näin kävi

isälläni todettiin reilut kuukausi sitten pahalaatuinen kasvain maksassa, häntä ei otettu vakavasti aiemmilla lääkärikäynneillä. Lähetteen oudoista vatsakivuista laittoi erikoislääkärille gynelogi joka otti asian vakavasti( gynegologi sattui olemaan päivystävänä lääkärinä terveyskeskuksessa)Isäni hikoili ja laihtui vajaassa kuukaudessa melkein 30 kiloa..ei mitään mukavaa katsottavaa..todella tuskaisen näköistä jatkuvaa hikoilua ja ruokahaluttomuutta..

Isältäni otettiin ohutneulanäyte vasta kun syöpälääkäri oli palannut sairaslomilta..tähänkin tuhrautui reilu viikko aikaa..Loput kaksi viikkoa isäni oli sairaalassa. Maksa oli leikkauskelvoton, siitä hänelle ilmoitettiin puhelimitse ja siitä alkoi piinaava odotus. Meille lähiomaisille kaikki tämä oli todella raskasta ja on edelleen. Kahdessa viikossa isäni kunto heikkeni päivä päivältä. Maanantaina hän sai tiedon ettei mitään ole tehtävissä. torstaina hän ei enää reagoinut mihinkään. Puristi kättä ja äänteli kylläkin.

Tähän kaikkeen liittyi se että vatsaonteloon kertyi nestettä, hänelle laitettiin myös virtsakatetri ja lopulta vaipat (viimeisinä kolmena päivänä)Isälläni oli jatkuva hikka kahden viikon ajan, joka kuulemma kuuluu taudin kuvaan. Maksasyövän syntyyn ei löydetty syytä. Alkoholia hän ei käyttänyt laisinkaan. Lääkäri epäili isäni kohdalla kroonista maksatulehdusta koska maksa oli kirroottinen.

Me lähiomaiset vietimme viimeisen viikon yötä päivää sairaalassa pitäen isääni kädestä kunnes hän nukkui poies. Lähtö oli kaunis varsinkin kun tiesi ettei hänen tarvitse enää kärsiä. Meillä on jäljellä enää suuri tuska ja suru. Miksi kaikki tapahtui yhdessä kuukaudessa. Miksi?..elämä on epäoikeudenmukaista. Hän oli vasta vähän reilu 50v..
124181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Voimia sinulle! Elämä on joskus niin epäreilua! Ystäväni isä eli yhdeksän vuorokautta diagnoosin jälkeen. Maksasyöpä on salakavala tauti.

Äänestä
  • Pidä huolta itsestäsi ja toisistanne, aika parantaa.

    Äänestä

Ja voimia teille läheisille.

Voisin sanoa, että tiedän, miltä sinusta nyt tuntuu. Itse menetin meille niin rakkaan appeni ja lasteni vaarin viime lauantaina vatsasyövälle. Hänellä sairaus todettiin 5 viikkoa ennen kuolemaa, eikä mitään ollut tehtävissä. Yksi sytostaattihoito ehdittiin aloittaa, mutta se tuhosi maksan...

Äänestä
  • Voimia niille jotka ovat samassa tilanteessa kuin itse olin! Tästä on vain jatkettava...vaikka edelleen olen shokissa ja surun murtama. Odotan isääni joka päivä kotiin ja kuvittelen että hän olisi vain jollain matkalla. En tiedä miten jatkaa eteenpäin..kun ei edes huvita..kiitokset kaikille!

    Äänestä

  • kaikille ja.. kirjoitti:

    Voimia niille jotka ovat samassa tilanteessa kuin itse olin! Tästä on vain jatkettava...vaikka edelleen olen shokissa ja surun murtama. Odotan isääni joka päivä kotiin ja kuvittelen että hän olisi vain jollain matkalla. En tiedä miten jatkaa eteenpäin..kun ei edes huvita..kiitokset kaikille!

    Onko tavallista että sytostaatit pilaa maksan?
    Anopilla leikattiin vatsasyöpä ja nyt sytostaatteja.

    Äänestä

  • Kysymys? kirjoitti:

    Onko tavallista että sytostaatit pilaa maksan?
    Anopilla leikattiin vatsasyöpä ja nyt sytostaatteja.

    sytostaattihoidon seurauksena. Olisiko tapauskohtaista? Apellani oli syöpä levinnyt myös sappeen ja kun hoito päästiin viimein aloittamaan, lääkäri varoitti, että jos sytostaattihoito menee maksaan, niin se on nopeaa menoa. Toivottavasti anoppisi kohdalla ei käy näin huonosti. Voimia!

    Äänestä

  • Anu kirjoitti:

    niinkuin kaikki kipulääkkeetkin mitä syöpäpotilaalle annetaan...on selvää ettei maksa enää pysty enää suodattamaan näitä erilaisia myrkkyjä.

    Jaksamisia..

    Äänestä

  • Kysymys? kirjoitti:

    Onko tavallista että sytostaatit pilaa maksan?
    Anopilla leikattiin vatsasyöpä ja nyt sytostaatteja.

    hei, kylläpä lääkärit aina punnitsevat sen sytostaattien haitan ja hyödyn. Maksa-arvojakin seurataan todella tiiviisti tarvittaessa ja monesta eri verikoearvosta.
    - Sytostaatithan ovat tosi kovia lääkkeitä, siksi seurataankin tosi tarkasti. Ja ei ne onneksi aina kuitenkaan aivan pilaa maksaa vaikka tietysti kuormittavat. Mutta sytostaattien aikana kannattaa pyrkiä jättämään kaikenlainen muu elimistöä kuormittava, monet luontaistuotteet ovat hyvinkin rasittavia maksalle. Ja jopa vaarallisia lääkkeiden vaikutuksia muuttavia, jotkut niistä.

