onko normaalia ettei jaksa mitään olen rv 17 5 ja hengästyn todella äkkiä ja sydän alkaa hakkaa ihan täysiä kun koitan rappusia nousta ylös ja hyvä jos jaksan nostaa itseäni kyykystä ylös kävelen kumminkin paljon että luulisi ainakin jalkalihasten olevan kunnossa.. niin ja jopa hengittäminen on välillä raskasta tuntuu ettei saisi kunnolla henkeä. olen ihan normaali kokoinen mitä nyt tuota mahaa ja perää on tässä raskauden aikana kasvanut. mikä siis vialla?
kunnosta
Ganja-87
4610
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
joudut hengittämään kahden puolesta :-)
Liiku ja ulkoile kuitenkin, vaikka tuntuu,
että hengästyt ja puuskutat.
Ei ole mikään vialla :-)
Itse olen huomannut, että heikotus iskee entistä herkemmin. Esim. aamulla kun yleensä teen aamutouhut (suihku, peilin edessä meikkailu jonka myötä tulee seistyä) niin monesti alkaa pian heikottaa se ylhäällä olo - eli pitää vaan syödä hyvin illalla ennen nukkumaankäyntiä ja aamupala. Itselläni vaan ei ole nälkä heti herättyä, joten yleensä se aamupala on viimeinen aamutoimi. Muista myös juoda runsaasti vettä, niin elimistö ei pääse kuivumaan.
sun hemoglobiini on? Voi olla myös oire matalasta hb:stä. Tottahan sekin on että raskausaikana hengästyy normaalia herkemmin ja sydän alkaa tykyttämään.
onko vauvalle mitään haittaa korkeasta hemoglobiinista? Omani on 166...