Mitä konsteja

tiedätte, joiden avulla pitkäaikainen työttömyys olisi siedettävämpää?

Itse olen herätellyt kirjoittamishalut ja kuvittanut kirjoituksiani. Välillä käyn lenkillä. Aika kuluu liiankin nopeasti.
5484
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

on samalla mietiskellyyhi. Voisin kohta perustoo oman kirpputorin kun on niin paljon pitsiverhoja, pöytäliinoja, päiväpeittoja, mutta luultavasti annan ne lapsille. Tehkööt niillä mitä tahtoo.

Äänestä

Keräisin metsän sadon sienet ja marjat,jos vähänkin maatilkkua niin kasvattaisin juurekset ja vihannekset,lyöttäytyisin jonkun kalamiehen kylkeen ja lähtisin vesille. Opettelisin tanssimaan lavatansseja ja kesälauntait liiruaisin katsomassa komeita karjalaismiehiä
Niin,sitten etsisin jonkun joka opettaisi minut paistamaan oikeata ruisleipää leivinuunissa ja alkaisin markkinoimaan sitä tänne etelään josta kirjoittelen. Täällä kun ei saa kunnollista ruisleipää, uskokaa tai älkää. Ja tottakai,kirjoittaisin oman selviytymistarinani niinkuin sinäkin siellä kirjoitat,kuvitus ei taitaisi kyllä minulta onnistua. Tätä kaikkea ehkä pystyn tekemään vasta eläkkeellä mutta jos olsin työtön niin tekisin näitä asioita heti.

Äänestä
  • olen, mutta johan Erno Paasilinnakin sanoi, että "ainoa oppinut on itseoppinut, muut ovat opetettuja".

    Minulla oli paljonkin töitäni näytteillä, mutta otin ne pois kun tein tilaa leikitelleksäni uusilla aiheilla.

    Tämän Suomen Hevosen laitoin uusintana. Se syntyi muistuttamaan mieleeni paitsi suomenhevoset, myös metsät, metsäsavotat, metsätyömiehet rajaseudun ankaruuden, kämppäemäntänä työskentelyni ja 60-luvun rakennemuutoksen:

    http://groups.msn.com/27h0eqrruoor8i5i311vt9r2l6/shoebox.msnw?action=ShowPhoto&PhotoID=532

    Äänestä

Ulkoilua, pilkkimistä, öljyvärimaalausta, sukututkimusta(4 sukua), autojen rakentelua, ohjelmointi opiskelua,ruuanlaittoa, siivousta,kirjastoissa vietetyt tunnit, vanhusten jelppimistä,lumitoiden tekoa,salarakkaan tapaamisia ym ym..

Niin että kiireempää on kuin töissä ollessa!

Äänestä
  • enimmäkseen? Salarakkaiden salassapitokonstejako?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aikone kirjoitti:

tiedätte, joiden avulla pitkäaikainen työttömyys olisi siedettävämpää?

Itse olen herätellyt kirjoittamishalut ja kuvittanut kirjoituksiani. Välillä käyn lenkillä. Aika kuluu liiankin nopeasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu