systemaattisia ylilyöntejä

Tuomas Lohen gradu-tutkielma:

"Yhdistyksen johtokunta (Haapajärven ry) käsitteli vuosien 1974 -1982 välisenä aikana kaikkiaan 189 ihmisen hengellistä tilaa. Tämä merkitsi käytännössä sitä, että lähes joka toinen yhdistyksen jäsen joutui sielunhoidollisia asioita käsitteleviin kokouksiin asianosaisena. "

Näin siis Haapajärven ry:n johtokunnassa. AH sanoi kotimaa-lehdessä, että kyseessä oli "yksittäiset ylilyönnit". historia viittaisi kuitenkin laajempaan ilmiöön, kuten ER myös on todennut.
193206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

kiikkiin ja lusimaan!

Äänestä

toiminnan olleen vähintäänkin yhtä kiivasta. Olin jo 1970-luvun alussa muuttanut pois paikkakunnalta, mutta olen omaisilta kuullut useista kymmenistä todella järkyttävistä hoitokokouksista, joiden seurauksena on useiden ihmisen mielenterveys järkkynyt parantumattomasti.

Äänestä
  • jatkuva salaaminen, peittely ja puolusteleminen kertoo todella paljon vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen nykytilasta.

    Nyt on parista vl-kirjoituksesta käynyt ilmi, että SRK jäsenyhdistystensä välityksellä on kieltänyt jäsenistöään käymästä tällä sivustolla. En yhtään ihmettele, sillä täältä jokainen vl voi itse lukea, että heille on valehdeltu ja heiltä salattu oman herätysliikkeensä saastaista historiaa.

    Tietysti on kysymys SRK:n vallankäytöstä, että asioita salataan, mutta se että vallankäyttöön sekoitetaan uskon asiat ja hengellistä politiikkaa tehdään "taivaspaikkojen kustannuksella" on todella järkyttävää.

    Äänestä

  • julmuuksien kirjoitti:

    jatkuva salaaminen, peittely ja puolusteleminen kertoo todella paljon vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen nykytilasta.

    Nyt on parista vl-kirjoituksesta käynyt ilmi, että SRK jäsenyhdistystensä välityksellä on kieltänyt jäsenistöään käymästä tällä sivustolla. En yhtään ihmettele, sillä täältä jokainen vl voi itse lukea, että heille on valehdeltu ja heiltä salattu oman herätysliikkeensä saastaista historiaa.

    Tietysti on kysymys SRK:n vallankäytöstä, että asioita salataan, mutta se että vallankäyttöön sekoitetaan uskon asiat ja hengellistä politiikkaa tehdään "taivaspaikkojen kustannuksella" on todella järkyttävää.

    Tiedoksi
    Sen rauhanyhdistyksen johtokunnassa, jonka puheenjohtaja olen, ei ole missään vaiheessa keskusteltu koko Suomi24-palstasta, saati sitten kielletty tänne tulemasta.
    PISTE

    Äänestä

  • Erään rauhanyhdistyksen puh... kirjoitti:

    Tiedoksi
    Sen rauhanyhdistyksen johtokunnassa, jonka puheenjohtaja olen, ei ole missään vaiheessa keskusteltu koko Suomi24-palstasta, saati sitten kielletty tänne tulemasta.
    PISTE

    Neuvottu on....kielletty ei... tämä on totuus eräällä toisella ry:llä. Sehän on tottelemattomuudensynnin huomioon ottaen sama asia kuin kielto. Kuuliaisuus seurakunnalle jne....

    Julkinen tilaisuus oli... voin kertoa paikkakunnan ja neuvojankin jos se on tarpeen.... siis on neuvottu/kielletty...

    Äänestä

  • näreet kirjoitti:

    Kerro paikkakunta, älä nimeä. Onko todellakin jossakin annettu tällaisia neuvoja?

    On aikoihin eletty - tai palattu.

    Äänestä

  • nimimerkki kirjoitti:

    Kerro paikkakunta, älä nimeä. Onko todellakin jossakin annettu tällaisia neuvoja?

