johon on viitattu muualla vaatii hiukan tarkastelua ennenkuin siihen viitataan.
On totta että Condon raportti vähätteli ufoilmiötä ja sen perusteella USAF lopetti ufotutkimukset.
Yhtä totta on että Condon ei suorittanut ainoatakaan tutkimusta henkilökohtaisesti, vaan viihtyi nimenoman kontaktihenkilöiden parissa joista sitten heitti huulta.
Nyt on vain niin että kun USA:n ilmavoimien Project Blue Book oli päässyt 95%
' selvitysprosenttiin' niin Condonin komitean suoritus oli paljon, paljon heikompi. Condon- komitealta kuin jäi kokonaista 33% tutkituista tapauksista selvittämättä.
Nämä selvittämättömät tapaukset on listattu mm. Condon- komitean raportissa eikä ole mitään epäselvyyksiä siitä että näin kävi.
Lisäksi kaksi komitean jäsentä erotettiin komiteasta kesken työn, ja he kirjoittivatkin kirjan jonka mukaan ufot ovat olemassa.
Condon- komitean loppulausunto ( jonka Condon itse kirjoitti ja sitäpaitsi epätieteellisellä tavalla sijoitti raportin alkuun) on siis täydessä ristiriidassa itse raportin tutkimustulosten kanssa.
Mm. Ranskan avaruushallituksen tri Claude Poher on kertonut että juuri nämä seikat saivat hänet kiinnostumaan ufoilmiöstä.
Toisin sanoen jos katsotaan raportin alussa olevaa Condonin lausuntoa niin ufoilmiötä ei ole. Mutta jos lukee itse aporttia niin ufot ovat taas olemassa.
Condonin raportti
4
769
Vastaukset
- juuri on
Totta. Ilmiön vähättelijät kun eivät yleisesti ottaen perehdy aiheeseen ja siksi ovat käyttäneet ko raporttia niin sanottuna todisteena siitä ettei ufoja ole
Näinhän siinä yleensä käy, sama ilmiö on havaittavissa myös monissa uskontokunnissa. Raamatustakin määrätyt henkilöt "löytävät" ne tekstit - jotka sopivat hyvin heidän tarkoitusperiin...mutta "unohtavat" kumminkin sen kokonaisuuden, jolloin asiat kääntyvät usein toisin päin...
Siitähän on se sanontakin: - lukee kuin piru raamattua...
- javlar
piti vain kertoa vielä että varsin epätieteellisellä tavalla niin Condon
a)ehdotti että kaikki ufokirjat pitäisi polttaa
b)että pitäisi piiskata kaikki opettajat jotka sallivat oppilaiden lukea ufokirjallisuutta.
Condon myös ilmoitti että kaikki komitean työskentelyyn liittyvä tutkimusaineisto ( varsin epätieteellisellä tavalla) oli poltettu.
Nykyisin on kuulunut väitteitä siitä että Condon tässä asiassa ( varsin epätieteellisellä tavalla) olisi valehdellut ja että ainakin osa materiaalista olisi löydetty jostakin. - epis
Tämä lista on ties kuinka monta kertaa ollut täällä esillä, mutta eipä ole tullut kertaakaan mitään seikkaperäistä kannanottoa puoleen tai toiseen. Vaan tuollaista yleistä kevyttä tavanomaista huulenheittoa.
-Disclosure projektit
-Ranskalainen GEPAN/SEPRA
-Ranskalainen Kometa-raportti
-uudet ranskalaiset tutkimukset
-USA:n project sign-grudge-blue book
-Prof.Peter Sturrockin panelin kommentit
-Tähtitieteen Prof.J.Allen Hynekin tutkimukset
-Condonin komitean "raportti" listattu myös tähän mukaan
Suurella todennäköisyydellä näihin tutkimuksiin ei taaskaan skeptikot koske edes pitkällä kepillä.
Mitä tästä voimme päätellä ? Noin äkkiseltä tulee mieleen materiaalin olevan sangen kiusallista selitettäväksi, oman käsityskannan vuoksi. Tilannehan on varsin nolokin, siinä voi menettää naamansakin pokerinaamasta puhumattakaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2514545Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1282978Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412742Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741720Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1051563Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn201451- 551314
- 931225
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2041083- 471075