mikä on kun itken koko ajan?
Olen 14v. tyttö, ja olen hirmuisen herkkä. Siis alan itkeä pienen pienistä asioista, joskus ilman syytä. Ja hävettää kun kaikki tuijottaa, tänäänkin aloin pillittää liikkatunnilla kun oli lentopalloa..Onko tää nyt jotain teiniangstia? No, toivon EHKÄ että olisi, mutta tätä saamarin pillitystä on kylläkin jatkunut jo ala-asteesta, siitä kun mua kiusattiin koulussa. Elämä oli silloinkin mun mielestä yhtä helvettiä, ja sitähän se on nytkin. Perheensisäiset ongelmat, joita en nyt viitsisi tässä rueta tiedottelemaan ja koulu joka menee aivan perseelleen (ka 7.3..), sitten viulunsoitto kun se ei nykyään mene kovin hyvin...Lisäksi olen ottanut vihdoin viimein oman koiran ja nyt sen tuomat velvollisuudet painavat jotenkin päälle, salattu syömishäiriö (kai? No, oksennan vähintään kaudesta riippuen ainakin 2-3 kertaa viikossa ja lopun aikaa sitten syön mitättömän vähän tai ahmin..)ja tietynlainen 'masennus' tai mitä onkaan. Tai siis, elämä vaan tuntuu hirveen turhauttavalta, synkeältä, toivottamalta. MÄ oon ruma eikä mulla siks oo yhtään kaveria, puhumattakaan poikakaverista...Tuntuu että kokoajan ramppaan paikallani, kierrän ympyrää enkä pääse pois. Oon kokoajan surullinen, en osaa enää hymyillä, se tuntuu jotenkin luonnottomalta kun on niin paha olla...Mut tällä hetkellä toi itkeminen ois musta se suurin ja noloin ongelma, kun ihmiset pitää ihan outona kun koulussa oon aina naama punaisena ja silmät turvoksissa. Miten itkun saa loppumaan? Oon yrittämällä yrittänyt löytää pienestä surkeasta 'elämästäni' valopilkkuja, mutta niitä ei mitenkään tunnu löytyvän. Mä en tiedä kuinka kauan jaksan enää riippua tämän surkean elämän laidassa kiinni..Voi, minä pyydän, auttakaa! Onko kellään ollut samaa? Miten itkusta pääsee eroon? Pahasta olosta? Mä en jaksa enää, en jaksa, en jaksa..
Olen 14v. tyttö, ja olen hirmuisen herkkä. Siis alan itkeä pienen pienistä asioista, joskus ilman syytä. Ja hävettää kun kaikki tuijottaa, tänäänkin aloin pillittää liikkatunnilla kun oli lentopalloa..Onko tää nyt jotain teiniangstia? No, toivon EHKÄ että olisi, mutta tätä saamarin pillitystä on kylläkin jatkunut jo ala-asteesta, siitä kun mua kiusattiin koulussa. Elämä oli silloinkin mun mielestä yhtä helvettiä, ja sitähän se on nytkin. Perheensisäiset ongelmat, joita en nyt viitsisi tässä rueta tiedottelemaan ja koulu joka menee aivan perseelleen (ka 7.3..), sitten viulunsoitto kun se ei nykyään mene kovin hyvin...Lisäksi olen ottanut vihdoin viimein oman koiran ja nyt sen tuomat velvollisuudet painavat jotenkin päälle, salattu syömishäiriö (kai? No, oksennan vähintään kaudesta riippuen ainakin 2-3 kertaa viikossa ja lopun aikaa sitten syön mitättömän vähän tai ahmin..)ja tietynlainen 'masennus' tai mitä onkaan. Tai siis, elämä vaan tuntuu hirveen turhauttavalta, synkeältä, toivottamalta. MÄ oon ruma eikä mulla siks oo yhtään kaveria, puhumattakaan poikakaverista...Tuntuu että kokoajan ramppaan paikallani, kierrän ympyrää enkä pääse pois. Oon kokoajan surullinen, en osaa enää hymyillä, se tuntuu jotenkin luonnottomalta kun on niin paha olla...Mut tällä hetkellä toi itkeminen ois musta se suurin ja noloin ongelma, kun ihmiset pitää ihan outona kun koulussa oon aina naama punaisena ja silmät turvoksissa. Miten itkun saa loppumaan? Oon yrittämällä yrittänyt löytää pienestä surkeasta 'elämästäni' valopilkkuja, mutta niitä ei mitenkään tunnu löytyvän. Mä en tiedä kuinka kauan jaksan enää riippua tämän surkean elämän laidassa kiinni..Voi, minä pyydän, auttakaa! Onko kellään ollut samaa? Miten itkusta pääsee eroon? Pahasta olosta? Mä en jaksa enää, en jaksa, en jaksa..
Vastaukset 16
Vanhimmat
kerro sähköpostiosoitteesi
heippa, laita e.mailia [email protected] itketään yhdessä ja jos haluat juttukaveria jos osaan auttaa. niin autan kyllä..
joka pitäisi kiikuttaa kallonkutistajalle.
Haista kuule paska!
Auttaako tuo ketjun aloittajan ongelmiin? Ehkä sinun päiväsi siitä pelastui tai sitten ei. Toivottavasti olet sama henkilö kuin itse aloittaja niin ainakin koit ehkä ainakin hetkisen helpotuksen tuskaasi.
Saattaa kuitenkin olla niin, että minä olin se, joka tuosta sai eniten hupia.
Mitä pahaa elämä on sinulle tehnyt, kun olet noin ilkeä - ilmeisesti ei VIELÄ mitään, kun et ole nöyryyttä oppinut!!!
Oletko sinä oppinut 50:ssä vuodessa mitään muuta kuin ihmettelemään sitä, että elämä ei ilmeisesti vielä ole tehnyt minulle mitään pahaa?
´Ja taas yks lisää...joka pitäisi kiikuttaa kallonkutistajalle.`oli kommenttisi.Ja vastaan siis suoraan sinulle skitso,että haista paska! En ole ketjun aloittaja.Ketjun aloittajalle toivotan voimia olla piittaamatta sinunlaisten törkeistä kommenteista.Kommenttisi on loukkaava ketjun aloittajaa kohtaan,kai sen verran tajuat itsekin.En vastaa enää,toivotan hyvää kevättä,ota vastuu itse siitä mitä sanot,älä syyttele siitä muita.
Minä loukkaannun vain jos muita kuin minua täällä loukataan. Eikä loukkaaminen aina ole yksiselitteistä. Totuuden kertomisessa ei pitäisi olla paljoakaan pahaa, mutta sen kieltämisessä on sitäkin enemmän. Kallonkutistajalle kiikuttaminen on ketjun aloittajan tapauksessa omasta mielestäni ylivoimaisesti paras ratkaisu ja mahdollisimman pian. Minä toivon, että joku olisi kiikuttanut minut riittävän ajoissa kallonkutistajalle, jotta olisi säästynyt monen vuoden tuska kaikkine vaikeuksineen ja lopulta akuutti psykoosi. Itse en mennyt, vaikka olisi ollut ehkä syytä.
Kaikki eivät voi pitää kaikista mielipiteistä. Jos kirjoitukseni loukkasi ketjun aloittajaa niin siinä oli sitten erittäin hyvä neuvo loukkaavassa muodossa. Mitä tulee loukkaaviin kommentteihin niin mistä tahansa voi loukkaantua. Kirjoituksista ei loukkaannu silloin kukaan kun kirjoituksia ei ole. Ihmismieli on niin monitahoinen ja toisaalta joskus ihmisille voi olla hyväkin tulla loukatuksi, jotta he ottavat ongelmansa tosissaan.
Minä lähinnä olen surullinen siitä, että sairaita on niinkin paljon kuin niitä on ja siksi kommenttini on toteamismuodossa ja sisältää huoleni siitä kuika paljon avuntarvitsijoita on, mutta sisältää myös kehotuksen siihen, että apua haettaisiin tai, että joku vanhemmista tai kouluhenkilökunnasta ym. tajuaisi ottaa tosissaan ongelmat jo lapsuus- tai nuoruusiässä. Sillä silloin ongelmia on vielä helpompi hoitaa ja niitä saadaan helpommin hoidettua niin, etteivät ne pitkity. Kouluterveydenhoitajissa on melkoisia tunareita. Niin, että suoraan vaan kallonkutistajalle kiitos.
Järjestän sinut sellaiseksi. Minä voisin loukkaantua siitä, että näkisin kommenttisi sellaisena, että näet, että psykiatrille kiikuttamista tai psykiatrille itse hakeutuvat olisivat jotenkin alempiarvoisia ihmisiä kuin sinä itse. Sellaisena sinun kirjoituksesi voi nähdä. Ehkä sinä pidätkin hoidon tarvitsijoita alempiarvoisina, kukapa sen tietää? Jos niin on niin sinä olet sairaampi kuin kallonkutistajaa tarvitsevat. Mistähän minä muuten olen syytellyt muita omista sanomisistani? Muita kuin skientologeja, hihhuleja, kommunisteja ym., jotka kaipaavatkin syyttelyä? Haistattelu ainakaan ei anna kovin hyvää kuvaa sinusta vaan siitä voi vaikka vetää johtopäätöksen, että olet vain moralisoimassa muita ja koet itsesi muita paremmaksi etenkin kun haistattelu kuuluu joukkoon törkeät kommentit ja näin on yleisten käyttäytymisnormien mukaan.
Vastaan vielä kerran.Tämä nuori neiti tarvitsee kyllä tukea,on olemassa psykologeja,terapeutteja,sosiaalikasvattajia,ja sitten kallonkutistajia eli psykiatreja.Ja sinun käyttämä neuvosi: kiikuttaminen kallonkutistajalle tarkoittanee,että joku muu vie psykiatrille,eli että ihminen ei enää ymmärrä itse mennä.Me emme voi tehdä diagnooseja keskustelupalstalla.Kyllä esim.psykologit ovat aivan päteviä ihmisiä keskustelemaan ihmisten ongelmista ja he pystyvät avaamaan lukkoja lapsuudesta ja auttavat puhumaan vaikeista asioista.Tämä nuori neiti on osoittanut jo rohkeutta ottamalla yhteyttä tänne,joten hän varmasti kävelee itse esim.kuraattorin tai psykologin luo ja kertoo mistä kenkä puristaa,ja saa avun,jo puhuminen riittää.Joskus auttaa,kun on luotettava turvaverkko,kaverit,perhe.Ei ole sairaus,että tarvitsee rakkautta ja välittämistä.Ei herkkyys tarkoita sitä,että on mielen sairaus.Ystävällisesti,piippailija piip
Kuraattoreista ei välttämättä ole edes apua ja lapset ovat täysi-ikäisyyteen asti huoltajiensa holhottavia ja huoltajien tehtävänä on hoitaa ja kasvattaa lapsiaan, joten vanhempien tai jos ei vanhempia ole niin muiden huoltajien tehtävänä olisi kiikuttaa hänet hoitoon. Psykologistakaan ei välttämättä ole apua ellei hän ole lukenut sivuaineenaan riittävästi psykiatriaan ja riittävästi perillä mielenterveyden ongelmista. Minä en ole tehnyt diagnooseja vaan totesin vain sen mikä on tarpeen.
Kokemani perusteella suosittelen suoraa yhteydenottoa psykiatriin. Näin on mahdollista saada paras mahdollinen apu. Sossutantoista voi olla vain harmia. Minulle kuraattorit ja koulupsykologit olivat ongelma ja lopetin heidän tapaamisensa koska he ja olen edelleen tätä mieltä olivat haluttomia auttamaan ja olivat suorastaan tökeröitä ja yrittivät vain päästä minusta eroon siirtämällä minut toiseen kouluun. Ihan kuin ongelmat ratkeaisivat sillä.
Psykiatrien ja erikoistuneiden psykiatristen sairaanhoitajien sekä psykoterapeuteiksi erikoistuneiden psykologien ammattitaito mielen kysymyksissä on useimmiten täysin eri luokkaa kuin kouluterveydenhoitajien, kuraattorien ja koulupsykologien. Nuorisopsykiatri ja nuorisopsykoterapeutti käsittelee nuorta uskoakseni paljon ammattitaitoisemmin kuin kouluhenkilökunta. Ongelma on se, että kouluhenkilökunnan kautta ei välttämättä saa tarvitsemaansa apua tai apu voi olla vääränlaista. Kouluhenkilökunnan tapaaminen voi myös johtaa koulukiusaamiseen tai pahentaa sitä jos sitä jo on. Psyykkisten sairauksien ammattilaisten kanssa voi jutella luottamuksellisesti ja rauhassa tarvittaessa kaukana koulusta.
Siksikin suosittelen psykiatrilla käyntiä ja jo pelkästään syömishäiriöt ovat mielenterveysongelmia ja ne ovat usein merkki yleisemmästäkin mielen oireilusta. Tällaiset asiat kannattaa ottaa vakavasti.
Jos huoltajat eivät ole riittävän vastuullisia niin jonkun on otettava vastuuta lapsista ja nuorista, mutta kuka sen tekee? Joissain tapauksissa koko perhe tarvitsisi terapiakäyntejä tai sitten lapselle pitäisi järjestää tasapainoinen kasvuympäristö sijaiskodissa, mutta ketään ei pitäisi sijoittaa lasten- tai nuortenkotiin. Vanhemmat voivat vaikka olla sairaampia kuin oireilevat lapsensa.
Voisitko kertoa ongelmistasi vaikka koulusssasi toimivalle terveydenhoitajalle tms aikuiselle, joka on kotisi ulkopuolinen henkilö - mainitsit, että kotona ei kaikki ole hyvin...
Apua saat ihan varmasti ja todella sitä myös tarvitset, sillä onhan olosi kohtuuttoman raskas!
Yritä uskoa parempaan huomiseen ja puhu asiantuntijoille tilanteestasi!
Ilman apua menetät turhaan nuoruutesi, josta varmasti vielä tulevaisuudessa apua saatuasi pystyt nauttimaan!
Voimia!!!
sun vaivas,on vaa kasvua aikuisuuteen,ressi pois,kiire pois,pieniä asioita vaa tehden
moi!
voit olla masentunut.esiintyy sitä sunki ikäisenä.onko sulla ketään aikuista,jolle voisit jutella..joku,johon luotat,terveydenhoitaja ja netistäkin löytyy ilmaisii numeroita,joissa autetaan nuorii ja voi jutella ihan nimettömänä.jos haluut meilata mulle vastaan sulle kyllä.