citroen

Helvetin hyvä auto. koneet kestää
161910
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

lol sitikan kestävyydestä.

Mazda edelleen laadukkain automerkki
23.02.2006

Saksalainen AutoBild on tehnyt jälleen 24 eri automerkin laatua kartoittavan raportin. Mazda oli vertailun paras, kuten edellisessäkin vertailussa vuonna 2004.

Saksalaisen AutoBild-lehden raportti on jälleen yksi osoitus japanilaisten autonvalmistajien laadukkuudesta sekä huoltoverkostojen toimivuudesta. Kymmenen parhaan joukossa oli peräti kuusi japanilaista automerkkiä esimerkiksi parhaan saksalaisen ollessa kymmenes. Mazda osoittautui kaikkein laadukkaimmaksi ennen Toyotaa. Kyseessä ei ole mikään sattuma, sillä merkit olivat samassa järjestyksessä myös edellisessä laaturaportissa vuonna 2004. Sitä edeltäneissä kolmessa AutoBildin laaturaportissa Mazda sijoittui toiseksi.

Laaturaportin tulokset perustuvat seitsemään eri asiakokonaisuuteen. Lehti selvittää autonkäyttäjien kokemuksia, automallien luotettavuutta saksalaisen TÜV (Technische Überwachungs Verein) -katsastusraportin perusteella sekä autojen takaisinkutsujen määrää, niistä tiedottamista ja korjaamopalveluiden laatua. Lopputuloksiin vaikuttavat myös kokemukset autojen luotettavuudesta AutoBildin 100 000 kilometrin kestotestissä, lehden korjaamotestien tulokset, takuuehdot sekä AutoBildin saama lukijapalaute.

Laaturaportin perusteella Mazda on luotettavuutensa ansiosta turvallinen auto omistaa. Laaturaportissa pärjäävät nimenomaan sellaiset merkit, jotka ovat toimintavarmoja, huolettomia käyttää ja joiden huoltopalvelut toimivat erinomaisesti.

AutoBild –laaturaportin tulokset
1. Mazda
2. Toyota
3. Honda
4. Hyundai
5. Nissan
6. Chevrolet
7. Volvo
8. Suzuki
9. Mitsubishi
10. Opel
11. Audi
11. BMW
11. Smart
14. Skoda
15. Mercedes-Benz
16. Ford
16. Seat
16. Volkswagen
19. Kia
20. Alfa Romeo
21. Citroën
22. Renault
23. Fiat
23. Peugeot

Äänestä
  • AutoBild korjaamotestit (vuodesta 2000):
    "Kuvailimme Mazda-korjaamoilla saamaamme palvelua vuosina 2003 ja 2005 arpapeliksi, koska työn laatu vaihteli erittäin laajalla skaalalla. Vaikka Mazda saikin testissä keskinkertaisen arvosanan, on todettava, että Mazda-korjaamoiden taso on ristiriidassa merkin luotettavuusimagon ja erittäin hyvien supertestitulosten kanssa."

    Äänestä

  • Tämä kaikki pohjautuu saksalaisiin oloihin. Eihän tästä voi suoraan vetää johtopäätöstä siihen miten tulokset ovat täällä Suomessa. En puolusta tässä mitään automerkkiä, mutta voitaisi pikkuisen miettiä tätäkin näkökantaa asiaan. Listan järjestys voisi olla toinen...
    Ja mitä laatua se semmonen on, että uudenkarheat maksat ruostuu?

    Äänestä

  • Vaaditaan faktaa kirjoitti:

    Tämä kaikki pohjautuu saksalaisiin oloihin. Eihän tästä voi suoraan vetää johtopäätöstä siihen miten tulokset ovat täällä Suomessa. En puolusta tässä mitään automerkkiä, mutta voitaisi pikkuisen miettiä tätäkin näkökantaa asiaan. Listan järjestys voisi olla toinen...
    Ja mitä laatua se semmonen on, että uudenkarheat maksat ruostuu?

    että ruostumisongelman voi hoitaa yhden käynnin ruosteenestokäsittelyllä, laatuongelmia ja jatkuvia korjaamokäyntejä ei millään.

    Äänestä

  • muistaa kirjoitti:

    että ruostumisongelman voi hoitaa yhden käynnin ruosteenestokäsittelyllä, laatuongelmia ja jatkuvia korjaamokäyntejä ei millään.

    raiskaamaan, ei sinnä auta isämeidänkään. Tauti on ja pysyy, on minulla sen verran kokemusta japanilaisesta laadusta.
    Mutta: jos kori pysyy kasassa ja ruosteettomana, on siihen melko nätti vaihtaa osaa tarvittaessa. Korin vaihdossa ei auta kuin vaihtaa koko auto uuteen.

    Äänestä

  • muistaa kirjoitti:

    että ruostumisongelman voi hoitaa yhden käynnin ruosteenestokäsittelyllä, laatuongelmia ja jatkuvia korjaamokäyntejä ei millään.

    Tuulilasi marraskuussa 2005, kuukauden käytetty Mazda6. Pieni lainaus arikkelista:
    "On sääli, että Kuutonen on näin oleelliselta osalta kuin ruosteenestoltaan pilattu. Ainoa oikea paikka ruosteenestolle on tehtaan kokoonpanolinja. Juuri kokoon hitsattuun ja maalattuun koriin tehtävä käsittely antaisi tehokkaan suojan ruostetta vastaan pitkäksi aikaan".

    Äänestä

  • tällainen näkökulma kirjoitti:

    Näin on Mazdalla tehty. Ensimmäisen vuosikerran kutosissa (-02) oli ruosteenesto tietyissä kohdissa puutteellinen. Mazda vastuullisena valmistajana korjasi puutteen tuotannossaan jo ajat sitten.
    Mutta kun muuten loistavasta autosta on kerran löydetty jokin puute, riittää näillä sivuilla juttua asiasta vielä pitkään, ikäänkuin asia olisi edelleenkin ongelma uusissa Mazdoissa.

    Kysehän on samasta asiasta kun Sitikankin kohdalla. Tämän palstan "asiantuntijat" puhuvat Sitikastakin edelleen rapeana ranskanpatonkina viitaten takavuosien katastrofaaliseen ruostumisherkkyyteen. Viime vuosina Sitikka lienee päässyt tältä osin muiden jo tasolle, mutta vanha maine rassaa vielä pitkään. Eikä vikatilastojen häntäpäässä keikkuminen varmasti edelleenkään auta imagon paranemisessa.

    Äänestä

  • niin! kirjoitti:

    ... jos näin on menetelty. Tuo Tuulilasissa mainittu auto oli siis Mazda 6 ja käyttöönottopäivä 20.9.2002. Mittarilukema oli 65 547 km.

    Ongelmana on, että ostaja ei todellakaan aina voi tietää, mitä lopulta ostaa, oli sitten kysymys uudesta tai käytetystä autosta. Mitä tuohon valmistajan vastuullisuuteen tulee, niin miten se autaa em. vuosimallin ostaneita, joiden auto ruostuu?

    Tarkoitukseni ei ollut mollata Mazdaa, vaan hieman valaista AutoBildin selvityksen ongelmallisuutta. Mielestäni on joka tapauksessa kuitenkin selvää, että eurooppalaisilla valmistajilla on paljon parannettavaa.

    Äänestä

  • Sama kirjoitti:

    on ainakin siinä että puute korjattiin tuotannossa heti kun epäilyjä sen riittämättömyydestä kivisuhkuille altiissa kohdissa havaittiin.

    Maahantuoja taas hoitaa (tosin vähin äänin) ne tapaukset joita ruosteeneston puutteet koskevat eli -02 mallit.

    Epäilyksen kohteena olevien autojen omistajien kohdalla puutteet on korjattu määräaikaishuoltojen yhteydessä tai muuten niin sovittaessa. Tien päällä on epäilemättä edelleen yksilöitä joissa suojauksen puutteita on, koska varsinaisia korjauskutsuja ei tietääkseni ole asiakkaille lähetetty.

    Erittäin laadukkaan tuotteen valmistajana Mazda on varmasti huolissaan erinomaisen maineensa säilymisestä, ja on myös tämän ongelman ottanut hoitaakseen. Jos joku epäilee oman autonsa suojauksen riittävyyttä, asia selviää lähimmän Mazda liikkeen huoltoneuvojan luona. Ainakin minun -02 mallini sai täydennyskäsittelyn vaikkei ruostetta havaittukaan. (oli tuolloin ajettu n.75 000 km etelä-suomessa.)

    Äänestä

  • muistaa millä tavoin ja mitä niissä on selvitetty tai kyselty. Tällä kertaa saksalainen Autobild-lehti käytti arvioidessaan merkkejä seuraavia arviointikriteerejä:
    1. Autonkäyttäjien kokemukset autoistaan kyselyn perusteella
    2. Automallien takaisinkutsujen määrä, niistä tiedottaminen ja korjaamopalvelun laatu
    3. Katsastus-raportin tulokset Saksassa
    4. Kokemukset luotettavuudessa lehden omissa kestotesteissä
    5. Lehden saama lukijapalaute vioista ja korjaamopalveluista
    6. Lehden omien korjaamotestien tulokset
    7. Takuuehdot

    Tämä oli se kokonaisuus, jota tulokset kuvaavat. Voi olla, että eri maassa eri autolehden tekemänä omilla kriteereillään tulokset olisivat olleet hyvinkin toisenlaiset. On huomattava, että tällaiseen tutkimukseen sisältyy aina erilaisten ihmisten mielipiteitä. Mm. lukijapalauteelle kannattaa antaa vain oma arvonsa kuten näiltäkin palstoilta tiedämme, esimerkiksi riidat ja erimielisyydet merkkikorjaamon kanssa heijatuvat annettuhin palautteisiin julkisuudessa. Valmistuksen laadulla on tuloksiin vain rajallinen merkitys.
    Eri lehtien raportteihin ja testeihin pitäisi aina osata suhtautua tietyllä kriittisyydellä, kaikki lehdessä painettu ei ole välttämättä lopullinen totuus asiasta.

    Äänestä

  • niin,älä anna enää epävarmuuden kalvata itseäsi.Olet tehnyt loistavan otopäätöksen pysy jo pois tältä palstalta.

    Äänestä

Shitikka on hyvä auto. Muut on vaan paljon parempia. (shitikkahan oli jälleen vikatilaston hännillä.)

p.s Lada palstalla esiintyy samanlaista liikkuttavaa lapsenuskoa omaan merkin ylivoimaisuudesta kuin täällä Shitikka palstallakin. Mutta nämähän ovat makuasioita. Näin Mustikin totesi kun persettään nuoli.

Äänestä
  • Eipä tuo nyt aivan hännillä ollut. Kannattaa muistaa, että AutoBildin listassa on kunkin merkin kaikki mallit. Citkan osalta todetaan, että C8 mallin lastentaudit ovat lisänneet kielteistä kuluttajapalautetta. Näin AutoBild: "Ilman tila-autoa Citroen olisi merkkinä selvästi parempi".

    Vuonna 2004 Citroen oli sijaluvulla 11 yhdessä Mercedesin kanssa.

    Joka tapauksessa onnittelen aasialaisia menestyjiä. Eurooppalaisilla valmistajilla on paljon opittavaa.

    Äänestä

  • ei kysymys ole lapsenuskosta vaan kokemuksesta. Tämä on tosi vaikka, Musti perseensä söisi.

    Äänestä

  • Auto-bildtin tutkimuksessa annetaan runsaasti painoa myös mielipiteille. Jos jonkin merkin omistajat ovat liikuttavan lapsenuskoisia siitä, että autoissa ei ole vikaa, niin eihän niissä sitten kysyttäessä ole. Näin voi olla japanilaismerkkienkin osalta.

    En silti epäile, etteikö joku Avensis tai Corolla voi tiettyyn rajaan sakka olla hieman viattomampi kuin vaikkapa Citroen. Erot lienevät kuitenkin aika minimaalisia.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=583&posting=22000000015189465

    Äänestä

  • esiintyy liikuttavaa lapsenuskoa siihen, että sitikka olisi täysin onneton auto. Kaiken maailman hevosmiehet eri tietotoimistoineen antavat kommenttia asioihin, joista ei ole omakohtaista kokemusta. Vai onko sitten niin, että tämä oma automerkki (esim. tojota) näillä tällä palstalla ilkkujilla on jo isäpapalta remmiapelilla opetettua "verenperintöä" henkeen: Tojota on myös sinun automerkkisi poika. Älä palvo muita automerkkejä."
    Tai sitten muuten ollaan varustettu niin heikolla itsetunnolla, ettei uskalleta muuta ajatella kuin sitä merkkiä, millä muutkin ajavat, ettei vaan poiketa massasta...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

onn kirjoitti:

Helvetin hyvä auto. koneet kestää

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu