kohtaan näköjään elämässäni. puolen elämän ja muutaman vuoden yksinolon jälkeen päätin ryömiä maailmaa katsomaan , nauttimaan elämästäni taas.. kumma kyllä paha mieli löi vasten kasvoja kuin kylmä syyskuun puhuri, sokaisten ja tainnuttaen...
kuvittelin olevani valmis kestämään elämää, kuinka väärässä taas olinkaan..
ei kannata ihmisen olla avoin, ei kertoa itsestään syvimpiä tuntemuksia toisille ihmisille, varsinkaan tutustuessaan persoonaan, joka alkaa miellyttää...
onkohan nykymaailman malli ettei tarvitse välittää muusta kuin itsestään ja omasta hyvästä olostaan????
eikö nykyään pärjää tässä ihmissuhdeviidakossa muuten kuin pettämällä, puhumalla puolitotuuksia, vedättämällä asioita?
tutustuin kivaan naisihmiseen, ainakin aluksi kuvittelin niin. totuus kuitenkin paljastui, tosin vasta sitten, kun ehdin jo kovastikkin tykästyä, tavattuani tämän ihanaisen ihmisen!
Miksi ihmiset hakevat jatkuvasti uutta ja parempaa? miksi pidetään montaa rautaa tulessa yhtaikaa...????
toivovatko nämä ihmiset saavansa aina anteeksi aiheuttamansa mielepahan, surun joka pudottaa polvilleen rukoilemaan armahdusta elämältä itseltään....
Vai jakaako kohtalo minulle aina kortit, joilla ei elämän pokerissa voi voittaa, vai onko minussa piilossa jossain magneetti, joka vetää näitä kieroja juonittelijoita puoleensa?
Mikä teitä vaivaa? sama ihminen hakee vapaata seuraa itselleen, toivoen aina parempaa tapahtuvaksi elämässään, itse kuitenkin tunteidensa vankina kulkee pakonomaisesti rakkauden perässä aina kun vihellys kuuluu, kun oma salarakas kutsuu, vannoen ikuista rakkauttaan...
kuvittelin olevani valmis kestämään elämää, kuinka väärässä taas olinkaan..
ei kannata ihmisen olla avoin, ei kertoa itsestään syvimpiä tuntemuksia toisille ihmisille, varsinkaan tutustuessaan persoonaan, joka alkaa miellyttää...
onkohan nykymaailman malli ettei tarvitse välittää muusta kuin itsestään ja omasta hyvästä olostaan????
eikö nykyään pärjää tässä ihmissuhdeviidakossa muuten kuin pettämällä, puhumalla puolitotuuksia, vedättämällä asioita?
tutustuin kivaan naisihmiseen, ainakin aluksi kuvittelin niin. totuus kuitenkin paljastui, tosin vasta sitten, kun ehdin jo kovastikkin tykästyä, tavattuani tämän ihanaisen ihmisen!
Miksi ihmiset hakevat jatkuvasti uutta ja parempaa? miksi pidetään montaa rautaa tulessa yhtaikaa...????
toivovatko nämä ihmiset saavansa aina anteeksi aiheuttamansa mielepahan, surun joka pudottaa polvilleen rukoilemaan armahdusta elämältä itseltään....
Vai jakaako kohtalo minulle aina kortit, joilla ei elämän pokerissa voi voittaa, vai onko minussa piilossa jossain magneetti, joka vetää näitä kieroja juonittelijoita puoleensa?
Mikä teitä vaivaa? sama ihminen hakee vapaata seuraa itselleen, toivoen aina parempaa tapahtuvaksi elämässään, itse kuitenkin tunteidensa vankina kulkee pakonomaisesti rakkauden perässä aina kun vihellys kuuluu, kun oma salarakas kutsuu, vannoen ikuista rakkauttaan...
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.