Unessa olin tekemässä polttopuita aivan oudossa riikin ruotsalaisessa suuressa kartanossa.
Iso kasa rankoja pienittävä talouspuiksi. Piha oli kaunis kesäaamu ja linnut laulelivat
lähipuissa.
Työmaa oli kauniin rannan ja vaaleanvihreän päärakennuksen välissä.
Kumma kyllä tein työtä pokasahalla, ettei puistomaisen seudun tienoon rauha rikkuisi.
Homma kävi sutjakkaasti. Muutamassa tunnissa suurikasa oli muuttunut klapikasaksi.
En ikinä ollut käynyt ylempänä mäellä olevassa talossa, mutta se tuntui ilmapiiriltään
hienolta ja ylhäiseltä.
Lähdin kävelemään kartanoon. Kävelin talon läpi suoraan keittiöön. Ikkunasta näkyi työmaani.
Tervehdin aamuaskareitaan tekevää keski-ikäistä naista. Hän vastasi ruotsiksi.
Kun istuuduin rahille, toiselta puolelta keittiötä nuori mies astui keittiöön.
Hän toivotti murteellisella suomella huomenet ja poistui ulospäin.
Tiesin, ettei kartanossa tarjoiltaisi minulle mitään, kävelin työmaalleni.
Pian kartanosta päin lähestyi joukko kesäpukeisia naisia, mukana pari nuorta miestä.
Pitivät aika mekkalaa, puhetta ja laulua kuin ainakin rentoutuneilla juhlijoilla.
Pitkä nuorimies otti kameransa ja alkoi ottamaan työnteostani kuvia. Vääntelin naamaani,
pelleilin ja irvistelin kuvaajalle.
Menin erään seurueen naisen luo, kiedoin käteni kaulaansa ja lauloin hilpeää kuplettia.
Hän tunsi sävelen ja tapaili sitä kanssani, mutta ei tietenkään ymmärtänyt suomalaisia sanojani.
Kaunis nainen sanoi seurueelleen minua sormella osoittaen, suomi, suomalainen.
Kysyin naiselta minne he olivat menossa. Saariretkelle, kalaan ja uimaan, hän sanoi.
Riehakas menonsa tarttui, tulin hyvälle tuulelle.
Olette aivan hulluja sanoin. Seurueesta kysyttiin mitä sanoin. Suomea taitava selvitti...
Seurue remahti iloiseen nauruun, toistellen murteellisella suomella sanojani...
ihan huluja ihan huluja, käkättivät.
He jatkoivat puistotielle päin ohi rannan ja häipyvät pian puiden taakse iloisesti hälisten.
Nyt muistan, että huonejärjestys oli täsmälleen sama, mikä ennen mummolassa oli.
Talonsa oli minulle kuin kuninkaanlinna. Vein kesäisin siellä karjaa laitumelle.
Keittiössä sain usein hienoja herkkuja, kotoisia maukkaampia.
Uni oli muokannut mummolasta hienon kartanon.
Ei mitään mielikuvaa, miten tulin tai miten poistuin kartanosta.
Iso kasa rankoja pienittävä talouspuiksi. Piha oli kaunis kesäaamu ja linnut laulelivat
lähipuissa.
Työmaa oli kauniin rannan ja vaaleanvihreän päärakennuksen välissä.
Kumma kyllä tein työtä pokasahalla, ettei puistomaisen seudun tienoon rauha rikkuisi.
Homma kävi sutjakkaasti. Muutamassa tunnissa suurikasa oli muuttunut klapikasaksi.
En ikinä ollut käynyt ylempänä mäellä olevassa talossa, mutta se tuntui ilmapiiriltään
hienolta ja ylhäiseltä.
Lähdin kävelemään kartanoon. Kävelin talon läpi suoraan keittiöön. Ikkunasta näkyi työmaani.
Tervehdin aamuaskareitaan tekevää keski-ikäistä naista. Hän vastasi ruotsiksi.
Kun istuuduin rahille, toiselta puolelta keittiötä nuori mies astui keittiöön.
Hän toivotti murteellisella suomella huomenet ja poistui ulospäin.
Tiesin, ettei kartanossa tarjoiltaisi minulle mitään, kävelin työmaalleni.
Pian kartanosta päin lähestyi joukko kesäpukeisia naisia, mukana pari nuorta miestä.
Pitivät aika mekkalaa, puhetta ja laulua kuin ainakin rentoutuneilla juhlijoilla.
Pitkä nuorimies otti kameransa ja alkoi ottamaan työnteostani kuvia. Vääntelin naamaani,
pelleilin ja irvistelin kuvaajalle.
Menin erään seurueen naisen luo, kiedoin käteni kaulaansa ja lauloin hilpeää kuplettia.
Hän tunsi sävelen ja tapaili sitä kanssani, mutta ei tietenkään ymmärtänyt suomalaisia sanojani.
Kaunis nainen sanoi seurueelleen minua sormella osoittaen, suomi, suomalainen.
Kysyin naiselta minne he olivat menossa. Saariretkelle, kalaan ja uimaan, hän sanoi.
Riehakas menonsa tarttui, tulin hyvälle tuulelle.
Olette aivan hulluja sanoin. Seurueesta kysyttiin mitä sanoin. Suomea taitava selvitti...
Seurue remahti iloiseen nauruun, toistellen murteellisella suomella sanojani...
ihan huluja ihan huluja, käkättivät.
He jatkoivat puistotielle päin ohi rannan ja häipyvät pian puiden taakse iloisesti hälisten.
Nyt muistan, että huonejärjestys oli täsmälleen sama, mikä ennen mummolassa oli.
Talonsa oli minulle kuin kuninkaanlinna. Vein kesäisin siellä karjaa laitumelle.
Keittiössä sain usein hienoja herkkuja, kotoisia maukkaampia.
Uni oli muokannut mummolasta hienon kartanon.
Ei mitään mielikuvaa, miten tulin tai miten poistuin kartanosta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Siihen viittaisi tuo viimeinen kirjoittamasi asia, että se olikin mummola alunperin muuttuneena.
Et maininnut mitään kateuden tunteita toisten ilmiselvästä hyvästä taloudellisesta tilanteesta, jotka vaan kartanossa oleilivat ja puhuivat ruotsia (se historiamme alempiarvoisuudestamme!) joten ilmeisesti olet asiat sellaisenaan ottava tyyppi, joka tekee työnsä koska se pitää tehdä. Huvit kuuluvat suurieleisimmin muille, sinä se tyydyt vähempää ilonpitoon.
Olet ilmeisesti myös eri tilanteisiin hyvin sopeutuvaa tyyppiä etkä taitaisi arastella edes maastamuuttoa, jos työ sitä vaatisi?
Et jää sanattomaksi vieraan kielen soljuessa vaan osoitit henkistä rohkeutta, oman itsesi arvostavaa tunnustusta. Huumorilla elämästä selvitään!
Tällainen mielikuva minulle sinusta ihmisenä tuli.
Olen hyvin juurtunut tosiaan lapsuudenmaisemiin.
Talviaikaisten masetilojen pohjalta paljastuu säännöllisesti joku lapsuudenaikainen maastonkohta.
Aikaisemmin se oli kostea notko, myöhemmin kaivettu maanottohauta, jossa uimme pentuina.
Mummola oli tietenkin se unien kuninkaankartano.
On päässyt käymään niin, ettei niitä parempia töitä ole osalleni sattunut,
enemmän muruja rikkaampien pöydiltä noin kuvaannollisesti.
Sitkeys, sopeutuvuus ja rautainen terveys yhdessä rikkaan unielämän kanssa
ovat mahdollistaneet itsenäisen elämän.
Mielenkiintoinen ilmiö on tunnetun grafologin tulkinta "persoonallisesta tuntemistavasta"!
On tragikoomista, että useimmat kanssaihmiset ovat "esineenomaisia",
ellei freudilaista tunteensiirtoa toiseen ihmiseen synny.
Koskettava nikki Sinulla Siipirikko, tulee mieleen se filmin siipirikko.
Tulee mieleen, että jakelet sympatiaa ympäristöösi. Aikanaan sellainen palkitaan uskon!