Ajatuksia

Olen pian 60 täyttävä nainen ja oikeasti eläkkeellä, sillä eläkeikäni täyttyi jo toista vuotta sitten. Tunnen vanhusten hoitokäytäntöjä/olosuhteita, mutta akuuttipuolelta.
Monet kerrat olemme ystäväpiirissä pohtineet millainen olisi se ihanne vanhainkoti, johon itsekin voisi muuttaa , sitten kun ei selviä itse tai kotiavun turvin kykene selviytymään jokapäiväisistä toiminnoistaan.

Muistan nähneeni mm dokumentteja Norjan ja Tanskan ikäihmisten vanhainkodeista. Ovat siellä meitä edellä - niinhän ne aina ovat olleet.
Dokumenteista on jäänyt mieleen, että tuollaisissa oloissa itsekin voisi olla ja elää vanhuudenpäiviä viettäen. Meillä on samansuuntaisia tai pitkälti hoito-ideologialtaan ihmisen yksilön kunnioittamiseen pyrkiviä hoito-koteja/laitoksia, mutta niitä on vielä liian vähän ja ne ovat pääosin yksityisiä.

Norjan ja Tanskan vanhainkodeissa asukas on kuin kotonaan. Oma huone, omin kalustein, saa valvoa ja nukkua oman rytmin ja halun mukaan. Voi ottaa viini/konjakkilasillisen kuin kotonaan ja kaikin tavoin viettää aikansa mahdollisimman kodinomaisissa puitteissa. Virikkeellistä ohjelmaa ja tekemistä oli paljon ja jokaisen makuun. Hoidettiin ja pidettiin yllä ulkonäköä jne..Tekivät matkojakin, teatterireissuja ym..
Jokapäiväinen elämä oli elämää, eikä seiniin tuijottamista..

En muista kuinka ulkoilu oli järjestetty, mutta se on ensiarvoisen tärkeä - vielä vanhanakin ja silloin erityisesti. Yleensä liikunta on se kivijalka, jolle ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi pitkälti rakentuu. Jos vanhus on liikkumatta muutaman päivän, siitä seuraa takapakki koko kunnolle. Olen havainnut, että mitä enemmän vuosia kertyy, sitä tarkemmin joutuu pitämään kiinni kunnon pysyvyydestä, ettei pääse taantumaan fyysisesti eikä henkisesti.

On ymmärrettävää että vanhenemme eri tahtiin ja kaikille meistä tulee iän mukana erilaisia sairauksia, toiselle yksi, toiselle useita, jotka rajoittavat normaalia elämää.
Jos olen pahoin dementoitunut merkitsee se, että tarvitsen ympärivuorokauden valvontaa. Siinä tilassa olen kuin alle yksi-vuotias lapsi. Päästät hetkeksi silmistäsi, niin voi tapahtua mitä vaan. Elämän kiertokulussa käy varsin monen kohdalla niin, että olemme elämän lopussa samassa tilanteessa kuin olimme elämän alussa.

Selvää on, että tulevaisuuden vanhukset, me suuri ikäluokka olemme todellinen haaste yhteiskunnalle. Veikkaan, että yksityiset pienet vanhusten perhekodit tulevat lisimään ja niissä yksilöllinen hoito/huolenpito voi toteutua paremmin kuin laitosmaisissa kuntien järjestämissä olosuhteissa. Kuntienkin on pakko lisätä henkilökuntaa omiin laitoksiinsa, sillä nykymitoitus on riittämätön. Sen ovat kaikki jo vuosia tunnustaneet, vaan ei vaikutusta.. Joka tapauksessa haasteet ovat suuret ja uudistuksia saattaa olla odotettavissa lainsäädäntöönkin. Onpa ehdotettu jopa työssäkäyvän omaisen palkallista hoitovapaata oman vanhempansa hoitoon, samoin perustein kuin pienen lapsen hoitovapaa. Toivokaamme kaikille arvokasta ja ennen kaikkea valoisaa virikkeellistä vanhuutta!