Löysin itsemurhan tehneen ihmisen noin vuosi sitten.
Siitä lähtien olen kokenut erilaisia pelkotiloja ja ahdistuksen tunnetta. Työterveyslääkäriltä en ole apua saanut.
Onko kenelläkään mitään hyvää vinkkiä, miten tämän jatkuvan kuolemanpelkokohtauksen olotilan saa häviämään..?
Tämä alkaa jo rassaamaan hermoa, kun toivoisi että tilanne alkaisi jo pikkuhiljaa helpottamaan.
Siitä lähtien olen kokenut erilaisia pelkotiloja ja ahdistuksen tunnetta. Työterveyslääkäriltä en ole apua saanut.
Onko kenelläkään mitään hyvää vinkkiä, miten tämän jatkuvan kuolemanpelkokohtauksen olotilan saa häviämään..?
Tämä alkaa jo rassaamaan hermoa, kun toivoisi että tilanne alkaisi jo pikkuhiljaa helpottamaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ensimmäinen kriisi, kun veli selitti totisena;
jokainen kuolee kerran.
Sitten luin lehdestä että valtava meteori iskee Eurooppaan ja me tuhoudumme.
Mummo utsi sen minulta. Avauduin ja kerroin poislähtömme.
Aina ne sitä höpäjäät...ja jos tulisikin; kaikkihan lähtisimme, laumassa hyvä muuttaa.
Nyt minusta kuolema on vapauttaja. Otan sen kuvioon mukaan päivittäin.
Tavallaan jännäkin kun siihen on valmistaunut.
Häppärin päivä on täysi.
Itse olen työni kautta joutunut kohtaamaan paljon kuolemaa ja olen kokenut myös todella pahaa ahdistusta ja kuolemanpelkoa. Kuolema on sellainen asia, johon ei kai koskaan totu.. etenkään luonnottomiin kuolemiin.
Itselläni huomasin sen, että töissä hoidin tehtävät pokerinaamalla, mutta jollain tavalla sisälle kasautui pahaa oloa, enkä edes tiennyt, mistä se johtui. Eräänä iltana aloin puolisolleni puhua, että on kauheen raskas olo, enkä edes tiedä, mistä se johtuu. Mietittiin yhdessä, mitä se voisi olla. Vetosin työpaineisiin, kiireeseen ym. sellaiseen, kunnes mainitsin ääneen, että mua ahdistaa kuolema ja että mä pelkään, etenkin sitä, että menetän mun puolison tai jonkun muun rakkaan. Silloin padot murtui ja porasin silmät turvoksiin. Sen jälkeen oli sellainen olo kuin kivi olisi tippunut sydämeltä. Olin jollain tavalla kohdannu sen asian.
Puhu siitä tunteesta.. itse puhuin sekä työkavereille että etenkin puolisolle. Ja itke niin paljon kuin tarvii. Kukaan ei siitä sua syytä, koska olet joutunut kohtaamaan erittäin ikävän asian. Harva ihminen joutuu kohtaamaan saman! Jossain vaiheessa sitä huomaa, että elämä on taas voittanut. Ja mun mies sanoin osuvasti, että ei tässä elämässä kannata tuhlata aikaa murehtimiseen. Se, mitä eteen tulee, tulee kumminkin ja jollain tavalla vaikeistakin asioista voi selvitä. Tärkeintä on se, että nauttii jokaisesta hetkestä, minkä täällä saa viettää. Jos jää kuolemaa murehtimaan ennenkuin se edes on todellista omassa elämässä, niin sä olet hukannut todella paljon arvokasta aikaa sun elämässä.
Jaksamista sinulle! Kyllä kaikki vielä kääntyy parhain päin!