Tuntuu että, elämä vajoaa käsiin, mitä vanhemmaksi tulee. Epävarmuus kaikista asioista kontrolloi ja yrität etsiä sitä oikeaa kultaista keskitietä lähimmäistesi elämäntavasta. Mutta kuitenkaan, en ole sellainen..Sisimmässäsi suret joka aamu elämääsi, mutta annat ihmisten nähdä vain iloisen puolen.
Se että en tiedä isästäni mitään, en tiedä mikä olen puoliksi.Äitini mielestä, ei ole mitään tiedettävää. Isäni hylkäsi minut pienenä, eikä hänestä ole sen koommin kuulunut mitään.Ja tyrkyttää negatiivisia asioita isästäni.Uskon kuitenkin ettei äiti valehtele, vaan haluaa suojella minua joltakin. Niin kuin siihenkin asti, ennen kuin kertoi että minulla on toinen isä. Isäpuoleni on yrittänyt parhaansa kasvatuksessa,mutta pienestä jo aavistin että olemme hyvin erilaisia ollaksemme sukua toisillemme.
En tiedä olenko koskaan valmis kuulemaan totuutta siitä kuka oikeastaan olen. Mutta elämä epätietoudessa on raskasta...
Onko kohtalontovereita?
Se että en tiedä isästäni mitään, en tiedä mikä olen puoliksi.Äitini mielestä, ei ole mitään tiedettävää. Isäni hylkäsi minut pienenä, eikä hänestä ole sen koommin kuulunut mitään.Ja tyrkyttää negatiivisia asioita isästäni.Uskon kuitenkin ettei äiti valehtele, vaan haluaa suojella minua joltakin. Niin kuin siihenkin asti, ennen kuin kertoi että minulla on toinen isä. Isäpuoleni on yrittänyt parhaansa kasvatuksessa,mutta pienestä jo aavistin että olemme hyvin erilaisia ollaksemme sukua toisillemme.
En tiedä olenko koskaan valmis kuulemaan totuutta siitä kuka oikeastaan olen. Mutta elämä epätietoudessa on raskasta...
Onko kohtalontovereita?
Vastaukset 3
Vanhimmat
En minäkään ikinä ole biologista isääni tavannut enkä erikoisemmin ole koskaan halunnut sitä. Tiedän kyllä hänen nimensä, asuinpaikkansa ja jopa koulutuksensakin, mutta silti minulla ei ole ikinä ollut kiinnostusta tavata häntä. Kaipa syynä on, että äitini puoliso, joka on minua 1,5-vuotiaasta saakka kasvattanut, on ollut minulle se oikea isä. Mielestäni isyyden merkkinä ei ole se, kuka lapsen on siittänyt vaan se, kuka lapsen on kasvattanut.
olet siinä oikeassa etten voi kutsua biologista vanhempaani isäksi,koska ei ole kasvattanut minua.Mutta ongelmana onkin se, kun ei tiedä mitään.Se ei häiritse, vaikka ei olisi ikimaailmassa tämän kanssa tekemisissä, vaan se kun ei tavallaan tunne itseään.Tiedostan kaiken äidiltä perimäni, mutta se millälailla muistutan toista vanhempaani on hämärän peitossa ja se vaivaa...
Silloin, kun tukkani oli pitempi, äitini mukaan muistutin ulkonäöllisesti biologista isääni vaikka omasta mielestäni olen esimerkiksi melkein kaikki kasvonpiirteet äidiltäni perinyt. Olen myös kuulemma samalla tavalla ujo ja hiljainen kuten isänikin on. Välillä minulle on tullut tunne, että isä-kysymykseni on äidilleni paljon kovempi juttu kuin minulle. Enhän minä virallisesti ole kuin 99% todennäköisyydellä hänen poikansa. Näin totesi paikallinen oikeusistuin, ja tuomitsi isäni maksamaan elatusmaksuja. Tämä prosessi siksi, koska isäni ei koskaan tunnustanut isyyttään.
Se minusta. Nyt sinun asiaasi: mielestäni sinä olet täysin oikeutettu tietämään juuristasi tarkemmin, ja tästä asiasta sinun tulisi ehdottomasti äidillesi mainita. Ja jos haluat itse salapoliisin työtä tehdä, niin luulenpa että kirkkoherranvirastosta tai muusta vastaavasta luultavasti saat tietoa. Jos joskus saat isäsi henkilöllisyyden selville, niin voithan sinä ottaa itse häneen yhteyttä.