Armahdatko lähimmäistäsi ja pyritkö helpottamaan hänen matkaansa. Se on uskovaisen hedelmä, joka syntyy uskosta Jeesukseen.
Kuinka moni ihminen kantaa mukanansa vanhempiensa tekoja. Kuinka monen sydän on raskautettu vanhempiensa synnin seurauskena.
Moni on nähnyt totuuden sukunsa tekoja seuratessaan, mutta joutunut hiljaa vaikenemaan ja sietämään asiat, jotka itselle ovat tuottaneet tuskaa.
Onneksi Jeesus katkaisee perisynnin kiron ja kenenkään ei tarvitse vastata kuin vain omista teoistaan.
Viimeisellä tuomiolla sana on se joka tuomitsee, sillä sana on omissatunnoissamme.
Jokainen tietää, että varastaa ei saa, eikä valehdella. Jokainen tietää myös sen, että ihmistä vaaditaan auttamaan lähimmäistään.
Jos te näette lähimmäisessänne syntiä, nuhdelkaa häntä, älkääkä osallistuko hänen syntiinsä, vaan jos lähimmäisenne ei parannusta tee, ilmoittakaa hänelle, että ette ole hänen teoissaan mukana, ettekä siunaa niitä. Näin te olette vapaa siitä synnistä.
Jumalan omat ovat joka tilanteessa oikeuden mukaisia. Silloinkin, kun se tuntuu olevan itselle epäedullista.

Vastaukset 1
Vanhimmat
vartijat käräyttämään muut heti kun edes jotain epäiltiin, että hoitokokouskoneisto olisi saanut paakkuuntunutta käyttövoimaansa. Koko koneisto toimi ilmiantajien antaman polttoaineen voimalla, siksi ei riittänyt että sanouduttiin irti kaverin pahoista teoista, vaan kaikki piti syöttää SRK:n hoitokokousoperaation polttoaineeksi.
Miten on nykyään? Saako elää vapaana kyttäämisen pakosta?