Paratiisiin?

Kysymykseni tarkoitus ei ole olla vihamielinen eikä provosoiva. Kysyn, onko koraanin sanoman perusteella kristityn mahdollista päästä paratiisiin eli Jumalan luo?

En ajattele tässä kummankaan uskonnon perinnäissääntöjen noudattamista, ainoastaan pelastusopillista tulkintaa uskosta ja Jumalan roolista.

Itse olen jossakin vaiheessa päässyt koraaniin tutustumalla ja muslimien kanssa keskustellessani (jopa) tähän käsitykseen. Oikaista saa, mutta toivon tähän avaukseen eksegeettisiä ja muita perehtyneitä vastauksia.
2238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ihan vain veikkauksena, että tiukan linjan muslimit vaativat sen heidän uskontunnustuksensa. Ja tietenkin siansyönnin katumisen.
Sitten voi olla sellaisia löperömpiä muslimeja, kuten ehkä tuo Gohar, jotka saattais päästää jonkun ystävällisen kristitynkin johonkin Paratiisin kulmaan.

Äänestä

sillä Islamin mukaan jokaiselta ihmiseltä kysytään kuoleman jälkeen, mihin hän uskoo, ts vielä siinä vaiheessa voi kuka tahansa, kristittykin, vielä itse päättää. Kukaan ei ole vielä tullut kertomaan mitä ihmisille tapahtuu kuoleman jälkeen, tapahtuuko yhtään mitään,mutta tämä on yksi uskomus Islamin mukaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Jumalan lapsi kirjoitti:

Kysymykseni tarkoitus ei ole olla vihamielinen eikä provosoiva. Kysyn, onko koraanin sanoman perusteella kristityn mahdollista päästä paratiisiin eli Jumalan luo?

En ajattele tässä kummankaan uskonnon perinnäissääntöjen noudattamista, ainoastaan pelastusopillista tulkintaa uskosta ja Jumalan roolista.

Itse olen jossakin vaiheessa päässyt koraaniin tutustumalla ja muslimien kanssa keskustellessani (jopa) tähän käsitykseen. Oikaista saa, mutta toivon tähän avaukseen eksegeettisiä ja muita perehtyneitä vastauksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu