on viisi miestä ja minä. En halua olla siellä. Masentaa.
Tänään oli ensimmäinen päivä uudella työpaikalla toimistossa ja kun tulin sitten iltapäivällä kotiin minut valtasi häpeä. Ajattelen, että TAAS nolasin itseni vaikka en varsinaisesti mitään outoa tehnytkään. Kysyin pari tyhmää kysymystä ja tunsin itseni vajaaälyiseksi. Minulla kesti JÄLLEEN KERRAN vähän aikaa tajuta miten homma oikein varsinaisesti hoidetaan, joutuivat selittämään pari kertaa. Miksi olen älyllisesti näin hidas? Sitten tajusin myös sen, että kun minulta kysyttiin jotain niin ääneni oli todella hiljainen.
AINA kun olen ollut jossain uudessa paikassa, etenkin uudella työpaikalla niin jälkeen päin minut valtaa kauhea häpeä. Tuntuu etten haluaisi enää näyttää naamaani siellä. Tunnen itseni kummajaiseksi ja vajaaälyiseksi. Nolottaa.
Onko muilla ujoilla tällaista?
Työpaikkakin on ihan paska eikä siitä saa edes kunnon palkkaa, siellä on viisi miestä ja minä. En halua olla siellä. Masentaa.
Vastaukset 17
Vanhimmat
joo-o,kuulosti liiankin tutulta..mulla on sellanen tahdon-vajota-maan-alle-enkä-ikinä-tulla-näkyviin-olo melkein joka asiasta.
sit tuntuu et pitäis olla joku valmis käsikirjotus mitä lukee ettei tuu sanoneeks mitään outoo/typerää.tää on todella ahdistavaa.
kun pääsis eroon siitä tunteesta et kaikki ajattelee et oon jotenki umpi-idiootti niin asiat helpottuis älyttömästi.mikäköhän tän on aiheuttanu.
oli lohduttavaa kuulla etten oo ainoa tästä kärsivä.
voimia!!!
Mulla ainakin auttaa se, että oon sellaisessa työpaikassa, jossa muhun luotetaan ja annetaan tehdä itsenäisesti hommia. Jos pomo tai joku kyttää liikaa mun tekemisiä niin ei hommista tuu mitään. Tiedän, että olen melko älykäs enkä vain teoriamielessä vaan omaan ihan hyvää maalaisjärkeä ja käytännön taitoa, mutta monilla työpaikoilla mua on pidetty varmaan aika bimbona kun on jännittänyt uudet tilanteet kovastikin. Nykyään oma käytös on alkanut jo naurattamaan, mutta niiden tapahtuessa ei itku ole ollut kaukana. Olisi aika ihanteellista jos saisi pomon, joka ymmärtäisi ujoutta niin saisi käyttöön koko oman kapasiteettinsa eikä tarvitsisi hävetä itseään. Mun mielipide on se, että ujoilla voi kestää kauemmin oppia työpaikan kuviot kun on vähän arempi, mutta kun ne sitten oppii niin ne tulee tehtyä paremmin kuin mitä ns. jokapaikan sählät tekisivät!!
Muista, että loppujen lopuksi meitä ujoja on todella paljon. Ja ainakaan me ei ajatella pahaa tai pidetä muita ujoja kummajaisina.
siehä kirjotit niiku mie.
sama juttu, joka päivä joka tilanteen jälkeen.
vihaan vaan nii paljo itteeni..
Oli tilanne mikä tahansa, häpeen itteni. Huono itsetunto.. sepä se on pahinta.. liian kiltti.. aivan.. kaikki muut on parempia kuin minä -asenteen joss ais pois nii ois tosi jees..
Häpeääkö esimerkiksi pankkiryöstäjä käytöstään pankissa? Ei häpeä! Toisaalta moni ujo häpeää aivan arkipäiväisiäkin tilanteita - vaikka niissä ei ole mitään hävettävää. Kysymys on perimmältään siitä, ettei voi hyväksyä epävarmuuttaan? Kuitenkin, epävarmuus on osa ihmisyyttä ja sellaisena täysin hyväksyttävää.
ITSEKUNNIOITUSTA, hyvä ihminen.
Tuskinpa olet siellä työpaikallasi yhtään sen tyhmempi kuin kukaan muukaan.
Jos jännität uusia tilanteita ja toimit siksi niin hitaasti, niin eiköhän sen tajua jokainen normaaliälyinen ihminen? Mielestäni ihmisestä näkee jo ihan päällepäin, onko hän jännittyneessä vai rentoutuneessa mielentilassa. Varsinkin, jos puhut vielä niin hiljaisella äänellä, silloin jokainen ujoutesi hoksaa.
Neuvoni olisi se, että koita askel kerrallaan saavuttaa itsellesi vapautuneempi olo. Hitaasti, mutta varmasti rupea siihen, että puhut niitä näitä ihmisten seurassa. Muutoksen ei todellakaan tarvitse tapahtua hetkessä. Pääasia, että ainakin yrität jotain sinnepäin. Ihan oman itsesi vuoksi tämän teet. Ei siis sen takia että saisit paremman "maineen". Muista myös olla lempeä itseäsi kohtaan, eikä vaatia itseltäsi mahdottomia. Kaikki me välillä nolostutaan mitä pienemmistäkin syistä, eikä siitä pääse mihinkään. Tärkeintä on, että kuitenkin pohjimmiltaan hyväksyy itsensä ja omat virheensä.
Kaikkea hyvää sinulle!!! =)
Lääkeet auttaa varmasti, mutta kannattaako niitä lähteä ottamaan, en tiedä, ehkä. Niitä voi kokeilla vaikka 6kk niin saa makua siitä mikä on "hyvä olo" kun ei ole oikeastaan koskaan huono itsetunto ym. uskaltaa tehdä ja sanoa asiat jotka tuntuu että pitäisi tehdä ja sanoa, eikä lukkiudu. Vähän "tähti" olo sillon kun kaikki kattoo miten tuo on niin luonnonlapsi oma itsensä ja uskaltaa tehdä mitä haluaa..
kiikkumaan. Millähän saisi teidän kaikkien ujojen päähän että ette ole maailman napoja. Kun ensi kertaa välähtää päähän että punastelen, mokailen mutta paskat siitä! on se jo parantumisen alku. Ei muut ihmiset ole jumalia joiden silmissä pitää olla super-hyper-fiksu! Se ajatus on hylättävä kertakaikkiaan ja annettava itselle lupa olla punasteleva, hiljainen ja hidasälyinen, mutta SIITÄ HUOLIMATTA IHAN OK JA HYVÄ IHMINEN!!!!!
Kiinnittäkää huomio oman navan kaivelusta toisiin. Voi ihan keskittyä vaikka siihen että ystävällisesti hymyillen sanoo huomenta ja keskittyy siihen että viestii TOISELLE IHMISELLE jotain hyvää ja kuuntelee hänen viestejään. Kun ihminen pingottaa kuin hullu, tämä puoli jää kokonaan pois, mutta kun pääsee sille asteelle huomaa että on tärkeämpää olla läsnä toiselle kuin kaivella ja arvottaa omaa olemustaan neuroottisesti koko ajan. Sitä tietä, antamalla itselleen luvan olla "huono", ja lähtemällä reippaasti kohtaamaan ihmisiä ujous hälvenee.
Nimimerkki Kokemusta on.
Se on näämmän hankala semmosen ihmisen ajatella asiaa jolla ei tule jokaisesta arkipäivän yksinkertaisuudesta piiloutumisen tarve ja tilanteen välttely, jota voidaan tietenki kutsua myös lääketieteen nimellä sosiaalisten tilanteiden pelko johon on lääkkeitä jotka eivät aiheuta koukkua niinkuin esim olut tai tupakka, lääkkeet vaikuttavat nimenomaan aivojen omia aineita lisäävällä mekanismilla joten se alkaa vastaamaan normaali ihmisen tasoa, kun näissä pelko, stressi ja häpeä tapauksissa serotoniini pitoisuus(aivojen jäähdytys neste) laskee tietyn rajan alle aiheuttaen ylimäärästä stressiä.
Tässä viestissä on asiaa. Olen itsekin ollut häpeilijä, kunnes tulin todella sairaaksi (josta parantunut). Todella sairaana olisin saanut hävetä silmät päästäni, joka asia opetti, ettei häpeämällä mitään rakenneta. Meillä suomalaisilla on aika usein huono itsetunto, mutta siitä viis. Pelkäämme mokatuksi tulemista ja tosiaan, kuten kirjoittaja minäkin, kuvittelin, että MINÄ olen aina se, jota seurataan. Ihan kun olisin päähenkilö kaikkialla.
Kotona lusiminen sairaana auttoi ymmärtämään, että pyörii se maailma ilman minuakin ja myös opetti, miten elämästä nautitaan. Ei siten, että aina katsotaan, miltä TOISTEN SILMISSÄ näytän. Vaan kunhan elää. Sillä, ettei ole kaikkien mielestä pidetty, ei ole MITÄÄN merkitystä. Koskaan et voi toimia täydelisesti ja jos joku näyttää aina hallitsevan tilanteet, se johtuu vain siitä, että hän on sinut itsensä kanssa ja uskaltaa ottaa nolatuksi tulemisen riskin.
Tsemppiä ja ÄLKÄÄ IHMEESSÄ lähtekö lääkelinjalle ujouden kanssa. Mm. homeopatia auttaa itsetunto-ongelmiin, eikä aiheuta MITÄÄN sivuvaikutuksia tai vammoja.
...niin helppo sanoa.
Olin ennen niin ujo että esimerkiksi aamukahvi työpaikalla oli jo hikinen tilanne, jossa tarkkailin koko ajan omaa olemistani, tuskin uskalsin hyvää huomenta sanoa ja kahvikuppi usein alkoi lekettämään.
Nyt tapaan työssäni päivittäin aina uusia ihmisiä joita jututan ehkä tunnin verran ja eikä tee heikkoakaan.
Avainsana oli tämä että annoin itselleni luvan olla vaikka minkälainen mölli. Ajattelin: Entä sitten, paskaako se haittaa! Ja tietenkin meneminen tilanteita päin eikä pidä jäädä vatvomaan jos ei oma käytös ollut niiden normien mukaista millä itseään on kurittanut vuosikaudet.
Myös ravinto vaikuttaa yllättävän paljon psyykkiseen tilaan. Kahvi, kolat, sokeritasapainoa heittelevät nopeat hiilihydraatit, energiajuomat ym. vaikuttavat selvästi. Muistan miten itsellä oli erityisen halju ja hutero olo kun vedin pelkkää tupakkaa ja kahvia kuppisotalla. Rupesi täristämään jo pelkästä alhaisesta verensokerista.
Ruokaremontti on paljon järkevämpi kuin pillerit, joihin helposti jää koukkuun. Esim. E-Epaa syömällä monet on saaneet nuppiaan kuntoon.
nuo syömisasiat! Huomaan eräästä epävarmasta ystävästäni jo puhelimessa, mitä hän on syönyt. Tarkoitan ,että jos hän on syönyt sokeria, josta usein koittanut pysytellä erossa, on hänen puheensa nopeaa ja hätäistä, epävarmuus loistaa. Kun sitten hän toisinaan soittaa ja on rauhallinen, kuuntelee lauseet loppuun osv, saattaa hän puhelun jossain vaiheessa kertoa noudattaneensa viime aikoina terveellistä dieettiä.
Kofeiini ja sokeri. Siinä pari epävarmuuden tuojaa. Tietenkin tähän ujos-asiaan vaikuttaa monen monituista tekijää, mutta nämä syömasiat ovat niistä yksi.
Itse peitin ujouttani esittämällä vahvaa, mutta tietenkin se epävarmuus näkyi varsinkin varmojen ihmisten lähellä. Nyt olen ymmärtänyt, että en ole mikään ylirohkea teräsihminen ja sen sallin itselleni. Olen vähän arka, mutta se on vain yksi piirre minussa.
Tsemppia kaikille ujoille! Suosittelen lampimästi homeopaatin vastaanotolle menemistä
häpeämään itseäsi? Avain parantumiseen on myös miettiä mistä itsensä häpeäminen on saanut alkunsa. Onko ollut dominoiva äiti/isä joka mitäänhyväksymättömyydellään on saanut sinut tuntemaan itsesi huonoksi ja kelvottomaksi.
Jos lapsi ei saa hyväksyntää vanhemmiltaan kehittyy sairas itsetunto, jossa lapsi itsekin halveksii itseään.
Mutta tilanteen ei tarvitse olla lopullinen.
Pitää oppia ajattelemaan: Olen ihan hyvä! Minä saan olla! Vaikka äitini/isäni ei ole minun syntymääni halunnut/ Ei ole minua rakastanut/Ei ole minua arvostanut/Eikä tule sitä koskaan tekemäänkään!
Tuot mieleeni yläaste ajat. Olin aivan samanlainen kuin sinä ja olen edelleenkin. Yläasteella en saanut aikaan ystävyys suhteita ja minua masensi paljon. Sitten aikanaan menin opiskelemaan, mutta jätin sittenkin opiskelut kesken, kun en uskaltanut olla muiden ihmisten lähellä ja tunsin myös itseni usein vajaaälyiseksi. Nykyään vain istun yksin kotona ja en käy ollenkaan ulkona ja välttelen ihmisten seuraa. Eli olen aika sosiaalisestirajoittunut ja jälkeenjäänyt. Suosittelisin sinua olemaan rohkea ja olla vain oma itsesi, sillä tuskin kukaan aikuinen enää rupeaa sinua "kiusaamaan." Ja uskoisin sinulla olevan paljon paremmat mahikset tulla itsesi kanssa toimeen kuin minulla. Tsemppiä ja muista, että et ole ainoa jolla on samoja ongelmia. :)
itseäsi! Kuka sinulle on sanonut, että sinun täytyy olla juuri tietynlainen ollaksesi ihan ok, mukava ihminen?
Olet omanlaisesi, et millään tavalla jälkeenjäänyt etkä omituinen!
Lakkaa tunkemasta itseäsi kummalliseen putkeen, ei ihmiset ole makkaroita! Vaan jokainen omanlaisensa, omine heikkouksineen ja vahvoine puolineen.
Ujoilla (tiedän kokemuksesta) on harha, että kaikki muut ovat niin hiton fiksuja, niillä pyyhkii hyvin eivätkä ne ikinä nyyhki nurkassa yksinään.
Jos sinulla olisi vähän enemmän elämänkokemusta, tietäisit että tämä on täydellinen harha. Itsevarmimmallikin ihmisellä on omat akilleen kantapäänsä ja heikot kohtansa ja murheensa.
Keskity siihen että käännät katseesi itsestäsi ulospäin. Aloita vaikkapa sillä, että teet jonkun positiivisen teon jollekin ihmiselle joka päivä.
Vaikka hymyilisit ja sanoisit huomenta kaupan kassalle. Siitä se lähtee!
Hakeudu johonkin harrastukseen, jossa tapaat luontevasti ihmisiä ja voit olla hyödyksi.
Kaiken pahan alku ja juuri on irrallisuus.
Miten hyvin sen tiedänkään nuoruusvuosilta! Olin niin huterassa sieluntilassa, että napsin psyykenpillereitä ja kävin ruokiksella tempaisemassa keskioluen, että jaksoin toisten keskellä koulussa yksinäisyyttäni, ujouttani ja irrallisuuttani.
Esimerkiksi monissa yhdistyksissä on suorastaan huutava pula toimijoista. Rupea vaikka sihteeriksi, siinä ei tarvitse paljon puhua kunhan kirjoittelee pöytäkirjoja, ja sehän sinulta luonnistaakin!
Yksinään omissa liemissään murjottamista parempi vaihtoehto on vaikka mennä kylään sukulaistädille, mikä ei ennen olisi juolahtanut mieleenkään.
Tällaisilla "helpoilla" jutuilla voi harjoitella sosiaalisuutta ja samalla saattaa joku toinen iloiseksi. Ja mene uudestaan johonkin kouluun, hommaudu töihin tai työharjoitteluun!
Ensisijaista on, ettei jää kotiin märehtimään. Olet liian hieno ihminen hukattavaksi!
Kuulostaa niin tutulta... lue ylhäältä viestini otsikolla Haukun itseni pataluhaksi :) Olen ajatellut perehtyä opukseen nimeltä Häpeä tms. Kai tälle jotain voi tehdä...