mua on vaivannut koko raskauden alusta et kun se h-hetki tulee...ja mä kärsin aika pahasta paniikkihäiriöstä. ja uskon miten mun kroppa reakoi synnytykseen..niin vähän pelottaa. mutta kuitenkin sit taas toinen puoli minusta sanoo että se hetki sais tulla jo..haluan kokea sen. että enemmän oon kuitenkin menossa sinne mielellään. onko jollain kokemusta synnytyksessä...jolla on paniikkihäiriö ja miten meni??? neuvolas sanottiin, että lääkärit olis antamassa rauhottaivia, että niillä on kuulemma konstit.. tottahan toki varmasti siinä jonkinlaiseen paniikkiin joutuu...mut....
PANIIKKI....
mmm
223460
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Tuo paniikkihäiriö on kyllä maailman pottumaisin juttu. Mulla on joskus ollut se ja se vei kyllä itseluottamuksen täysin kaikissa asioissa. Aina sai olla pelkäämässä milloin se kohtaus tulee yms. Mä kuitenkin uskon, että synnytystilanne on sen verran "eläimellinen", et siinä ei mitään paniikkeja ehdi miettimään. Tai siis se ei ole tyypillinen paniikkikohtaustilanne. Ja siellähän hikoilee ja tuskailee muutenkin, niin mahtaisko kukaan edes huomata vaikka paniikki iskiskin.
Sen ainakin tiedän että synnytyksissä käytetään Opamoxia ihan kipuihin ja rentoutukseen. Jos sulla on sitä kotona, niin voithan sä kysyä että voitko ottaa sitä lähtöhetkellä ennen kun menet sairaalaan.
myös paniikkihäiriö. Lääkkeitä en ole syönyt kohta kahteen vuoteen, opin elämään niin etten lähde heti "karkuun" vaikeita tilanteita. (esim. ammattilaisen ja ben furmanin perhosia vatsassa(?)- kirjan avulla) Nyt en ole panikoinut sitä synnytystä vaan sitä tilannetta, koska mun on hirveän vaikea tehdä mitään ihmisten edessä (etenkään jos täysin uusi tilanne kuten nyt) Mietin joka päivä sitä tilannetta ja yllätys! käy ahistamaan. Olen koittanut opetella rentoutumaan, siintä voi olla apua sitten itse tilanteessa. En haluaisi mitään rauhoittavia kuitenkaan saaha. Juttele neuvolassa ja mieti sitä rentoutumis-juttua, siis jos koittaa keskittyä juuri hengitykseen ja pyytä esim. mieheltä (tuleeko mukaan?) että pitää huolen että hengität rauhallisesti... Mulla la meni eilen joten paniikissa odotellaan koska mennään!
tuleville päiville!! itsellä vasta 30.7 että puoles välis mennään. oon ajatellu mamma-joogaa..mut yksin kun ei saa itteänsä lähtemään minnekkään. mutta siitä ainaki luulisin olevan apua, varsinkin tuohon hengitykseen.
on sanonu, että ehtiiköhän sitä paniikkihäiriötä edes ajattelemaan synnärillä, että kuulemma unohtais sen. mua vaan vähän pelottaa jos jokin menee pieleen tuon paniikin takia.:/
niin moni asia menny pilalle paniikin takia. Pelkään sitä että menen ihan lukkoon ja olen liian jännittynyt ja se vaikeuttaisi synnytystä. Kohtahan sen näkee :) Voin laittaa tänne vaikka viestiä sitten, että miten meni!
kiwa, jos voit kertoa kokemuksesta:)
ei ole aikaisempaa kokemusta synnytyksestä ja myös tämä voi kauhistuttaa. Minä odotan esikoistani, joten en ole synnyttänyt ennen, mutta olen ollut katsomassa synnytystä. Siinä äiti ei ollut saanut mitään kivunlievityksiä eikä se ollut yhtään kamalaa tai epänormaalia katsottavaa. Se oli ihan normaali tilanne normaalissa paikassa. Äiti makasi synnytyspöydällä melko tavallisen näköisessä huoneessa ja ponnistettaessa kätilö veti lapsen ulos ja kaikki oli hyvin. Ja uskon et me äidit ollaan kaikki vähän herkässä mielentilassa synnärillä.
kauaa kestä. Ja jos pyytää vähän Opamoxia niin ei sitä välttämättä tule ollenkaan.
on tosi harvinainen (käytännössä niitä ei ole) synnytyksen aikana. Siinä ei ehdi panikoimaan!
tietenkinhän se on omasta ittestänsä kiinni "paniikki"... mitä pelkää tai arastaa..sen voi vain voittaa kohtaamalla asiat. sitä vaan miettiny kun on paniikkihäiriö, mä rupeen hyperventiloimaan heti semmoisessa tilanteessa ja siinä voi mennä helposti taju. et sitä mä enimmäkseen oon täs miettiny.
synnytyksessä pitää osata hengittää. no mut..mä tuun kuitenkin kohtaamaan synnytyksen ihan hyvissä mielin. teki vaan mieli kysäästä täältä oisko jollakin tietoa??ettei tarvi arvuutella.........
varmaan ehdikkään panikoimaan:)
mmm, mun täytyy sanoo etten luota tohon käytännössä ollenkaan-juttuun. Kait se on juuri ihmisestä kiinni ja miten eri tavalla ihmiset reagoi. Mulla kun meinaa tulla sellaisia tosi henkeä ahistaa ja oksettaa jne. kohtauksia kun käyn miettimään sitä synnytystä. Sitten tulee paha olo kun käy miettimään kuin tyhmää se on että panikoi... Tiedät varmaan... Mutta kyllä me selvitään, eikö!!! Ilmotan siis niinkuin lupasin että kuin selvisin
-i-
siellä muutenkin, ihan totta. Mun sisko pyörtyi kolme kertaa. Kyllä sä kuule tositilanteessa ponnistat ja kovaa. :)
SELVITÄÄN!!:)
tätä hyperventiloivaa tyyppiä ("ahtaassa"/liian jännittävässä paikassa on pari kertaa iskenyt). Itse en pelännyt synnyttämään menemistä, mutta sitä, jos kesken kaiken päätetäänkin, että tehdään sektio. Itse sanoin hoitohenkilökunnalle, että laittaa papereihin ylös, että haluan jotain rauhoittavaa sitä ennen, mikäli lähdetäänkin leikkaussaliin viemään (selitin heille tilanteeni) ja varmistin vielä hoitajalta, että sellainen onnistuu. Sanoi, että kyllä heillä on annettu. No kaikki ei mennyt synnytyssalissa niin kuin piti, joten lääkäri päätyi sektioon. Siinä vaiheessa iski paniikki ja pyysin rauhoittavaa (sanoi, että keskustele anestesialääkärin kanssa siitä). Saliin päästyä pyysin anestesialääkäriltä rauhoittavaa ja selitin hänellekin tilanteeni ja vielä useampaan kertaan. Lääkäri ei suostunut antamaan mitään, sanoi vaan "se ei ole hyvä vauvalle". Sektion jälkeen kuulemma saisin rauhoittavaa, sanoinkin hänelle, etten sitä enää siinä vaiheessa tarvi. Tämä kyseinen anestesialääkäri oli joku ulkomaalainen (virolainen?), enkä tänä päivänä tiedä, ymmärsikö edes, mitä yritin hänelle sanoa. Siinä sitten hyperventiloin ja yritin saada edes paperipussia häneltä (se on itselläni auttanut), niin hän vaan työntää happimaskia naamalle ja sanoo "happi hyvä vauvalle". Samalla kun "tärisen" pöydällä, niin toinen lääkäri yrittää laittaa epiduraalia, eli paikallaan pitäisi olla, mutta on niin ahdistava olo koko ajan. Miestä en saanut mukaani, vaikka pyydin (jossain vaiheessa muistaakseni anest.lääk. kysyi, helpottaako, jos mies tulee, mutta siinä vaiheessa olin jo niin "sekaisin", että sanoin, ettei auta). Kun vauva oltiin saatu ulos, kaikki onnittelivat, mutta itse vain itkin ja halusin pois. Siinä vaiheessa sain sitten sitä rauhoittavaa. Tästä kaikesta on aikaa 9kk ja aina kun ajattelen tätä niin yhtä kamalalalta se tuntuu edelleen.
se on kyllä harmi kun tulee tuommosia kätiöitä/lääkäreitä.:/ varmaan pelkkä puhuminen ja rauhottaminenkin olis sun tilaa helpottanu. vai..
tseppiä sulle jatkossa:)
hoitaneena voin kertoa,että usein kun äidille annetaan juuri ennen synnytystä jotain rauhoittavaa,niin se vaikuttaa myös vauvaan .Vauva "rauhoittuu" myös ja esim. hengitys lähtee laiskemmin liikkeelle ja sitä joudutaan avustamaan käyntiin.Vauvat ovat hiljaisia, eivät meinaa jaksaa syödä, joskus jopa nenämahaletkun laittokin on edessä. Tästä johtuen vauvat joutuvat eroon äideistään ja siitä taas tulee kova itku, kun ensimmäinen vuorovaikutus menee pilalle ja mitä siitä nyt seuraakaan lainkaan. Mikä on se kultainen keskitie,että molemmilla olisi hyvä olla ja se vauva otettaisiin myös siinä omassa olemisessa huomioon?
tietenkin vaavi tulee ottaa huomioon.
tää on niin tätä arvailua mulla kun en ole kokenut vielä synnytystä. ja hyvinkin voi tietenkin mennä niin että unohtaa kokonaan ittensä ..tavallaan ettei muista edes koko paniikkihäiriötä. kun varmaan siinä kuitenkin on ajatukset muualla, vauvassa:)
lääkäri kovasti yritti jutella ja silitti päätä, mutta siinä vaiheessa ei enää mikään auttanut. Jotenkin se hätä oli jo niin suuri. Näin jälkiviisaana voin sanoa, että suurin apu olisi ollut minulle se, että mies olisi päässyt samaan aikaan mukaani, kun minua sinne vietiin, hän tiesi, mikä "tilanteeni" on sektion suhteen.
Myöskin paniikkihäiriöinen. Synnytys alkoi vesien menolla. Kotona aloin täristä enkä pystynyt tekemään mitään, mutta mieheni onneksi hoiti tilanteen hienosti. Sairaalaan menimme puolenyön aikaan ja koska supistukset eivät alkaneet, sain unilääkkeen ja nukuimme yön yli. Tuo unilääke rauhoittikin mukavasti ja aamulla kaikki oli hyvin. Ei mitään jännitystä. Supistukset kun sitten alkoivat, olivat kivut niin mojovat ettei siinä paniikkia tai muitakaan häiriöitä ehtinyt ajatella. Nämä kohtaukset ihminen kuitenkin saa itse alitajunnassaan aikaiseksi ja synnytys on sellainen tilanne jossa alitajuntakin työskentele vain kivun kestämiseksi. Kaikki menee varmasti hyvin!!
kuulla:) rupee jo pikku hiljaa helppaamaan, ettei jännitä enään:)
Tutkimusten mukaan yksi suuri synnytyspelko äideillä on eheyden menettäminen synnytyksessä. Luin just tällaisen tutkimuksen. Sitä pelättiin yhtä paljon kuin esim. kipua tai piikkejä. Et jos lohduttaa niin ette ole yksin. Moni pelkää sitä asiaa.