HEAVEN & HELL

Taivaasta helvettiin ja helvetistä back to heaven.
Pitkä tie kuljettu bulimian ja itseinhon sävyttämää polkua kohti parempaa huomista. 18 vuotta oksennuksen ja veren tahrimaa elämää.
Nyt vihdoin ja viimein palaamassa siksi samaksi ihmiseksi joka olin kahdeksantoista vuotta sitten.Lukuisat henkiset ja fyysiset arvet muistuttavat minua joka päivä tästä taistelusta bulimiaa ja masennusta vastaan. Luojan kiitos siitä, että henkeni kaikesta huolimatta säilyi epätoivoisten itsemurha yritysten jälkeen.Minua ei psykiatrit/psykologit osanneet auttaa, sillä luulivat tuntevansa minut paremmin kuin minä itse.Syyt ja seuraukset sairauteeni tiedän itse paremmin kuin ihmiset jotka eivät tunne minua.Olivat he sitten kuinka ansiokkaasti itsensä tuohon asemaan lukeneet.Mutta jos et tunne ihmistä on vaikeaa häntä myös auttaa.
Jos aikani olisi aiemmin päättynyt en olisi koskaan saanut tietää mitä on todellinen rakkaus.
Sillä minut pelasti ihminen joka minut tunsi ja hyväksyi minut omana itsenäni. Onnellinen parisuhde ja kolmekuinen poikamme saa minut jälleen hymyilemään ja tunnen taas eläväni. Bulimia on ehkä aina osana minua ja minun on hyväksyttävä sen olemassaolo taustallani...näkymättömänä, mutta kumminkin aina läsnä. Voimia kaikille samojen ongelmien kanssa painiville ja toivottavasti sinäkin löydät sen oman aseesi sairauttasi vastaan.

bulimale 67....ps.miehetkin avoimesti esiin...
muitakin varmasti löytyy
2331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Menin aivan sekaisin kun luin viestisi... ensimmäistä kertaa näen miehen joka kertoo sairaudestaan. Miljoona kysymystä...

Mutta joo, ethän sinä voi olla ollenkaan kuten minun mieheni, sillä sinä puhut... Psykiatrille ja kaikille, ilmeisesti suhteessasikin olet puhunut asiasta.

Kuitenkin valoita minulle hiukan, miksi aikuinen mies, joka pärjää elämässään, on hyvä työssään, suosittu kavereidensa keskuudessa, eikä ulkonäöltäkään koskaan haukuttu, alkaa oksentamaan ruokaansa? Ylipainoa on hiukan, mutta emme ole mitään ulkonäkökeskeisiä ihmisiä, eikä toveripiirimmekään ole.

mitä toivoisit kumppanisi tekevän tukeaksesi sinua? Ota huomioon, että meidän mies ei puhu ja ei tiedä minun käsittävän hänellä olevan syömishäiriön. (Ota myös huomioon, että hän on mies, joten ei ehkä tiedäkään sellaista termiä kuin syömishäiriö...) Sinun on varmasti vaikea koettaa ajatella kuin mies, joka ei asiasta puhu, sillä itse olet erilainen, mutta uskon sinun kuitenkin olevan helpompi samaistua kuin naisten...

Mitä helvettiä kumppanina voi tehdä? Itsetuntoko on jossa piippaa? Jokin ulkoinen tekijäkö on jossa on vikaa, vaikka miehen mielestä epätyydyttävä suhde, että laittaa oireilemaan? Mitä sille toisen itsetunnolle voisi tehdä, että saisi paremmaksi? Auttaisiko suhteen lopettaminen parantumaan? Miksi aikuinen järkevä mies käyttäytyy kuin teinityttö?

kiva, että sulle on löytynyt onni lapsen myötä. Meille sitä on turha ehdotella, tällä hetkellä lapsi ei todellakaan tule kysymykseen. Sairaus ei ole mitenkään parantanut suhdettamme ja on väärin lasta kohtaan käyttää sitä lääkkeenä. Tällä hetkellä mies korpee sen verran, että en todellakaan usko tuollaisesta lapselleni isää haluavani.

Voisinhan sanoa suoraan, että sairaus tai minä. Tai edes keskusteleminen sairaudesta. Tunnen miehen, tiedän vastauksen olevan ero. Toisaalta se olisi hyväkin juttu, kun emme pysty tästä puhumaan ei suhteemme varmaan olekaan mikään hyvä. Mutta olenko sitten vähän paska jos jätän sen yksin sairastamaan? Sitten sillä ei olisi edes minua ja yrityksiäni auttaa. Ei taatusti mene koskaan puhumaan kenellekään muullekaan. puhumattomuus ei ole siis suhteestamme kiinni, vaan siitä, että mies on sen tyyppinen, ettei puhu tälläisistä asioista.

Anna vähän miehen näkökulmaa. Missä vaiheessa itse tajusit, että kyseessä on todellinen ongelma? Tunnistitko itsestäsi sairauden miten pian? Jos pian niin mistä sait tietoa? Oletko kenties alan ihmisiä, terveydenhuoltoalan? (Mieheni on rakennusalalla, joten tuskin ihan nopeasti missään törmää syömishäiriöihin ja niiden tunnistamiseen...)

Niin, miljoonia kysymyksiä... Mutta kerro jotain ihan mitä vaan aiheesta mies ja bulimia, kun minun käsityskykyni ei riitä...

Äänestä

Sairastan itsekin bulimiaa, joten tiedän sen tuskaisen taustan ja olemuksen. En tosin tunne sinua. Onneksi olet jo paremmassa kunnossa. Miksi kuitenkin kirjoituksessasi loistaa katkeruus niitä ihmisiä kohtaan, jotka eivät onnistuneet auttamaan sinua? He kuitenkin yrittivät, sillä tavalla jolla osasivat. He eivät siinä onnistuneet (kuten kirjoitit), mutta koettivat tehdä niin kuin parhaaksi näkivät; eivät osanneet, mutta halusivat. Arvostatko sitä yhtään? Ja paraneminen on mahdollista VAIN jos niin itse haluaa, sen minä tiedän.

Olen vilpittömästi iloinen, että jälleen voi lukea jonkun syömishäiriöstä selvinneen! Se antaa itsellekin toivoa! Onnea sinulle kaikkeen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


bulimale 67 kirjoitti:

Taivaasta helvettiin ja helvetistä back to heaven.
Pitkä tie kuljettu bulimian ja itseinhon sävyttämää polkua kohti parempaa huomista. 18 vuotta oksennuksen ja veren tahrimaa elämää.
Nyt vihdoin ja viimein palaamassa siksi samaksi ihmiseksi joka olin kahdeksantoista vuotta sitten.Lukuisat henkiset ja fyysiset arvet muistuttavat minua joka päivä tästä taistelusta bulimiaa ja masennusta vastaan. Luojan kiitos siitä, että henkeni kaikesta huolimatta säilyi epätoivoisten itsemurha yritysten jälkeen.Minua ei psykiatrit/psykologit osanneet auttaa, sillä luulivat tuntevansa minut paremmin kuin minä itse.Syyt ja seuraukset sairauteeni tiedän itse paremmin kuin ihmiset jotka eivät tunne minua.Olivat he sitten kuinka ansiokkaasti itsensä tuohon asemaan lukeneet.Mutta jos et tunne ihmistä on vaikeaa häntä myös auttaa.
Jos aikani olisi aiemmin päättynyt en olisi koskaan saanut tietää mitä on todellinen rakkaus.
Sillä minut pelasti ihminen joka minut tunsi ja hyväksyi minut omana itsenäni. Onnellinen parisuhde ja kolmekuinen poikamme saa minut jälleen hymyilemään ja tunnen taas eläväni. Bulimia on ehkä aina osana minua ja minun on hyväksyttävä sen olemassaolo taustallani...näkymättömänä, mutta kumminkin aina läsnä. Voimia kaikille samojen ongelmien kanssa painiville ja toivottavasti sinäkin löydät sen oman aseesi sairauttasi vastaan.

bulimale 67....ps.miehetkin avoimesti esiin...
muitakin varmasti löytyy

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu