valehteleminen

Nykyisin valheteleminen tutkinnostaan alkaa jo olla yleistä ja asiaa helpottaa nykyinen amkis, joka yrittää kakkoistasoisella opetuksella saada amoja nimikkeitä ulos kuin yliopistoissa vaatimilla vaatimuksilla.

Esim., Työpaikassamme on nykyään tuotantopäällikkönä, ennen esimiehenä oleva mies, joka mainostaa ja kertoo kaikille, että hänen vaimonsa on Otaniemen sähkötekniikassa DI vaikkapa mitään ulkomaan opiskeluja.

Ruvettiin sitten mielenkiinnosta hakemaan sen vaimon, nimi Tia, gradua Otaniemeltä, muttei löytynyt, ja lisäksi Teknillisestä korkeakoulusta sanottiin ettei sen nimistä ikinä ole ollutkaan heillä kirjoilla. Eli se DI-tutkinto!

Loppuksi selvisi, ettei tuo vaimo olekaan muuta koulua käynyt kun 3-vuoden sähkötekniikon koulutuksen. Ja nyt sitten yritetään ahkeraasti väittää, että kun tuo ammattiopisto kuulemma muutettiin amk:ksi, sitten tuo sähkötekniikon paperi muuttui heti amk:n tutkinnoksi!

Ja muutenkin he puhuvat ympäriinsä, että Tia olevat insinööri, vaikkapa tuo koulutus antoi vaan tekniikon paperit.
112259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Eihän tuo mitään uutta ole; meidän 10-henkisessä firmassamme oli aikoinaan peräti kolme tutkinnon ihan keksinyttä työntekijää. Kaksi oli sentään saanut opiskelupaikan ja jämähtänyt sitten vuosia aikaisemmin parinkymmenen hömppöopintoviikon kohdalle ja se kolmas sanoi opiskelleensa niin paljon "kaikkea", että kyllä hän ainakin kandista kävisi. Nykyään annetaankin sitten järjettömästi valehtelumahdollisuuksia: onko tarkasti ottaen valehtelua ja petos "unohtaa" se AMK siitä tittelin perästä?

Äänestä
  • "...ja se kolmas sanoi opiskelleensa niin paljon "kaikkea", että kyllä hän ainakin kandista kävisi."

    Repesin täysin. =)

    Jos itse olisin työnantaja ja jos joku tuonkaltainen hiihtäjä tulisi haastatteluun, en kyllä tiedä, itkisinkö vai nauraisinko, ennen kaikkea pitäisinkö pokkani?

    Äänestä

Sunnuntain Times kertoo komeasti kuinka Putin plagioi vaikkarinsa eika hanen nain ollen pitaisi kutsua itseaan tohtoriksi. Eivat valehtelijat tasta maailmasta lopu.

Äänestä

Siis, AMK on "kakkoistasoinen" (mitä se ikinä tarkoittaakaan), kuitenkin viestin pointti oli se, että joku AMMATTIOPISTOSSA opiskellut oli valehdellut opiskelleensa AMK:ssa.

Olenko ainoa, josta tämä viesti tuntuu vähän pimeältä? Mitä helvettiä tämä tyyppi yritti selvittää?

Tulevana DI:nä ihmettelen tällaista paskaa. Suomi on paska maa, onneksi tänne ei tarvitse jäädä.

Äänestä
  • Mikä ihmeen ammattiopisto?

    Teknikot valmistuivat aikoinaan teknillisistä oppilaitoksista, puhekielessä tekuista.

    Äänestä

  • Diploomi-jääkäri kirjoitti:

    Mikä ihmeen ammattiopisto?

    Teknikot valmistuivat aikoinaan teknillisistä oppilaitoksista, puhekielessä tekuista.

    Surkea oli aloittajan provo, mutta ette te , jotka sen tosissaan otitte, paljon fiksumpia ole....aloitus oli jonkun katkeran paskahousun (ehkä skitsofreenikon) tai vaihtoehtoisesti jonkun kakaran pilaa ja täydestä meni. Alkuperäisessä kirjoituksessa ei ollut "päätä eikä häntää" ja lisäksi kirjoitus oli niin täynnä kirjoitusvirheitä, ettei sellaisia voi tehdä kuin tahallaan....

    Äänestä

  • Eli tuo on hallituksen virallista lausunto, että amk:t ovat kakkoistason opetusta - tarkoituksena antaa joku ammattitaito niille jotka eivät kykene yliopistolla lukemaan. Jotta työllistettäisiin kanssa.

    Ennen olivat ammattiopisot=teknilliset opistot=sairaanhoitajien opistot. Sitten kehitettiin ammattikorkeakoulun tutkinto, mutta se ei tarkoita sitä, että joku ammattiopistossa opiskellut saisi jälkikäteen automaattisesti amk:n tutkinnon.

    Pasilassa tuo Suomen liikemiesten opisto jatkaa vielä kahdessa osassa. On vielä tuo liikemiesten opisto ja lisäksi erillisenä yksikkönä toimii amk:n puoli. Mikä tarkoittaa sitä, ettei opiston puolen suorittaneet tulee saamaan amk:n tutkintoa, vaan se on eriksee n suoritettava. Tutkintovaatimuksetkin ovat erilaiset, opisto helpompi ja yksinkertaisempi, amk vähän vaativampi, mutta alittaa Kauppakorkean ja yliopston.

    Äänestä

  • virallinen lausunto kirjoitti:

    Eli tuo on hallituksen virallista lausunto, että amk:t ovat kakkoistason opetusta - tarkoituksena antaa joku ammattitaito niille jotka eivät kykene yliopistolla lukemaan. Jotta työllistettäisiin kanssa.

    Ennen olivat ammattiopisot=teknilliset opistot=sairaanhoitajien opistot. Sitten kehitettiin ammattikorkeakoulun tutkinto, mutta se ei tarkoita sitä, että joku ammattiopistossa opiskellut saisi jälkikäteen automaattisesti amk:n tutkinnon.

    Pasilassa tuo Suomen liikemiesten opisto jatkaa vielä kahdessa osassa. On vielä tuo liikemiesten opisto ja lisäksi erillisenä yksikkönä toimii amk:n puoli. Mikä tarkoittaa sitä, ettei opiston puolen suorittaneet tulee saamaan amk:n tutkintoa, vaan se on eriksee n suoritettava. Tutkintovaatimuksetkin ovat erilaiset, opisto helpompi ja yksinkertaisempi, amk vähän vaativampi, mutta alittaa Kauppakorkean ja yliopston.

    Ei Suomen liikemiesten kauppaoppilaitos ole nykyään sama asia kuin ennen. Se on ammattikoulu, siis kuuluu toisen asteen koulutukseen. Ennen samalla nimellä toimi opisto, josta valmistui merkonomeja. Tämä siis ennen AMK-uudistusta, jossa opistotasosta tehtiin AMK-taso, ja samalla merkonomin tutkinto otettiin käyttöön toisella asteella. Ennen uudistusta toisen asteen tutkinto oli merkantti, jota ei nykyään enää ole olemassakaan.

    Äänestä

  • Juustopiä kirjoitti:

    Olin merkonomin puolella opiskelemassa, kun sinne perustettiin tuo amk:n puoli. Ns. merkkantit olivat ne jotka eivät olleet koulussa käyneet lukiota eli he samalla suorittivat lukiota vastaavan koulutuksen.

    Merkonomin koulutus oli 4 vuotta ja siihen ei kuulunut enää lukiotasoista opetusta. Merkonomin koulutuksessa meillä kaikki kirjat olivat suomeksi ja aika yksinkertaista tekstiä ja esitystä kauppatieteiden eri aloista - Kauppakorkeaan verrattuna ihan lapsellista leikkiä!

    Lisäksi opettajat silloin sekä merkonomin että amk:n puollella olivat enimmäkseen vielä ns. opiskelijoita yliopistolta ja loppututkintoa vailla olevia ei enää opiskelijoita.

    Äänestä

  • siellä opiskellut; kirjoitti:

    Ennen tätä AMK-sekoilua oli kolmen tasoisia tutkintoja: akateemisia, opistotasoisia ja (ammatti)koulutasoisia.

    Opistotutkintoja olivat esim. sairaanhoitaja, laborantti, merkonomi ja agrologi.
    Merkonomin koulutus kauppaopistossa kesti yo-pohjalta 2 vuotta ja peruskoulupohjalta 3 vuotta.

    Koulutason tutkintoja olivat esim. asentaja, mekaanikko ja merkantti.¨
    Merkantin koulutus kauppakoulussa kesti yo-pohjalta vuoden ja peruskoulupohjalta 2 vuotta.

    Kauppaopistot ja kauppakoulut toimivat usein yhdistettyinä Kauppaoppilaitoksina, joissa koulutettiin sekä merkonomeja että merkantteja, ylioppilaat omissa ryhmissään ja peruskoulupohjalta opiskelevat omissaan.

    Tekniikan ala kulki omia latujaan: insinöörejä valmistui teknillisistä opistoista ja teknikkoja teknillisistä kouluista - jotka yleensä toimivat yhdistettyinä 'Teknillisiksi oppilaitoksiksi'. Tekniikan alan tutkinnot luettiin koulutuksen muita aloja pidemmästä kestosta ja SILLOIN hyvästä tasosta johtuen pykälää nimellistä tasoaan ylemmäs: insinöörit katsottiin muuta opistotasoa korkeammin koulutetuiksi (nimitys oli milloin "alin korkea-aste", milloin "ylin opistoaste") ja teknillisessä "koulussa" suoritettu teknikon tutkinto taas rinnastettiin opistotutkintoihin (kuten esim. sairaanhoitajiin, laborantteihin, merkonomeihin ja agrologeihin). Tekniikan alalla oli siis kaksi eritasoista opistotutkintoa, ja insinöörit roikkuivat yksinään ja omana ryhmänään jossakin tarkemmin määrittelemättömässä paikassa alemman korkeakoulutason ja opistotason välissä.

    AMK-sotkua luotaessa käytettiin mallina insinööritutkintoa, ja sen mukaisesti uudet tutkinnot luotiin venyttämällä vanhoja opistotutkintoja vuodella lähiopetusta puolen vuoden pakollisella työharjoittelulla. Sittemminhän on osoittautunut, että siksi lisävuodeksi ei useilla aloilla ole vieläkään keksitty järjellistä opetettavaa, ja lähiopetus ei lisääntynyt lainkaan opistoajoista - useissa tapauksissa se on jopa vähentynyt. Toisin sanoen "Opisto"-kyltit vaihdettiin "Ammattikorkeakoulu"-kylteiksi, ja ruvettiin niin korkeakouluiksi, niin korkeakouluiksi - vähentämällä opetusta.

    Opistoaikaiset tutkintonimikkeet siirtyivät AMK-nimikkeiksi (tosin (AMK)-lopukkeella täydennettyinä) tai vaihdettiin uusiin melko mielivaltaisesti: sairaanhoitaja ja agrologi siirtyivät AMK-nimikkeiksi, merkonomi korvattiin tradenomilla ja laborantti laboratorioanalyytikolla. Ammattikoulut omivat halukkaasti vapaiksi jääneet nimikkeet ja ylensivät itsensä vuorostaan "ammattiopistoiksi" - opisto-nimikekin kun oli jäänyt sopivasti vaille omistajaa...

    Insinöörin nimike säilyi tietenkin sellaisenaan (paitsi, että siitäkin tuli "insinööri (AMK)"), koska insinöörikoulutus oli ollut koko AMK-koulutuksen mallina. Koska muiden AMK-tutkintojen tasoa ei koskaan saatu nostetuksi niiden aiemmalta opistotasolta tasolle, jolla insinöörikoulutus oli opistoaikoina, laskettiin tasapäistämisen nimissä insinöörien AMK-koulutuksen taso muiden AMK-tutkintojen tasolle - eli lähinnä muiden alojen aiempia opistotutkintoja vastaavalle tasolle, jolle muut alat olivat jämähtäneet. Insinöörien AMK-koulutuksen tason lasku toteutettiin lisäämällä insinöörikoulutuksen sisäänottomääriä rajusti ja poistamalla vaatimus hakua MYÖS EDELTÄVÄSTÄ alan työkokemuksesta. Kun insinöörikoulutuksen taso oli saatu laskettua vastaamaan muuta AMK-koulutusta (eli muiden alojen vanhojen opistojen tasolle), tuli ongelmaksi teknikon tutkinto, jonka tasolle insinööritutkinto oli nyt laskettu (jollei alemmaskin). Siispä teknikon tutkinto lakkautettiin.

    Mitenkä tämä liittyy aiheeseen?

    Minusta todellista nimikkeillä valehtelua oli uudelleennimetä opistot ammattikorkeakouluiksi. Nyt näistä uudelleennimetyistä opistoista tulee pihalle jos jonkinlaisia superhypermultiskatonomeja, jotka eivät tunne sen paremmin teoriaa kuin käytäntöäkään, eivätkä osaa oikeastaan muuta kuin odottaa pääsevänsä "herrojen hommiin", koska uskovat suorittaneensa oikein korkeakoulututkinnon.

    Äänestä

  • Oli niitä yo-merkanttejakin kirjoitti:

    yhy yhy yhyy taas amkta morkataan yhy jos en saa töitä puolen vuoden sisään valmistuttuani vedän itteni kiikkuun yhy terveisiä demareille yhyy

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tutkinnosta kirjoitti:

Nykyisin valheteleminen tutkinnostaan alkaa jo olla yleistä ja asiaa helpottaa nykyinen amkis, joka yrittää kakkoistasoisella opetuksella saada amoja nimikkeitä ulos kuin yliopistoissa vaatimilla vaatimuksilla.

Esim., Työpaikassamme on nykyään tuotantopäällikkönä, ennen esimiehenä oleva mies, joka mainostaa ja kertoo kaikille, että hänen vaimonsa on Otaniemen sähkötekniikassa DI vaikkapa mitään ulkomaan opiskeluja.

Ruvettiin sitten mielenkiinnosta hakemaan sen vaimon, nimi Tia, gradua Otaniemeltä, muttei löytynyt, ja lisäksi Teknillisestä korkeakoulusta sanottiin ettei sen nimistä ikinä ole ollutkaan heillä kirjoilla. Eli se DI-tutkinto!

Loppuksi selvisi, ettei tuo vaimo olekaan muuta koulua käynyt kun 3-vuoden sähkötekniikon koulutuksen. Ja nyt sitten yritetään ahkeraasti väittää, että kun tuo ammattiopisto kuulemma muutettiin amk:ksi, sitten tuo sähkötekniikon paperi muuttui heti amk:n tutkinnoksi!

Ja muutenkin he puhuvat ympäriinsä, että Tia olevat insinööri, vaikkapa tuo koulutus antoi vaan tekniikon paperit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu