En tiennyt mille palstalle kirjottaa, mutta valitsin tämän koska itsekin olen pienten lasten isukki, ja toivoisin miehistä näkökulmaa, toki naisetkin saavat vastata.
Aiheeni on eriskummallinen suomalainen perhe,jossa on 6-kymppinen äiti ja kaksi 3-kymppistä poikaa. Näillä pojilla ei ole lainkaan omaa tahtoa. Heillä ei ole juurikaan kavereita,eikä heidän äiti oikeen anna niiden tutustua vastakkaiseen sukupuoleenkaan. Kaikki mitä tehdään,suunnitellaan yhdessä ja he siis lomailevat yhdessä, liikkuvat jokapaikassa yhdessä, kuten myös saunovatkin yhdessä. Jos näiltä pojilta jotain kysyy, että lähdettekö tänään kaljalle tai jotain,niin vastaus pitää saada aina ensin äidiltä. Nyt ne ovat kimppaan ostaneet talonkin, siis valmis talo koko perheelle loppuelämäksi !
Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu äidin hoivaaminen, ja ensisijaisesti äidin tarpeiden mukaan eläminen. Kun jompikumpi pojista on lomalla,hänen lomapäivänsä kuluvat äidin kuskaamiseen sairaalaan ja yhdessä oleiluun. Toisellakin pojista oli juuri 2 viikkoa lomaa,ja mitään sen kummempaa ei äidin seuran lisäksi ollut suunnitelmissa.
Äidillä on tietysti kaikki hyvin, kun on kaksi palvelijaa talossa. Pojat tekevät työtä ja maksavat yhteisen asuntonsa lainaa, äiti ei ole ollut vuosiin työelämässä. Äiti nimittää vieläkin itseään kotiäidiksi, vaikka siellä vierailleena huomasin miten vaikeaa hänelle on kahvinkin keittäminen.
Ei tässä vielä todellakaan kaikki, mutta kaikkiin yksityiskohtiin en viitsi mennä. Periaatteessa toisten asiat eivät minulle kuulu, mutta jotenkin harmittaa kun pojat ovat niin aivopestyinä hoitamassa äitiään. Ehkä he kaikki ovat onnellisia näin, ja ehkä nämä pojat eivät edes tarvitse muuta naista elämäänsä, mutta sääliksi käy sitä naista joka deitti ehdokkaana joutuisi tähän hullun myllyyn.
Se olisi jo pelkästään katastrofi mikäli pojat lähtisivät keskenään lomalle ja jättäisivät äidin yksin. Äiti ei nimittäin suostu edes julkista liikennettä käyttämään.
Kun heidän perhe-elämänsä maustetaan sisäpiirivitseillä mitä muut ei ymmärrä,sekä poikien mielipide on äidin kanssa yhdenmukainen kaikista asioista, sekä äiti tietää jokaisen pienenkin yksityiskohdan poikien työpaikalta ja työkavereista, niin mielestäni tämä on jo vähän outoa.
Tulevaisuuden lomasuunnitelmatkin ovat luokkaa "me (kaikki) mennään ensi kesänä sinne ja sinne lomalle" ja äiti lisää "se ja se paikka on huono paikka lomailla MEIDÄN mielestä..vai mitä" ja pojat vastaavat kuin apteekin hyllyltä että kyllä,näin on.
Asiat eivät tietysti minulle kuulu, mutta miten tuohon voisi reagoida vai kannattaako reagoida mitenkään. Ainakin toinen pojista on hyvä kaveri pitkältä ajalta kanssani,ja molemmat pojat ovat reiluja kunnon työssäkäyviä miehiä, mutta niiden sosiaalinen elämä on nollassa äidin rakkauden vuoksi.
Että tällanen tapaus, mielipiteitä... ja täytyy toivoa etteivät kyseiset henkilöt löydä tätä kirjoitelmaani ;)

Vastaukset 11
Vanhimmat
tossa vaiheessa voi asialle mitään enää tehdä. Aikuisia miehiä jo ovat, eivätkä itse vaikuta tilanteesta kärsivän. Niille on muuten kansankielinen nimityskin "peräkammarin pojat"..heh.
Kuitenkin välillä pistää mietityttää, kun likkakaverin kans liikun ja se on pienen pojan yh. Kyselee pojalta usein "rakastaks sä mamia?" ja suuttuessaan pikkupojan tottelemattomuuteen kieltää sylin "ei mami nyt ota syliin, ku et usko" ja jotain tommosia juttuja. Hyvä äiti on muuten ja lapsen tarpeet aina etusijalla, mutta kyllä pojasta on kovaa vauhtia kasvamassa "mammanpoika"
>Kuitenkin välillä pistää mietityttää, kun likkakaverin kans liikun ja se on pienen pojan yh. Kyselee pojalta usein "rakastaks sä mamia?" ja suuttuessaan pikkupojan tottelemattomuuteen kieltää sylin "ei mami nyt ota syliin, ku et usko" ja jotain tommosia juttuja. Hyvä äiti on muuten ja lapsen tarpeet aina etusijalla, mutta kyllä pojasta on kovaa vauhtia kasvamassa "mammanpoika"<
Eiköhän tuo ole vähän eri asia...
Hyvä äiti tajuaa milloinon aika päästää irti.
Vai onko kyseinen lapsi sinun mielestä jo valmis muuttamaan omaan asuntoon?
Minkään ikäisen lapsen vanhemman ei tulisi varmistella omaa rakastetuksi tulemistaan lapselta ja ehtoilla rakkauden osoittamisillaan, siinä on kyllä vissi pointti. Lapsi on se, jonka tulee saada kuulla olevansa rakas omana itsenään, silloinkin kun vanhempi on lapsen käytöksestä vihainen. Lapsen oman arvon tunto kasvaa siitä, mitä hän kokee vanhemmalleen olevansa. Jos halutaan kasvattaa lapsi, joka ei luota ja usko itseensä, niin sitten vanhemman kannattaa ehdollistaa rakkautensa lasta kohtaan - "sinun on miellytettävä minua saadaksesi rakkauteni, sinun on osoitettava omaa rakkauttasi minun tarpeideni mukaan minulle, jotta hyväksyisin sinut".
Sitten vielä ihmetellään, miksi jeppe juo
miksi jeppe pieksää eukkoaan
miksi jeppe eroaa
miksi jeppe...
On kyllä tosi omituinen perhe... ei voi muuta sanoa.
perheessä on niihin, joita kai on aika paljon, että pojat hoitavat äitiään ja osallistuvat kustannuksiin. Niitä on varmasti enemmän, joissa vanhat vanhemmat huolehtivat aikamiespojistaan ja "aikanaistytöistään".
Outoa tuo kuitenkin on. Ymmärtäis ehkä, kos äiti ihan sillain "oikeesti" tarvis apua, mutta jos pytyy lomamatkoillakin käymään, niin ei nyt niin hirmuisen avuton kuitenkaan taida olla, että oikein 2 palvelijaa tarvitsisi ympärilleen ja ryöstää samalla toisten elämän. Ajatteleekohan kyseinen äiti jotenkin niin, että on aikanaan "antanut pojilleen elämän" ja saa nyt siksi päättää kaikista heidän asioistaan.
No, kyllä ex:nikin on äitinsä napanuorassa vielä aika pahasti kiinni ja siksi ei varmastikaan mikään naissuhde ole kunnolla onnistunutkaan. Kun seurustelussa on mukana mies ja 2 naista(naisystävä ja äiti), niin ei siitä kovin hyvää tulevaisuutta voi kehittyä.
Ja kaikki tämä siis pätee myös toisin päin eli jos on tyttäriä, jotka ovat äitinsä tai isänsä tossun alla.
Luultavasti perheen äiti on aina ollut hyvin kontrolloiva tapaus ja on siten onnistunut estämään poikien irtaantumisen kotoa ja itsestään (joka yleensä tapahtuu murrosiässä), vaan hän pitää yhäkin poikia otteessaan niin kuin näiden pienenä ollessa. Todellakin tuossa vaiheessa tilanteelle tuskin enää mitään on tehtävissä, ainoastaan muorin kuolema pojat lopulta pelastaa.
saa pojat irti äidistä, jos vaan jaksaa yrittää. Se on ainut keino saada pojat oman elämän alkuun.
Tällainen on tuttua oman miehen perheen kautta: Ylikontrolloiva äiti yrittää pitää ohjat käsissään niin pitkään kun mahdollista. Kotiäitinä lapsiaan kasvatanut anoppi yritti kaikin tavoin pitää lapsia (poikia erityisesti) otteessaan ja ohjata joka asiassa. Hän ehkä katsoi sen olevan oikeutettua, koska oli "uhrannut" elämänsä lapsille.
Vain elämänkumppanin löytyminen ja todellinen tahtojen taisto voi saada äidille perspektiivin kohdalleen. Oma tilanteeni ei onneksi ole ollut ihan yhtä paha kuin kertomasi esimerkki, sillä pääsin väliin aikaisemmassa vaiheessa ja mieheni lopulta ymmärsi äidin jatkuvan sekaantumisen asioihinsa/asioihimme haittaavan normaalia elämää. Äidin ohjasten hellittäminen tarvitsi kuitenkin noin vuoden puhumattomuuden ja muutaman raivoisan yhteenoton poikansa kanssa, jossa poika puolusti toista elämänsä naista ja nykyistä vaimoaan, minua.
Jos siis oikea naisihminen tulee kuvioon mukaan ja jaksaa kannustaa miestä eroon äidistä sekä tekee selväksi, että avo/avioliittoon mahtuu vain yksi nainen, katkeaa napavuora varmasti. Tosin se, onko mies taistelemisen arvoinen, on toinen kysymys. Omani oli ehdottomasti.
..kun on vierestä seurannut, miten äiti "rakastaa" ja omii ja manipuloi kuopuspoikansa samanlaiseksi kuin kuvailemasi miehet. Veljeni on reilut 30 v. ja asuu vanhempiemme kanssa (ovat yli 60 v.). Veli ihan tavallinen, mukava, täyspäinen työssäkäyvä mies, mutta on aivan uskomatonta, miten äiti osaa manipuloida ja aivopestä ainutta poikaansa. Meillä tytöillä ei ole koskaan ollut samanlaista merkitystä äidillemme. Sääli vain vierestä katsoa, kun aikuisen miehen elämä valuu hukkaan ja äiti ei anna yhtään vapautta ja hihnaa!
Ja jos äidin käytöksestä ja otteesta mainitsee veljelle/äidille, tulee molemmat sanallisesti päälle! Minkäs sitten teet!
HIEMAN yli. Olin työssä eräässä sairaalassa ja potilaaksi tuli äiti, joka asui poikansa kanssa. Äiti n.70v, poika reilu 40v. Huolta ymmärrän kyllä, mutta mun oli vaikee käsittää, että poika halusi käydä wc reissut ym äitinsä kanssa. Äiti istuu pytyllä, ni poika hieroo selkää. YÖK
Sun täytyi kirjoittaa samalla kadulla kanssani asuvasta perheestä.. tai sitten niitä omituisia "perhemalleja" on enemmänkin... No kuitenkin, tuskinpa asialle voi ulkopuoliset mitään tehdä, joillei satu olemaan psykiatri. Ensinnäkin, jotta jotain muutosta voisi tapahtua, niin jonkun kolmesta olisi sitä haluttava. Ja et ainakaan maininnut tekstissäsi, että pojat tai äiti haluaisivat järjestelyjään mitenkään muuttaa?? Omituista ja luonnotonta kyllä, mutta minkäs teet.. jokainen kuitenkin elää elämänsä niin kuin itse parhaaksi näkee.