Miten olette nostaneet lataustehoja ja millä hinnoin. Tällä hetkellä volvon dieselissä 55 amp vihreä marinoitu Valeon laturi.
Haluaisin nostaa tehot noin 90-100 ampeeriin jolloin saisin ladattua veneen akut nopeammin täydemmäksi. Talven projekti.
Haluaisin nostaa tehot noin 90-100 ampeeriin jolloin saisin ladattua veneen akut nopeammin täydemmäksi. Talven projekti.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Venemoottoreiden sähköjärjestelmä on yleensä ns. kaksinapainen. Siis auton laturit eivät käy. Volvolla on 130 A laturi mutta hinta on huikea. Myöskin täytyy muistaa että laturi ei anna nimellistehoa kuin aivan tyhjää akkua ladattaessa. Akun vastajännite laskee latausvirtamäärää niin että kauan ennekuin akku on täysi, virtamäärä on huomattavasti alle nimellistehon. Tärkeintä on huolehtia laturille akusta tulevan jännitteentunnistimen toiminta ja täällä tavoin latausjännitteen oikeelisuudesta. Esimerkiksi erotusdiodi laskee latausjännitettä noin 1 voltin verran, ja silloin laturin nimellistehon eli Amppeerit voi unohtaa, akkua ei koskaan käytännössä saa täyteen. Siis pirun kallista ja vaikeata jälkeenpäin parantaa. joihinkin koneisiin saa toisen laturin, sen ekan rinnalle.
Minulle on aikoinaan opetettu, että piidiodin kynnysjännite on luokkaa 0,6-0,7 V eli tuo mainitsemasi 1 voltin jännitehäviö taitaa olla pikkuisen yläkanttiin. Täyttä asiaa sinänsä puhut ja karkealla seulalla tuon 1 voltin voisi melkein hyväksyäkin.
Noilla meikäläisen vehkeillä mihinkään pilkkuun osu ! Mutta asiaan: Olet oikeassa pilkun nu.....a siinä että diodin aiheuttama jännitteenpudotus yksinään ei ole täyttä volttia. On lisäksi huomioitava myöskin useasta helposti hapettuvasta liitoksesta aiheutuva lisä jännitteenhäviöön, ko systeemissä. Suorassa kytkennässä, ilman erotusdiodia, liitoksien lukumäärä on huomattavasti vähäisempi. En katsonut tarpeelliseksi mennä niin syvälle yksityiskohtiin.
Tohon volvon laturiin on helppo konsti lisätä antotehoa siten että laturin perässä oleva jännitten tunnistus johto (ainut laturin sisältä tuleva johto)irroitetaan liittimestä ja viedään suoraan huviakulle.Tällöin laturi tunnistaa vain todellisen akun tilan ja jännite on vaikka diodisillan kanssa 14.4 V.
Ei muuta kun AB-MARINEL:sta Mastervoltin teholaturi ja tehoja löytyy vaikka muille jakaa.
Itse ratkaisin asian asentamalla diodin lataussäätimen eteen jolloin latausjännite nousi 0,6V. Veneissä yleensä kaksiakkujärjestelmä pudottaa jännitteen turhan ales. Tietenkin tulee huolehtia ettei nouse yli 14,4:n jolloin akut kärsii.
Minulle aikoinaan eräs akkuliikken edustaja antoi ymmärtää, että akku ei kuitenkaan ota vastaan määrättömästi virtaa, olkoon laturi miten tehokas hyvänsä. Jonkinlainen nyrkkisääntö oli se, että laturi ottaa vastaan virtaa n. 10% nimelliskapasiteetistaan, eli 150 Ah:n akku ottaisi vain 15A virtaa. Täysin tyhjä akku toki ottaa virtaa enemmänkin. Tämä tuntuu aika varovaiselta arviolta, mutta voi siinä olla perääkin. Tietääkö, joku asiasta enemmän?
Kun akkua syötetään suurilla virtamäärillä, ns. vastajännite akun navoilla kasvaa tyhjälläkin akulla ja tämä kohonnut vastajännite säätää laturin tehon pienemmäksi. Ilmiö akun navoissa johtuu akun sisäisestä vastuksesta ja siitä kuinka nopeasti sähkövirta voidaan muuttaa kemialliseksi varaukseksi akun kennoissa. Akun kapasitetti ottaa vastaan virtaa riippuu useasta tekijästä: akun kennojen ja lyijylevyjen rakenteesta, lämpötilasta akun kunnosta/iästä jne.
Akun virran vastaanottokyky, (eli kuinka paljon ampeereita menee akulle) riippuu ensisijaisesti akun varaustilasta. Tyhjään hyvälaatuiseen akkuun menee reilusti, jopa laturin nimellistehon verran. Virta putoaa nopeasti ja jännite lähtee nousemaan jo muutaman minuutin käytön jälkeen.
Vaihtovirtalaturi kykenee antamaan + - 10 % sen ilmoitetusta tehosta. Jos tehoa ei tiedetä, se pystytään mittaamaan hiilipakallista kuormitusmittaria apuna käyttäen. Akun täytyttyä ajon aikana latausteho putoaa hyvin pieneksi (alle 5A). Akuissa on eroja virran vastaanottokyvyssä. Tilanteeseen vaikuttaa akun ikä, käyttölämpötila (heikentäviä olosuhteita kuuma, kylmä) ja sen "tekninen hyvyys". Halvoissa ja usein kaukoidästä tehdyissä akuissa on ollut huonompi virran vastaanottokyky kuin eurooppalaisissa akuissa.
Uudentyyppiset lyijy- calsium ja calsium/calsium rakenteiset akut ovat hyviä virran vastaanottajia, lisäksi niissä on hyvä starttivirta ominaisuus (AEN arvo). Lisäksi ne sietävät paremmin korkeammat latausjännitteet (14,4-14,7 v). Itse olen käyttänyt Power Plus +30 akkua joka suljetun rakenteen ja hyvien ominaisuuksien ansiosta soveltuu hyvin veneiden starttiakuiksi. Mikäli haluat ominaisuuksilta hyvää käyttöakkua löytyy se samalta valmistajalta paikallisakkuna. Paikallisakku on rakenteeltaan erilainen ja ominaisuuksiltaan kuin Duracel pupu ... se kestää ja kestää. Starttiakkua
käytettäessä käyttöakkuna tulee ääriolosuhteissa vaikeuksia. Paikallisakku on ehdoton valtti kun pitää mahdollisimman pienellä akulla saada pitkä purkausaika (esim. purjevene).
Netistä löydät www.akkutalo.com tietoa edellämainituista akuista.
Työni puolesta joudun ratkomaan akkuongelmia asiakkaiden vaneisiin. Tämä on siinä suhteessa
kiva maahantuoja jolta löytyy kaikentyyppiset akut.
Nuukien saksalaisten suositus on panna 2-akkujärjestelmässä 2 laturia myös, toinen toiseen. Ei tule diodihäviöitä.
Ei tule häviötä myöskään silloin, kun ei pane diodia vaan panee releen, jolla latauksen ajaksi akut rinnan. Ohjausvirta jostakin sopivasta koneen tai virtalukon vehkeestä. Itselläni on näin ja pelaa.
YKSI HUOMIOITAVA ASIA ON ETTÄ JOS NYKYINEN LATURI/KAMPIAKSELI ON(ko?) YHDELLÄ KAPEALLA KIILAHIHNAPYÖRÄLLÄ,ONGELMIA VOI TULLA VOIMAN SIIRROSSA LATURILLE.
TEHOKKAAMPI LATURI TODENNÄKÖISESTI VAATII USEAMMAN
TAI LEVEÄMPIÄ HIHNOJA. SAATTAA TEETTÄÄ LISÄVAIVAA.
Onko veneessäsi muita sähkölaitteita päällä silloin kun lataat akkuja. Jos ei ole niin 55A riittää varmasti pelkästään akkujen lataamiseen. Jos taas on, niin sitten on vaara, että lähtiessäsi liikkeelle tyhjillä akuilla, generaattori ylikuormittuu ja palaa.
Tai lataa minun puolestani akkujasi vaikka 100 amperin virralla. Veljeni on akkukauppias!
Sähköisten mukavuuslaitteiden lisääntyessä olin tilanteessa jossa käyttöakku tyhjentyi mielestäni turhan nopeasti. Jouduin laittamaan "turhaan" masinan käymään ladatakseni akkua. Lisäsin käyttöakun kapasiteetin 180Ah:n ja asensin Boschin 90 amppeerisen laturin jossa 14,5 v säädin. Ensimmäisen veneilykauden ajoin yhdellä hihnalla (pärjäsin), mutta halusin maksimoida varmuutta, niinpä asensin kaksoishihnapyörät viime kaudelle. Poistin diodipakan ja akkukytkimet, tilalle asensin tehoreleen (noin 150A) akkujen väliin, releen ohjaus laturin W- navasta. Kun laturi lähtee lataamaan, lataa se tällöin käyttöakun ja starttiakun. Koskaan aikaisemmin en ole kokenut sähkölaitteiden kanssa näin huoletonta kesää.
Ostin laturin ja muut tilpehöörit Helsingistä Adita Oy:stä. Laturi ja oheistuotteet maksoi parivuotta sitten 1500-2000 mk:n välillä.