    On aikoihin eletty - tai palattu.

    93 alkaa postinumero. Se nyt riittäköön.

    Äänestä

  • näreet kirjoitti:

    93 alkaa postinumero. Se nyt riittäköön.

    93 -alku postinumerossa viittaa Pudasjärvelle.

    Äänestä

  • totuus esiin! kirjoitti:

    93 -alku postinumerossa viittaa Pudasjärvelle.

    Kuten Taivalkoskelle tai Kuusamoon???

    Äänestä

  • Koillismaalle kirjoitti:

    Kuten Taivalkoskelle tai Kuusamoon???

    hoitokokouksissa erityistä "menestystä" niittäneet yhä näyttävämmillä viroilla, kuten ollaan Oulun läänin alueella ilmestyneestä kirkon tiedotuslehdestä, ´Rauhan Tervehdyksestä´ ja Kalevastakin saaneet lukea. (Olikohan joitakin aikoja sitteen olleen syntymäpäivähaastattelunkin yhteydessä.)

    Vai voiko olla niin, ettei kirkon viroista päättävä nykyjohto todellakaan tiedä (lestadiolais)pappiensa taustoja ?

    Äänestä

alkoi jo ennen vuotta -74 ja jatkui vuoden -82 jälkeen vielä monta vuotta, joten kaikkia Haapajärven Ry:n jäseniä lienee ehditty syyttämään jostain "väärästä hengestä".

Muistan hyvin sen, jos jotain henkilöä ei osattu mistään muusta syyttää, häntä syytettiin "kuivasta hengestä", se meidän poikien suussa sai nimen "kuiva yskä" ;)

Kiitän Luojaani jatkuvasti, että hän ohjasi minut pois, tuosta armottomasta ja rakkaudettomasta porukasta.

Äänestä

ylilyönneillä juuri mielenterveytensä, jopa henkensä menettäneitä tapauksia ?

Valtaosan nuo ajat kokeneista on kuitenkin täytynyt hyväksyä hoitokokoukset ja "lyönnitkin" jollakin tasolla. Eiväthän he muuten olisi Ry:n kannattajia. Vai miten on?

Äänestä

Lähes kaikille järkeville vl-ihmisille on selvää, että vl-liikkeessä on hoitokokousvuosina toimittu vastoin Kristuksen oppia. Hoitomiehet ja yksittäiset fundamentalistit korottivat itsensä Jumalan paikalle ja raatelivat laumaa kauhealla tavalla.

Jotkut vl ihmiset, tälläkin palstalla, haluaisivat pois silmistään ja mielestään liikkeen harjoittamat julmuudet. Ovatpa kutsuneet asiasta traumasoituneita jopa raadonsyöjiksi. Miksi nämä asiat eivät unohdu? Vastausta voi etsiä sotaveteraanin näkökulmasta. Sotaveteraani ei pääse sodan traumoista koskaan eroon.

Mitä ihmiselle tapahtuu kun hänen omaatuntoaan ruvetaan puoskaroimaan väkivaltaisesti. Uskon asioissa ollaan ihmiselämän syvimmän olemuksen edessä.
Täälläkin on ollut luettavissa kertomuksia, kuinka koko aiemman elämän, ihminen on turvannut Kristuksen ostolaumaan, Jumalan valtakuntaan. Se oli ollut tuki ja turva, koko elämänsisältö hoidettavalle.
Sitten paikallle tulee miehet joilla on hengen erottamisen kyky; kyky jota ei ihmiselle ole annettu. Yksittäinen uskovainen ihminen asetetaan kyseenalaiseksi, uskonsa tähden. Ruvetaan miesvoimin puoskaroimaan ihmisen syvintä sisintä, sieltä missä Vapahtajamme asuu. Asetetaan ihmisen sielu Ry:n seinälle kaikkien katseltavaksi, ja hoitomiesten arvioitavaksi.
Monet arviot päätyivät siihen, että sielusi onkin saatanan hallussa, olet vain luullut olevasi uskossa. Näin julmasta asiasta on ollut kyse. Sana julmuus esiintyy myös SRK:n kirjassa taistelusta rauhaan. Siellä sanotaan että ihmisten kohtelu oli julmaa.

Kun ihmisen sielua käännetään ja väännetään, jokaiselle jää jälkiä. Jotkut menivät itsemurhaan. Jotkut sairastuivat psyykkisesti(kuten yksi tuttavani). Kaikille jäi pelko, mitä tämä on? Lapset havaitsivat kotona tilanteen painostavuuden(kuten minäkin).
Jo raamattu sanoo isiemme pahojen tekojen jatkuvan 3 ja 4 sukupolveen saakka. Eli ei tästä hoitokokoustraumasta päästä eroon vielä pitkään aikaan, jos on uskominen Jumalan sanaa.

Täytyy myös muistaa että henkiopetusta ja fundanmentalismia vastaan taisteltiin siionin sisällä. Jotkut eivät nähneet silloinkaan henkioppeja Jumalan sanan mukaisina. Erkki Reinikainen on ilmoittanut olleensa yksi niistä, jotka taistelivat fundamentalismiä vastaan. Hänkin tosin oli hoitohommissa mukana, mutta niissä huoneissa, joissa päätöksiä tehtiin täytyi pysyä. Muuten ei olisi edes voinut taistella kehitystä vastaan.
Hoitovuosina Jumalan valtakunan arkkiin hyökkäsi merirosvojoukkio, joukkio joka olisi upottanut laivan, jos koko päällystö olisi hyppinyt mereen karkuun tai mukautunut ryövääjän opetuksiin.

Politiikassa valtiomiehen ensimmäinen tuntomerkki on, ettei hän usko oman koneiston propagandaa, vaan katsoo itse asiat, niin kuin ne ovat. Sama lainalaisuus pätee myös uskon rintamalla.
Jumala antoi -70 luvulla hengen voimia joillekin, jotka vain raamatun arvovaltaan ja sanaan perustuen katsoivat ihmisoppien yli, ja pitivät kurssia kohti kotirantaa, vaikka koko ajan laiva iskeytyi karikkoihin ja vuoti kuin seula. Jumalan valtakunta on hakomajassa savisissa astioissa.

Äänestä
  • Ef 5:29-30:

    "Eihän kukaan vihaa omaa ruumistaan, vaan jokainen ravitsee ja vaalii sitä. Juuri niin hoitaa Kristuskin seurakuntaansa, omaa ruumistaan, jonka jäseniä me olemme."

    1) Kristus hoitaa Sanallaan seurakuntaansa.
    2) Seurakunta pysyköön siis Kristuksen Sanassa.
    3) Jos seurakunta ei pysy Kristuksen Sanassa, niin sellainen "hoito" ei ole Kristuksen työtä.

    Ne 70-luvun hoitokokoukset, joissa ei toimittu yksiselitteisesti Raamatun Sanan mukaisesti, olivat sielunvihollisen hoitoa. Jumalaa ei voida niistä syyttää.

    Matt 13: 47-50:

    "...Vielä taivasten valtakunta on kuin nuotta, joka laskettiin mereen ...Samoin käy maailman lopussa: enkelit tulevat, erottavat pahat vanhurskaista ..."

    Tämän päivän uskovaiset ovat Pietarin tavoin "ihmisten kalastajia". Me laskemme verkkoja, ja ne vedetään tuomiopäivänä rannalle. Silloin tuomari tulee ja erottelee hyvät ja huonot, pyhät ja pahat. Ihminen usein hätäilee ja alkaa jo täällä ajassa putsaamaan verkkoa. Ei onnistu, kyseessä on Jumalan salaisuus.

    Äänestä

  • munk-ki kirjoitti:

    Ef 5:29-30:

    olikin. Mutta eniten ihmetyttää, että nämä julmimmat ja armottomimmat hoitomiehet ovat edelleen samoissa hommissa, eli korkeissa päättäjän asemassa vl-liikkeessä.

    Tuntoa ei heille ole tullut, joten sama saatana tekee heidän kauttaan edelleen työtään esimerkiksi salaamalla ja vähättelemällä hoitokokousvuosien tapahtumia. Heitä kiinnostaa vain oman kilven kiillottaminen ja valta, mutta vääryydellä pois heittämiensä sisarien ja veljien kohtalo heitä lähinnä hymyilyttää...

    Äänestä

En näe tämän päivän vanhollislestadiolaisuudessa mitään todellista muutosta -70 lukuun, tai edes -30 lukuun. Tämä sama henki on ollut liikkeen perustanisesta (1902) asti.

Muut kristityt on koko liikkeen historian ajan tuomittu kadotukseen. Sitäkään oikeutta ei ole voitu jättää Jumalan huoleksi, hengellinen ylpeys on niin totaalinen.

Itsekriittisyyttä ei ole lainkaan tuon liikkeen julkisauuskuvassa.

Äänestä

Mielenkiintoista, että tuo Tuomas Lohen pro gradu -tutkimus sisältää noita Leena Huovisen mainitsemia hoitokokousasioita, mutta SRK:n painama Haapajärven historiikki "Lähteistä kasvaa virta" ei sisällä noita asioita. Vaikka kyseessä on täsmälleen sama tutkimus. Kyseessä on siis tietoinen sensurointi.

Haapajärven ry:n pj:nä oli muuten sittemmin SRK:n pääsihteerinä pitkään toiminut veli. Inhimillistä sinänsä, että nuo negatiiviset kohdat siivottiin pois. Ei kuitenkaan aitoa.

Lukijakriittisyyttä pitäisi enemmän korostaa. Kaikki ei sellaista kuin kerrotaan.

Äänestä
  • Hupaisinta asiassa lienee se, että jos luet Haapajärven historiikin painoversiota, Lohi on itse laittanut -70-luvun viitteisiin maininnan vrt. Lohi 2001. SIIS Hän on ollut eri mieltä SRK:n sensuroijien kanssa jostain asiasta ja pyytää viitteessä lukijaa tarkentamaan asian oikean tolan gradustaan.

    Uskomatonta historian vääristelyä. Tarkoituksellista.

    Äänestä

  • minäki luin historiikkia kirjoitti:

    Hupaisinta asiassa lienee se, että jos luet Haapajärven historiikin painoversiota, Lohi on itse laittanut -70-luvun viitteisiin maininnan vrt. Lohi 2001. SIIS Hän on ollut eri mieltä SRK:n sensuroijien kanssa jostain asiasta ja pyytää viitteessä lukijaa tarkentamaan asian oikean tolan gradustaan.

    Uskomatonta historian vääristelyä. Tarkoituksellista.

    Tainneet SRK:n pamput painostaa nuorta tutkijaa, mutta onpahan ymmärtänyt jättää viitteisiin maininnan.

    Hakusanalla Tuomas Lohi googlesta sain selville, että hän on valmistunut historian maisteriksi 2001 ja väitellyt tohtoriksi 2003 ja toimii nykyään rehtorina ja sivistyspäällikkönä Muhoksella. Muistan lukeneeni lehdistä, että hän oli väitellessään Suomen nuorin historian tohtori ja 23 vuotias. Siis gradu on valmistunut 21 vuotiaana. Eli helppoa painostusriistaa SRK:n jyrille.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Haapajärvi kirjoitti:

Tuomas Lohen gradu-tutkielma:

"Yhdistyksen johtokunta (Haapajärven ry) käsitteli vuosien 1974 -1982 välisenä aikana kaikkiaan 189 ihmisen hengellistä tilaa. Tämä merkitsi käytännössä sitä, että lähes joka toinen yhdistyksen jäsen joutui sielunhoidollisia asioita käsitteleviin kokouksiin asianosaisena. "

Näin siis Haapajärven ry:n johtokunnassa. AH sanoi kotimaa-lehdessä, että kyseessä oli "yksittäiset ylilyönnit". historia viittaisi kuitenkin laajempaan ilmiöön, kuten ER myös on todennut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu