ihan arkipäiväisiä juttuja, puhuminen puhelimessakin on kauheata, kun ääni värisee, eihän nois tilanteissa oo mitään jännitettävää, mutta ei sitä itselle mitään voi, on tää niin kauheeta :(
Miten voikaan
jännittää niin paljon
2568
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
mullekin. Uskaltaisitkohan mennä puhumaan tosta vaikka lääkärille? Apua kannattaa etsiä, nimim. "Kokemusta on" :)
Ja lääkäreissä on eroja, ei kannata masentua jos eka ei oo hyvä.
Melkein arvaan, että esim. puhelimessa tarkkailet joka mikrosekuntti miltä minusta nyt tuntuu ja värähtiköhän ääneni ja huomaako ym.
Tätä kun ihminen pikkuhiljaa vuosi vuodelta jalostaa, tulee "sensoreista todella tarkkoja". Pienikin tasapainon heilahdus esim. kassajonossa aihettaa hälytyksen "apua nyt pyörryn" tms. ja pulssi kiihtyy, adrenaliini erittyy.
Järkeily ei paljon auta kun kysymyksessä on tunne (vrt. vaikka rakkaus). Tuntuu, että tulee hulluksi kun keho ei tottele, se ei usko että tilanteessa ei ole mitään pelottavaa. Tunne ei kuuntele järjen ääntä!
Sinun ei siis kannata tuhlata osaa aivokapasiteetistasi tämän pelon kahlisemiseen, ei se kuuntele kuitenkaan. Itselläni on ollut pelihimo, joka huusi minua huomioimaan itsensä. En huomioinut ja sinne unohtui.
Samalla idealla...tarkkaile entistä vähemmäm itseäsi, tuntemuksiasi. Keskity elämään! Pelko ehkä vähenee kun annat sen olla, annat vain olla.
Et säikähdä sitä, et reagoi pelkoon pelolla. Tyyliin... kas pulssi nousee hengitämpä tasaisemmin, eikä apua pulssi nousee juoksen pakoon(easy to say:).
Apua löytyy aina! Netistä hoitomuotoja joita kohtalotoverit ovat kokeilleet voi hakea. Ehkä lopullisimpana lääkkeettömänä hoitona stressihermon salpausleikkaus (kallis pirulainen)