    Kysykää rohkeasti lääkäriltä kaikista mieltä painavista asioista, mm. sytostaattien vaikutuksista maksaan.
    Toivotan parasta, siis jaksamista, toipumista ja paranemista...

    Äänestä

  • aina arvioidaan kirjoitti:

    että jos potilas on hoidossa sellaisessa sairaalassa jossa ei ole erillistä syöpäosastoa niin hoitohenkilön tieto/taito ei ole aina riittävää. Puhun nyt kokemuksesta jossa hoitava lääkärikin sanoi ettei tämä ole alaani että pitää katsoa kirjasta mitä voidaan antaa ja siihen meni kaksi päivää kun hän selvitti mitä lääkettä voi vaimolleni antaa. Että näin..

    Äänestä

Otan osaa suureen suruunne. En voi sanoa tietäväni mitä koette, mutta menetin isäni vuonna 1995. Hän kuoli syöpään, melanooma malignia, sanottiin että elinaikaa on n. 4-5 v. ja aikaa meni 5 vuotta melkein tarkalleen. Nyt sairastan itse syöpää ja olen pohtinut kuolemaa todella paljon... tulin uskoon kesällä, ehkä juuri kuoleman pelon takia. Nyt tiedän, että ei minun tarvitse pelätä, mutta suuri huoli on pienestä lapsestani ja ystävistäni, heidän surustaan. Tiedän mitä on menettää rakas ihminen ja on surullista, kun ei saa vastauksia, miksi niin piti käydä. Toivon teille voimia ja siunausta elämäänne.

Äänestä
  • sinulle..varmaan raskasta sairastua itse syöpään kun tietää mitä se on ollut oman vanhemman kohdalla..en voi muuta sanoa kuin lähettää positiivista energiaa sinulle ja koko perheellesi..jaksamisia..

    Äänestä

Kun ei heti otettu vakavasti olethan ottanut yhteyttä potilasvakuutukseen. Läheiseni kuoli syöpään 3kk sitten. Ensimmäiset oireet oli 2,5 vuotta sitten ja niitä ei otettu vakavasti. Kysymyksessä oli syöpä jolla vain oireena ajoittainen verivirtsaisuus, sitten myöhemmin tuli väsyminen, laihtuminen ja kuumeilu. Silloin olikin jo kaikki myöhäistä syöpä oli levinnyt jo niin pitkälle että mitään parantavaa hoitoa ei ollut. Hoidimme isän kotona loppuun asti kotisairaalan hyvällä tuella. Puolisoni oli myös reilu 50-v oli vielä töissä 2.5.2005 se olikin viimeinen työpäivä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

maksasyövässä kirjoitti:

isälläni todettiin reilut kuukausi sitten pahalaatuinen kasvain maksassa, häntä ei otettu vakavasti aiemmilla lääkärikäynneillä. Lähetteen oudoista vatsakivuista laittoi erikoislääkärille gynelogi joka otti asian vakavasti( gynegologi sattui olemaan päivystävänä lääkärinä terveyskeskuksessa)Isäni hikoili ja laihtui vajaassa kuukaudessa melkein 30 kiloa..ei mitään mukavaa katsottavaa..todella tuskaisen näköistä jatkuvaa hikoilua ja ruokahaluttomuutta..

Isältäni otettiin ohutneulanäyte vasta kun syöpälääkäri oli palannut sairaslomilta..tähänkin tuhrautui reilu viikko aikaa..Loput kaksi viikkoa isäni oli sairaalassa. Maksa oli leikkauskelvoton, siitä hänelle ilmoitettiin puhelimitse ja siitä alkoi piinaava odotus. Meille lähiomaisille kaikki tämä oli todella raskasta ja on edelleen. Kahdessa viikossa isäni kunto heikkeni päivä päivältä. Maanantaina hän sai tiedon ettei mitään ole tehtävissä. torstaina hän ei enää reagoinut mihinkään. Puristi kättä ja äänteli kylläkin.

Tähän kaikkeen liittyi se että vatsaonteloon kertyi nestettä, hänelle laitettiin myös virtsakatetri ja lopulta vaipat (viimeisinä kolmena päivänä)Isälläni oli jatkuva hikka kahden viikon ajan, joka kuulemma kuuluu taudin kuvaan. Maksasyövän syntyyn ei löydetty syytä. Alkoholia hän ei käyttänyt laisinkaan. Lääkäri epäili isäni kohdalla kroonista maksatulehdusta koska maksa oli kirroottinen.

Me lähiomaiset vietimme viimeisen viikon yötä päivää sairaalassa pitäen isääni kädestä kunnes hän nukkui poies. Lähtö oli kaunis varsinkin kun tiesi ettei hänen tarvitse enää kärsiä. Meillä on jäljellä enää suuri tuska ja suru. Miksi kaikki tapahtui yhdessä kuukaudessa. Miksi?..elämä on epäoikeudenmukaista. Hän oli vasta vähän reilu 50v..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu