Olin abortissa tasan kaksi viikkoa sitten.Olen 21 v. ,työtön vailla ammattia. Olen seurustellut poikaystäväni kanssa 2 1/2 vuotta ja yhdessä olemme nyt asuneet vähän vajaa 2 v. Olin onnellinen huomatessani olevani raskaana.Tiesin kyllä ettei poikaystäväni haluaisi vielä lapsia mutta elätin toivoa että hän sanoisi "ei sun tarvitse mennä aborttiin jos et halua.Kyllä me jotenkin selvitään" tai jotain tuon tapaista.Mutta hän ei sanonut.Hän teki selväksi että minun pitää hankkia vakityö ja ammatti ennen lasta ja hän ei vielä lasta halua.Hän ei ollut edes valmis harkitsemaan lapsen pitoa.Tunsin ettei minulle annettu muuta mahdollisuutta kuin abortti.Tottakai se on viimekädessä naisen päätös mutta tunsin etten voi muutakaan.Tunsin tulleeni painostetuksi.Ja se loukkasi,loukkasi enemmän kuin mikään muu.Vaikka pieni järjen ääni sanookin ettei meillä olisi vielä varaa lapseen niin en olisi aborttia halunnut tehdä.Ja kyllä se rehellisesti sanottuna kalvaa mieltäni.Rakastan miestäni mutta välillä olen katkera.En ole kertonut abortista kenellekään.En halua nähdä kavereitani.En halua jutella heidän kanssaan.Jotenkin kai häpeän abortta.Sainpahan ainakin vuodatettua tänne..
Minun tarinani
Marian
71745
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jossakin sinun on aloitettava puhuminen. Tämä oli tärkeää, että teit sen. Äläkä pidäkään sisälläsi tuskaa, vaan jatka eteenpäin ja puhu taas puhumisen jälkeen kunnes alat pääsemään eroon pahasta olosta. Voimia sinulle.
toivottaa eräs isä
Niin monta kertaa tiedän, että tuo tarina tulee vielä eteeni, vaikka en enää olekaan synnytysiässä.Olet hieno ihminen kaikesta kokemastasi huolimatta, arvostan sinua.
Tarinani on kuin suoraan omastasi, mutta aikanaan tein toisen ratkaisun silloin.Minulla oli tuuria, oli tukijoita lähellä, myös miehestä, joka nykyisin on neljän lapseni isä.
Elämä ei kuitenkaan ollut niin yksinkertainen, kuin ehkä voisit luulla; sillä vuosien jälkeen vuonna 2000 vanhin tyttäreni oli samassa tilanteessa kuin itse olin hetki sitten, päätyi aborttiin, ei puhunut siitä minulle, koska tiesi ammattini ja ehkä pelkäsi reagointiani.
Ja mitä minuun tuli, en koskaan voinut aikanaan tuntojani puhua edes äidilleni; ei hän ymmärtänyt, kova ihminen.
Minä olen ymmärtänyt, silloinkin, kun nuorien äitien kanssa olen toiminut(anteeksi, kun nyt kerron, että aikanaan lapsista huolimatta kuitenkin valmistuin kätilöksi).Nykyään olen työterveyshoitaja.
Jouduin kuitenkin kesällä tilanteeseen, jota en itselleni osanut odottaa, oma tyttäreni yritti itsemurhaa epäonnistuneen parisuhteen takia.Olin vähällä menettää hänet.
Olemme aina puhuneet asioista, mutta tajusin, että vaikeimmat asiat ovatkin nämä jo tehdyt tai muuten parisuhteeseen liittyvät asiat, joihin kaikkiin en tietystikkään osaakaan vastatakaan, mutta haluan olla tukenasi, niinkuin olen nyt tyttärelleni.
Olen samaa mieltä kuin "eräs isä", jossakin puhuminen on aloitettava, aloita se nyt.
Aika parantaa, niin kuin sanotaan. On hienoa nähdä edelläolleita vastauksia ja niistäkin sen jo huomaa, että ymmärrystä varmasti löytyy, kunhan vain uskaltaa avautua.
jos mies on noin tyhmä hän ei ansaitse sinua!!!!!jätä se paska
Tunnen syvää myötätuntoa sinua, Marian, kohtaan.Olen kokenut saman lähes 40 vuotta sitten. Silloin sain kuulla, että "kaiken muun kestän, mutta en lasta kanssasi." Aika oli silloin ahdasmielisempää kuin nykyään. Asiasta en uskaltanut kertoa kellekään, olin avuton ja yksinäinen. Minulle suoritettiin abortti. Olen selvinnyt elämän pahimmasta kolhusta. Sen olen oppinut, että löytyy kuuntelija ja ymmärtäjä, kun vain uskaltaa avautua. Avautuminen helpottaa. Toivottavasti löydät ihmisen, jonka kanssa voit tapahtuneesta puhua. Tutki tarkkaan suhteesi mieheesi, löydätkö häneltä tukea, tarvitseeko hän myös ymmärtämystä.
Olen 27v ja itse jouduin tuon mietinnän eteen viime vappuna.En itsekään halunnut ensin vauvaa mutta kun raskaus eteni aborttia odotellessa niin tulin itse siihen tulokseen että haluan vauvan.Minulla on jo kaksi lasta, kouluikäisiä kumpikin ja olisin niin kovasti halunnut taas vauvan käsilleni.Miehenikin kanssa olimme keskustelleet vielä yhdestä lapsesta mutta mieheni mukaan emme olleet tarpeeksi vanhoja.Olen saanut aikaisemmat lapseni nuorena jote mieheni ajatteli että nyt täytyy olla vanhempi ennen kuin tälläistä päätöstä tekee.Jouduin kuitenkin valitsemaan tämän hetkisen tilanteeni tai yh äitinä olemisen ja tein abortin.Olen kyllä päättänyt että joka vappu kun kansa ryyppää ja rällää minä istu kotona ja vietän hiljaisenhetken kuolleen lapseni vuoksi.
Niinhän se on että abortti on seurausta yllätysraskaudesta. Nykyään vanhemmat suunnittelevat lasten saannin aika pitkälti urasuunnitelmien mukaan. Voi kuitenkin kysyä miksi ei voi käyttää ehkäisyä ikävien yllätysten välttämiseksi? Valitettavasti miestä taidetaan usein syyllistää painostuksesta ja oli ratkaisu mikä tahansa niin kyllä siitä jokin särö tulee parisuhteeseen.