"Kun nämä meidät isokenkäiset ovat niin hanakoita optioiden perään, niin eiköhän heidän pitäisi honata sellainen optioiden metsästystapa, että kaikki rakennukset, joita he rakennuttavat, pitäisi tehdä vieläkin hutoimmin ja ne suorastaan mädäntyisivät käyttäjien käsiin.
Näin ollen rakennus pitäisi hävittää ja rakentaa samanlainen tilalle.
Siitä tulisi jälleen sopivasti optioita teollisuuden pyöriessä.
Sekä sen lisäksi käyttäjät sairastuisivat ja siitäkin tulisi lisää tutkimustoimintaa, lääkkeiden valmistamista, mielen muokkaamista ja vaikka mitä meidän akateemisille ym.
Ja taas olisi hyvä tilaisuus kasvattaa optioita.
Ainakin siitä olisi se hyöty, että se pieni itsevaltainen kansanosa voisi vieläkin paksummin, mitä näistä tavallisista ihmisistä.
Eihän ne ole muita kuin välttämättömiä rattaanosia heidän optiokoneistoissaan.
Nekin voidaan tarvittaessa uusia jos niin halutaan tai ratas käy liian huoltoa vaativaksi".
Näinkö tätä yhteiskuntaa rakennetaan ja ihmisistä pidetään huolta.
Luulisi, että näillä liliuksilla, pesosilla ym. olisi sitä heidän kauan kuuluttamaansa isänmaallisuutta kun kerran vannovat kodin, isänmaan ja uskonnon nimiin.
Enpä ole havainnut käytännössä mitään tällaiseen viittaavaa vaan kylmään oman edun tavoitteluun.
Mielestäni sellaiset ovat pikku poikia Ehnrootin ja Waldenin rinnalla.
Jos joku on muuta havainnut, ilmaiskoon sen minulle, oikaisuja otetaan vastaan.
Tämä oli hieman sivussa homekirjoittelusta, mutta kuitenkin lähellä sitä.
Juuret ulottuvat pitkälle monella tavalla tämän maan asioiden hoidossa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Olenkin jo aikaisemmin ilmaissut kantani, että tämä on "köyhäintauti". Rahaa palaisi rutkasti, jos meinaa päästä hyvästä sisäilmasta nauttimaan. Ja on se kumma miten hirveissä hinnoissa nämä mädät asunnot ovat. Herrathan ne niilläkin rahastaa!