Hei!
Olen lapseton, miehellä edellisestä liitosta kaksi lasta. Yhteisiä omia lapsia meillä ei tule ikinä olemaan. Olen itse miettinyt sijaisperhejärjestelmää, en ole puhunut kuin ohimennen miehelle tästä eli tämä on vasta alkua.
Itselläni pelottaa ajatus sijaisvanhemmuudesta, varmaan ihan normaalia alussa ennenkuin ryhtyy tutkimaan ja tosissaan kiinnostuu asiasta. Näin haluaisinkin muutamiin kysymyksiin vastauksia.
Voiko sijoitetun lapsen saada ihan vauvana perheeseen? Kauanko yleensä lapsi on perheessä, ennenkuin lähtee takasin omien vanhempien luo? Vai onko lapsia jotka eivät koskaan lähde takaisin vanhemmille, vaan jäävät sijaisperheeseen asumaan? Voiko silloin adoptoida lapsen omaksi?
Kiitos vastauksista! Ja hyvää kevään jatkoa!
Olen lapseton, miehellä edellisestä liitosta kaksi lasta. Yhteisiä omia lapsia meillä ei tule ikinä olemaan. Olen itse miettinyt sijaisperhejärjestelmää, en ole puhunut kuin ohimennen miehelle tästä eli tämä on vasta alkua.
Itselläni pelottaa ajatus sijaisvanhemmuudesta, varmaan ihan normaalia alussa ennenkuin ryhtyy tutkimaan ja tosissaan kiinnostuu asiasta. Näin haluaisinkin muutamiin kysymyksiin vastauksia.
Voiko sijoitetun lapsen saada ihan vauvana perheeseen? Kauanko yleensä lapsi on perheessä, ennenkuin lähtee takasin omien vanhempien luo? Vai onko lapsia jotka eivät koskaan lähde takaisin vanhemmille, vaan jäävät sijaisperheeseen asumaan? Voiko silloin adoptoida lapsen omaksi?
Kiitos vastauksista! Ja hyvää kevään jatkoa!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen täällä aiemmminkin vieraillut ja tuohon muuta otsikko alemmas vastannut yhdelle rouvalle vähän samasta aiheesta.
Sijaisvanhemmuus on työtä. Se on jaettua vanhemmuutta, jossa sitoutuu rakastamaan kuin omaansa, kohtelemaan kuin omaansa mutta tarvittaessa luopumaan kuin "vieraasta".
Biologisten vanhempien ja lapsen yhteydenpitoa on jaksettava tukea, on jaksettava viedä tapaamaan tai kenties antaa biojen tavata kotonasi. On huoltosuunnitelmaneuvottelut ja kenties joskus tosiaan kotiutumisneuvottelut, joiden seurauksena joudut työstämään "lainalapsen" biologiseen perheeseen paluun.
Huostaanotto on aina väliaikainen ratkaisu ja voimassa yleensä toistaiseksi tai sitten vain määräajan, esim. bion hoitojakson ajan. Kukaan ei voi varmaksi luvata lapsen "pysyvyyttä" ellei tämän vanhemmat ole kuolleet, huostaanotto voidaan ja tulisi aina purkaa, kun huostaanoton syyt eivät ole enää voimassa.
Tällä hetkellä vain huostaanottoja puretaan aivan liian vähän suhteessa kuntoutuneiden vanhempien määrään. Tämä saattaa tosin muuttua, laki elää ja jonain päivänä sen noudatus saattaa toimia, jolloin huostassapidot varmasti vähenevät ja lyhenevät.
Jos nämä ehdot voit niellä ja työhön todella haluat, sinusta tulisi varmasti hyvä sijaisvanhempi!
verkkoklinikka.fi - sieltä löydät asiallisempaa keskustelua ja vastauksia!
kuinka tulet toimeen miehesi ensimmäisen liiton lasten kanssa?
entä heidän äitinsä? onnistuuko yhteistyö?
jos vastaat edes kohtuullisen positiivissävyisesti yllä oleviin kysymyksiin, sinussa on potentiaalia sijaisvanhemmuuteen.
sillä tämä on todella JAETTUA VANHEMMUUTTA. minä olen jo aika pitkään mieltänyt tilanteen tavallaan tällaisen uusioperheen tilanteen kaltaiseksi.
Sijaisperheessä on sinun ja minun ja meidän sekä heidän lapsemme. ja biovanhemmat voi kuvitella ex:n uusiksi puolisoiksi. joiden kanssa ei aina ole niin helppoa. mutta lasten takia on kuitenkin pärjäiltävä ja yhteistyötä synnytettävä.
sijoiettu lapsi voi tulla loppuelämäkseen tai kahdeksi viikoksi tai kuukaudeksi. usein lyhyet sijoitukset tietää jo lapsen tullessa, ne vain saattavat venyä ja muuttua pitkäaikaisiksi.
mutta ei pitkäaikaisenkaan sijoitukseen voi takertua, tilanne voi muuttua pitkänkin ajan jälkeen. kaikki riippuu siitä mistä roikkuu.
ja yhteydenpitoa biovanhempiin on kaikena aikaa yleensä vähintään kerran kuukaudessa, jsokus useammin, joskus harvemmin. mutta jatkuvasti. ja yhetydenpitoa on sos.topimistoon ja kouluun ja perheneuvolaan ja sinne sun tänne... siihen saa varautua.
siajisvenhemmuus on haastavaa ja mielenkiintoista ja kasvattavaa ja avartavaa ja raskasta.
teidän tulee miehesi kanssa molempien sitoutua siihen täysillä. se, että sinä yksin haluat tai miehesi vastahakoisesti suostuu ei tule kantamaan pitkälle... hankkikaa tietoa, ottakaa yhteyttä pehehoitoliittoon, pyrkikää PRIDE-kurssille, sen voi hyödyntää joko sijaisvanhemmuuteen tai adoptioon. ja käy todella verkkoklinikan kirjautumista vaativalla sijaisvanhempien palstalla, se on asiallisempi paikka keskustella.
vastaukista!!!
Olen todellakin miettinyt asiaa monelta kantilta ja kuten sanoin se pelottaa, entä jos me ei onnistutakkaan ja kaikki menee pieleen ja olemme vastuussa jonkun toisen lapsen elämästä?
Sekin mietittyttää, että kun minulla ei ole lapsia ja suuri kaipuu on, osaanko asennoitua oikein lapseen?
Ehkä meidän tapauksessa adoptio on se ainoa ja oikea vaihtoehto ja jätetään tämä asia toistaiseksi muhimaan. Jos sitten joskus myöhemmin. Olis vain hieno auttaa jotain lasta, perhettä tällälailla.
Luin tarinasi kärsitkö todellakin niin paljon lapsettomuudestasi, että haluat ottaa toisen synnyttämän naisen lapsen, sijaisvanhemman verukkeella. Ällöttävää, ällöttävää.....