Koominen näky

Kävin eilen omaan mazdaani laittamassa pissapoikaan nestettä huoltoasemalla. Paikalle kaartoi 407 ja kun keula kääntyi kohti, meinasin ratkea nauramaan. Keulan aukko oli runnottu täyteen pahvilaatikosta saatua ruskeaa pahvia ja kiinni ilmastointiteipillä.

Kuskina oli vanhempi mieshenkilö... kerrassaan tyylikäs näky, mutta mikäpä siinä jos tuo nyt tarpeeseen tuli.
254249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Viiskyt luvulla kaikki teki noin Mosseihin, Popedoihin ja Skodaan, että auto ei olisi jäätynyt.
307 minulle tuli sellainen tuulensuoja lisävarusteena joka piti laittaa talveksi kiinni.
Ei ole Pösön kehitys ollut muuta kuin, että apulantasäkit ovat vaihtuneet muoviin;.))
Siksi en omista enää tuota kuuluisaa vikakasaa...

Äänestä
  • Tarvitse tuollaisa pahveja laittaa. Eikä siinä muutenkaan oo ollu 2vuoden aikana muuta huollettavaa kun takimmainen äänenvaimennin, öljyt, vetarin stefa ja putkessa yksi reikä.

    Äänestä

  • Tekstisi osoitti, ettet ole -50- tai -60-luvun autoja nähnytkään. Siihen aikaan autoissa oli vakiona jäähdyttimen kaihdin, jota sai säädellä ohjaamosta. Mossessa oli metallinen sälekaihdin, joka toimi todella hyvin. Oli meinaan Siperian oloihin rakennettu.

    Äänestä

En nyt täysin ymmärtänyt kirjoituksesi pointtia ja mikä oli se asia joka sai sinut siitä meille avautumaan. Mutta toivottavasti helpotti.

Voisin vastaavasti kertoa kokemuksiani mazdakuskeista mutta koska siitä tulisi vain kirjavien tuulipukujen kavalkaadi niin annetaan olla.

Äänestä
  • "En nyt täysin ymmärtänyt kirjoituksesi pointtia ja mikä oli se asia joka sai sinut siitä meille avautumaan. Mutta toivottavasti helpotti."

    No pisti silmään se että uuteen autoon oli liimattu ilmastointiteipillä pahvinpalasia. Palsta lienee oikea kun auto oli peugeot. Ei tuosta nyt kummempaa helpotusta saanut kun ei sen kummemmin ahdistustakaan aiheuttanut, huvitti suuresti kyllä.

    "Voisin vastaavasti kertoa kokemuksiani mazdakuskeista mutta koska siitä tulisi vain kirjavien tuulipukujen kavalkaadi niin annetaan olla."

    Kas, kirjoittaja otti tämän henkilökohtaisesti, hyökkäyksenä hänen arvomaailmaansa vastaan ja uhkailee olettamallaan loukkauksella. Juu, arvomaailmasi selvisikin jo, senkun annat palaa jos haluat, ei heilauta minua. Autot on autoja ja sillä hyvä, ei ne ole kuin peltiä ja muovia, näemmä myös joissakin pahvia ja teippiä.

    Äänestä

  • loukkauksena kirjoitti:

    "En nyt täysin ymmärtänyt kirjoituksesi pointtia ja mikä oli se asia joka sai sinut siitä meille avautumaan. Mutta toivottavasti helpotti."

    Oliko tosiaan ensimmäinen uudehko auto, jonka nokassa olet tänä talvena nähnyt noita pahvivirityksiä vai kirjoitatko aina kyseessä olevan merkin palstalle kun noita näet?
    Itse olen erilaisia pahvista väkerrettyjä suojia nähnyt ainakin Tojoissa, Volkkareissa, Mersuissa, tainnut muutama Nissanikin tulla vastaan sellaisella varustettuna, joten mikä tässä oli se uutinen?

    Äänestä

  • nähnyt kirjoitti:

    Oli muuten ensimmäinen uudehko auto jonka keulassa olen noin tökerän viritelmän nähnyt, sen vuoksi siitä niin huvituinkin.

    Kai se jäähdyttäjä olisi siellä 407;nkin keulassa ihan perinteiseen tapaan jotta sitä pahvia voisi siihen laittaa suoraan eikä sitä kitaa tuketa.

    Uutinen tässä oli se että viritys oli niin perkeleen ruma että en olisi itse kehdannut ajaa moisella. Samalla tyylillä siihen ruuvaa 30 vuotta vanhat umpiruosteiset peltivanteet ja pinnoitet renkaat, vetää vauhtiteipit kylkiin ja maalaa pensselillä katon yli menevät "shelbyraidat ".

    Mutta jos mielestäsi tuo on ihan normaalia niin mikäpä siinä sitten, ei noita vaan täällä pääkaupunkiseudulla paljon näe, eri juttu sitten jos kaveri tulikin viikonloppuvierailulle paavalniemeltä.

    Äänestä

  • loukkauksena kirjoitti:

    "En nyt täysin ymmärtänyt kirjoituksesi pointtia ja mikä oli se asia joka sai sinut siitä meille avautumaan. Mutta toivottavasti helpotti."

    No pisti silmään se että uuteen autoon oli liimattu ilmastointiteipillä pahvinpalasia. Palsta lienee oikea kun auto oli peugeot. Ei tuosta nyt kummempaa helpotusta saanut kun ei sen kummemmin ahdistustakaan aiheuttanut, huvitti suuresti kyllä.

    "Voisin vastaavasti kertoa kokemuksiani mazdakuskeista mutta koska siitä tulisi vain kirjavien tuulipukujen kavalkaadi niin annetaan olla."

    Kas, kirjoittaja otti tämän henkilökohtaisesti, hyökkäyksenä hänen arvomaailmaansa vastaan ja uhkailee olettamallaan loukkauksella. Juu, arvomaailmasi selvisikin jo, senkun annat palaa jos haluat, ei heilauta minua. Autot on autoja ja sillä hyvä, ei ne ole kuin peltiä ja muovia, näemmä myös joissakin pahvia ja teippiä.

    Haluan vain vittuilla typerille pelleille jotka käyvät kirjoittelemassa typeryyksiä. Täydellisen typeryytensä he osoittavat vastaamalla vittuiluuni.

    Elämäsi on todella tyhjää jos tuollainen asia on sinulle päivän kohokohta. Edelleenkin jäi vaivaamaan se että mikä siitä nyt sitten teki sen koomisuuden. Entäpä jos olisi käytetty jonkin muun väristä pahvia tai vaikkapa olisi käytetty sävy sävyyn sopivaa ruskeata pakkausteippiä tai entäpä jos kuskina olisi ollut nuori nainen? Tai entäpä jos siinä olisi ollut joku tuulipukuinen mazdamies tunkemassa uuden kulkineensa ovien sisään äänieristettä kun on kuulemma niin kova meteli? Uudessa kulkineessa. Ajatelmaa nyt miten koomista.

    Olet niin typerä että vastaat tähänkin, et kerta kaikkiaan voi olla vastaamatta...

    Äänestä

nauroin muuten kuollakseni kun kuulin kassaneidiltä kuinka olit kyselly että mikä se pissapoika on,ja onko maksalaatikossasi sitä.

Äänestä

Siinä näit tyypillisen peugeot kuskin, kaikki vähän sinnepäin, autoa myöten. AUTO BILDIN testi sen totesi myös.

Äänestä
  • ..ja Auto-Bild on Euroopan ARVOSTETUIN autolehti, heti Aku Ankan jälkeen..

    Äänestä

Sun Mazdassa taitaa olla se pissapoika siinä kuskinpenkillä.
Ja se ei taida tarvita yhtään enempää nestettä, joten jätä ne etanolit nauttimatta.

Äänestä
  • Mitäs tämä nyt tarkoitti?

    Otit tämän henkilökohtaisena herjauksena jotakin automerkkiä kohtaan ja samantien henkilökohtaisena loukkauksena johon pitää vastata herjalla.

    Mielestäni se 407:n keulakita on ihan hieno mutta se että tuo hainkita on survottu täyteen paskanruskeaa aaltopahvia ja liimattu jeesusteipillä paikalleen on ihan mainitsemisen arvoinen asia. harmi nyt että se sattui olemaan pösö mutta näin se vaan oli.

    Etanolia nautin hillitysti ja kaksi kertaa vuodessa, kumpikaan kerta ei sattunut nyt lähiaikoihin.

    Äänestä

  • Älyn voitto kirjoitti:

    Mitäs tämä nyt tarkoitti?

    Minulla on yhdentekevää, mitä sanot pösöistä. Tai mistä muusta autosta tahansa.
    Minulla kun ei ole itselläni minkäänlaista.
    Eipä ole enää työpaikkaakaan, koska kiinalaiset osti sen.
    Olen muuttanut suomeen jo vuosia sitten, mutta tuo hernesanonta en ymmärrä.

    Se vain on ikävä, että pilailet sen kuvitteellisen vanhan herran kustannuksella.

    Se pahvi, vaikka minkävärinen ja se jeesusteippi
    saattaisi toimia yhdessä toisessakin kidasa. :)

    Äänestä

Ei tuo 407:n tarvitse mitään pahvia, kyllä sitä lämpää piisaa ja auto käy ilmankin..kyllähän noita pahviviritelmiä näkee vähän jokaisessa automerkissä, yleensä iäkkäämmillä kuskeilla..

Äänestä
  • Ajatelkaa vaikka näin suomessa riitää mekaanikoille töitä ja ihmisillä puhuttavaa kun on sellainen "ihme" kuin peugeot henkilöauto.

    Äänestä

  • Pösössö on flekti jäähdyttimen etupuolella ja jossain sopivassa tilanteessa siihen voi päästä lunta, joka jumittaa flektin ja polttaa sen moottorin tahi sulakkeen. Tämän(kin) vuoksi ns. viimasuojaa suositellaan. Suolakeleillä suojaa estää myös suolamönjän pääsyn flektiin.

    Ja flektin sijainnin takia suoraan jäähdyttimen eteen ei voi viritellä mitään omia pahveja.

    Ja tuosta ns. kidasta taitaa varsin suuri osa olla ihan umpinainen.

    Äänestä

  • Duunari kirjoitti:

    Ajatelkaa vaikka näin suomessa riitää mekaanikoille töitä ja ihmisillä puhuttavaa kun on sellainen "ihme" kuin peugeot henkilöauto.

    peugeot on henkilöauto.Millä kulkuneuvolla sinä muuten liikut ; )

    Äänestä

  • oikein. kirjoitti:

    peugeot on henkilöauto.Millä kulkuneuvolla sinä muuten liikut ; )

    Talbotilla ajan, ja kestää vertailun pösöön.

    Äänestä

  • ja monenlaista viimasuojaa näkyy monenkin merkin nokalla. Oleellinen ero vain on se että ranskanihmeissä pääasiallinen käyttötarkoitus on suojella moottoria rikkoontumiselta. Muissa merkeissä pyritään parantamaan kabiinin nopeampaa lämpiämistä.

    Äänestä

uusiokäyttöön, mitä sillä on väliä tunkekoon vaikka kalsareita nokan täyteen, omahan on autonsa, pidä huoli vain omasta maksalaatikostasi, sen pellit voi ruostua.

Äänestä
  • En ymmärrä tätä keskustelua ollenkaan, nimittäin
    kun ostaa uuden 407:n tulee vakiovarusteena
    mukaan tyylikäs yksinkertainen musta muovinen
    viimasuoja.
    Kiinnitys ja irroitus käy viidessä sekunnissa,
    jopa tojomies sen osaa.
    Oletteko ollenkaan nähneet Peugeot 407?

    Äänestä

Kyllähän nuo sinun huolet on pieniä.
Tietenkinhän se harmittaa köyhää, jos joku halvatun pappa ajaa uudella ja komealla autolla.
Kuitenkin, jos ottaa velkaa voi ostaa vaikka samanlaisen.

Minulla sen sijaan on todellinen riesa uuden mökkinaapurin kulkupelistä.
Se perkuleen äijä kulkee mökille HELIKOPTERILLA!
Millä minä siitä keksin jotain nauramista, kun en ymmärrä juuri mitään koko vehkeestä.
Ja vaikka keksisinkin, mahtaisiko tuo olla edes kiinnostunut.

Äänestä

itsekseni kun edellä katsastuksessa oleva matza ei mennyt läpi, ruostetta. Oma pösöni meni! Ja yhtä vanhoja moelmmat, autot.

Äänestä

Siihen aukkoon on talveksi ihan sopiva muoviosakin olemassa...jos sitä ei halua käyttää, tehköön sitten omia viritelmiä...on niitä tämän talven aikana nähty automerkissä jos toisessa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kerrassaan kirjoitti:

Kävin eilen omaan mazdaani laittamassa pissapoikaan nestettä huoltoasemalla. Paikalle kaartoi 407 ja kun keula kääntyi kohti, meinasin ratkea nauramaan. Keulan aukko oli runnottu täyteen pahvilaatikosta saatua ruskeaa pahvia ja kiinni ilmastointiteipillä.

Kuskina oli vanhempi mieshenkilö... kerrassaan tyylikäs näky, mutta mikäpä siinä jos tuo nyt tarpeeseen tuli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu