JANNE TULKKI: Joskus voisi käyttää muunkin värisiä esiintymisvaatteita, kuin vaan mustia.Etenkin kesällä raikkaammat värit piristäisivät. Sitä mikrofoniakaan ei tarvitsisi kymmenen sekunnin välein vaihdella kädestä toiseen. Se antaa hermostuneen vaikutelman.
MIKKO MÄKELÄINEN: Naurettavaa lavakoreografiaa. Yhdenkin iskelmä renkutuksen aikana marssi paikallaan ja kädet heiluivat sivulta toiselle. Panostaisi enemmän esiintymiseensä.
KARI TAPIO: Seisoo,kuin tönkkösuolattu muikku. tuskainen ilme päälle ja mikrofonivapaata kättä hieman liikutetaan ylös ja alas vartalon edessä käsi koukistettuna. Siinä se on karin lavakoreografia kokonaisuudessaan.
ANNE MATTILA: Etukumarassa kaulapitkänä...ryhti on kuin ei olisi vatsalihaksia lainkaan ( samaa sarjaa on Marita Taavitsainen, aina johonkin päin kenossa laulaessaan). Hompsuinen olemus muutenkin, kuin navetasta suoraan lavalle tullut.
ARJA KORISEVA: Tyhjän räkättäjä. Iloinen saa olla mutta rajansa silläkin. Turhaa ilmeilyä ja silmien pyöritystä. Herkkien laulujen aikana ei sovi hymyillä.
TAPANI KANSA: Kädet pois taskuista laulaessa ! Alatyylin välispiikkejä tulisi vähentää, jos on alaikäisiä yleisössä.
JARI SILLANPÄÄ: Ainakin numeroa isommat housut jalkaan. Eikä sitten niitä valkoisia farkkuja !
ANNA ERIKSSON: Silmät auki laulaessa ja ohuet hiukset olisivat siistimmän näköiset, kun ne pitäisi vaikka kiinni.
DANNY: Se panssarikaulaketju jossa roikkuu pölykapseli olisi jätettävä heti pois ! samoin kultaketjut ja nahkarannekkeet ranteista. Ohuiden hiusten föönääminen tekee niistä entistäkin huvittamavamman näköiset. Parturiin MARS!! Myös ne hihattomat paidat ja farkkuliivit voisi jättää jo suosiolla pois.
KIRKA: Etukumara asento, polvet koukussa, kaulapitkällä ja pääpunaisena ei tunnu auttavan, kun laulaminen kuulostaa väkisin puristetulta.
PAULA KOIVUNIEMI: "Hiukan" vähemmän keikistelyä ja kähinää, niin voisi olla katseltavaa ja kuunneltavaakin.
Kritiikkiä !!!
19
2611
Vastaukset
- Music lover
Arvostelija, oot asian ytimessä.
- tango fani
Näyttää siltä että kukaan suomalaisista artisteista ei osaa esiintyä, millainen karaoketaiteilija meillä on kirjoittanut tämän viestin, osaako hän itse laulaa nuotilleen, vai säästeleekö nuotteja ja laulaa oikean nuotin vierestä.
- kommentteja
Kaikki ihan totta, ihan samat asiat on tullut huomioitua niistä kenen esiintymisiä olen nähnyt :)
- Saapas
Vähäpä olet ollut mukana sitten Janne Tulkin keikoilla, kun et ole nähnyt muun värisiä vaatteita esiintyesään yllään. On luonnollista, että artisti, kuten muutkin ihmiset, pukeutuu väriin josta pitää. Jannen lempiväri vaan sattuu olemaan musta. Kuitenkin hän on esiintynyt myös oranssissa, keltaisessa, punaisessa, sinisessä valkoisessa, lohenpunaisessa, keltasinisessä jne.., en edes jaksa luetella kaikkia värejä joissa esiintynyt! Ei sillä ole väriä mikä väri on vaan sillä, että asu on siisti ja puhdas! Minua ei häiritse yhtään mikin siirtely, jos se häiritsee jota kuta, niin menee sen verran etäs, ettei sitä näe!
Mikko Mäkeläinen on tyylilleen uskollinen esiintyessään. Hänelle sopii vallan mainiossti se, että elehtii laulaessaan. Mikon tyyliin ei kuulu seistä jököttää paikallaan kuin puujumala!
Muista en nyt jaksa enää kommentoida! Vuoro toisille! - puuttuu
Kyllä tuossa totuuden siemen on. Itsekin olen hiffanut samoja, joskin melko harmittomia juttuja noiden esiintymisessä. Dannyn "kaulakoru" on melko koominen kapistus. Ei siinä mitään, jos sitä pitää esiintyessä, mutta kun se roikkuu kaulassa siviilissäkin :D
Unohdit listalta Marita Taavitsaisen ärsyttävän laulutyylin. Mikään ei niin v*ituta kuin tuollainen tekemällä tehty sanojen venyttely. Grönin Eikka oli ennen kuuluisa siitä, mutta vanhemmiten ymmärsi lopettaa ihmisten hermojen ja kuuloelinten kiusaamisen.
Kun Taavitsainen sulkee "tunnelmoidessaan" silmänsä ja samalla hymyilee sellaista dorkan hymyä, niin siinä kyllä menee ilta pilalle karskimmaltakin äijältä. Prkl!- ...............
Unohdit listalta T Kansan, siinä on todella ärsyttävä tyyppi.
- miiru
............... kirjoitti:
Unohdit listalta T Kansan, siinä on todella ärsyttävä tyyppi.
Kyllä sitä kans tuossa "Arvostelijan" aloitusjutussa arvosteltiin.
- Petsku
Heh heh! Taavitsainen sulkee silmänsä ja hymyilee dorkan hymyä, tunelmoidessaan, miten osaattekin kirjoittaa niin osuvasti. Tämä dorkan hymy pätee kyllä moneen muuhunkin iskelmälaulajaan, kukkamekko päälle, haetar soemaan ja kesälavoille - tunnelmoimaan.
- gwbush
niin tyhmää niin tyhmää...
- tuo turvaa
ne on kiusallisia ,mutta tuovat turvaa olemiseen lavalla.
- Kalle
tuo turvaa kirjoitti:
ne on kiusallisia ,mutta tuovat turvaa olemiseen lavalla.
Katselin lauantaina euroviisuohjelmaa, jossa vanhat konkarit kertoivat 60-luvun euroviisukappaleista. Kertoivat, että silloin kappaleet esitettiin teatraalisesti tyyliin, jos lintu lensi, se näytettiin. Miten tämä lausahdus toikin mieleen Arja Korisevan. Teatraalisempaa ja epäluonnollisempaa tyyliä saa hakea. Etenkin TV:ssa esitykset näyttävät noloilta. Mistähän Arja on tämän vanhanaikaisen tavan omaksunut?
- Miksi?
Miten artisti tai kukaan voi kehittyä/ymmärtää tai kehittää itsessään jotain puolta, ellei häntä arvostella? Arvostelu on tervettä, haukkuminen on eri. Tässä mun mielestä arvosteltiin ihan selkeästi.
- Ei sitten yhtään
""TAPANI KANSA: Kädet pois taskuista laulaessa ! Alatyylin välispiikkejä tulisi vähentää, jos on alaikäisiä yleisössä.""
Alaikäisillä on paljon härskimpiä juttuja kuin T.Kansalla.- Amppari
Näin on ! Tapsan jutut on siistejä, eikä ne ole mitenkään loukkaavia, verrattuna niihin oikeesti härskeihin juttuihin, joita kuulee alaikäistenkin keskenään juttelevan jatkuvasti.
- Rhanna
Amppari kirjoitti:
Näin on ! Tapsan jutut on siistejä, eikä ne ole mitenkään loukkaavia, verrattuna niihin oikeesti härskeihin juttuihin, joita kuulee alaikäistenkin keskenään juttelevan jatkuvasti.
En kyllä ole koskaan huomannut Arja Korisevan hymyilevän herkkien laulujen aikana, ja erittäin paljon hänen keikoillaan käyn! Arja menee kappaleet tunteella ja jos on herkempi laulu, ei ole mikään ihme jos Arja pyyhkii kyyneleitä kappaleen jälkeen. Tämän olen itse todistanut.
- Marjukka
Kävin viime kesänä paljon lavatansseissa. Huomioni kiinnittyi jo täällä mainittuihin artistien vaatetuksiin. Samoilla retkuilla vedetään keikkaa koko kesä, Arjakin.Puhumattakaan Tulkista.
- Bunjor
Puhut täyttä paskaa. Tulkki vaihtaa paitaa settiensä välissäkin ja tulee ja lähtee toisissa vaatteissa kuin millä esiintyy estradilla. Samoin Korisevan Arjalla riittää vaatteita mukanaan. Järkkärinä ollessani olen näitä asioita kyllä joutunut seurailemaan miltei vierestä!
Tiedoksi vaan ,että poistin tuosta välistä muutaman viestin, kun ne meni taas aikalailla aiheen vierestä.
- duhatdaiduri
Eipä taida armaasta Suomen maasta löytyä ainuttakaan sellaista artistia, joka jaksaisi, voisi ja osaisi miellyttää kaikkia. Vai väittääkö joku, että kun on nähnyt jonkun artistin yhden keikan, on nähnyt kaikki. Heitätkö ensimmäisen kiven Kritiikkiä saa ja pitääkin olla, kunhan se on asiallista, vaikkapa yleisön kohteluun kohdistuvaa. Ulkonäkö, esiintymistyyli ja ääni on osa artistin persoonallisuutta. Millaisiakohan me tavikset olisimme mikin kanssa laulaessamme. Olisimmeko me pitkän uran jälkeen sellaisia, jotka yhä, vuodesta toiseen saisimme yleisön innostumaan, nauttimaan musiikistamme, huolimatta sen pienen osan arvostelusta, jota saisimme osaksemme mediassa tai puskaradiossa. Väittäisinpä, että lujille ottaisi. Jos on valmis arvostelemaan artistia, pitää osata itse olla parempi monin verroin, että on siihen varaa...On aina hyvä arvostell ns. selän takana, mutta kenpä menisi sanomaan arvostelunsa suoraan artistille...mietipä sitä!
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 242423
- 951536
- 1191289
- 751130
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa20993Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa251873- 52872
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo19850MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil209840- 34795