lisälyönnit

Olen kärsinyt noin 3 vuotta lisälyönneistä jotka yleensä tulevat levossa tai sitten kovasti stressaantuneena. Aluksi näitä tuli silloin tällöin mutta nykyään saattaa tulla päivän mittaan tämän tästä ja useasti peräkkäin. Yläselkäni on tosi jumissa, lähinnä tuntuu että olisi nikamalukko, voisikohan tämä aiheuttaa lisälyntisyyttä. Voisiko joku kertoa kokemuksiaan saman kaltaisesta tilanteesta. Kahvia tulee juotua melko runsaasti joka varmaan vaikuttaa asiaan samoin tupakointi, mutta jotenkin tuntuu että olisi yhteydessä tuonne selkään. Ja olisiko kellään hyviä vinkkejä näiden lukkojen aukaisuun.
5992
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mulla ainakin oli paha ja pitkä rytmihäiriöjakso, kun selkä oli tukossa. Jumppapallon avulla sai hyvää helpotusta ja muutenkin selkään pitää saada liikkuvuutta.

Itselleni ei esim. sauvakävelylenkit auttaneet, mutta keppijumpalla alkoi jo paikat aueta kunnolla. Hoida selkä kuntoon, niin auttaa varmasti.

Äänestä
  • Tuntuu tosiaan että olen aina tyrkyttämässä samaa ohjetta mistä itse olen saanut avun rytmihäiriöihin, nimittäin se magnesium!
    Kannattaisi kokeilla. Itselläni oli tosi paljon rytmiksiä kun en syönyt tätä kysistä ainetta mutta kun taas aloitan sen niin häiriöt loppuvat. Ennen kun lähdin liikkumaan reippaammin niin jo rupesi pumppu tykyttämään epäsäännöllisesti mutta ei enää, joskus heräsin siihen kun sydän tykytti miten sattuu mutta ei enää sen takia tarvitse herätä.
    voihan olla että se ei muille auta mutta itse olen avun saanut.
    jos kokeilette niin olisi kiva kuulla tuntemuksistanne ja onko auttanut.

    Äänestä

  • samaa kirjoitti:

    Tuntuu tosiaan että olen aina tyrkyttämässä samaa ohjetta mistä itse olen saanut avun rytmihäiriöihin, nimittäin se magnesium!
    Kannattaisi kokeilla. Itselläni oli tosi paljon rytmiksiä kun en syönyt tätä kysistä ainetta mutta kun taas aloitan sen niin häiriöt loppuvat. Ennen kun lähdin liikkumaan reippaammin niin jo rupesi pumppu tykyttämään epäsäännöllisesti mutta ei enää, joskus heräsin siihen kun sydän tykytti miten sattuu mutta ei enää sen takia tarvitse herätä.
    voihan olla että se ei muille auta mutta itse olen avun saanut.
    jos kokeilette niin olisi kiva kuulla tuntemuksistanne ja onko auttanut.

    Söin magneesiumia vuoden ajan kutakuinkin, jnkv tuntui ehkä apua olevan. Eilen aloitin uudelleen saa nähdä onko vaikutusta. Palaisin vielä noihin rytmihäiriötuntemuksiin, itselläni tuntuu silloin kun lisälyöntisyyttä esiintyy, tai ennen kuin alkavat niin paineen tunnetta kaulalla/päässä, onko teilläkin vastaavaa tuntemusta?

    Äänestä

  • kiusallista kirjoitti:

    Joo, välillä tuntui juuri että ensin kaulan ja pään kautta painaa oudosti ja sitten vasta sydämessä tuntuu rytmikset.
    mutta itse tosiaan olen saanut avun tuosta magnesiumista. Onhan normaalia että ihmisillä on rytmihäiriöitä päivittäinkin ja itselläni ne tuntuvat tosiaan nykyään hyvin heikkona ja kesto n. silmänräpäys. että aion itse jatkaa magnesiuminsyöntiä.
    Toivottavasti sinullakin nyt auttaisi!

    Äänestä

  • edellinen kirjoitti:

    Juu, toivottavasti auttaa ja ajattelin myös kokeilla tuota keppijumppaa jota pape ehdotti, tuntuu meinaan siltä et kun sais kerran johonkin suuntaan tuo selän niksautettua niin onni ja autuus koittaisi :) niin ahdistava olo on koko ylä kropassa. Mutta ei se auta kun kokeilla. Kiitoksia vastauksista ja hyvää kevään jatkoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kiusallista kirjoitti:

Olen kärsinyt noin 3 vuotta lisälyönneistä jotka yleensä tulevat levossa tai sitten kovasti stressaantuneena. Aluksi näitä tuli silloin tällöin mutta nykyään saattaa tulla päivän mittaan tämän tästä ja useasti peräkkäin. Yläselkäni on tosi jumissa, lähinnä tuntuu että olisi nikamalukko, voisikohan tämä aiheuttaa lisälyntisyyttä. Voisiko joku kertoa kokemuksiaan saman kaltaisesta tilanteesta. Kahvia tulee juotua melko runsaasti joka varmaan vaikuttaa asiaan samoin tupakointi, mutta jotenkin tuntuu että olisi yhteydessä tuonne selkään. Ja olisiko kellään hyviä vinkkejä näiden lukkojen aukaisuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu