Pakko jonnekin purkaa tätä sapetustaan, että jaksaisi lapsen kanssa sitten taas kehittää jotain mukavaa ajanvietettä... Puolisen vuotta olen nyt ollut yksinhuoltaja ihan virallisesti (tosin avioliitossakin siltä monesti tuntui) ja isä tapailee lastaan juuri silloin kun huvittaa. Ja minä annan miehen tulla ja mennä näin, kun kuitenkin lapsi isäänsä näkee. Viikonloput vain tuntuu aika järjestelmällisesti olevan aikaa, jolloin isällä on aina parempaa ja tärkeämpää tekemistä kuin olla lapsensa kanssa, esim. kapakkakierros tms. Ja mulla rupee mitta tulemaan aika täyteen! Ois aika autuaallista saada joskus edes kauppareissun verran omaa aikaa, puhumattakaan yhdestä yksin vietetystä vuorokaudesta. Isä tulee siis vain viikolla kyläilemään pariksi tunniksi - minä olen siis hoitovastuussa tänäkin aikana - ja sitten on isän huono omatunto taas korjattu viikonlopun viettoa varten... No,isällähän on OIKEUS tavata lasta, ei velvollisuus... Enkä nyt tiedä mitä tällä sekavalla kirjoituksella haen, ainakin nyt mieltäni purkasin muualle kuin lapseen, kiitos.
Voihan viikonloppu!
Desperado
11954
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
vielä sen verran, että miehen kanssa meillä on siis ihan hyvät välit, vielä aidosti eron harkintavaihe ikään kuin menossa...Mutta tämä kiinnostus ajanvietosta lapsen kanssa ei kyllä edistä meidänkään suhdetta parempaan. Mulla vaan katkeruus hiipii aika vahvasti esiin, kun mies käyttää mun hyväntahtoisuutta hyväkseen leikkien viikolla isää muutamat tunnit ja sit siirtyy hyvillä mielin sinkkuvaihteelle. Ja on jopa tunnustanut, että yksi syy sille, ettei lastaan esim. ota itselleen kokonaan viikonlopuiksi on, että mä voisin sillon lähtee sille hänen harrastamalleen kapakkakierrokselle ja hän ei luota muhun - löytäsin vaikka uuden miehen tai jotain... Että semmosta.
joutunut samaan tilanteeseen, jossa minä olin pari vuotta sitten. Sympatiat täältä!
Meillä oli exän kanssa sovittu, että poika on hänellä joka toinen viikonloppu. Kun menokausi alkoi, vekslattiin ja vaihdettiin ja peruttiin ja vaikka mitä. Poika tietty oli valmiina reppuinensa odottamassa... Kun mua rupes tarpeeksi ärsyttämään, sanoin exälle, että jos tämä jatkuva viikonloppujen siirto/vaihto/peruuttaminen ei ala loppua, niin ei tarvitse tulla ollenkaan. Ja tein sitten päätöksen, että jollei hae poikaa "omana" viikonloppunaan, niin haku siirtyy kahden viikon päähän eli seuraavaan "omaan" viikonloppuun. Meni puolisen vuotta ja homma alkoi toimia, kun exä sai kapakat kierrettyä. Harmittelin itsekin aina tuota oikeus/velvollisuus -casea. On meinaan niiiin väärin! Mutta joku oikeus sinullakin on päättää asioista ja tehdä loppu exäsi hölmöilystä!
Täytyy sanoa, että aika poikki sitä oli, kun omaa aikaa ei ollut eikä koskaan voinut suunnitella itse mitään menoja, jollei varmistanut mummia ja pappaa apuun hyvissä ajoin. Olisko sulla mahdollisuutta esim. kysyä naapuria tai omia vanhempiasi apuun? Edes muutamaksi tunniksi katsomaan lasta kauppareissun ajaksi?
Jaksamista kuitenkin, toivottavasti lapsen isä tajuaa pitää yhteyttä lapseensa ennenkuin on liian myöhäistä!
lisäystäsi ennen kuin oman viestini lähetin.
Ja sori kun kutsuin miestäsi exäsi, vaikka ei sitä kait vielä ole. Et voi oikeasti antaa miehesi päätää omista menoistasi ja kapakkareissuistasi, jos asutte erossa. Tää kuulostaa varmaan kauhealta, mutta jollei mies luota sinuun, mutta itse heiluu kapakoissa, niin tuskinpa palaatte takaisin yhteen. (Ethän loukkaannu?) Näytä oikeesti sille miehellesi, että pärjäätte loistavasti lapsesi kanssa ja hanki välillä lpaselle hoitaja, että pääset sinne kapakkaan vaikka ihan yhtä aikaa miehesi kanssa. Voisi tehdä hyvää hänelle, kun näkee, että et ole hänestä riippuvainen!
Mun sukulaiset asuu toisella puolella Suomea, tässä lähellä miehen suku...ja he ovat kyllä valmiit hoitamaan lasta, jos kysymyksessä on mun ja miehen yhteinen illanvietto tai mun työmeno, muissa tapauksissa en ole oikeastaan edes viitsinyt vaivata. Eli todella paljon tässä on ihan omaa mokaa ja jotain sairasta tyydytystäkin tästä "marttyyrin kehästä" kai sit saan... Ja kun se isäkin lapsella olisi... Mut uskon toki, että ajan myötä tilanne selkiytyy tavalla tai toisella.
Tuntuu hyvältä saada kommentteja ja totta puhut tosta todennäköisestä suhteen tulevaisuudesta, ei siitä syytä ole loukkaantua. Ja sinänsä mä en ole erityisen heikko, vaikka kirjoituksesta niin voisi ajatellakin ja kun mittani todella on täynnä, osaan tehdä ratkaisuja oman ja lapseni hyvinvointia ajatellen. Ajattelen katsovani kuitenkin vielä "kortit loppuun", eipä jää niin paljon kaihertamaan. Mutta koville tämä vain välillä ottaa!
tuosta "marttyyrin kehästä". Sitä tuli kyllä käytettyä sitten jälkikäteen vähän hyväksikin...
Onko sulla jotain tuttuja, jotka voisivat ottaa lapsen yökylääntai muuten vaan hoitoon muutamaksi tunniksi? Voisiko esim. mennä yökylään lapsen kaverin kotiin tai kummin luo? Tiedän meinaa, että jo yksikin reissu yksin jossain auttaa jaksamaan kummasti!
Ja tuo juttu, että onhan lapsella isäkin... Aivan kuin minun suustani! Totesin vaan sitten jonkin ajan kuluttua, että isä on, mutta kiinnostusta lapseen ei!
Nyt kun on aikaa kulunut, meillä on exän kanssa todella hyvät välit ja viikonloppuhoidot toimii ja kaikki on ok! Eli olen elävä esimerkki siitä, että toivoa on, vaikka kuinka elämä välillä kolhii.
Muista pitää huoli omasta jaksamisestasi!!!
Ai kun olo helpottui kannustavista teksteistä! Nyt mä ymmärrän tän keskustelupalstan positiivista merkitystä paremmin. Kiitos todella paljon, että myötäelitte, erittäin hyvää jatkoa teillekin! Nyt lähden huojentunein mielin lapsen kanssa ulkoilemaan, kiitos vielä!
Olen nyt ollut yli 4 vuotta lapsen kanssa kahden, siihenkin tottuu, ei kaipaa mitään muuta, lapsi riittää. Eikä tee yhtään mieli ns omaa aikaa.
Jokainen aikuinen ihminen tarvitsee omaa aikaa, vaikkei itse sitä tajua. Samoin kuin jokainen pariskunta tarvitsee yhteistä aikaa. Tää nyt on vaan mun mielipide, mutta tulee sanotuks tässä vähän kärjistettyyn sävyyn, koska olen itse turhaan aikani leikkinyt "superäitimarttyyria" joka hoitaa kyllä lapsensa yksin itse eikä halua ikinä olla erossa lapsesta hetkeäkään...onneksi tulin järkiini ja tajusin, että minulla pitää olla elämässäni muutakin kuin lapsi, tai alan rajoittaa lapseni elämää sillä että lapsi on ainoa, mitä minulla on. Vuosi vuodelta enemmän lapselle tulee omia juttuja: aikaa kuluu harrastuksissa, kavereiden luona, mummulassa jne. ja äiti jää väistämättä yksin, ja se aika on pakko täyttää jollain. Jos on elänyt vain lapselleen, ikävöi lasta yksin jäädessään eikä keksi tekemistä, alkaa helposti rajoittaa lapsen menoja liikaa, estää häntä nauttimasta muista ihmissuhteista. Ja entäs sitten, kun lapsi lentää pesästä? Äidin pitää silloin kuin taikaiskusta hetkessä kehittää itselleen oma elämä...parempi kun äidillä äitiyden ohessa koko ajan pysyy mielessä myös se, että on omaa aikaa ja omia juttuja ilman lasta. Ei elämäänsä voi täyttää pelkällä äitiydellä!
Näin minä asiasta ajattelen :)
Olet harvinaisen oikeassa :))
Kyllä aikuinen ihminen tarvitsee myös aikuiskontakteja, omaa aikaa jne. Ja jopa rakkautta, jos sellainen tuuri sattuu käymään...
On väärin elää vain lapsilleen. Ja toisaalta lapsesta voi tulla "yliempaattinen", sellainen, joka huolehtii omasta vanhemmastaan. Kun lapsi kasvaa, hän alkaa ymmärtää sen tosiasian, että äiti/isä on yksin. Eikä ihmisen ole hyvä olla yksin. Eli hän tajuaa, että äitikin kaipaa aikuista ihmistä elämäänsä. Lapsi voi pahimmassa tapauksessa alkaa tavallaan kantaa huolta tuosta asiasta. Sääliä vanhempaansa jne. Ja toinen lapsi voi alkaa käyttää "hyväkseen" vanhemman täydellistä omistautumista yksinomaan lapsensa tarpeille.
Eli oma aika ja oma elämä jokaiselle!! Niin jää se katkeruuskin vähemmälle...
Alista ex-muija parhaiten lupaamalla ottaa lapsi/lapset ja peru viime hetkellä!
Soita halustasi tavata lapsi/lapset sattumanvaraisesti ja ota ne hetkeksi, tunniksi vaikka.
Pidä lapsen/lasten kanssa aina kivaa menoa yllä kun tapaatte ja vihjaile sopivasti: "MITÄ?! Eikö äiti ikinä tee/osta...."
Muista tavata tai näyttäytyä lapsen/lasten kanssa ulkopuolisten mutta silti tuttujen näkyvillä jotta voit jälkeenpäin osoittaa tapaamisten toteutuneen ja ex-muijan puhuvan paskaa välinpitämättömyydestäsi. Tarvittaessa soita lastenvalvojallekin ja ilmaise huolesi lapsen/lasten hyvinvoinnista ja henkisestä kasvusta kun eivät pääse tekemään mitään muuta kuin olemaan vaan äidin vallassa....
Näin meillä.