Auttakaa mua...
Itselläni nämä epätodelliset olot alkoivat viime marraskuussa, niin että kun olin kävelemässä koin jotenkin että oikea käteni olisi minulle vieras.. koin kyllä että se oli omani mutta en tavallaan käsittänyt sitä. Oloa on tosi vaikea selittää. Tämän jälkeen olen huomannut esimerkiksi tunnilla kirjottaessani jotain katsovani jompaa kumpaa kättäni ja ihmetellyt onko se omani vaikka tiedän että se on. Tästä pelästyn kovasti ja alkaa huimaamaan, kädet hikoilevat ja jalat tuntuvat painavilta, jokin selittämätön pelko valtaa koko elimistön ja olo tuntuu kankealta ja tosi epätodelliselta. Tällaisia oloja tulee varsinkin koulussa tunnilla istuessani, mutta voi niitä muutenkin tulla. Välillä niitä on enemmän ja välillä ei.
Kävin näistä epätodellisista oloistani lääkärissä, joka lähetti verikokeisiin ja kun niissä ei ilmennyt mitään, hän teki diagnoosin ahdistuneisuushäiriö. Olen kyllä todella herkkä ihminen ja olen miettinytkin voisivatko oloni johtua siitä että vain kuvittelen ne tai että olisiko kyseessä esimerkiksi paniikkihäiriö... Minulla on kyllä ollut aiemmin lievää masennusta ja paniikkikohtauksia, mutta ei mitään tällaista. Olotilat kyllä usein helpottavat kun en ajattele niitä.
Asiaa tavallaan "pahentaa" se että opiskelen sairaanhoitajaksi ja tiedän eri sairauksien oireista, joten jos minulla tulee esimerkiksi kova päänsärky, epäilen aivoverenvuotoa, ja jos käsi tuntuu puutuneelta epäilen aivoinfarktia tai MS-tautia. Varsinkin tällä hetkellä pelkään ja epäilen että minulla on jokin neurologinen sairaus. Taitaa olla vähän luulotautisenkin vikaa mussa...
Mietin tässä että pitäiskö mennä uudestaan lääkärille vai vaan odottaa että olot menisivät itsestään pois, vaiko pitäiskö pyytää lähete neurologisiin tutkimuksiin, tai jos tää on jotain mielenterveydellistä vaivaa, aloittaa jokin lääkitys... Lääkäri suositteli mulle edellisellä käynnillä masennuslääkitystä, mutta siihen en suostunut koska en haluaisi syödä niitä enkä koe oloani masentuneeksi ja olen aiemmilla kerroilla päässyt masennuksesta eroon ilman lääkitystä.
Jos jollakin on ollut vastaavia kokemuksia, pliis kertokaa niistä, ja miten niistä selvisitte ja mikä auttoi teillä?
Aurinkoista kevään jatkoa kaikille =)
Itselläni nämä epätodelliset olot alkoivat viime marraskuussa, niin että kun olin kävelemässä koin jotenkin että oikea käteni olisi minulle vieras.. koin kyllä että se oli omani mutta en tavallaan käsittänyt sitä. Oloa on tosi vaikea selittää. Tämän jälkeen olen huomannut esimerkiksi tunnilla kirjottaessani jotain katsovani jompaa kumpaa kättäni ja ihmetellyt onko se omani vaikka tiedän että se on. Tästä pelästyn kovasti ja alkaa huimaamaan, kädet hikoilevat ja jalat tuntuvat painavilta, jokin selittämätön pelko valtaa koko elimistön ja olo tuntuu kankealta ja tosi epätodelliselta. Tällaisia oloja tulee varsinkin koulussa tunnilla istuessani, mutta voi niitä muutenkin tulla. Välillä niitä on enemmän ja välillä ei.
Kävin näistä epätodellisista oloistani lääkärissä, joka lähetti verikokeisiin ja kun niissä ei ilmennyt mitään, hän teki diagnoosin ahdistuneisuushäiriö. Olen kyllä todella herkkä ihminen ja olen miettinytkin voisivatko oloni johtua siitä että vain kuvittelen ne tai että olisiko kyseessä esimerkiksi paniikkihäiriö... Minulla on kyllä ollut aiemmin lievää masennusta ja paniikkikohtauksia, mutta ei mitään tällaista. Olotilat kyllä usein helpottavat kun en ajattele niitä.
Asiaa tavallaan "pahentaa" se että opiskelen sairaanhoitajaksi ja tiedän eri sairauksien oireista, joten jos minulla tulee esimerkiksi kova päänsärky, epäilen aivoverenvuotoa, ja jos käsi tuntuu puutuneelta epäilen aivoinfarktia tai MS-tautia. Varsinkin tällä hetkellä pelkään ja epäilen että minulla on jokin neurologinen sairaus. Taitaa olla vähän luulotautisenkin vikaa mussa...
Mietin tässä että pitäiskö mennä uudestaan lääkärille vai vaan odottaa että olot menisivät itsestään pois, vaiko pitäiskö pyytää lähete neurologisiin tutkimuksiin, tai jos tää on jotain mielenterveydellistä vaivaa, aloittaa jokin lääkitys... Lääkäri suositteli mulle edellisellä käynnillä masennuslääkitystä, mutta siihen en suostunut koska en haluaisi syödä niitä enkä koe oloani masentuneeksi ja olen aiemmilla kerroilla päässyt masennuksesta eroon ilman lääkitystä.
Jos jollakin on ollut vastaavia kokemuksia, pliis kertokaa niistä, ja miten niistä selvisitte ja mikä auttoi teillä?
Aurinkoista kevään jatkoa kaikille =)
Vastaukset 12
Vanhimmat
Lopeta se LSD:n käyttö, niin asirjaantuu, jos korjaantuu. Halluja voi tulla kyllä käytön lopettamisenkin jälkeen.
Kuka meistä todella on sairas, sinä vitun idiootti joka olet elämääs kyllästynyt runkkari joka täällä kirjoittelee "haista vittu"-viestejä ihmisille jotka hakevat apua.
Sun kaltaset ihmiset pitäis jauhaa minkinrehuks ja nussia uudelleen, ja sen jälkeen viedä Siperiaan karhujen nussittavaks.
Tsot tsot poika. Sinun suusi pitäisi pestä tiskiaineella, jotta tuo ulos tunkeva paskanlöyhkä ei täyttäisi koko World Wild Webiä...
Hei! Minulla on kans ollut samanlaisia oloja, joista sainkin sitten helposti paniikkikohtauksen kun luulin sekoavani. Epätodellinen olo ei vahingoita sinua, vaikka se tuntuukin inhottavalta. Minulla epätodelliset olot loppuivat kun annoin niiden vain tulla. Hämmästelin outoa olotilaani ja tutkiskelin sitä, mutten kauhistellut ja panikoinut. Ikäänkuin hyväksyin olon ja sitten se meni pois. Epätodellista oloa on helppo pitää yllä tarkkailemalla itseään. Tästä tavasta sinun pitäisi opetella pois.
Mutta kuten sanoin, kyse ei ole mistään vaarallisesta jutusta. Kun minulle vielä joskus tulee epätodellinen olo, niin ajattelen vain, että: " Onpas hassu olo, mutta ei se mitään " ja niin en kauhistu oloani ja silloin olo ei pahene.
Tsemppiä!
No ainakaan, et ole kyllä mieleltäsi tasapainossa. Pöpi, mikä pöpi ja kaikkea sinäkin kuvittelet. Suosittelen psykiatrilla käyntiä. Tiedä siitä mistä sinä kärsit, voithan olla vaikka skitso. Ei tosin, en ole itse kärsinyt samanlaisista oireista, enkä ole tässä diagnosoimassa, mutta ajattelin pelotella jollain, että ottaisit tilanteen tosissaan ja menisit kallonkutistajalle ja kertoisit avoimesti kaikesta mahdollisesta mikä vaivaa. Tuollaisena et kyllä voi hoitsun hommia tehdä. Kertomasi mukaan sinulla on jo ollut ongelmia aiemmin ja nyt on ilmestynyt uusia oireita, joten ota ihmeessä äkkiä yhteyttä psykiatriin, ettei homma ammu pahasti yli.
Toivottavasti elämä hymyilee sinulle entistä kirkkaammin.
Tuli tuosta mieleen eräs Antti Hyryn novelli sarjasta Maantieltä hän lähti. Lukuehdotus.
Olet herkkä ihminen ja nyt jostakin syystä olet alkanut liikaa tarkkailemaan omaa oloasi.
Olet oikeassa siinä, että tieto lisää tuskaa, jos alkaa kaikkia oireita itseensä sovittamaan.
Kärsit ilmeisesti jonkinasteisesta paniikkihäiriöstä, johon saat varmasti apua.
Mielialalääkityksestä hypnoosihoitoon asti - valikoima on laaja.
Eräs kirjoittaja mainitsi, että rauhallinen, tarkasteleva suhtautuminen outoihin oloihin tukehduttaa niiden pahenemisen - aivan totta, mutta tuohon tilanteeseen ei välttämättä pääse ilman ulkopuolista apua.
Itse puhun siis omasta kokemuksesta ja voin kertoa, että taipumus tähän on elinikäinen (persoonallisuustekijä), mutta asiat saa ajan kanssa hallintaan ilman jatkuvia lääkityksiä tms.
Eikö ahdistuneisuushäiriön todennut lääkäri suositellut/määrännyt Sinulle mitään hoitoa?
On jo opiskelusi/itsetuntosikin kannalta hyvin tärkeää, että saat helpotusta oloosi!
Kaikkea hyvää Sinulle :))
Luin huolimattomasti - olet siis saanut masennuslääkitys-suosituksen.
Näitä lääkkeitä todellakin käytetään onnistuneesti myös paniikin hoitoon, vaikka luulisi oireiden olevan päinvastaiset...
Ellet halua jatkuvaa lääkitystä...
Harkitse erikoislääkärin antamaa hypnoosihoitoa - ehkä lapsuudessasi/synnytyksessä on tapahtunut jotakin, mikä on alitajuisesti Sinua kiusaamassa.
Itse sain hypnoosilla lopetettua mm. hyperventiloimiseni (vaikea synnytys/tilapäinen hapenpuute).
Minua aikoinaan auttoi myös se, että mukanani oli aina yksi rauhoittava tabletti, jos kohtaus tulisi - pelkkä tietoisuus lääkkeen saatavuudesta ehkäisi pahassa vaiheessa kohtauksien tuloa (yleisillä paikoilla) - eli lääkettä ei tarvinnut ottaa.
Tässä näitä sekalaisia selityksiäni - toivottavasti jaksoit lukea ;)
Kiitti kaikille jotka vastasitte, asiallisesti ja niin ei asiallisesti... =)
Totta on varmasti se että kiinnitän itseeni ihan liikaa huomiota, ja usein tästä johtuen saan niitä olojani aikaan. Usein ne menevät ohi kun rauhoitun.
Totta on myös sekin että jos olotilani tästä pahenee niin en varmastikaan kykenisi tulevassa ammatissani sairaanhoitajana toimimaan, ja olen päättänytkin että jos tämä ei ala tästä itsellään menemään ohi niin menen uudestaan lääkärille.
Hyvä! Onnea matkaan! Varmasti pärjäät vielä elämässä ja sinä jos joku tiedät sen että apua on haettava jos siltä tuntuu.
Jokaisen Tie on karu ja kivinen, mutta kivet voi potkia Tieltä uskomalla Itseensä. Taisteltava on, jokaisen meistä.
Pidä lippu korkealla!
Suosittelen, että otat varmuuden vuoksi yhteyttä psykiatriin mahdollisimman pian, vaikka tuntuisi, että pystyt hallitsemaan itseäni niin siitä huolimatta. Ongelmia on parempi ehkäistä ennalta kuin odottaa niitä sillä huonossa tapauksessa käy niin, että joku muu kiikuttaa sinut hoitoon kun et enää itse kykene menemään. Huonot ja erittäin huonot vaihtoehdot sinun pitäisi tulevana hoitsuna tuntea.
Sinulla on selvästi ongelmia, joten ne kannattaa ottaa vakavasti, ei tietenkään ottaa niistä liikaa rasitetta, mutta itsensä kannattaa hyväksyä juuri sellaisena kuin kulloinkin on eikä sinun tarvitse itseäsi hävetä. Terveydestään kannattaa pitää huoli, ettei itse joudu koulukavereiden hoidettavaksi. Tiedän tällaisen tapauksen sillä hän oli hoitsuoppilaana kun olin onnekseni lyhyen aikaa avoimella osastolla. Niin jokatapauksessa hän joutui lopettamaan opiskelunsa kesken ja aloittamaan alusta tulevaisuuden rakentamisensa. En tarkoita sitä, että ehdottaisin sinulle opintojen keskeyttämistä ja sinä itse tiedät, että kovia paikkoja tulee vielä vastaan, joten kirjoitteluni tässä on kevyttä kamaa. Yritän vain hieman vakavoittaa, että ihan varmuuden vuoksi jutustelisit kallonkutistajan kanssa sillä se saattaa auttaa ehkäisemään tilasi huononemista jos se nyt ylipäätään on menossa huonompaan suuntaan ja/tai auttaa sinua tasapainoisempaan ja aurinkoisempaan mielentilaan. Tiedät varmasti myös sen, että saatat parantua omin voiminesikin ilman mitään apua ja vaikka aivan sattumalta, mutta kuitenkin... ei kai pienestä juttutuokiosta nyt erityisemmin haittaakaan olisi? Toivon nimenomaan, että sinä pystyisit jatkamaan (ja jatkaisitkin) hoitsun hommia sillä sinä olisit varmasti huippuhoitsu, koska olet itse kokenut ongelmia. Sellainen ihminen pystyy ymmärtämään muita paremmin kuin tasaista elämää elänyt ja vain kirjoista ihmisten ongelmia lukenut.
Kiitos muuten sille sairastuneelle hoitsulle. Jos näkisin hänet vielä niin kukkapuska olisi vähintä mitä hän ansaitsisi.
et oo sekoomas.niitä kutsutaan dissosiaatio häiriöiksi,eikä ne ole vaarallisii.Juttele niistä jollekkin.Joskus niitä esiintyy esim.jos mieles on joku tosi vaikee asia...keho reagoi siihe,kun itse ei jaksa.mulle voit meilata jos haluut.