Kuinka yleistä on että koiran turkin väri vaihtelee? Meillä on 1,5-vuotias lapinkoirauros, jonka turkin väri tuppaa vaihtelemaan. Nuorempana pentuna sillä oli silmien ympärillä mustat "pesukarhuläiskät" jotka ajan kuluessa hävisivät. No, kasvaessahan väritys varmaan ihan normaalistikin muuttuu joten ei siinä mitään. Viime kesänä koira oli väriltään vaalean oranssinruskehtava, kunnes rupesi syksyn mittaan tummumaan ollen lopulta tummanruskea ja nyt kevään koittaessa alkaa ainakin kasvoista taas vaalenemaan. Olen ymmärtänyt että pennun ja aikuisen koiran värityksessä saattaa olla eroja mutta kun koira on jo täysi-ikäinen, tuo tuntuu hieman erikoiselta.
Värin vaihtuminen
6
2665
Vastaukset
- Leevi
..ei ole saman rotuinen poika, mutta tummeni talveksi, aluksi luulin että on rasvassa/öljyssä pyörinyt autotallilla (tykkää olla remonttireiskana) ja yritin pestä shamppoolla selästä tummaa länttiä, nyt on kauttaaltaan ollut mustahko selkäiseksi, sen aika näyttää tuleeko enää vaaleksi...
- Hilla
Meidän 5 vuotias vaalea lapinkoira narttu vaihtaa värinsä kesäksi oljen keltaiseen, ja talviturkki on huomattavasti vaaleampi, kerma väriltään. Näin on tapahtunut koko sen aikuisiän.
- ulkona paljon
aurinko polttaa turkin oranssinsävyiseksi
- koirankarvaa
Koirien värit saattavat vaihdella karvanlähtöjen ja vuodenaikojen mukaan. Vanha, lähtevä karva haalistuu
ja saattaa vaikuttaa "kulottuneelta". Mustien tai ns. karhunmustien väri saattaa myös reagoida auringonvaloon. Tuolloin mustassa ilmeisesti on runsaasti punertavaa pigmenttiä, jonka aurinko saa esiin. Tuleehan ihmisellekin pisamia kesällä? Näin käy monesti esim. risteytyslehmillä- laitumella aurinko polttaa mustan lehmän tummanpunaruskeaksi. Usein koirilla vie pitkään ennenkuin lopullinen karvapeitteen väritys on kunnolla "valmis". Vanha kalevalainen sanonta onkin: Kaksi vuotta koira kasvaa kolme vuotta kaunistuupi. - wenla
Meillä on lapinkoirauros pappa kohta 10v. Parin viimevuoden ajan sen turkki on kokenut täydellisen muodonmuutoksen. Rekisterikirjassa lukee musta vaalein merkein. Sepäs on nyt selästä tumma parkki. Samoin kirsun väri vaihtuu, talvella vaalenee ja kesällä tummuu. Ja voi sitä turkin kasvua, on se valtava. Teräskammalla ei meinaa saada jakauksia että näkisi ihon kunnon.
Innolla odotan mitä pikkulappalaisesta tulee se on 3,5 kk. - Nimimerkki1
Meidän muori (11v) tekee kesäksi pari ruskeaa leveää pysty raitaa etutassuista selkään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävöin sinua kokoyön!
En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun513525Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia
jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si1062311Kova karman laki
Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko5922256Päivieni piristys, missä olet?
Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei192016- 201638
Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin
Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo431638KALAJOEN UIMAVALVONTA
https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar731610Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.
Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.1351491- 281436
Millainen kaivattusi luonne on?
Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?921391