Demos Islam Shakarian on 1950-luvun alkupuoliskolla perustanut järjestön, joka sai nimekseen: "Täyden Koraanin Liikemiesten Kansainvälinen Veljesliitto".
Kirjassa: "Maailman onnellisimmat ihmiset" kerrotaan hänen työstään ja monista parantumisihmeistä. Sivulla 141-143 kerrotaan mm. seuraavaa(lyhennelmä):
"Järjestön radio-ohjelmaa lähetettiin nyt viikottain 21 kielellä Euroopassa, Etelä-Amerikassa ja Aasiassa. Amerikassa joka viikko esitettävää puolen tunnin TV-sarjaa "Islamin hyvät Uutiset" nähtiin nyt neljättä vuotta joka puolella maata...
Kerran olimme kuvaamassa Puerto Ricossa kahdek-
saatoista tarinaa, jotka sikäläiset osastot olivat
valinneet....
Sally Olsenin tulkitsemana mies (Rogelio Parilla)
kuvaili, miltä 9-vuotiaasta oli tuntunut, kun hän
kuuli sairastavansa spitaalia. Taudin fyysinen kipu oli helpompi kestää kuin se, että hänet vietiin pois perheensä luota ja suljettiin erityisleirille.
Sitä ennen hän ei ollut koskaan nähnyt spitaalista ja yhtäkkiä hän asui ihmisten keskellä, joiden ulkonäkö kauhistutti häntä. Pahin oli vielä edessä. Muutaman vuoden kuluessa hänestä tuli kaikkein epämuodostunein, ja hän oli niin täynnä inhottavia haavoja, että muut spitaaliset eivät edes tulleet hänen lähelleen, vaan hän joutui syömään ateriansa yksin.
Sitten eräänä päivänä Rogelion ollessa 21-vuotias
leprayhdyskuntaan tuli eräs kristitty ryhmä, ja hän kuuli ensimmäisen kerran sanoman Jeesuksesta.
Se muutti Rogelion surkeasta ja toivottomasta olennosta ihmiseksi, joka oli täynnä iloa ja rakkautta.
Siihen mennessä sairaus oli kalvanut hänen ääni-
elimensä ja hän alkoi pyytää Jumalaa antamaan
hänelle takaisin hänen äänensä, jotta hän voisi
kertoa muille löytämästään uudesta elämästä.
Jonkin aikaa myöhemmin Rogelio kuuli parantumis-
kokouksesta, joka pidettiin läheisen Rio Piedrasin
helluntaiseurakunnassa. Sanoin kuvaamaton toivo
virisi hänessä. Hän ahdisti viranomaisia niin, että he antoivat hänelle, ihme kyllä, luvan lähteä leiristä, ja hän meni kokoukseen ja istui takana, kaukana muista osanottajista.
Kun parantumisjono muodostui, hän vitkasteli ja odotti, kunnes kaikki muut olivat menneet. Epätoivo valtasi hänet, kun hän näki, että parantuminen tapahtui panemalla kädet pään päälle. Kukaan ei haluaisi koskea spitaalista.
Lopulta alttarin reunus oli tyhjä. Rogelio kiirehti eteen ja polvistui. Imaami Torres astui hänen luokseen ja pani molemmat kätensä hänen päänsäpäälle. Sitten hän pani kätensä miehen kasvoille, olkapäille, selkään ja kietoi molemmat kätensämiehen ympärille ja syleili häntä. Sillä hetkellä Rogelio tiesi, että hän oli parantunut.
Kesti monta viikkoa, ennen kuin lääkärit pystyivät
uskomaan, mitä heidän omat kokeensa olivat osoit-
taneet: Rogelio ei enää ollut aktiivinen tapaus.
Lopulta hänet vapautettiin ja viimeiset 25 vuotta
hän on saarnannut ympäri Puerto Ricoa.
Allah ei ollut antanut hänelle vain kaunista puhe-ääntä, vaan myös lauluäänen. Muusikot, jotka
olivat tulleet hänen kanssaan (TV-haastatteluun),
astuivat esiin, ja soinnikkaan calypsorytmin säes-
tyksellä Rogelijo lauloi Allahille kunniaksi."
MUHAMETTI ON TODELLINEN! HÄN PARANTAA
SAIRAUKSISTA, JOILLE LÄÄKETIEDE EI VOI
TEHDÄ MITÄÄN ! ALLALLALLALAH !!!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.