Poikapuoleni sairastaa dysfasiaa. Olisin kiinnostunut kuulemaan kokemuksianne miten dysfasia nuoret ovat päässeet ns. oman elämän alkuun. Koulutus, ajokortti, työpaikat (tukeeko valtio työllistymistä) jne.. Miten on asevelvollisuuden kanssa? Voiko dysfasiaa sairastava saada vapautuksen? Olen huolissani hänen voimakkaista tunteenpurkauksista ja stressin sietokyvystä. Omaa tuskaani lisää hänen biologisen isänsä välinpitämätön asenne sairautta kohtaan.
dysfasia
Isäpuoli
52226
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
En voisi sanoa dysfasian olevan sairaus, vaan synnynnynnäinen keskushermoston toimintahäiriö ja se haittaa tietyllä lailla aikuisuutta ja sosiaaliseen ja työssä selviytymiseen. Useimmat dysfaatikot ovat väärinymmärrettyjä, koska he eivät pysty ilmaisemaan itseään sanallisesti samalla tavalla kuin muut ihmiset. Patoutunut turhautuneisuus sosiaalisissa tilanteissa purkautuu aggressiivisena käytöksenä. Jos hillitsee itsensä, eikä pääse puhumaan pahasta olostaan se taas saattaa johtaa vakavaan masennukseen.
Siksi on erittäin tärkeää että vanhemmat kuuntelevat dysfaattista lastaan, sillä jos häntä kohtaan osoittaa välinpitämättömyyttä lapsi kokee myöhemmällä iällä olevansa arvoton, poikkeava ja yhteiskuntaan kuulumaton.
Kysele häneltä mikä hänellä on ja sano hänelle että hän voi kertoa sinulle mitä tahansa mikä häntä painaa. Jos olet neuvoton ja hänellä on voimakkaita tunteenpurkauksia usein niin ainahan voi hakea ammattiapua.
Et maininnut poikapuolesi ikää.
Tarvitseeko tunteenpurkauksia ilmaista sanallisesti? Eikö riitä, että ne tuntee ja ennenkaikkea saa tuntea. Miksi ne pitäisi ilmaista suullisesti kertoen? Mielestäni varsinkaan dysfaatikon ei tarvitsisi kokea tällaisia paineita, vaan hänellä täytyisi olla sillätavalla turvallinen ympäristö, jotta hän saisi olla ihan vain se mikä on, kannustavassa mielessä. Kyllä dysfaatikkokin osaa ilmaista tunteensa ulospäinkin. Se vain ei ole joka tilanteessa järkevää.
Et maininnut poikasi ikää. Onko ylä vai ala-asteella.Miten on koulussa sujunut? Missä iässä dysfasia on todettu? Miten koulu on tukenut, jos kouluiässä (ala-aste)todettu.Itse olen avustanut dysfaatikkoja.Onko pojalla puheen tuottamisen vaikeus vai luetun ymmätämisen vaikeutta?Itse olen aina esimerkiksi kokeissa mukana ja lapsi on ensin yrittänyt itse suoriutua tehtävistä, mutta jos ei ole ymmärtänyt olen selittänyt kysymys kerrallaan selkokielellä mitä kysymys tarkoittaa. Ja lapsi on myös saanut täydentää suullisesti jos ei ole saanut asiaa kirjoitettua ja olen kirjoittanut selityksen muistiin.Minulla ei ole valitettavasti tietoa isommista lapsista, kuten armeija ikäisistä. Kyllä nykyään on kaikenlaisia tukitoimia. Minullakin on jossakin noin kolme mappia pelkästä dysfasiasta tietoa kunhan kaivan esille ja varmistelen, etten vain puhu "läpiä päähäni".Hyvää jatkoa.
Kokeilepa saada jostakin dysfasialehdet 1/02-1/03
niissä on tietoa mm.ajokortista ja aikuisuudesta dysfaatikkona.
hei vaan tämä viesti tulee kyllä pitkällä viiveellä mutta löysin nyt vasta nämä sivut.itselläni on 23v dysfaattinen (keskivaikea)tyttö hän on pärjännyt mielestäni hienosti ,tukea tarvinnut monissa asioissa paljon mutta kaikki mielestäni mennyt hyvin kävi ammattikoulun (kokki)ja asuu yksin ja on myös 2,5v pikkupoika käy normaali työssä ja on saanut ensiyrittämällä ajokortin ,että kyllä dysfaatikko pärjää siinä missä muutkin ei sun kannata olla huolissaan tukea ja kannustusta vaan paljon niin kyllä kaikki hyvin menee .minullakin oli samat pelot miten aikuisena pärjää ,mutta turhaan olen pelännyt kun nuori huomaa että häntä kunnioitetaan ja hyväksytään sellaisena kun on niin itsetunto kasvaa ja sitä uskaltaa yrittää ns.terveiden maailmassa ja kertoa rohkeasti että minulla on dysfasia ja se ei tartu ja vika on loppujen lopuksi pieni .kyllähän nuorempana oli vaikeampaa kun mekin asumme pienellä paikkakunnalla niin niitä vammanen huutoja tuli tämän tästä ,mutta sanoin tytölle ,että mene takaisin niitten nuorten luo ja kerro mistä on kyse niin asiat selviää ja ne nimittelijät ovat nyt parhaita ystäviä tytölle. toivon kaikkea hyvää teille ja rohkeutta elämässä kyllä kaikki selviää ei kannata huolestua!