Olen kaksi kertaa kokenut valtavaa kemiaa kahteen eri vesimieheen.
Tämä ensinmäinen oli aivan mieletön...
Emme virallisesti seurustellut,mutta tapailimme vuoden ajan satunnaisesti.Ja harmonia oli päätä huimaava.Ei niinkään seksi,vaan toisen läheisyys.
Itse en ollut muitten kanssa sen vuoden aikana.Ja hän antoi ymmärtää,että minä olen hänen ainut nainen.
Kunnes yhtenä iltana olin ystävättären luona käymässä ja hän ihmetteli hyvän tuulisuuttani ja kerroin tästä henkilöstä..
Hänellä oli hirmuinen morkkis viikonlopusta ja hän kertoi mitä oli tapahtunut.Ja kuinka ollakaan,puhuimme samasta henkilöstä.
Olin aivan shokissa.Ensin kuvittelin hänen haluavan tämän ihmisen ja että siksi kertoi tuollaisia asioita hänestä.Mutta kyllä ystävätär oli ihan oikeassa.Pitkän selvittelyn jälkeen sain miehen tunnustamaan tekosensa.
Olin aivan säpäleinä..
Mutta kun asuttiin samassa kaupungissa,jouduin käyttämään järkeäni.Emmehän me seurusteltu...
Pikku hiljaa vihani ja suruni muuttui haluksi olla ystävä tai joku,että saisin selvitettyä kokonaan miksi näin tapahtui.
Hän muutti kaupungista pois ja ajattelin,että parempi niin..kuitenkin.
Vuosi kului ja hän tuli takaisin.Työn takia.Halusi olla ystävä minulle.Otin hänet vastaan ja harmonia oli säilynyt.
Kaikki meni paljon paremmin kun aikaisemmin.Sain vastauksia viesteihin ja tavattiin,mutta ei seksin mekseissä..ainakaan joka kerta.Tuntui että ollaan oikeesti ystäviä.
Sitten hän taas lähti pois kaupungista.
Pidettiin jonkinverran yhteyksiä.Harvakseltaan tosin,kunnes sain kuulla entisen työpaikan kautta että hänelle on syntynyt tyttö.
Onnittelin häntä textarilla ja sain vastauksen: kiitos.
Otin asian järjellä vastaan...
Kunnes yöllä kesken unien heräsin tuskaan sydämessäni.
Toivotin hänelle ja naiselleen kaikkea hyvää.Ja toivoin,että hän oikeasti rakastaisi naistaan,koska muuten tuskani on turha.
(siis yöllä lähetin tämän viestin)
Meni aikaa ja välillä laitoin jotain neutraalia viestiä,saamatta vastausta.En kyllä odottanutkaan.
Oli kulunut yli kaksi vuotta kun olimme nähnyt..
Ja yksi ainut positiivinen viesti häneltä sai taas kaiken alkamaan.Oli kuulemma ikävöinyt ja ajatellut,mutta kunnioitti siinä määrin ettei ollut ottanut aikaisemmin yhteyttä.
Minulla on tällä hetkellä hyvä ystävyys suhde,joten en suostunut näkemään ja tapaamaan häntä,vaikka oli kaupungissa käymässä.Kaikki se irtaantumisen tuska olisi alkanut taas alusta.
Silti voin sanoa,että rakastan häntä edelleen.
Enkä varmasti koskaan pääse täysin eroon hänestä,henkisesti ainakaan.
Mutta en voi enään myöskään luottaa..ja hänellä on lapsi,joten seuraan sivusta hänen elämäänsä.On jonkin verran julkisuudessa,joten linkki on,vaikka ei viesteihini vastaakkaan.
Tämä ensinmäinen oli aivan mieletön...
Emme virallisesti seurustellut,mutta tapailimme vuoden ajan satunnaisesti.Ja harmonia oli päätä huimaava.Ei niinkään seksi,vaan toisen läheisyys.
Itse en ollut muitten kanssa sen vuoden aikana.Ja hän antoi ymmärtää,että minä olen hänen ainut nainen.
Kunnes yhtenä iltana olin ystävättären luona käymässä ja hän ihmetteli hyvän tuulisuuttani ja kerroin tästä henkilöstä..
Hänellä oli hirmuinen morkkis viikonlopusta ja hän kertoi mitä oli tapahtunut.Ja kuinka ollakaan,puhuimme samasta henkilöstä.
Olin aivan shokissa.Ensin kuvittelin hänen haluavan tämän ihmisen ja että siksi kertoi tuollaisia asioita hänestä.Mutta kyllä ystävätär oli ihan oikeassa.Pitkän selvittelyn jälkeen sain miehen tunnustamaan tekosensa.
Olin aivan säpäleinä..
Mutta kun asuttiin samassa kaupungissa,jouduin käyttämään järkeäni.Emmehän me seurusteltu...
Pikku hiljaa vihani ja suruni muuttui haluksi olla ystävä tai joku,että saisin selvitettyä kokonaan miksi näin tapahtui.
Hän muutti kaupungista pois ja ajattelin,että parempi niin..kuitenkin.
Vuosi kului ja hän tuli takaisin.Työn takia.Halusi olla ystävä minulle.Otin hänet vastaan ja harmonia oli säilynyt.
Kaikki meni paljon paremmin kun aikaisemmin.Sain vastauksia viesteihin ja tavattiin,mutta ei seksin mekseissä..ainakaan joka kerta.Tuntui että ollaan oikeesti ystäviä.
Sitten hän taas lähti pois kaupungista.
Pidettiin jonkinverran yhteyksiä.Harvakseltaan tosin,kunnes sain kuulla entisen työpaikan kautta että hänelle on syntynyt tyttö.
Onnittelin häntä textarilla ja sain vastauksen: kiitos.
Otin asian järjellä vastaan...
Kunnes yöllä kesken unien heräsin tuskaan sydämessäni.
Toivotin hänelle ja naiselleen kaikkea hyvää.Ja toivoin,että hän oikeasti rakastaisi naistaan,koska muuten tuskani on turha.
(siis yöllä lähetin tämän viestin)
Meni aikaa ja välillä laitoin jotain neutraalia viestiä,saamatta vastausta.En kyllä odottanutkaan.
Oli kulunut yli kaksi vuotta kun olimme nähnyt..
Ja yksi ainut positiivinen viesti häneltä sai taas kaiken alkamaan.Oli kuulemma ikävöinyt ja ajatellut,mutta kunnioitti siinä määrin ettei ollut ottanut aikaisemmin yhteyttä.
Minulla on tällä hetkellä hyvä ystävyys suhde,joten en suostunut näkemään ja tapaamaan häntä,vaikka oli kaupungissa käymässä.Kaikki se irtaantumisen tuska olisi alkanut taas alusta.
Silti voin sanoa,että rakastan häntä edelleen.
Enkä varmasti koskaan pääse täysin eroon hänestä,henkisesti ainakaan.
Mutta en voi enään myöskään luottaa..ja hänellä on lapsi,joten seuraan sivusta hänen elämäänsä.On jonkin verran julkisuudessa,joten linkki on,vaikka ei viesteihini vastaakkaan.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Sitä lähinnä kyselen,että onko toiset merkit kokenut vastaavaa?Tai edes vaaka ihmiset?
Tiedän 100% että jos tapaan tämän henkilön,olen sulaa vahaa hänen käsissään.
Siksi yritän antaa järjen toimia enkä tunteiden.
Ja tiedän myös,että vaikka olen ajan saatossa loukannut häntä tekstiviesteillä,on hänkin ihan myyty tavatessamme.Loukannut tietoisesti ja tietämättä,koska olen yrittänyt irtaantua..
Olen ylitunteelinen vaaka,johtuuko tämä sitten siitä??
Olen itse kokenut samaa. Tiedän vesimiehenä, kuinka voi kaivata toista, ja kuinka ei koskaan pääse toisesta yli. Sanoisin, että hän teki erittäin huonon ratkaisun saadessaan lapsen toisen kanssa. On selvää, että kemianne jatkuu ja jatkuu, joidenkin ihmisten välinen intohimo saattaa muuttua tuskaksi pitkällä aikavälillä.
Itsekin kaipaan viläkin (vuosien jälkeen) erästä, vaikka olen ollut jo monta vuotta naimisissa. Kun joskus näen hänet, tunne on sanoikuvaamaton, mutta tiedän, ettei se koskaan muuttuisi syvemmäksi, kuin intohimoksi. Sinun täytyy vain alkaa elää erilleen hänestä, ja pitää kauniit muistot muistoina. Muuten huomaat vuosien kuluessa, että oma elämäsi on jäänyt varjoon, sillä olet vain odottanut ja toivonut asioiden muuttumista.
Voit sanoa hänelle, että hän teki viimeisen ratkaisun teidän välillänne, kun sai lapsen toisen kanssa. Älä ole hänelle edes ystävä enää, lopettakaa suhteenne, intohimonne. Kaipaus muuttuu vielä muistoiksi, jolloin ymmärrät, että oli aika päästää hänestä irti.
Kiitos vastauksestasi.On lohduttavaa tietää,etten
ole ainut joka tällaista on kokenut.
Osittain olen onnistunut jatkamaan elämääni ja rakentamaan sitä toisen kanssa.Ja luojan kiitos,en ollut yksin kun sain tietää lapsesta.Eli tämä ystävä oli jo löytynyt.
Hän soitti jonkin ajan kuluttua (3kk) minulle ja pyysi anteeksi,ettei ollut valmis silloin kun me tapasimme.Hän sanoi käyneensä "varastamassa" kemiaa luonani.
Kun sanoin antaneeni anteeksi,(mitä en täydestä sydämestä kuitenkaan pystynyt antamaan)
hän sanoi olevansa todella helpottunut.
Ensinmäistä kertaa pystyimme juttelemaan "normaalisti" näinkin isosta asiasta.
Hän kertoi ystävästään ja sanoi tunteneensa hänet jo pitkään.Ei kuulemma ollut vielä silloin,kun me tavattiin.Luultavasti sen jälkeen kun ekan kerran muutti pois kaupungista jossa asun.Kertoi tämän olevan ihan ok,mutta tunnetta puuttuu..
Juttelimme ihan normaalisti,kunnes minua alkoi itkettään..Yritin todella olla aikuinen ja onnistuinkin.Tunteeni tulivat taas pintaan,hän hieman häkeltyi ja lopetimme puhelun siihen.
Joitakin kertoja parin viikon aikana hän soitti,joka oli hyvin outoa kun ei sitä ollut aikaisemmin tehnyt.(kun sitä todella toivoin)
Ilmeisesti hänenkin tunteensa ja himonsa nousivat pintaan.Mutta kun en suostunut tapaamaan häntä,hän pyysi,ettei soiteltaisi eikä viestiteltäisi.Olisi pelkkää piinaa ja kiusaa pitää yhteyttä,kun kumpikaan ei saa sitä mitä haluaa.
Minulle se kirjoittelun lopettaminen oli ja on vieläkin erittäin vaikeaa.En vain ole pystynyt lopettamaan.Kun jokin ajatus tulee päähä,niin se on lähes pakko kirjoittaa ja lähettää.Olen tavallaan antanut itselleni luvan toimia niinkuin sillä hetkellä tuntuu,koska hän loukkasi minua niin paljon sekoiluillaan silloin kun sain tietää kaiken.Mutta nyt,kun saan täällä käsitellä tämän asian,toivon siinä onnistuvani.
Kasaan hyvät muistot yhteen ja taltioin ne.
Lupaan ainakin yrittää.Ja muistutan itseäni,että hänellä on se pieni tyttö josta hän haluaa huolehtia.
On harmillista yrittää antaa realistisia neuvoja, kun tunnen selvästi sinun tunteesi. Rakastat häntä. Olet aina rakastanutkin.
En tiedä mitä kohtalo teille määrää,mutta suhteenne kuulostaa siltä, että se on harvinaislaatuinen rakkaussuhde, mikä ei katoa, sillä te kaksi olette (kuin) luodut toisillenne. Itse olen onnekkaana ihmisenä saanut kokea tällaisen satumaisen rakkauden, jota ei mielestäni ihan kaikille jaeta. Olen pitänyt sen-oikean-rakkauden tuntomerkkeinä:
1. Paria, joka löytää aina toisensa yhä uudelleen ja uudelleen voimakkaiden tunteiden merkeissä, muusta elämästä riippumatta.
2.Satumaista rakkaustarinaa, jota voi verrata romanttiseen elokuvaan.
3. Itsestäänselvää tietämystä rakkaudesta, joka ei tule loppumaan koskaan.
Jotkut rakkaustarinat itkettävät ja niissä on surullinen loppu. Vaikka oletkin nyt ihastumisen huumassa toiseen vesimieheen, on tietenkin mahdollista, että vielä vuosien jälkeen tapahtuu käänne jota kumpikaan ei osaa odottaa (vaikka ulkopuolisen silmistä, se ei olisi mitenkään mahdoton käänne, pikemminkin itsestäänselvyys).
Oman elämäsi kannalta siis on helpompi jättää hänet muistoksi kuin roikkua riekaleena hänen perässään koko loppu elämä. Jos kuitenkin olet romantikko, ja punnitset asiaa spontaanisti, uudessa valossa, ja saat hänet samaan lopputulokseen, voi teillä kahdella olla edessä se, mikä pitikin olla vuosia sitten. Se vain suuttumuksessa lopahti pieneen syrjähyppyyn.
Ihanaa elämää sinulle. :)
tämän kirjoittajan kanssa. Tätä oli ihana lukea ja näin voi todella käydä. Usein todellisuus on tarua ihmeellisempää.
...jota en itse määrää.Eli kun sovimme puhelimessa,että ei pidetä yhteyttä,vaan jos törmätään niin sit se on niin tarkoitettu.
Hän on musiikkimiehiä ja esiintyy ympäri suomea.Ja minä taas tanssi ihminen...
Joten tämän asian puitteissa saatamme törmätä.
Kerran oli pientä vaille ettei oltu samassa paikassa..
Syksyllä olin Hesassa yksillä syntymäpäivillä.(asun keski-suomessa)Juhlat oli yksityiset,mutta jatkot ravintolassa.Kun mietittiin mihin mennään,minä tietysti ehdotin tanssi paikkaa ja jonkun paikan nimi siinä mainittiin,Zetor muistaakseni...
Mutta juhlan isäntä ei ollut tanssin ystävä ja hän sai tietysti päättä..ei menty sinne vaan johonkin muualle.
Tällöin pidimme vielä yhteyttä ja jopa samana iltana kirjoiteltiin,mutta kumpikaan ei maininnut olevansa Hesassa.
Seuraavana päivänä tultiin ystäväni kanssa kotiinpäin ja pysähdyttiin huoltoasemalle kahville.Sydän meinasi pysähtyä,kun huomasin bändiin kuuluvia kavereita samalla huoltsikalla.
Nämä kaverit oli samalta suunnalta kuin minä ja ennestään tuttu,ainakin toinen.Samaan aikaan kun katselin ympärille sydän jyskyttäen,että oliko tämä yksi siellä,yritin olla normaalisti ettei ystäväni huomannut mitään.Ja kun tämä tuttu kaveri vielä huomasi minut,oli tosi hankalaa olla.Mutta ei näkynyt,muita..ja matka jatkui.
Kerroin seuraavana päivänä viestillä nähneeni nämä kavarit siellä huoltsikalla...ja kuinka ollakaan,he olivat tulossa Hesasta niinkuin mekin.Ja arvaat varmaan että just siellä ravintolassa olivat esiintymässä,mihin minä olisin halunnut mennä.Hän ihmetteli,miksi en tullut...johon vastasin etten tiennyt..
Tämä todisti minulle sen,että jos tavataan niin tavataan...
Tosin viime aikoina olen käynyt katsomassa heidän keikkakalenteria,että tiedän missä hän liikkuu..etten törmäisi..koska onnistuin tekeen pohjanoteerauksen näitten viestieni kanssa.
No se on niin "kuivaa" tekstiä,ettei viitsi kirjoittaa,kone hyytyy heti : )
Aurinkoista kevättä kaikille!
Kirjoitat, aivan kuin tuntisimme saman Vesimiehen. Missä kaupungissa hän asuu, tai edes missä päin? Olen kuin olisin se 'toinen nainen', peilikuvasi.....
Porista.Mistä sinun?
Mielestäni se olis jo aika ihme,jos sinä uuno olisit se toinen...
Ja mitäpä se muuttaisi,vaikka olisitkin.Hän haluaa hoitaa velvollisuutensa isänä.Onhan se ihan kunnioitettavaa.Tosin jos ihan kamalan huonosti synkkaa,niin ei velvollisuudesta kannata pitää kiinni.Mutta kun ei tiedä,niin antaa olla.
Haluan kertoo sulle oman tarinani jos se yhtään auttaa sua...
Mä oon vesimies nainen ja mies josta kerron on vaaka. Eli samoja merkkejä ollaan mut sukupuolet menee toisinpäin. =)
Kaikki alkoi reilut 6 vuotta sitten. Oltiin vähä yli 20 vee kummatki. Hän otti muhun yhteyttä tekstarilla. Perinteistä... =) Kumpiki seurusteltiin tahoillamme mut alettiin silti tapaileen ku toinen tuntu niin mahdottoman mielenkiintoselta jo pelkkien tekstareiden ja puheluiden välityksellä.
Tätä on jatkunu ny siis yli 6 vuotta ja kummallakin on jo kolmannet seurustelukumppanit tänä aikana. Me ei olla koskaan oltu yhtäaikaa vapaita joten siinä mieles ei oo ollu mahollisuutta kokeilla seurustella yhes. Joskus oon ihan vaan piruuttani heittäny hänelle että mitähän meistä tulis yhes niin hän on tuuminu että tuliskohan siitä mitään ku on näin pitkä salasuhde takana. Luottamus olis tosi koetuksella.
Tapaamiset on melkein aina johtaneet seksiin mutta oon huomannut tästä miehestä että hän kyllä pitää musta muutenkin joten oon aatellu että ei se oo pelkkää seksiä. Mun puolelta on tunteet ollu pelissä alusta asti. Tunteistaan hän ei koskaan puhunu aikasemmin vaan vasta ekan kerran viime syksynä. Kertoi että vaikka hän on kuinka yrittäny niin ei voi unohtaa mua ja oon mielessä usein. Kysyin miks ja hän vaan vastas että koska ei oo toista samanlaista kuin minä.
Vaikka asumme samalla, pienellä paikkakunnalla, näemme tosi harvoin missään esim. kaupassa tai kahvilassa. Mutta silloin kun näemme niin heti tunnen miten meidän välillä on uskomaton määrä sähköä ja emme pysty olemaan katselematta toisiamme. Melkein punastun kun näen hänet. Hassua sinänsä kun olen jo melkein 30 v. niin ei kai sitä enää tässä iässä pitäisi niin reagoida. =)
Kumpikin melkein vuorotellen on yrittänyt lopettaa tätä suhdetta mut aina viimeistään kuukauden päästä taas ottaa yhteyttä ja ehdottaa tapaamista.
Olen kyllästymiseen asti puhunut tästä kavereilleni näiden vuosien aikana ja olemme miettineet että miksei tämän miehen kanssa päästä toisistamme eroon. Hän on todella huumorintajuinen joka on mulle todella tärkeä ominaisuus miehessä mut eihän se voi pelkästään olla syy miksi hänessä "roikun."
Nyt ollaan oltu pari kuukautta tapaamatta ku yritän taas päästä hänestä eroon mut ikävä on aivan valtava. Viime yönäkin näin ihanaa unta hänestä... =)
Mutta voimia sulle. Tiedän tasan tarkkaan mistä puhut. Vaikka sä pystyisit peittään kaikilta muilta tuntees ja jopa valehteleen niistä niin ittees sä et pysty koskaan pettään ja itelles sun on pakko myöntää tuntees.
...se,että itseäni en pysty huijaamaan tässä asiassa.Jos yritän kieltää tunteeni,tulee ihan sekopäinen olo.
Silloin,kun kaikki paljastui mulle,niin päätin etten ikinä enään halua olla sen ihmisen kanssa missään tekemisissä...
Mutta kun vain kuvittelinkin näkeväni hänet kaupungilla ja mukamas meneväni ohi ihan huomaamatta..niin melkein sydän pysähtyi ja jalat meni alta.
Silloin aloin ihan oikeasti ihmettelemään,mitä tämä oikein on...Toimin näin,koska olin loukkaantunut hänen teoistaan ja sanoistaan.Täytyy tunnustaa,että pakko oli nöyrtyä näiden tunteiden takia.
Siinä mielessä on helpompi elää elämäänsä,kun ei tarvitse pelätä,että törmätään.Silti...kun katson hänen kuvaansa ja ajattelen kuinka hän koskettaa toista...tulee itku.
Yli kahteen vuoteen ei olla siis nähty kasvotusten...
Viimeksi,kun nähtiin,oli tapaamisen tarkoitus jäähyväiset.
Hän tuli luokseni ja sauna oli lämpiämässä..
Juotiin parit huurteiset siinä odotellessa ja katsottiin telkkaria.Kun sauna oli lämmin,menimme sinne.Välillämme on aina ollut niin suuri jännite,että emme paljon ole puhunut.Ja sekin vähä mitä puhutaan,niin ollaan eri aalloilla...hassua sinänsä.Mutta sekin kehittyi oikeastaan vitsiksi ajan saatossa..
eli jos toinen sanoi jotain ja toinen ymmärsi sen väärin,niin todettiin vaan että no niinpä tietysti.Ja se oli sillä kuitattu.
Kun sitten istuttiin rauhassa saunassa,laitoin sauna tippoja löylyveteen ja naukkailin siideriäni..oli aika siirtyä pesulle ja jäähylle.
Siinä sitä seistiin samassa suihkussa lähekkäin.
Nautittiin toistemme läheisyydestä ja kosketuksesta...sitten se tapahtui...päässä alkoi sumeta ja tuli paineen tuntu päähän.Kerkisin sanoa,että pyörryttää...ja sit olin jo lattialla kasassa.Hetkeksi tulin tajuihini ja nousin ylös...kunnes jalat meni uudelleen alta...seuraavaksi tajusin makaavani eteisen lattialla...olin helpoittunut kun huomasin että pelastajani oli siinä.. :)
Eipä tehnyt enään mieli mennä saunaan.Kylpytakki päälle ja sohvalle makoileen.Kyllä harmitti!!!!
No,se oli tapahtunut eikä mitään voinut.Onneksi hän jäi viereeni nukkumaan kuitenkin...
Kun sitä jälkeenpäin kelailin,tulin siihen tulokseen,että hänen kosketuksensa ja rentoutunut olo sai aikaan tällaisen reaktion.
Koska olin aikaisemminkin käyttänyt saunatippoja ja juonut siideriä saunassa.
Tällaisiin muisteloihin hän minut jätti...