Olen ollut marianseuroissa rauhanyhdistyksellä ja seuraavana on vuorossa ehtoolliskirkko.
Päivä on ollut keväisen kaunis ja tuuleton, ihanteellinen niin ulkoilu kuin seurapäivä ilmaksikin.Olen istunut yli neljä tuntia neljänseinän sisällä kuunnellen seurapuheita.
Nyt päätän kävellä halki kaupungin kirkkoon ehtoollisen viettoon, nauttien keväisestä päivästä.
Astun ulos tunkkaisesta sisäilmasta, jossa poronkäristyksen katku on tuntunut johtuen ilmastointilaitteissa ilmeenneestä toimintahäiriöstä.
Vuosikokouksessa oli esillä, että siioni investoipi tulevan vuoden aikana moniin rakennuksen kunnostustoimiin, mikä tietää jäseniltä uhrimieltä ja ylimääräisiä myyjäisiä.
Ulkona rauhanyhdistyksen pihalla seisoo neljän nuoren aikuisen ryhmä tupakat savuten.
Ehdin nähdä, kunka yksi antaa jämän nuorimmalle koplan jäsenelle. Tämä vetäisee loppumyrkyt ja viskaa natsan melkein jalkoneni juureen, kun ohitan heitä.
Matkani jatkuu, kuulen lintujen viserrystä ja samalla mietin päivän saarnoja.
Olisipa ollut mukavan miellyttävää, jos puhuja olisi maininnut tupakan olevan myös turmiota aiheuttava elämäntapa.
Puhujat muisti kyllä mainita videon, internetin, musiikin, alkoholin, television, ehkäisyt, ym. turmiollisiksi elämäntavoiksi, mutta eivät koskaan uskalla puhua, kuinka omassa porukassa on tupakan turmion pauloissa olevia jäseniä.Ja
Jumalan valtakunta oli tietysti puheitten pääsisältö, niinkuin aina.
Kun puhuja on lukenut tekstin raamatusta, ei mene kauaa, kun puhe kääntyy Jumalan valtakuntaan ja sen asukkaisiin. Tätä puhuja toistaa sitten ehtimiseen puheensa aikana.
Ymmärrän täysin Jumalan valtakunnan, mutta silti asia hiertää ja pohdin sitä uudestaan niin mietteissäni, että kävelen koirantalutusnuoraan, jonka päässä iso ruskea koira tekee läjää kadun varteen.
Korjaatko tuon läjän pois, kysyn.
Keski-ikäinen herrasmies pitkässä palttoossa vastaa. Korjaa sä vaan, jos huvittaa.
Olen jo tullut kirkon pihamaalle, kun samassa kurvaa kirkon pysäkille auto, josta purkautuu ulos, kas vain, se sama porukka, joka seisoi lähtiessäni tupakilla rauhanyhistyksen pihamaalla.
Jään seisomaan hetkeksi kirkon pääoven eteen katastelemaan saapuvia kirkkovieraita.
Sitten alkaa tuoksahtaa raittiissa ulkoilmassa vahva sikarin haju.
Käännähdän ympäri ja näen, kuinka tämä sama neljän kopla vetää ahnaasti sikareita.
He kuuluvat puhuvan, että marianseurojen kunniaksi vedetään kunnon sikaaria.
Kävelen tarkoituksella porukan editse ja mainitsen. Ja rööki se vain maistuu.
Joo, pitää sielua ravita, saan vastaukseksi.
Kirkko tulee täpösen täyteeen, niinkuin aina rauhanyhdistyksen järjestäessä ehtoolliskirkon.
Eteisessä kuuluu japanin kielistä molotusta. Turistiryhmä on katastamassa kirkkoa.
Ehtoollispapit ovat kaikki vanh.lestadiolaisia.
Koskaan en ole nähnyt, että ehtoollista olisi ollut jakamassa mukana ei-lestadiol. pappi.
Oikea uskovainen ei misssään tapauksessa ota vastaan ehtoollista esim. naispapilta ja ei mielellään ei-uskovalta miespapiltakaan.
Mietin kirkon penkissä myös päivällä saarnassa kuultua selitystä, kuinka nainen ei ole kelvollinen saarnavirkaan.
Syy ei ole siinä, että nainen olisi miestä huonompi, vaan siinä, kun raamattu kieltää sen.
Puhuja ei sen kummemmin keronut raamatunpaikkoja, missä puhujanvirka naiselta kielletään.
Muistan vaan sen yhden kuuluisan Paavalin äkkipikaisen lausahduksen, kuinka naisen tulee vaijeta seurakunnassa. Jeesuksen en muista koskaan sanoneen mitään siitä, ettei nainen sovi seurakunnan puhujaksi.
Tuohon aikaan itämaissa ja on vieläkin naisen asema melkein kuin tiskirätin, niin ihmekkös tuo, että raaamatun lehtiin Paavali kirjoitti naisesta tuohon sävyyn.
Nainen ei kelpaa puhujaksi, eikä papiksi lestadiolaisuudessa. Monissa uskonnollisissa liikkeissä nainen toimii myös puhujana, missä en kyllä näe mitään raamatun vastaista.
Jos kerran luterilainen kirkko on nähnyt suuressa viisaudessaan naispappeuden oikeaksi, niin miksi sitä ei nähdä oikeaksi lestadiolaisuudessa.
Kirkossa sarnamiehen puheen sisltö ei käsittele Jumalan valtakuntaa, niinkuin rauhanyhdistyksellä,jolloin tulee mieleen, ettei kirkkoa mielletä Jumalan valtakunnan temppeliksi, niinkuin rauhanyhdistyksen toimitaloa.
Muistelen päivällisen saarnan sisältöä kirkonpenkissä edelleen.
Puhuja sanoi, että vaikka kuinka pitkälle lukis teologiaa tohtoriksi asti, ei se lähennä Jumalan valtakuntaa. Mitä suuria viisauksia teologiaa oppineet saavat, kun eivät ymmärä Jumalan valtakunnan olemusta, ajattelen kysyvänä.
Miten sitten, jos muuttaisin loppuiäkseni sellaiseen maapallon kolkkaan, jossa ei olisi oikeita Jumalan lapsia lähelläkään, rauhanyhdistyksestä puhumattakaan. Voisinko olla Jumalan lapsi, koska en asuisi enää Jumalan valtakunnan keskellä, enkä osallistuisi enää seuramenoihin.
Palvelisin Jumalaa vain yksikseni alkuasukkaiden seurana kuvapatsasta kumartaen.
Mietin sitäkin, että miksei Jumalan valtakunta voisi olla muittenkin uskonnollisten ryhmien keskellä, jos he ottaisiva samalla tavalla käyttöön taivaan valtakunnan avaimet, kuin vanh.lestad. tekevät.
Ratkaisevaa Jumalan valtakunnan sisälle pääsyssä on etsiä Jumalan valtakuntaa, niinkuin Jeesus ensin käskee tekemään.
Omistaako Jumalan valtakunnan he, kenen hallussa on kaikkein oikein raamatun tulkinta ja oppi.
Jeesus ei ole niin tärkeässä asemassa, kuin Jumalan valtakunta.
Jos korostaa puheissaan vain Jeeusta, ei Jumalan valtakunta tule lähelle. Sellaisen käsityksen minä olen saanut,että puhujan pitää joka puheessaan mainita toistuvasti meidän olevan Jumalan valtakunnassa ja sen lapsina.
Jumalan valtakunnan sanotaan lapsille pyhäkoulussa olevan vanhoillislestadiolaisuus, mutta yleisessä seurapuheessa sen sanomista vältetään ja tyydytään toteamaan maailmassa olevan vain yksi joukko, jolla on oikea usko ja Jumalan valtakunan avaimet.
---Oi Jumalan karitsa, joka pois otat maailman synnit, armahda, aarmaahda meeeiiitä---
Havahdun ehtoollisvirteen. Ehtoollisen huippuhetki lähestyy. Ensin nousee vanhempi väki penkeistä ja raahustaa eteen, kun taas nuoret ja keski-ikäiset jäävät kohteliasti odottamaan vuoroaan.
Muistelen aikaa, jolloin yhteismalja oli käytössä. Silloin oli vastenmielistä juoda samasta maljasta.
Nyt saa käteensä oman hienon pikarin.
Menen keski-ikäisten mukana ehtoollispöytään.
Olen aina ihmetellyt, miksi pitää ehtoollisella olla niin kauhean vakavana. Eikö ole lainkaan ilon asia, että Jeesus sovitti syntimme ja on antanut meille uuden elämän.
Itse en osaa olla vakava. Kun pappi antaa leivän,en pistä sitä heti suuhuni. Otan leivän papin kädestä, toisille se pitää työntää suuhun.
Sitten otan alkoholipitoisen juoman. Toiset kulauttaa sen heti kerralla suuhunsa. Minä en pidä kiirettä. Nautin tästä hetkestä kiireettä. Pureskelen leipää hitaasti ja yhtä hitaasti nautin tuon ihmejuoman, joka sallitaan vain ehtoollisella. Annan nesteen kutittaa makuhermojani, ennenkuin nielaisen sen kurkusta alas. En tiedä, miksi ehtoollisjuoman pitää olla alkoholipitoista, vaikka esim. suviseuroissa jo on saatavana sitä myös alkoholittomana.
Ehtoollistilaisuuksia on vuodessa hyvin monet, ja niissä pääsee uskovainenkin nauttimaan alkoholin hurmaavasta mausta.
Olen varmaan hirveän syntinen, kun ajattelen näin.
Mitähän muut ajattelee seurapuheita kuunnellessaan.
En pyydä papilta siunausta, kun hän tulee kohdalleni, sillä olen sopinut syntini jo hyvissä ajoin ennen ehtoollispöytään tuloa.
Joka ikinen seuravieras pyytää saada syntinsä anteeksi. Papilla on suuri työ lausua ne sadoille vieraille. Miksikähän yleinen synninpäästö ei päde täällä kirkossa, niinkuin rauhanyhdistyksen suojissa. Varsinkin nuoret ovat aivan vauhkoina kirkon alttarin edessä. He halailee ja syleilee toisiaan, mitä ei tapahdu missään muualla kuin täällä. Ja sitten vielä vahvistetaan syntien anteeksisaanto ehtoollispapilta.
Eikö syntejä saakkaan kerralla anteeksi, kun pitää ne monelta kaverilta ensin pyytää ja sitten vielä papilta.
Vanhempi väki taas ei käyttäydy samoin kuin nuoret, vaan heille riittää siunauksen anto papilta.
Palatessani paikalleni huomaan käytävän jonon päähän astelevan sen tupakoivan jengin, jonka tapasin kirkkoon tullessani tupakalta.
Hämmästyn, sillä rehvakas porukkahan alkaa vetistelemään käytällä halaillen toisiaan ja jonon edetessä he käyvät halailemassa monia muitakin tuttujaan.
Minustas tuo näyttää teennäiseltä. Alkaa nyt siinä kaikkien nähden vetistelemään ikäänkuin haluten näyttää, että me ollaan tosi uskovaisia, vaikka käytännön elämä on jotain vallan muuta.
Ehtooliskirkon jälkeen jään seurailemaan vieraiden poistumista ja juttelemaan tuttujen kanssa kirkon pihalla.
Kellään ei näytä olevan kiire minnekkään, sillä sää on mitä ihanteellisin.
Olen jo lähdössä, kun sikarin hajua alkaa lemuta. Näen taas tämän saman poikajengin vetelevän rehvakkaan näköisenä röökiä.
Suuntaan kulkuni tarkoituksella porukan ohi pysähtyen sanomaan.
Eikö se sielu tullutkaan ravituksi, kun pitää tupakilla ravita.
Tällä kertaa en saa mitään vastaukseksi,vaan nauravat katseet samalla kun he sylkevät tupakkasylkyjä maahan ja puhaltaen onnellisen näköisenä savuja ylös katsellen.
Minulle tulee huono omatunto. Tarvitsiko minun pilata näitten nuorten autuaaksi kokemaansa uskoa kajoamalla heidän ainoaan sallittuun paheeseensa.
Aurinko on laskemassa mailleen. Marianseurat ovat takanapäin. Olenko saanut virvoitusta. En osaa sanoa. Se on vaan tapa olla seuroissa ja Jumalan valtakunnassa.
Päivä on ollut keväisen kaunis ja tuuleton, ihanteellinen niin ulkoilu kuin seurapäivä ilmaksikin.Olen istunut yli neljä tuntia neljänseinän sisällä kuunnellen seurapuheita.
Nyt päätän kävellä halki kaupungin kirkkoon ehtoollisen viettoon, nauttien keväisestä päivästä.
Astun ulos tunkkaisesta sisäilmasta, jossa poronkäristyksen katku on tuntunut johtuen ilmastointilaitteissa ilmeenneestä toimintahäiriöstä.
Vuosikokouksessa oli esillä, että siioni investoipi tulevan vuoden aikana moniin rakennuksen kunnostustoimiin, mikä tietää jäseniltä uhrimieltä ja ylimääräisiä myyjäisiä.
Ulkona rauhanyhdistyksen pihalla seisoo neljän nuoren aikuisen ryhmä tupakat savuten.
Ehdin nähdä, kunka yksi antaa jämän nuorimmalle koplan jäsenelle. Tämä vetäisee loppumyrkyt ja viskaa natsan melkein jalkoneni juureen, kun ohitan heitä.
Matkani jatkuu, kuulen lintujen viserrystä ja samalla mietin päivän saarnoja.
Olisipa ollut mukavan miellyttävää, jos puhuja olisi maininnut tupakan olevan myös turmiota aiheuttava elämäntapa.
Puhujat muisti kyllä mainita videon, internetin, musiikin, alkoholin, television, ehkäisyt, ym. turmiollisiksi elämäntavoiksi, mutta eivät koskaan uskalla puhua, kuinka omassa porukassa on tupakan turmion pauloissa olevia jäseniä.Ja
Jumalan valtakunta oli tietysti puheitten pääsisältö, niinkuin aina.
Kun puhuja on lukenut tekstin raamatusta, ei mene kauaa, kun puhe kääntyy Jumalan valtakuntaan ja sen asukkaisiin. Tätä puhuja toistaa sitten ehtimiseen puheensa aikana.
Ymmärrän täysin Jumalan valtakunnan, mutta silti asia hiertää ja pohdin sitä uudestaan niin mietteissäni, että kävelen koirantalutusnuoraan, jonka päässä iso ruskea koira tekee läjää kadun varteen.
Korjaatko tuon läjän pois, kysyn.
Keski-ikäinen herrasmies pitkässä palttoossa vastaa. Korjaa sä vaan, jos huvittaa.
Olen jo tullut kirkon pihamaalle, kun samassa kurvaa kirkon pysäkille auto, josta purkautuu ulos, kas vain, se sama porukka, joka seisoi lähtiessäni tupakilla rauhanyhistyksen pihamaalla.
Jään seisomaan hetkeksi kirkon pääoven eteen katastelemaan saapuvia kirkkovieraita.
Sitten alkaa tuoksahtaa raittiissa ulkoilmassa vahva sikarin haju.
Käännähdän ympäri ja näen, kuinka tämä sama neljän kopla vetää ahnaasti sikareita.
He kuuluvat puhuvan, että marianseurojen kunniaksi vedetään kunnon sikaaria.
Kävelen tarkoituksella porukan editse ja mainitsen. Ja rööki se vain maistuu.
Joo, pitää sielua ravita, saan vastaukseksi.
Kirkko tulee täpösen täyteeen, niinkuin aina rauhanyhdistyksen järjestäessä ehtoolliskirkon.
Eteisessä kuuluu japanin kielistä molotusta. Turistiryhmä on katastamassa kirkkoa.
Ehtoollispapit ovat kaikki vanh.lestadiolaisia.
Koskaan en ole nähnyt, että ehtoollista olisi ollut jakamassa mukana ei-lestadiol. pappi.
Oikea uskovainen ei misssään tapauksessa ota vastaan ehtoollista esim. naispapilta ja ei mielellään ei-uskovalta miespapiltakaan.
Mietin kirkon penkissä myös päivällä saarnassa kuultua selitystä, kuinka nainen ei ole kelvollinen saarnavirkaan.
Syy ei ole siinä, että nainen olisi miestä huonompi, vaan siinä, kun raamattu kieltää sen.
Puhuja ei sen kummemmin keronut raamatunpaikkoja, missä puhujanvirka naiselta kielletään.
Muistan vaan sen yhden kuuluisan Paavalin äkkipikaisen lausahduksen, kuinka naisen tulee vaijeta seurakunnassa. Jeesuksen en muista koskaan sanoneen mitään siitä, ettei nainen sovi seurakunnan puhujaksi.
Tuohon aikaan itämaissa ja on vieläkin naisen asema melkein kuin tiskirätin, niin ihmekkös tuo, että raaamatun lehtiin Paavali kirjoitti naisesta tuohon sävyyn.
Nainen ei kelpaa puhujaksi, eikä papiksi lestadiolaisuudessa. Monissa uskonnollisissa liikkeissä nainen toimii myös puhujana, missä en kyllä näe mitään raamatun vastaista.
Jos kerran luterilainen kirkko on nähnyt suuressa viisaudessaan naispappeuden oikeaksi, niin miksi sitä ei nähdä oikeaksi lestadiolaisuudessa.
Kirkossa sarnamiehen puheen sisltö ei käsittele Jumalan valtakuntaa, niinkuin rauhanyhdistyksellä,jolloin tulee mieleen, ettei kirkkoa mielletä Jumalan valtakunnan temppeliksi, niinkuin rauhanyhdistyksen toimitaloa.
Muistelen päivällisen saarnan sisältöä kirkonpenkissä edelleen.
Puhuja sanoi, että vaikka kuinka pitkälle lukis teologiaa tohtoriksi asti, ei se lähennä Jumalan valtakuntaa. Mitä suuria viisauksia teologiaa oppineet saavat, kun eivät ymmärä Jumalan valtakunnan olemusta, ajattelen kysyvänä.
Miten sitten, jos muuttaisin loppuiäkseni sellaiseen maapallon kolkkaan, jossa ei olisi oikeita Jumalan lapsia lähelläkään, rauhanyhdistyksestä puhumattakaan. Voisinko olla Jumalan lapsi, koska en asuisi enää Jumalan valtakunnan keskellä, enkä osallistuisi enää seuramenoihin.
Palvelisin Jumalaa vain yksikseni alkuasukkaiden seurana kuvapatsasta kumartaen.
Mietin sitäkin, että miksei Jumalan valtakunta voisi olla muittenkin uskonnollisten ryhmien keskellä, jos he ottaisiva samalla tavalla käyttöön taivaan valtakunnan avaimet, kuin vanh.lestad. tekevät.
Ratkaisevaa Jumalan valtakunnan sisälle pääsyssä on etsiä Jumalan valtakuntaa, niinkuin Jeesus ensin käskee tekemään.
Omistaako Jumalan valtakunnan he, kenen hallussa on kaikkein oikein raamatun tulkinta ja oppi.
Jeesus ei ole niin tärkeässä asemassa, kuin Jumalan valtakunta.
Jos korostaa puheissaan vain Jeeusta, ei Jumalan valtakunta tule lähelle. Sellaisen käsityksen minä olen saanut,että puhujan pitää joka puheessaan mainita toistuvasti meidän olevan Jumalan valtakunnassa ja sen lapsina.
Jumalan valtakunnan sanotaan lapsille pyhäkoulussa olevan vanhoillislestadiolaisuus, mutta yleisessä seurapuheessa sen sanomista vältetään ja tyydytään toteamaan maailmassa olevan vain yksi joukko, jolla on oikea usko ja Jumalan valtakunan avaimet.
---Oi Jumalan karitsa, joka pois otat maailman synnit, armahda, aarmaahda meeeiiitä---
Havahdun ehtoollisvirteen. Ehtoollisen huippuhetki lähestyy. Ensin nousee vanhempi väki penkeistä ja raahustaa eteen, kun taas nuoret ja keski-ikäiset jäävät kohteliasti odottamaan vuoroaan.
Muistelen aikaa, jolloin yhteismalja oli käytössä. Silloin oli vastenmielistä juoda samasta maljasta.
Nyt saa käteensä oman hienon pikarin.
Menen keski-ikäisten mukana ehtoollispöytään.
Olen aina ihmetellyt, miksi pitää ehtoollisella olla niin kauhean vakavana. Eikö ole lainkaan ilon asia, että Jeesus sovitti syntimme ja on antanut meille uuden elämän.
Itse en osaa olla vakava. Kun pappi antaa leivän,en pistä sitä heti suuhuni. Otan leivän papin kädestä, toisille se pitää työntää suuhun.
Sitten otan alkoholipitoisen juoman. Toiset kulauttaa sen heti kerralla suuhunsa. Minä en pidä kiirettä. Nautin tästä hetkestä kiireettä. Pureskelen leipää hitaasti ja yhtä hitaasti nautin tuon ihmejuoman, joka sallitaan vain ehtoollisella. Annan nesteen kutittaa makuhermojani, ennenkuin nielaisen sen kurkusta alas. En tiedä, miksi ehtoollisjuoman pitää olla alkoholipitoista, vaikka esim. suviseuroissa jo on saatavana sitä myös alkoholittomana.
Ehtoollistilaisuuksia on vuodessa hyvin monet, ja niissä pääsee uskovainenkin nauttimaan alkoholin hurmaavasta mausta.
Olen varmaan hirveän syntinen, kun ajattelen näin.
Mitähän muut ajattelee seurapuheita kuunnellessaan.
En pyydä papilta siunausta, kun hän tulee kohdalleni, sillä olen sopinut syntini jo hyvissä ajoin ennen ehtoollispöytään tuloa.
Joka ikinen seuravieras pyytää saada syntinsä anteeksi. Papilla on suuri työ lausua ne sadoille vieraille. Miksikähän yleinen synninpäästö ei päde täällä kirkossa, niinkuin rauhanyhdistyksen suojissa. Varsinkin nuoret ovat aivan vauhkoina kirkon alttarin edessä. He halailee ja syleilee toisiaan, mitä ei tapahdu missään muualla kuin täällä. Ja sitten vielä vahvistetaan syntien anteeksisaanto ehtoollispapilta.
Eikö syntejä saakkaan kerralla anteeksi, kun pitää ne monelta kaverilta ensin pyytää ja sitten vielä papilta.
Vanhempi väki taas ei käyttäydy samoin kuin nuoret, vaan heille riittää siunauksen anto papilta.
Palatessani paikalleni huomaan käytävän jonon päähän astelevan sen tupakoivan jengin, jonka tapasin kirkkoon tullessani tupakalta.
Hämmästyn, sillä rehvakas porukkahan alkaa vetistelemään käytällä halaillen toisiaan ja jonon edetessä he käyvät halailemassa monia muitakin tuttujaan.
Minustas tuo näyttää teennäiseltä. Alkaa nyt siinä kaikkien nähden vetistelemään ikäänkuin haluten näyttää, että me ollaan tosi uskovaisia, vaikka käytännön elämä on jotain vallan muuta.
Ehtooliskirkon jälkeen jään seurailemaan vieraiden poistumista ja juttelemaan tuttujen kanssa kirkon pihalla.
Kellään ei näytä olevan kiire minnekkään, sillä sää on mitä ihanteellisin.
Olen jo lähdössä, kun sikarin hajua alkaa lemuta. Näen taas tämän saman poikajengin vetelevän rehvakkaan näköisenä röökiä.
Suuntaan kulkuni tarkoituksella porukan ohi pysähtyen sanomaan.
Eikö se sielu tullutkaan ravituksi, kun pitää tupakilla ravita.
Tällä kertaa en saa mitään vastaukseksi,vaan nauravat katseet samalla kun he sylkevät tupakkasylkyjä maahan ja puhaltaen onnellisen näköisenä savuja ylös katsellen.
Minulle tulee huono omatunto. Tarvitsiko minun pilata näitten nuorten autuaaksi kokemaansa uskoa kajoamalla heidän ainoaan sallittuun paheeseensa.
Aurinko on laskemassa mailleen. Marianseurat ovat takanapäin. Olenko saanut virvoitusta. En osaa sanoa. Se on vaan tapa olla seuroissa ja Jumalan valtakunnassa.
Vastaukset 67
Vanhimmat
..Toisesta korvasta sisää ja toisesta ulos.
Siis tyypillistä pahanpuhumista. Josta Raamattu sanookin. >He puhuvat teistä kaikkinaista pahaa valhetellen minun tähteni
Olen kertonut rehellisesti vain sen, miten itse näen ja koen asiat. Joku muu voi kokea ne aivan toisella tavalla, missä taas ei olisi mitään ihmeellistä. Olisinhan minä voinut kertoa seurapäivästä vain sen,kuinka virvoituin ja nautin saadessani kuulla elävää Jumalan sanaa.
Oli ilo olla seuroissa, sana puhutteli ja oli ilo nähdä rakkaita veljiä ja sisaria Päivämiehen tapaan kuvailla seuratapahtumia.
Yritäppä itsekkin olla yhtä suorasukainen
joka itselläsi on. Itse voisin kyllä kuvata seuroissa käyntiäni aivan toisella tavalla.
Viimeksi kun olin seuroissa, oli todella ilo tavata ystäviä,sillä joukkomme on sellainen,että kaikki tuntevat toisensa. Seurojen alussa kahvitellaan ja keskustellaan,samaan aikaan lapset ovat pyhäkoulussa ja nuoret raamattuluokassa.
Tupakanpolttajia ei ole kuin yhdenkäden sormilla laskettavaksi, ja hekin polttavat muualla kuin seurapaikan läheisyydessä.
Seurapuheen aikana nuoret usein menevät etupenkkeihin.
Itse tunnen aina virkistyneeni seuroissa, ja iloitsen läheisten sisarien ja veljien tapaamisesta. Siitä saa rohkeutta ja voimaa arjen uskomiseen, kun tietää että ei ole yksin,vaan on "saattomiehiä-naisia" jotka rohkaisevat silloin jos itse väsyy, ja tietää että ystävät myös muistavat esirukouksin.
Eiköhän kokemus ole kokemusta ja ilmeisesti oma kokemuksesi on paljon aidompaa kokemista, vai?
Kannattaisi miettiä sanomistaan vähän syvemmin.
Mitä ihmeen pahaa tuossa oikein on???
>oli todella ilo tavata ystäviä
Kuinka ihmeessä jotkut jaksavat aina seurojen yhteydessä korostaa tätä? Eikö ystäviä voi kutsua kotiin kylään???
>Seurojen alussa kahvitellaan
Onko tuo mitenkään tarpeen Jumalan valtakunnan asian edistämiseksi???
>Seurapuheen aikana nuoret usein menevät etupenkkeihin.
...ja rakastavat ensimmäistä sijaa pidoissa ja etumaisia istuimia synagoogissa... (Matt. 23:6)
>saa rohkeutta ja voimaa arjen uskomiseen, kun tietää että ei ole yksin,vaan on "saattomiehiä-naisia" jotka rohkaisevat silloin jos itse väsyy, ja tietää että ystävät myös muistavat esirukouksin.
Tuo alkaa jo olla asiaa! Kun vielä muistaisimme kadun miestä niin rukouksin kuin evankelioiden. Sisäänlämpiävyyttä on nykyisellään vähintään riittävästi.
Kun on itsellä hyvä olla, niin väliäkös kadunmiehestä, jota ei kukaan toivo seurasaliin.
Olen nähnyt joskus poistettavan kadunmiehen seuratalosta erilaisen käytöksen vuoksi.
On tästä aikaa, kun se kadunmies söi voileipiään ja kun maitopurkki kaatui lattialle, järkkärit antoivat kyytiä.
Jumalan valtakunta on rauhanyhdistyksessä, muualla sitä ei ole. Menkööt kadotukseen, jotka eivät älyä tulla sanankuuloon oikeiden jumalanlasten seuroihin. Ei kannattais olla siitä oikeassa olemisestaan liiaksi ylpeä.
Ja onko niitä toisia Jumalanlapsia niin ikävä, kun joka viikko nähdään. Ettei olisi vaan sellainen kulunut klisee. Paljon toistellaan samoja fraaseja, kun se kuuluu tyyliin, sanoa niin ja toimia niin.
Jumalan tervekkin tuntuu liaaksi käytetyltä.
Onko todella tarpeen tervehtiä kädestä pitäen, kun viime näkemästä on kovin lyhyt aika.
Se tuntuu monesti liian mairittelevalle, vaan kyllä jotkut jaksaa seuroissakin urakoida oikein tosissaan sen kättelemisen kanssa.
Jos muuta ei ole niin pane kädet ristiin ja kiitä,että niin vähällä olet päässyt!
Sorry, mutta lapsuuden uskovaisena en löytänyt tästä mitään "pahanpuhumista".
Paljon huomioita, jotka koskettelivat asioita, jotka meidän kaikkien tulisi huomata, ja korjata omalla kohdalla jos "sana sattui".
Asiallinen teksti, vähän maalaileva, mutta ei missään tapauksessa panetteleva tai epäasiallinen, ehkä vähän asenteellinen ja jossakin kohdin meni ohi, mutta kirjallinen vapaus pitää sallia.
Yhden asiavirheem löysin.
Sitäpaitsi: kyseinen raamatunkohta puhuu aivan muusta asiasta. Katso asiayhteys, ole hyvä.
Aito uskovaisen kirjoitus?? Jotenkin siinä oli tarkoitushakuisuutta, ja tyypilliseen tapaan tämän palstan henkeen "Sellaisia ovat vanhoillislestadiolaiset" Eli jatkukoon kirjoittelu taas vikojen ja virheiden luettelolla. Sellaisia me ihmispoloiset olemme, ei meistä täällä tule "pyhiä" vaikka joku sitä ehkä haluaisikin.
keksii kuvitteellisia tarinoita, mutta antaapa keksiä, jospa se helpottaa hänen oloaan.
Ei hän ihan pehmosia puhu, sillä kyllä ehtoolliskirkossa tunnelmat ovat just sellaisia, kuin kirjoittaja kuvaa.
Onhan meistä jokainen käynyt lukemattomia kertoja ehtoolliskirkossa.
Tämä oli kuin pieni novelli.
Pystyin hyvin kuvittelemaan kirjoittajan tuntevan kevätauringon lämmön, astuvan pimeästä sisätilasta kevätauringon paisteeseen.
Poronkäristys tuoksuu,sikarin haju tunkeutuu nenään ja linnut visertävät.
Kirjoittaja miettii vuosikokousta, saarnoja, tupakointia.
Kirjoituksessa oli loistavasti tavoitettu yhden pienen matkan tunnelma. Sitähän tämä elämä on. Yksi pieni matka.
Sinä aikana ehdimme miettiä monenlaisia asioita, arkisia asioita, tavallisia asioita, kyseenalaistaa. Hyvin arkisena uskoon kuuluvat myös epäilyt. Miksi juuri näin?Miksei jotenkin toisin?Mielessäni on joka päivä liuta kysymyksiä.
Todella mielenkiintoinen pikku novelli, kirjoittajan tunnelmiin pystyi loistavasti samaistumaan.
Mukava saada palautetta, jossa kiitellään, eikä vain tuomita.
Ei uskovan tie ole aina yhtä auringonpaistetta, onnea, iloa, rauhaa ja rakkautta. Siihen mahtuu monenlaisia tuntemuksia, kuten tuskaa, ahdistusta,pettymyksiä, rakkaudettomuutta, epäoikeudenmukaisuutta, epäonnistumisia, harmeja ja ties mitä.
Tänne sopisi pienet kertomukset keventämään ainaisen vastakkainasettelun sijaan.
Mitä miettii monet muut seurakuulijat mielessään. Tämä oli vain yksi sadoista mietteistä.
Lisää tällaista, oli kuin olisin ollut mukana matkallasi! Kaikki elementit tarinassasi ovat tuttuja, mutta ikimaailmassa en osaisi kirjoittaa niistä noin kauniisti.
Ikinä en olisi osannut ajatella, että joku osaisi noin kauniisti vastata, vaikka tuntuu, ettet totta puhukkaan. Kyllähän noita kertomuksia näkee täälläkin joskus. Yleensä niissä tilitetään omaa uskonelämää ja koettuja ahdistuksia, niinkuin nämä hoitokokouksia kokeneet.
Kylläpä sinä kuulostat olevan hyvä ihminen! ja takuulla et ainakaan ite vl!!!!
No sanotaan nyt, että olen pyörinyt mukana kaikista huonoimpana matkamiehenä.
... vaan ylväästi järven jäälle !
Kovin on kuivannut omantuntonsa - kuin kuiva kataja joka neulaset kirvelee sen hipelöitsijää.
Kun kesähelteet tulevat järvi hoitaa loput - myös katajan kirvelevät neulasetkin.
Turhaan ""on istunut yli neljä tuntia neljän seinän sisällä kuunnellen seurapuhetta.""
Sana ei saanut sijaa hänen omassatunnossaan.
Omantunnon ovi on visusti lukossa näet !
Janhusella on siis "tunnoton" tila.
Mikä avuksi ? Jumalan tiet ovat tutkimattomat - Janhunen päättää - mutta Jumala säätää - muista tämä Janhunen !
Olen kyllä tehnyt itsetutkistelua uskostani paljonkin.
En osaa enää "heittäytyä" uskoon sillä tavalla kuin tulisi.
Miten ihmeessä voisin karistaa kriittisen ajattelutapani ajatusmaailmastani, se on kuin yrittäis olla ajattelematta.
Onko usko vaan sellainen huoleton apaattinen tila, jossa torjutaan kaikki vieraat ajatukset.
Kuuntelen seurapuheita hyvin tarkkaan analysoiden niitä samalla.
Kuitenkin esim. suviseuroissa saattaa jatkuva saarnatulva kaiuttimista rasittaa, varsinkin, jos oma leiriytymispaikka on sattunut ihan kaiuttimen viereen.
Silloin pitää olla jo kuulosuojaimet, sillä kellon ympäri jatkuva pauhu kaiuttimesta haittaa hermostoa. Kun sitten kaijuttimet vihdoin suljetaan klo. 22.00, on kuin syvä rauha laskeutuisi sieluun. Korvat humisee vielä pitkään.
Eikös seurapuhetta pidä makustella ja miettiä, mitä sen sanoma on. Kait se sanoma vois olla muutakin, kuin pelkkää Jumalan valtakuntaa.
Sanoma vois koskettaa myös käytännön elämää, vaikkapa terveellisiä elämäntapoja.
täälä yritetään kivittää sinua vaikka tarinasi olis puhdas sepitelmä se on niin 100% resalistinen kuvaus vl- seura ja ehtoolitilaisuudesta kaikkinen tuntoineen että tällä jo olisit korkealla "suomi24" palstojen kirjoituskilpailussa.
Siis kerta kaikkiaan!
Ja ne jotka täälä kiviä nakkelevat ovat ilmeisesti saaneet huonon omantunnon koska tunnistivat omat tunteensa teksistäsi ja koittavat kai tällä mollaamisella hyvitellä omaa tunota.
Vaikea keksiä, mitkä ovat motiivisi, jos olisit todella itsekkin vl.
Kun luen tuon tarinasi, sen perusteella olet jo ulkona, tai se paljastais sen, että näin on.
Olet samassa tilanteessa, kuin se Laodikean seurakunnan enkeli, penseässä tilassa.
Mitä sanottiin Raamatussa tuolle Laodikean seurakunnan enkelille. Joh.3:14-15
"Ettäs sinä olisit kylmä, tai palava, mutta olet penseä ja minä oksennan sinut suustani ulos."
Tämä oli vapaa suomennos, en jaksanut hakea sitä Raamatun kohtaa, sen voi lukea itse sieltä.
Nythän sinä tuomitset tämän alkuperäisen ihmisen suoralta kädeltä helvettiin.
Muista, että sinut tullaan aikanaan tuomitsemaan samalla tuomiolla.
Penseä=välinpitämätön, siis EVVK. ei kai janhunen välipitämätön ole, ei ainakaan siltä kuulostanut.
Mutta tässä syyllistyit nyt itse tuomarin paikalle ennenaikojaan. Onkohan oma sielusi tila niin hyvä,että voit sanoa noin toisesta?:(
...tunnontilalla, Jumalan lasten joukko, Siioni, näkyy kultaisen kynttiläjalan kaltaisena.
Ei se oikein siltä kuulosta tuossa aloitusviestissä.
Pieni tarkennus lienee paikallaan.
Kun ihminen on saanut syntinsä anteeksi ja hänellä on rauha Jumalan kanssa, hän näkee Jumalan valtakunnan kultaisena kynttilänjalkana. Ei suinkaan ihmisiä, ei mitään yhdistystä, ei mitään yhteisöä, vaan Jumalan valtakunnan, jonka raja käy sydämestä sydämeen, "joka on teidän keskellänne" tai "sisäisesti teissä".
Me ihmiset olemme syntisiä, raadollisia, pahoja omalta puoleltamme ja meistä ei hakemallakaan saa kultaista kynttilänjalkaa, ei edes sille alustaa. Mutta uusi ihminen, uusi Adam, uskon lahjan saanut, kalliisti lunastettu sielu, se loistaa kirkkaana, siitä/niistä muodostuu Jumalan valtakunta.
Ei siis pidä sotkea näkyväistä (maallista) seurakuntaa (esim. jokin paikallinen Rauhanyhdistys), Jumalan valtakuntaa ja Kristuksen kirkkoa keskenään.
Parhaiten ehkä kuvaisi sanonta: "taisteleva seurakunta" tätä meidän rahjustamistamme täällä maan päällä. Ja tätä toki saa arvostella ja arvioida niin paljon kuin jaksaa, arvostelu kohdistuu vanhaan ihmiseen, puutteinen ja vikoineen.
Sen sijaan Jumalan valtakuntaa ja Hänen pyhyyttään, kaikkivaltiuttaan, armoaan tai olemustaan ei voi eikä saa arvostella, silloin syyllistyy Pyhän hengen pilkkaan.
Kun Janhunen siis ottaa esiin asioita, jotka hän kokee korjaamisen arvoiseksi, ei hän silloin arvostele Jumalan valtakuntaa, vaan ihmisiä (vanhaa ihmistä, lihaa, syntistä, turmeltunutta ihmistä) ja heidän vaellustaan. Näin voi tehdä.
Tietysti asiaa voi lähestyä monella tapaa; pilkaten, herjaten, ymmärtäen, nostaen, kantaen, rakastaen. Luther opettaa aina etsimään toisen parasta. Se sopii meille kaikille ohjeeksi edelleenkin.
...ja maanantaina "arkintervauksessa", kuten jumalattomien menosta monasti sanotaan, kun he uskovaisia vastaan työtä tekevät.
Olen taipuvainen uskomaan, että tuo on vain keksitty juttu.
Jos on tosi, niin itseäämpähän ihminen pettää.
Tuo yhtälö on niin erikoinen, voihan toki ihmisiä olla vaeltamassa tuollaisessakin onnettomassa sieluntilassa, mutta todella erikoinen tapaus silti.
...tietää noin hyvin käytännön kuviot, mutta säälittää todella, kuinka alas vajonnut...
Mikä Sinua säälitti avauksessa?
Käännäpä sisar/veli se katse omaan sydämeen.
Siellä se valvomispaikka on.
Olet väärässä, kyllä käyn seuroissa edelleen, mutta tavan vuoksi varmaan.
Tässä uskossa on paljon hyvää ja kyllä kannatti kasvattaa jo aikuiset lapset tähän uskoon. He pärjäävät hyvin elämässään, johon antoi hyvät eväät vanh.lestad.usko. Minä vain kritisoin tätä uskoa, enkä varmaan ole ainoa, joka niin mielessään tekee. Vai onko sinun mielestäsi jo epäuskoinen, kun arvostelee uskoa.
Sisänsä ansiokkaaseen novelliisi oli lpsahtanut ainakin yksi virhe.
VL-sakramenttioppi on sama kuin letrilaisess kirkossa. Jo Luther jo aikanaan opetti, että sakramentti on pätevä, kun sen suorittaa sellainen jolla siihen on oikeus. Se tarkoittaa, että ehtoolisen voi jakaa ja siinä voi avustaa sellainen henkilö, jolla on siihen lupa (Pappi jakaa leivän, viinin voi jakaa myös maallikko). VL-liikkeen seurojen yhteydessä jumalanpalveluksessa ehtoolisen voi siis jakaa ja kuka tahansa evankelisluterialisen kirkon (sekä periaatteessa Porvoon sopimuksen mukaan myös anglikaanisen kirkon) pappi ( maallikko avustajana)ja sen voi vastaanottaa ko. kirkkojen jäsen.
Kirjoituksessasi sanoit aivan jotain muuta.
Paperilla asiat on näin, mutta ei koskaan käytännössä. Kuulen nyt tästä ensi kerran. Kalle on oppinut, kun tietää Porvoon sopimuksista.
Vai oletko sinä nähnyt, että vl-n omissa kirkkoseuroissa olisi muita pappeja läsnä, kuin omia hengenheimolaisia.
Olen ollut useita kertoja RYn seurojen yhteydessä ehtoollisella, jollain ainakin toisena oli paikallinen pappi, joka ei kuulu Rauhanyhdistykseen. Kirkkoherra kuitenkin lopulta määrää, miten hänenseurakunnassaan menetellään.Tosin useimmat ottaavat huomioon seurojen järjestäjän toiveet.
Poikkeuksia toki aina on, vaikkapa siksi, ettei omia pappeja ole paikalla riittävästi
ja osallistunut ja montakin kertaa. Viimeksi aivan pari viikkoa sitten Leppävaaran kirkossa.
Oli kolme pappia ja avustaja.
Kirkkohra ja naispappi Leppävaaran seurakunnasta ja pappi ja maallikoavustaja VL-liikkesstä.
Ja monta kertaa aiemminkin. Aivan normaalia hommaa.
!!!!!
Oikeastaan jätän usein vastaamatta, jos olen samaa mieltä.
Olit kyllä kiinnittänyt huomiota aivan oikeaan asiaan (tupakan lisäksi).
Kun pappi julistaa absoluution (syntein päästön), se koskee kaikkia. Synnit saa anteeksi ja sen kun uskoo omalle kohdalleen, on kelvollinen ehtoollipöytään.
Ei siis tarvita mitään erilllisiä anteeksipyytämisiä/saamisia, ei papilta eikä muilta.
Tietysti, jos kokee että tarvitsee henkilökohtaisen synteinpäästön, on toki lupa ja oikeus kysyä sitä aivan henkilökohtaisesti, joltakin läheiseltä tai vaikka papiltakin.
Mutta jos takana onkin ajatus, että täytyy jotenkin puhdistautua, siis täytyy, on pakko, ennen ehtoollista ja vasta sitten on kelvollinen, on kyseessä harhaoppi. Näin ei opeta Raamattu, ei Tunnustuskirjat, eikä mikään mukaan uskon ohje.
Hyvä olisi jos asiat olisi tullut sovittua jo ennen kirkkoon lähtöä ja sitten penkissä kuunneltaisiin mitä Jumala avaa omalle sydämelle. Istuttaisiin ja vain uskottaisiin; omalle kohdalle, ilman tekoja, ilman ansiota, armosta Kristuksen sovitustyön tähden.
Matt. 5:24
niin jätä lahjasi alttarin eteen ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa. Mene sitten vasta antamaan lahjasi.
Matt. 6:14
"Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. [Mark. 11:25]
Matt. 6:15
Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne
Eiköhän tässä ole kysymys samasta asiasta, kuin ehtoolliselle menemisen edellä käy pyytämässä anteeksi niiltä joita vastaan on rikkonut tms.
halusin korostaa, että EI OLE PAKKO ryntäillä henkilön luota toiselle.
Ehtoollisen sakramentissa EI OLE kyse tunnetason toiminnasta, että "olisi hyvä fiilis" tai "puhdas omatunto" tai....
Kyse on muistoateriasta joka otetaan vastaan uskossa ja uskolla ja luottamuksella.
Voistteko jatkaa tämän asian selvittämistä.
Kyseessä on iso periaatteellinen kysymys,
on vaara, että ehtoollisen perusmerkitys hämärtyy ja siihen liitetään sellaisia elementtejä jotka siihen eivät kuulu.
Janhunen (ja moni muukin) on kiinnittänyt huomionsa hyvin keskeiseen asiaan.
Jos ehttoolisen sakramentti edellyttäisi meiltä synnittömyyttä tai jos meidän tulisi olla synnittömiä ehtoolliselle mennessämme, emme ikinä voisi alttarille polvistua.
Itsehän Janhunen syyllistyi poikien uskon mitätöimiseen, kun nämä pyysivät evankeliumia ennen ehtoolliselle menoa. Hänen sanojensa mukaan he esittivät tosi uskovaista vaikka elämä osoitti muuta. Mitä pojat olivat tehneet? Polttaneet tupakkaa, ainakaan tämä kirjoitus ei kerro heistä enempää. Kovinpa itsensä arveli synnittömäksi kun uskalsi pojat näin tuomita. Tälle kirjoittajalle tupakka on kuin punainen vaate härälle. Se ei ole oikein normaalia enää. Miksi? Sitä sopii kysyä.
niinkuin me muutkin. Tupakka on ehkä hänen heikko paikkansa. Meillä on jokaisella jokin heikko kohta, johon takerrumme, joku joka ärsyttää enemmän kuin jokin toinen asia.
On totta, että tupakkaa ei ole synniksi saarnattu. Mutta on yhtä totta, että jos se tulisi nyt markkinoille, siihen todennäköisesti suhtauduttaisiinn vähintäänkin erittäin torjuvasti.
Lisäksi, mikäli tupakoijat ovat tupakkalain piirissä olevia, he tekevät väärin ja ovat maallisen lain rikkojia ja heidän tulisi tehdä asiassa ja asiasta parannus.
Minulla on sellainen kokemus, että jos ihmisellä on erityisen suuri veto jotakin asiaa kohtaan, jonka hän joutuu kuitenkin torjumaan, hänen pitää kieltää se tavallaan itseltäänkin, eli suhtautua asiaan hyvin jyrkästi. Tämä voi olla tiedostamatontakin.
Tässä olenkin saanut tuntemuksilleni tukea, etten täysin harhassa ole, kun en toimi niinkuin muut ehtoollisvieraat, jotka kokevat ehtoolliselle menon vakavaakin vakavemmaksi toimitukseksi.
Tuntemukseni sanoo, että ehtoollisvieraat vaan matkivat toinen toistaan, ikäänkuin se kuuluu seremoniaan ja halutaan näyttää, että minäkin olen samanlainen ja haluan mennä ja toimia niinkuin kaikki muutkin. Ehkä siinä on pelkoakin, että leimautuu, jos ei ole niinkuin kaikki muutkin.
Olen melko varma, niinkuin sanoit, että lestadiolainen seuravieras, varsinkin nuoret kokevat ehtoollisen absoluuttiseksi tilanteeksi, jossa täytyy olla synneistä tosi puhdas, koska sitä varmistetaan syvillä halauksilla.
Samapa tuo, vaikka halaileisivat, jos sillä uskovat tilanteen tulevan paremmaksi.
Minä kyllä uskon vähemmästäkin, eli minun ei tarvitse suorittaa näkyviä rituaalimuotoja alttarin edessä, vaan jaksan uskoa vähemmästäkin synnit anteeksi.
Seuravieraat jaksaa kyllä seurapenkissä istua hiljaa ilman minkäänlaisia tunteenilmauksia, mutta kirkossa tilanne on ihan toisin.
Mistähän tämä johtuu. Opittu tapa kai
uskovaisen suussa on yhtä irvokas näky kuin timanttisormus sian kärsässä. Sen näyn nähdessään jokainen normaali ihminen ajattelee mielessään: "Ai uskovainenko tuo?"
Minä en lähde arviomaan kenenkään uskoa tuollaisilla perusteilla, jätän sen Jumalan tehtäväksi.
ota kantaa tupakointiin, koska olet vanhoillislestadiolainen ja koko vl-herätysliikettä riivaa nikotiinin himo.
Ilmeisesti kessuttelet itsekin. Silloin ei paljon viitsi kommentoida tupakoinnista.
Jos olisit vaivautunut lukemaan kirjoituksiani tässä ketjussa, tietäisit että en tupakoi. En siitä huolimatta ole tupakoitsijoita tuomitsemassa, koska minulla varmasti on joku pahe mitä heillä ei ole samoin kuin sinullakin. Ei tupakoimattomuus tee meistä yhtään parempia ihmisiä. Ja kuten myös olen kertonut, minulla on sellaisia kokemuksia, että jos ihminen erityisen jyrkästi kieltää jonkin asian, hän itse pohjimmiltaan tuntee siihen erityisen suurta vetoa.
> että jos ihminen erityisen jyrkästi kieltää jonkin asian, hän itse pohjimmiltaan tuntee siihen erityisen suurta vetoa.<
Tuo ei pidä paikkaansa, sinulla on ollut vääriä tuntemisia. Kysymys on vain siitä, ettei lestadiolainen näe tupakassa mitään sellaista, minkä vuoksi siitä pitäisi uskovaisen luopua.
Ja periaatteellinen lestadiolainen näkee laumansa vaan kultaisena säteilevänä lampunjalkana.
Tupakoitsijankin hän näkee raittiina, hyväntuoksuisena mirhamina.
Kyllä tupakoimaton on monessa suhteessa parempi ihminen ja tupakoiva monessa suhteessa huonompi ihminen, on taivahan tosi.
Hengellisessä mielessä tietysti he ovat samanarvoisia, mutta tarvitseeko kaikkea elävänkin elämän asioita hengellistää.
Maallisessa mielessä tupakoiva on suuri roisto, joka riistää luontoa, turmelee itseään ja siirtää turmeluksen tavat lapsilleen, aiheuttaa lähipiirilleen harmia savustaen ilmaa.
Pahimman luokan sotkija hän myös on, menet minne tahansa, aina näet tupakin tumppeja kaikkialla.
Minulla ei tee mieli tupakkaa ei sitten pätkääkään, joten tuo kokemuksesi on vähintäänkin omituinen. Vaikka kiellän jyrkästi, en varmasti kiellä sen takia, että minulla haluttaisi.
Ja eikä ole kyllä tiedostamatontakaan.
Tämä oppisi on kyllä täysin harhaanjohtavaa.
Haluttaako uskovaisella tehdä kiellettyjä asioita, kun hän joutuu ne kieltämään.
Jos minulla haluttaa tehdä jotain kiellettyä, niin varmasti sitä teen. Viinaa ei tee mieli, vaikka kiellän senkin jyrkästi.
Televisiota katson, kun tilaisuus tulee, mutta en kiellä enkä käske ketään tekemään samoin.
Ja tupakoitsija haisee paljon pahemmalle kuin lehmänpaska. Henki, vaatteet, koti.
Kaikki.
Eikö vl-vanhemmilla, joilla on yleensä paljon lapsia, ole muuta käyttöä rahoille kuin tupakka, jolla pilataan omaa ja lasten terveyttä sekä annetaan äärimmäisen huono malli omille lapsille. Näillä rahoilla saisi varmasti jotakin mukavaa lapsille.
Eikö?
Voit käyttää Janhunen huoleti nimimerkkiäsi, sinun kanssasihan tässä keskutelen.
Haluat tietoisesti vääristellä ajatuksiani kun sanot että lestadiolainen näkee tupakoitsijan raittiina hyväntuoksuisena mirhamina. Minä näen tupakoitsijan juuri siinä valossa mitä hän on: Tupakoitsijana joka voisi varmasti käyttää rahat paremminkin kuin askin ostamiseen. Mutta kun en voi elää ja tehdä valintoja koko maailman puolesta, en ala kenenkään tuomariksi. Tuo ajatuksesi että tupakoitsija on jotenkin huonompi ihminen, on vähintäänkin outo.
Ikävä kyllä mielestäni tämän tasoinen fanaattisuus jotakin asiaa kohtaan osoittaa, että on ongelmia normaalissa asiaan suhtautumisessa. Luultavasti sinä nimittäin teit tuon avauksen tupakkakioskin kaatamisesta, joten mielestäni sinun suhtautumisesi tuohon asiaan ei ole enää normaali. Olet varmasti eri mieltä, mutta minulla on myös oikeus ajatuksiini samoin kuin sinulla. En silti lähde barrikaadeille huutamaan paremmuuttani, en jaksa ottaa koko maailman murheita itselleni, omissa on tarpeeksi.
Luuletko sinä, että minä olen ainoa, joka meuhkaan täällä tupakista. En ole ja en ollut myöskään tuon kaatamisavauksen takana.
Moneen muuhunkaan tupakkajuttuun en ole syyllinen.
Olen vaan iloinen, ettei tarvitse yksin hyvän asian puolesta pitää ääntä.
Nimimerkkini on Janhunen ja sillä hyvä.
Eihän suomessa kovin helposti barrikadeille lähdetä, muualla kylläkin, esim. nyt ranskassa, jossa nuorten työsuhde-ehtoja ollaan heikentämässä.
Mutta kyllä tämän kristillisyyden pitäisi pystyä itse tekemään johtopäätökset koskien tupakkakoppia suviseuroissa, ettei kansan syvistä riveistä tarvitsis lähteä barrikadeille.
jos siltä tuntuu, että evankeliumia kaipaa.
Mutta korostin ja korostan, ei ole pakko.
Siis ehtoollinen ei edellytä tietyntyyppistä käytöstä, ei itseltä eikä muilta.
En oikein usko, että monikaan pyytää syntejään anteeksi siksi että NÄYTTÄISI paremmalta uskovaiselta.
Mutta moni saattaa luull/ajatella (väärin) että näin tuleee/tulisi tehdä.
tai vaikka ei edes ajatella, mutta on nähnyt muidenkin näin tekevän.
Johtuisikohan tuo siitä, että kirkossa käydään ehtoollisella, rauhanyhdistyksellä harvemmin...
Kyllä ihmetyttää se miten viitsit lähes vääryydeksi vääntää sen jos ihmiset haluavat pyyntää evankeliumia ennen ehtoolliselle menoaan. Tee sinä niinkuin haluat, ole pyytämättä jos ei siltä tunnu, mutta anna myös toisten elää niinkuin elävät. Miksi sinun pitää korostaa tuota miten itse asian ajattelet, eikö voi vain olla vapaus tehdä miten haluaa. Uskoisin, että niin paljon kuitenkin lähimpiämme vastaan rikomme sanoilla ja teoilla, että jos tunnemme halua ennen ehtoolliselle menoa sopia asioita tai muuten vain pyytää evankelimia, se pitäisi saada tehdä ilman että täytyy ajatella mitä joku Janhunen penkissä tästä ajattelee.
Tuota tuota .. voi olla että monikin vl joka on luonteeltaan rationaalinen, psykologisessa mielessä itseriittoinen ja sekä vain vähän ystäviä omaava tuntee itsensä poikkeavaksi kun näkee miten suuret joukot vl:istä käyttäytyvät tunteellisemmin. Siitä tulee tälle rationaaliselle ihmiselle epäilys että nuo tunteelliset ne on niitä jotka tuntevat sen syntisyytensä (mitä erityisesti saarnoissa joka toinen kerta mainitaan) ja ovat oikein uskomassa ja minä raukka olen vaan tämmöinen viilipytty ja penseä eikä tässä nyt mitään kummempaa anteeksipyytämistä keneltäkään ole, joten eiköhän tämä ole kuollutta uskoa. Että tällä tavalla se ei ole pelkästään muiden arvostelua vaan oman tilan analysointia ja kai pelkoakin.
Tämä kirjoittaja ei tunne pelkoa pikemminkin ylpeyttä siitä ettei käyttäydy kuin muut. En vain ymmärrä sitä, että hän kyseenalaistaa muiden käyttäytymisen ehtoollistilanteessa...
En tietysti tunne tai tiedä jJanhusen todellisia motiiveja, voit olla oikeassa, tai sitten väärässä, samoin minä.
Mutta itse asia on periaatteellisesti ja myös opillisesti tärkeä.
Saa pyytää jos kokee että on selvittämättömiä asioita, mutta EI TARVITSE EIKÄ SAA, jos taustalla on rippi-oppia tai teko-oppia. Eli että ihminen omille teoillaan kelpaisi Jumalalle (tässä: olisi parempi ehtoollisvieras), silloin vanhurskauttamisen perusta onkin hukassa. Ei olekaan kyse armosta uskomisesta ja luottamuksesta Jumalaan, vaan ihminen ajattelee, että hänen tulöee täyttää jotkut normit ennenkuin on kelvollinen (uskovaiseksi, taivaaseen, uskomaan, ehtoolliselle). Jos siis Janhunen tarkoittaa tätä, hän on oikeassa. Jos hän taas aliarvioi muiden käytöstä/käyttäytymistä tai asettuu muiden yläpuolell (tai minä tai sinä), hän on väärässä.
Minun motiiveja pohditte. Eikai siinä ole muuta kuin vain, että haluan tarkastella uskovaisten käyttäytymisilmiöitä ja keskustella muiden kanssa.
Kun en itse koe olevani joukkosuggestion vaikutuksille altis, halusin tietää, onko väärin nähdä ehtoollisella käynti sellaisena, kuin itse käyn ja toimin ilman samanlaisia rituaaleja kuin muut. Esimerkiksi otin nuo pojat, jotka kerskasivat kirkon pihalla ravitsevansa sieluaan tupakalla, mutta eivät ilmiselvästi ymmärtäneet sanojensa ja tekojensa syvyyttä laskiessaan niillä leikkiä.. sielua kun ei voi saastuttaa mikään ulkoinen tekijä, kuten tupakka, mutta raamatun mukaan ihmisruumis, siis ruumis, ja miksei sielukin on Pyhän hengen temppeli, jota ei saa turmella. Raamattu ei sano, millä tavalla sitä ei saa turmella, siis ruumista, mutta on helppo ajatella, että tahallinen myrkytys tupakalla nykyajan tieteen valossa on selvää ja tahallista saastutusta. Lestadiolaisessa uskossa tämä asia kierretään, ettei tupakalla ole mitään merkitystä raittiiseen elämään. Raamattu puhuu kuitenkin raittiudesta ja kyllä se koskettaa muutakin, kuin hengellistä raittiutta.
Olet Kalle mielenkiintoinen keskustelukumppani.
Olen samaa mieltä, että uskovaiset voi jatkaa ehtoollisen rituaalejaan, jos kokevat sen uskoaan vahvistavaksi, mutta ilmiö on kuitenkin ollut tarkastelun arvoinen.
Nykyäänhän on ehtoollisen kiertoa nopeutettu tavallisissa kirkon ehtoollistoimituksissa siten, että saatuaan palvelun jokainen vieras lähtee pois omia aikojaan jäämättä odottamaan yhteislähtöä, lupaa saada nousta alttarilta.
Lisäksi toimitusta on nopeutettu kastamlla leipä viinaan, jolloin viinaa kuluu paljon vähemmän ja toimitus entisestään nopeutuu.
Nykyään kun kaikki pitää tapahtua nopeammin ja tehokkaammin, ehtoollisen jaonkin.
Itse olen vanhan syteemin kannalla, eli tämän, mitä rauhanyhdistyksen ehtoollistilaisuuksissa noudatetaan, että kiireettömyys ennen kaikkea.
Sen verran antaisin vinkiksi, että uskovainen pappi lausuisi kaikille yhtäaikaa synninpäästön ja voivathan vieraat vielä varmistua nstamalla kätensä merkiksi halusta uskoa. Näin toimitus sujuisi nopeammin ja juohevammin, kun ei tarvitsisi käyttää aikaa jokaisen kohdalla synninpäästön lausumiseen henkilökohtaisesti.
Esim. suviseuroissa käytetään paljon aikaa jonottamiseen. Sielläkin on jo nopeutettu toimitusta erinäisin järjestelyin, mutta synninpäästön yhteislausumalla saavutettaisiin nopeutta lisää, kunhan seuravieras vaan jaksaisi uskoa yleisestä saarnasta itsensä kelvolliseksi.
Kiinnostaisi tietää millä perusteella arvostelit sitä että "pojat pyysivät syntejään anteeksi niinkuin olisivat tosi uskovaisia, vaikka todellisuus kertoo muuta"? Tämä kohta minulla pisti silmään. Arvelen, että olet Reinhard kirjoitustyylistäsi ja tuosta jatkuvasta tupakoinnista jankuttamisesta päätellen. Valittelet olevasi laitimmainen uskovainen, mutta kyllä nyt tuntuu, että teet arvioita toisten ihmisten uskon tilasta aika köykäisillä perusteilla. Jos se että pojat tupakoivat, estää heitä aidosti pyytämästä evankeliumia ja menemästä ehtolliselle ei sinne ole asiaa meillä muillakaan.
Jotenkin minulla tökkii aina kun jollekin joku toisten huono tapa on ylettömän suuri juttu. Sitä pitää mainostaa ja tuoda esille mennen tullen ja siten ikäänkuin saada itselleen korotusta, minä en ainakaan tuohon ole syyllistynyt. Ja tiedoksi, minä en tupakoi, mutta en jaksa vaahdota asiasta, vaikka se huono tapa onkin. Ihmiset kuitenkin viime kädessä vastaavat itse elämästään, ei heitä kannata alkaa holhoamaan.
En välitä kommentoida.
Silloin ei kiinnosta vastata jos sinun ajatuksiasi kritisoidaan, itse teet sitä herkeämättä kirjoituksissasi muille. Eli pohjimmiltaan ilmeisesti koet olevasi parempi kuin muut sillä sinä et tupakoi. Sehän on sinun mielestäsi pahin asia mitä maailmassa voi olla. Minun mielestäni tälläistä ulkonaista pahaa tapaa huomattavasti pahempaa on noin syvällä oleva tuomion henki ja arvostelu muita kohtaan. Tupakoinnin voi lopettaa mutta luonnettaa on vaikeampi kasvattaa.
Kyllä tupakasta pääseminen on kovan takana ja luonne pysyy semmoisena, miksi se on sattunut muovautumaan.
Tupakointia ei pidä puollustella millään argumenteilla. Se on riittävän paha tapa, josta tulisi ainakin uskovaiseksi tunnustautuvan päästä eroon keinolla millä hyvänsä.
Kun kuljet päivittäin, missä kuljetkin, näet aina sen tupakoitsijan, joka rykii ja räkii poluille ja aitovierille ja takuuvarmasti se tupakoitsija heittää sen saastansa aina väärään paikkaan. Hän on niinkuin koirantaluttaja, joka kusettaa ja p.....aa koiransa yleisille paikoille.
Tupakanpolttaja on sivistymätön, joka likaa ympäristöä heittämällä aina jätöksiään mihin sattuu. Autostaan heittää tupakantuskainen jämän aina ikkunasta ulos, ikinä hän ei täytä jämöillä autonsa tuhkakuppiaan.
Tässä riittäviä syitä inhota koko sukukuntaa.
Olen muita parempi vain tässä tupkkakysymyksessä,koska en likaa enkä sotke yhteistä ympäristöämme, niinkuin uskovaiset tupakoitsijatkin tekevät.
Tupakin kanssa tuohustava aiheuttaa niin paljon lähimmäisilleen haittaa, että on riittävä syy paheksua heitä ja harras toive olisi, että he oppisivat sivistyneesti käyttäytymään sen tupakkinsa kanssa.
Uskovaisen pitää olla sivistynyt koskien tupakan kanssa värkkäämistä.
Enhän minä ole sen kummemmin tuominnut, mitä nyt esittänyt omia havaintojani. En taida oppia sietämään tupakinpolttajia koskaan. Sen sijaan olen oppinut hyväksymään muunlaista erilaisuutta.
On helppoa hyväksyä sellaisia asioita, jotka ei itseä haittaa, jos muut sitä tekevätkin.
Tupakanpolttajien tekemiset haittaa jatkuvasti.
Istunpa vaikka yleisellä hiekkarannalla, niin hiekan seassa on mitäpäs muuta kuin tupakintumppeja.
Kun istun asuntoni parvekkeella, leijuu tupakansavu toiselta parvekkeelta.
Kyllähän tässä on kritisoineet muutkin kuin sinä.En ole mikään reihaardi, sekoitat minut johonki toiseen.Eiköhän tässä tullut vastausta tarpeeksi.
...kelvoton on se ehtoollisvieras, joka ei usko, mitä ehtoollisen asetusanat lupaavat, nimittäin täydellisen syntien anteeksiantamuksen.
Siellä, missä Kristus on läsnä, siellä on syntienanteeksiantamus - jatkoi Luther.